Onhan ihmisiä monenlaisia.
Jokunen aika sitten oli uutisissa alaikäisten tekemistä itsemurhista.
Ja taas päähuomio, että pojilla ei ole verkostoa, johon purkaa ajatuksiaan.
Minun mielestä ihmisen pitää itse pystyä käsittelemään omat ongelmansa, ja se alkaa oman aseman ymmärtämisellä.
Itse olen ollut siinä mielessä hyvässä asemassa, että olen ollut sota-ajan vanhempien iltatähti ja ikuinen pikkuveli.
Siinä oppi, että pikkupojan murheet on pikkupojan murheita, eikä niillä kannattanut vanhempien eikä isompien sisaruksien päätä vaivata..
Sama se on aikuisenakin, yhden ihmisen murheet ei ole suuria kun itselle.
Ihmisen pitää oppia kestämään vastoinkäymisiä.
Eihän siitä mitään tule, jos aina pitää olla muita tukemassa pienessäkin kolhussa.
Minun mielestä vaikeiden asioiden vatvominen muiden kanssa on vain itsesäälinjatke, joka pahentaa tilannetta.
Puhuminen vaikeista asioista, hyötyä vai haittaa.
68
219
Vastaukset
- puskaisa
Jaettu murhe, on vain puolet murheesta.
Jaettu ilo, on kaksinkertainen ilo.
Mitä muuta varten on muita ihmisiä, kuin tukemaan toisiaan.
Jos ei osaa hakea tukea, ei osaa sitä antaakaan.Ja pöh.
Miten murheen voi jakaa, joka niin väittää, se teeskentelee.
Iloa voi luoda ja murhetta aiheuttaa, mutta minun mielestä kumpikin vaan lisääntyy.
Minä en ymmärrä, kun sanotaan, että älä kerro tätä muille, minulle on sanottu monta kertaa. Minkä vuoksi sitä sitten sanotaan minulle.
Mitä pidemmälle ihminen kehittyy, sen yksilökeskeisemmaksi se tulee, ja sen vähemmän se tarvitsee muita.- Sodan lapset
k-kotton kirjoitti:
Ja pöh.
Miten murheen voi jakaa, joka niin väittää, se teeskentelee.
Iloa voi luoda ja murhetta aiheuttaa, mutta minun mielestä kumpikin vaan lisääntyy.
Minä en ymmärrä, kun sanotaan, että älä kerro tätä muille, minulle on sanottu monta kertaa. Minkä vuoksi sitä sitten sanotaan minulle.
Mitä pidemmälle ihminen kehittyy, sen yksilökeskeisemmaksi se tulee, ja sen vähemmän se tarvitsee muita.Tuossa olen hiukan samoilla linjoilla.
Kypsyessään ihminen itsenäistyy
kaiken aikaa muista, kunnes on aivan itsenäinen ja on alkanut tuntea huolta ei enää itsestään tai omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan, vaan koko maasta, koko maapallosta
ja sen asukkaiden tulevaisuudesta.
Olen sota-ajan lapsi minäkin ja suuren perheen toseksi nuorin, meillä työnteko oli pikkulapsesta alkaen a ja o. Sodan lapset kirjoitti:
Tuossa olen hiukan samoilla linjoilla.
Kypsyessään ihminen itsenäistyy
kaiken aikaa muista, kunnes on aivan itsenäinen ja on alkanut tuntea huolta ei enää itsestään tai omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan, vaan koko maasta, koko maapallosta
ja sen asukkaiden tulevaisuudesta.
Olen sota-ajan lapsi minäkin ja suuren perheen toseksi nuorin, meillä työnteko oli pikkulapsesta alkaen a ja o.Eihän meille sosiaalisia taitoja juurikaan opetettu.
Niitä sitten monet haki viinan kautta, ja se vei mennessään hyvinkin lahjakkaita yksilöitä.
En tiedä, mikä olisi paras tämän päivän yhteisöllisyyden muoto.
Ei ainakaan ole ne himpuli-pimpuli-talkoot, jossa suurella metakalla tehdään mitättömiä asioita, ja "tutustutaan" toisiin.
Moinen ole muuta kun ajanhukkaa.
Se vaan raha, BKT, talouskasvu ja mitä niitä onkaan polkee rautasaappailla huolehtimisen maapallosta.- oppinut.
Sodan lapset kirjoitti:
Tuossa olen hiukan samoilla linjoilla.
Kypsyessään ihminen itsenäistyy
kaiken aikaa muista, kunnes on aivan itsenäinen ja on alkanut tuntea huolta ei enää itsestään tai omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan, vaan koko maasta, koko maapallosta
ja sen asukkaiden tulevaisuudesta.
Olen sota-ajan lapsi minäkin ja suuren perheen toseksi nuorin, meillä työnteko oli pikkulapsesta alkaen a ja o.Tuosta taas voi olla eri mieltäkin.
Ihminen oppii ja kasvaa, huomaa, että muut ihmiset voivat olla tuki ja turva.
Oppii, että voi pyytää apua.
Oppii, ettei itse tarvi jaksaa aina yksinään.
Oppii nöyryyteen. - Cloetta...
k-kotton kirjoitti:
Ja pöh.
Miten murheen voi jakaa, joka niin väittää, se teeskentelee.
Iloa voi luoda ja murhetta aiheuttaa, mutta minun mielestä kumpikin vaan lisääntyy.
Minä en ymmärrä, kun sanotaan, että älä kerro tätä muille, minulle on sanottu monta kertaa. Minkä vuoksi sitä sitten sanotaan minulle.
Mitä pidemmälle ihminen kehittyy, sen yksilökeskeisemmaksi se tulee, ja sen vähemmän se tarvitsee muita.Ehkä olisi rehellista myös todeta, että kun "kehitytään" yksilökeskeisemmiksi ja tarvitaan vähemmän muita se tarkoittaa myös sitä, ettei välitä muista! Ikävää mutta näin todellakin on; sinkkuja on yhä enemmän ja parisuhdetta ei enää arvosteta vaikka ihmisen perustarve on toisen ihmisen läheisyys ja rakastetettuna olo.
Murheita voi jakaa ja monia ihmisiä helpottaa kun saa tuoda ajatuksiaan ääneen esille. Myös lohduttavat sanat auttavat. Kaikenlainen palaute on tärkeää. Miten me ihmiset muutoin edes rakentaisimme minäkuvaamme ellemme saisi palautetta muilta ja ellemme kuulisi erilaisia näkökulmia asioihin.
Minä tarvitsen muita ihmisiä, haluan jakaa iloni ja suruni sellaisten ihmisen kanssa, jotka ovat minulle tärkeitä.
Yksinäisyys on jo nyt iso ongelma ja aiheuttaa paljon ikäviä asioita. Toivottavasti suurin osa meistä ajattelee, että ihmisen kehittyminen ei ole menossa kohti itsekkyyttä vaan yhteisöllisyyttä. Cloetta... kirjoitti:
Ehkä olisi rehellista myös todeta, että kun "kehitytään" yksilökeskeisemmiksi ja tarvitaan vähemmän muita se tarkoittaa myös sitä, ettei välitä muista! Ikävää mutta näin todellakin on; sinkkuja on yhä enemmän ja parisuhdetta ei enää arvosteta vaikka ihmisen perustarve on toisen ihmisen läheisyys ja rakastetettuna olo.
Murheita voi jakaa ja monia ihmisiä helpottaa kun saa tuoda ajatuksiaan ääneen esille. Myös lohduttavat sanat auttavat. Kaikenlainen palaute on tärkeää. Miten me ihmiset muutoin edes rakentaisimme minäkuvaamme ellemme saisi palautetta muilta ja ellemme kuulisi erilaisia näkökulmia asioihin.
Minä tarvitsen muita ihmisiä, haluan jakaa iloni ja suruni sellaisten ihmisen kanssa, jotka ovat minulle tärkeitä.
Yksinäisyys on jo nyt iso ongelma ja aiheuttaa paljon ikäviä asioita. Toivottavasti suurin osa meistä ajattelee, että ihmisen kehittyminen ei ole menossa kohti itsekkyyttä vaan yhteisöllisyyttä.Eikai se tarkoita, etteikö välittäisi muista, jos ei halua ilojaan ja murheitaan jakaa, eikä ole kiinnostunut muiden suruista tai iloista.
Vaikka minä tässä satan näyttää kovinkin tunteettomalta, niin jostain syystä, jota en kyllä itsekään tiedä, minä vedän näitä purkautujia niin kuin hunaja mehiläisiä.
Minä pelkään niitä tilanteita, enkä tiedä mitä siinä pitää tehdä.
Siinä mielessä olen hyvä kohde, kun ne asiat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
- Rattus sp.
Maailma on muuttunut. Varmasti joukossa on apua tarvitsevia yksilöitä, mutta paljon on myös sellaisia lapsia, jotka on kasvatettu pumpulissa. Pumpulissa kasvatetut lapset eivät opi käsittelemään pettymyksiä varhaislapsuudessa, jolloin noiden pettymysten käsittely olisi otollisinta.
Pyörähdin ja tästäkin päivästä tulee kiireinen. Käyn töissä kirjoittamassa sopimuspapereita valmiiksi lähetettäviksi ja muutaman sähköpostin lähettemässä, jotta asiat etenisivät. Ensi viikosta lomapäivän tähden menee kaksi päivää pois, joten parempi ennakoida edellisenä viikonloppuna. Loppupäivä meneekin sittenkin kodinsiivouksessa.
Huomaan, että oma ajatusmaailmani keskittyy mm. työhön, koiraan ja veneeseen. Tietysti seuraan taloutta ja Ukrainan tilannetta.Onhan tämä yhteiskunta onnistujien yhteiskunta.Epäonnistumista ei paljon sallita.
Mutta kun ne epäonnistumiset kasautuu yksille ja samoille.
Pitääkö näitä kannustaa ja olla tukemassa aina vaan uusiin epäonnistumisiin.
Ukkonen tuntuu jyrähtelevän. Oma ajatusmailma on kai keskittynyt työhön, taida muuta sopiakkaan, joo.- Rattus sp.
k-kotton kirjoitti:
Onhan tämä yhteiskunta onnistujien yhteiskunta.Epäonnistumista ei paljon sallita.
Mutta kun ne epäonnistumiset kasautuu yksille ja samoille.
Pitääkö näitä kannustaa ja olla tukemassa aina vaan uusiin epäonnistumisiin.
Ukkonen tuntuu jyrähtelevän. Oma ajatusmailma on kai keskittynyt työhön, taida muuta sopiakkaan, joo.Jaan kyllä nuo epäonnistumisetkin kahteen ryhmään. Niihin, jotka aiheuttaa itse ja sellaisiin, joihin ei ole voinut vaikuttaa. Aika paljon tuota onnistumista voi omalla asenteella parantaa.
En koe olevani menestyjä, vaan paremminkin suomalainen työjuhta ;).
Hyvä, kun ukosti. Ilma samalla raikastui ja pesin parvekkeen lattian, kun sade auttoi tuohon siitepölyn määrään. Rattus sp. kirjoitti:
Jaan kyllä nuo epäonnistumisetkin kahteen ryhmään. Niihin, jotka aiheuttaa itse ja sellaisiin, joihin ei ole voinut vaikuttaa. Aika paljon tuota onnistumista voi omalla asenteella parantaa.
En koe olevani menestyjä, vaan paremminkin suomalainen työjuhta ;).
Hyvä, kun ukosti. Ilma samalla raikastui ja pesin parvekkeen lattian, kun sade auttoi tuohon siitepölyn määrään.Tuo asenne, kun ikää tulee, niin sitä jotenkin nahistuu.
Niitä epäonnistumisia alkaa peljätä. Ja kun niitä pelkää, niin niitä tulee, tai ainakin pysyvät muistissa.
Nuorena tuntui onnistuvan kaikki.
Kävin järvellä katsomassa katiskat.
Siitepölyä oli järvenpinta keltaisenaan. Ilma oli kun mosian, ei itikoita rannallakaan.
Vesilinnutkin oli hiljaa.
Olis ollut hienoa olostella siellä koko päivä, keittää kalliolla nokipannukahvit, mutta kun ei ollut aikaa.
Sitä aikaakin oli nuorempana enemmän.
- Näin useimmiten
Kun sisällä on iso pahanolon möykky, niin jokaisella kerralla siitä lähtee pieni siivu kun pystyy ääneen puhumaan käyden läpi tuntemuksiaann.
Puhumisessa on suuri vaara, jos kuulija ei ymmärrä, ja kertoo asiat eteenpäin.
Silloin se pahaolo moninkertaistuu.- kriittisyyttä
k-kotton kirjoitti:
Puhumisessa on suuri vaara, jos kuulija ei ymmärrä, ja kertoo asiat eteenpäin.
Silloin se pahaolo moninkertaistuu.näin voi tietysti käydä ellei ole luottoystäviä, sisintään ei pidä liikaa availla heille joihin ei voi luottaa
Jos lapsella on hyvä pohja niin pystyy käsittelemään vastaan tulevat ongelmat! Ehkä sinulle kävi niin, iltatähti ja perheen pikkuveli :) Kaikilla ei mene hyvin ja lapsi voi olla laiminlyöty ihan vauvasta asti jolloin perusturvallisuus on poissa. Miten lapsi jolla ei ole kokemusta hyvästä ja rakastavasta henkilöstä voisi käsitellä kohtaamiaan vaikeuksia? Ei mitenkään! Älä vertaa omaa taustaasi siihen mitä joillain on elämässä nyt. Saat tietenkin vedota koviin aikoihin sota-aikoina ja kuinka kunkin tulee yksin selvitä. Valitettavasti ymmärrystä tulisi riittää pidemmälle, jos syvemmin pohdit. Keskustelun paikka sanoisin :) Joo, näin yhteiskunta kovenee ja lapset siitä kärsivät. Tukea ja keskusteluapua tarvitaan kun läheisistä ei ole tukemaan tai auttamaan. Olet onnekas ajatuksinesi ja kuvitelmissasi että kaiken voi omassa mielessään ratkaista. Ei ole itsesääliä pohtia ajatuksiaan muiden kanssa vaan jaettu ajatus saa uusia näkökulmia eikä enää ole ylitsepääsemätön "ongelma" ehkäpä. Valoa tunnelin päässä :)
En kai minä sitä tarkoita, että ihmisen tulisi erakoitua, päinvastoin.
Minun ajatus on vaan, että ylipääsemättömiä ongelmia ei ole, niin kauan kun elämää on jäljellä ja ymmärrys pelaa.
Nuo ajatukset, ettäasioiden setviminen "ystävien" kanssa auttaa, on viime vuosisadan puolivälin ajatuksia. Silloin kaikki tunsivat toisensa.
Mutta nyt, kun kaikki kilvan kehuu, miten fantastisen hienosti menee, eikä ihmiset kyken paneutumaan toisen ongelmiin, niin jos ongelmia on niin ne pahenee vaan.
Tuo uutine pani miettimää, jos alaikäinen tekee itsemurhan, niin mitkä on ne ongelmat, kun elämä ei ole edes alkanut.- aina ei omat riitä
k-kotton kirjoitti:
En kai minä sitä tarkoita, että ihmisen tulisi erakoitua, päinvastoin.
Minun ajatus on vaan, että ylipääsemättömiä ongelmia ei ole, niin kauan kun elämää on jäljellä ja ymmärrys pelaa.
Nuo ajatukset, ettäasioiden setviminen "ystävien" kanssa auttaa, on viime vuosisadan puolivälin ajatuksia. Silloin kaikki tunsivat toisensa.
Mutta nyt, kun kaikki kilvan kehuu, miten fantastisen hienosti menee, eikä ihmiset kyken paneutumaan toisen ongelmiin, niin jos ongelmia on niin ne pahenee vaan.
Tuo uutine pani miettimää, jos alaikäinen tekee itsemurhan, niin mitkä on ne ongelmat, kun elämä ei ole edes alkanut.Ehkä ongelma on juuri se ettei ole ketään kelle puhua, ymmärtäjää, lohduttajaa ja apua ongelmien ratkaisuun.
Jos itse olet niin hyvä ja itseriittoinen ettet toisten apua tarvitse, niin se ei tarkoita sitä että kaikki muut olisivat.
Itselleni sattunut elämän varrella muutama aika iso menetys, en varmaankaan olisi selvinnyt niistä ilman ystävieni ja parin sukulaisen tukea.
Itsekin olen saanut olla apuna ystävälleni hänen surunsa käsittelemisessä. aina ei omat riitä kirjoitti:
Ehkä ongelma on juuri se ettei ole ketään kelle puhua, ymmärtäjää, lohduttajaa ja apua ongelmien ratkaisuun.
Jos itse olet niin hyvä ja itseriittoinen ettet toisten apua tarvitse, niin se ei tarkoita sitä että kaikki muut olisivat.
Itselleni sattunut elämän varrella muutama aika iso menetys, en varmaankaan olisi selvinnyt niistä ilman ystävieni ja parin sukulaisen tukea.
Itsekin olen saanut olla apuna ystävälleni hänen surunsa käsittelemisessä.Minulla ei ole todellakaan ollut tilannetta, ettei omat voimat olisi riittäneet.
Luultavasti joskus tulee, en kuitenkaan usko, että silloin puhumisella mitään selviää.- Luulotauti
k-kotton kirjoitti:
Minulla ei ole todellakaan ollut tilannetta, ettei omat voimat olisi riittäneet.
Luultavasti joskus tulee, en kuitenkaan usko, että silloin puhumisella mitään selviää.Ookkona koskaan kuullut, että vahvuus on samanlainen 'sairaus' kuin heikkouskin?
k-kotton kirjoitti:
En kai minä sitä tarkoita, että ihmisen tulisi erakoitua, päinvastoin.
Minun ajatus on vaan, että ylipääsemättömiä ongelmia ei ole, niin kauan kun elämää on jäljellä ja ymmärrys pelaa.
Nuo ajatukset, ettäasioiden setviminen "ystävien" kanssa auttaa, on viime vuosisadan puolivälin ajatuksia. Silloin kaikki tunsivat toisensa.
Mutta nyt, kun kaikki kilvan kehuu, miten fantastisen hienosti menee, eikä ihmiset kyken paneutumaan toisen ongelmiin, niin jos ongelmia on niin ne pahenee vaan.
Tuo uutine pani miettimää, jos alaikäinen tekee itsemurhan, niin mitkä on ne ongelmat, kun elämä ei ole edes alkanut.Kiitos selvennyksestäsi :) Luin itsekin noista lasten itsemurhista :( Lapsi on todella umpikujassa kun ainut vaihtoehto selvitä on päättää päivänsä. Uskon että kaikilla tulisi olla joku johon luottaa ja jonka kanssa jakaa ajatuksiaan (niitä masentavia ja kipeitä) että saisi tukea jaksaa. Omat ajatukset voivat jankata paikallaan eikä näy valoa, mutta toinen voi nähdä asiat paremmassa valossa ja tuoda edes toivoa tilanteeseen. Ehkäpä puhumisen lisäksi voisi tarjota konkreettista apua jos pystyy, vaikka auttaa tilapäisesti kodinhoidossa, jos kaveri on ihan "poikki". Meitä on moneen lähtöön ja se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle ja siinä se elämän moninaisuus näkyy :)
- Tuli synnyttyä -62
Kuhunkin tilanteeseen pitäisi löytää sovelias juttukaveri. Jos puhuu väärän ihmisen kanssa, tilanne menee huonompaan suuntaa. Riitakin syntyy helposti, kun ei olla samalla aaltopituudella. Omat ajatukset jumittavat helposti yhteen näkökulmaan, hyvä keskustelukumppani voi avata uuden näkökulman, kääntää uuden lehden. Moni on siis liian sokea omille asioilleen.
Aloittaja on kai joutunut likasangoksi joillekin. Tiedän kyllä siitäkin jotakin. Isäni kuoltua kasvoin äidin kanssa ja hänen tilansa paheni vuosi vuodelta. Ei kai silloin 60-luvulla ollutkaan mitään sururyhmiä eikä myöhemmin voinut tietty mennä nuppijutuissa lääkäriin. Eli entistä elämää eikä nykyaikaa eikä kunnioittanut lapsiaan vaan kippasi kaiken lastensa niskaan. Ei monetkaan halua uusia näkökulmia vaan vain valittaa jostakin.Tuohan on niin kuin toivottaisiin joulupukilta, nimittäin "kuhunkin tilanteeseen pitäisi löytää paras juttukaveri". Sitä ei tule.
Ei kukaan jaksa kuunnella, jos minä paukutan kaikki omasta mielestä ongelmat, toisen niskaa. Se on sen jälkeen entinen juttukaveri.
En minä mikään likasnko ole ollut, mutta ei ole turhanpäiten kehuttukaan.
En minä kaipaa kehumisia, kun itse tietää onnistuneensa, se riittää.
Ei minulla nytkään ole sellaista harhakäsitystä, kun tässä paukuttelen, että nämä ajatukset on ainoat oikeat, Ymmärrän, että toisilla voi olla toisenlaisia, ja paremmin perusteltuja, mutta minullakin on oikeus näihin.- Tuli synnyttyä -62
k-kotton kirjoitti:
Tuohan on niin kuin toivottaisiin joulupukilta, nimittäin "kuhunkin tilanteeseen pitäisi löytää paras juttukaveri". Sitä ei tule.
Ei kukaan jaksa kuunnella, jos minä paukutan kaikki omasta mielestä ongelmat, toisen niskaa. Se on sen jälkeen entinen juttukaveri.
En minä mikään likasnko ole ollut, mutta ei ole turhanpäiten kehuttukaan.
En minä kaipaa kehumisia, kun itse tietää onnistuneensa, se riittää.
Ei minulla nytkään ole sellaista harhakäsitystä, kun tässä paukuttelen, että nämä ajatukset on ainoat oikeat, Ymmärrän, että toisilla voi olla toisenlaisia, ja paremmin perusteltuja, mutta minullakin on oikeus näihin.Juuri oikeanlainen keskustelukumppani puuttui äidiltäni ja minulta silloin ennen ja ettei puuttuisi Sinultakin? Siippani on ollut tukeni ja turvani yli 30v ja ihan oikeanlainen kaveri joka suhteessa.
Miksi aloitat keskustelun, jos haluat kuulla vain omia käsityksiäsi tukevia juttuja?
Ei Sun tarvikaan jutella omia juttujasi, jos et halua ja Sinä voit paeta toisten juttuja, mutta kaikki eivät voi niin tehdä.
Jos et suosittele puhumista itsaria suunnitteleville, mitä sitten suosittelet?
Että ottaa köydenpätkän kainaloon ja painelee metsään, mistä löytyy oksia, mihin sen kiinnittää...? Tuli synnyttyä -62 kirjoitti:
Juuri oikeanlainen keskustelukumppani puuttui äidiltäni ja minulta silloin ennen ja ettei puuttuisi Sinultakin? Siippani on ollut tukeni ja turvani yli 30v ja ihan oikeanlainen kaveri joka suhteessa.
Miksi aloitat keskustelun, jos haluat kuulla vain omia käsityksiäsi tukevia juttuja?
Ei Sun tarvikaan jutella omia juttujasi, jos et halua ja Sinä voit paeta toisten juttuja, mutta kaikki eivät voi niin tehdä.
Jos et suosittele puhumista itsaria suunnitteleville, mitä sitten suosittelet?
Että ottaa köydenpätkän kainaloon ja painelee metsään, mistä löytyy oksia, mihin sen kiinnittää...?Älä murehdi.
Ajattelin, että tämä on tällä-erää viimeinen aloitus minulta.
Ajattelin jäädä kesätauolle.
Vastaan vielä tähän.
Minua kummastuttaa tämä yhteiskunnassa oleva urputusmieliala.
Se alkaa jo iskelmistä, joiden pitäisi tuoda iloa.
Pikkupoikana radiosta kuului Rovaniemen markkinoilla rillumarei, Suutarin tyttären ikkunan alla ja Katariinan kamarissa. Sitten tuli Rauli Bäddin Somerjoki ja Hurriganes.
Niissä oli elämänmakua.
Mitä nyt
Iskelmistä alkaen kuilotetaan elämän surkeutta ja saatuja kolhuja.
Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Murkkuikäiset märkäkorvat päästetään ulisemaan elämän suurta menetystä, itsesäälissä pyörien.
Siinä on esikuvia.
Minulle on muuten suoraa huuto huudettu puhelimessa, että hän tappaa itsensä, eikä ollut teini.
Tilanne ei olut helppo, kun toisen elämä oli kämmenellä.
Sitäkin selvittiin, mutta ei ole minun juttu.
Eikä ollut ekakerta, eikä sama henkilö, mutta tämä toinen oli paha.
Mutta hyvää kesää Sinulle, Ikävä jos pahoitin mielesi.
Hymyillään kun tavataan.- Tuli synnyttyä -62
k-kotton kirjoitti:
Älä murehdi.
Ajattelin, että tämä on tällä-erää viimeinen aloitus minulta.
Ajattelin jäädä kesätauolle.
Vastaan vielä tähän.
Minua kummastuttaa tämä yhteiskunnassa oleva urputusmieliala.
Se alkaa jo iskelmistä, joiden pitäisi tuoda iloa.
Pikkupoikana radiosta kuului Rovaniemen markkinoilla rillumarei, Suutarin tyttären ikkunan alla ja Katariinan kamarissa. Sitten tuli Rauli Bäddin Somerjoki ja Hurriganes.
Niissä oli elämänmakua.
Mitä nyt
Iskelmistä alkaen kuilotetaan elämän surkeutta ja saatuja kolhuja.
Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Murkkuikäiset märkäkorvat päästetään ulisemaan elämän suurta menetystä, itsesäälissä pyörien.
Siinä on esikuvia.
Minulle on muuten suoraa huuto huudettu puhelimessa, että hän tappaa itsensä, eikä ollut teini.
Tilanne ei olut helppo, kun toisen elämä oli kämmenellä.
Sitäkin selvittiin, mutta ei ole minun juttu.
Eikä ollut ekakerta, eikä sama henkilö, mutta tämä toinen oli paha.
Mutta hyvää kesää Sinulle, Ikävä jos pahoitin mielesi.
Hymyillään kun tavataan.Kiitos pahoittelusta, emme tapaa emmekä hymyile toisillemme. Mutta hymyillään, kun ylipainoiset poliitikot laulavat Nälkämaan virttä! Eli tuo alakulo on ollut kai geeneissämme aina. Ja surullinen sävellys kuulostaa suomalaisten korvaan kauniilta ja arvokkaalta.
Toivotaan nätimpää kesää kaikille, vaikka nyt tulikin melkein takatalvi.
- luettuani viestit...
..jotenkin nyt tuli tuntu että aloittaja kaipaisi/tarvitsisi kuuntelijaa.
OO hupsimati, ja kirjoita aiheesta, äläkä ala leikkiä psykologia.
Jos joku aloituksen tekee, ei se tarkoita, että aletaan setviä aloittajan olemusta.- luettuani viestit
k-kotton kirjoitti:
OO hupsimati, ja kirjoita aiheesta, äläkä ala leikkiä psykologia.
Jos joku aloituksen tekee, ei se tarkoita, että aletaan setviä aloittajan olemusta.Ethän sinä anna kirjoittaa aiheesta, tai et siis pidä toisten eriäviä mielipiteitä tai kokemuksia minään, vaan lyttäät ne pitäen omaa kantaasi ainoana oikeana. Jankutat samaa omaa pärjäämistäsi, se tässä saa huolestumaan puolestasi.
- Se oli miikka
k-kotton kirjoitti:
OO hupsimati, ja kirjoita aiheesta, äläkä ala leikkiä psykologia.
Jos joku aloituksen tekee, ei se tarkoita, että aletaan setviä aloittajan olemusta.Prkl:en pikasormi! Sulle ei kuulu plussaa hölmöistä höpinöistäsi.
- Puhumalla paras
Vaikka jotkut vanhan kansan edustajat ovat liimanneet otsaansa vanhan aforismin; puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa, niin se ei pidä lainkaan paikkaansa. Ihmisen pitää no. puhumalla koettaa avata mielensä mutkikkaita polkuja selvittääkseen niitä ja selvitäkseen niistä.
Eikä se tarkoita ympäri kyliä huutelua kaikelle kansalle. Riittää, että on joku, jonka kanssa voi parantaa maalimaa ja tyhjentää täytenä vellova mielensä. Puhuminen ja avautuminen helpottaa, huojentaa ja auttaakin, jos saa osakseen kuulemista ja ymmärrystä.
On esim. monia ammatteja, joissa painavien ja vaikeiden asioiden ulos päästäminen, avautuminen, pään nollaaminen on ehdoton edellytys ammatin jatkamista, työnsä jaksamista, ajatellen. Maaliman mustaa mutaa ei pidä säilöä sisuksiinsa.Kyllä minä arvasin, että tästä näkökulmasta, joka minulla on, ja joka sopii minulle. ei täällä kiitosta tule.
Ne, jotka on samaa mieltä on tapansa mukaan hiljaa..
Ehkä tämä puhumisentarve, joka näyttää olevan niin suuressa arvossa johtuu siitä, että kuulijoita, joille puhutaan on vähän, tai ei ollenkaan.
Minun mielestä siinä luovuttaa elämänohjat toisen käsiin, jos vielä odottaa toiselta ratkaisua omiin ongelmiinsa. Siitä ei kyllä hyvää seuraa..- ----
k-kotton kirjoitti:
Kyllä minä arvasin, että tästä näkökulmasta, joka minulla on, ja joka sopii minulle. ei täällä kiitosta tule.
Ne, jotka on samaa mieltä on tapansa mukaan hiljaa..
Ehkä tämä puhumisentarve, joka näyttää olevan niin suuressa arvossa johtuu siitä, että kuulijoita, joille puhutaan on vähän, tai ei ollenkaan.
Minun mielestä siinä luovuttaa elämänohjat toisen käsiin, jos vielä odottaa toiselta ratkaisua omiin ongelmiinsa. Siitä ei kyllä hyvää seuraa..Eihän se, jos puhuu asioistaan toiselle, luovuta toiselle päätösoikeutta.
Onko epävarma, kun ei halua muita kuulla. - miksi kiittäisi?
k-kotton kirjoitti:
Kyllä minä arvasin, että tästä näkökulmasta, joka minulla on, ja joka sopii minulle. ei täällä kiitosta tule.
Ne, jotka on samaa mieltä on tapansa mukaan hiljaa..
Ehkä tämä puhumisentarve, joka näyttää olevan niin suuressa arvossa johtuu siitä, että kuulijoita, joille puhutaan on vähän, tai ei ollenkaan.
Minun mielestä siinä luovuttaa elämänohjat toisen käsiin, jos vielä odottaa toiselta ratkaisua omiin ongelmiinsa. Siitä ei kyllä hyvää seuraa..Sairastuin pari vuotta sitten. Katkaisin silloisen parisuhteeni. Asun nykyään etäällä ystävistäni, pidän heihin yhteyttä vain puhelimen ja netin kautta. Lapsillenikaan en ole kertonut. Aika helppo vielä pitää salassa kun satuttaa vierailupäivät hyvälle jaksolle.
Koen pitäväni ohjaimia täysin itse, silti olen puhunut sairaudesta siskoni kanssa, hän on luvannut sitten aikanaan selittää lapsilleni miksi valitsin näin.
Tiedän olevani itsekäs, tämä on kuitenkin minun elämäni. - .--.
miksi kiittäisi? kirjoitti:
Sairastuin pari vuotta sitten. Katkaisin silloisen parisuhteeni. Asun nykyään etäällä ystävistäni, pidän heihin yhteyttä vain puhelimen ja netin kautta. Lapsillenikaan en ole kertonut. Aika helppo vielä pitää salassa kun satuttaa vierailupäivät hyvälle jaksolle.
Koen pitäväni ohjaimia täysin itse, silti olen puhunut sairaudesta siskoni kanssa, hän on luvannut sitten aikanaan selittää lapsilleni miksi valitsin näin.
Tiedän olevani itsekäs, tämä on kuitenkin minun elämäni.Itsekkyyttä vai halua salata? Vai mitä, yleensä monen asian sillisalaattia.
miksi kiittäisi? kirjoitti:
Sairastuin pari vuotta sitten. Katkaisin silloisen parisuhteeni. Asun nykyään etäällä ystävistäni, pidän heihin yhteyttä vain puhelimen ja netin kautta. Lapsillenikaan en ole kertonut. Aika helppo vielä pitää salassa kun satuttaa vierailupäivät hyvälle jaksolle.
Koen pitäväni ohjaimia täysin itse, silti olen puhunut sairaudesta siskoni kanssa, hän on luvannut sitten aikanaan selittää lapsilleni miksi valitsin näin.
Tiedän olevani itsekäs, tämä on kuitenkin minun elämäni.Minä toimisin vastaavassa tilanteessa varmaan samoin, sillä erolla, että tuskin kertoisin kenellekään.
On niitä kipukohtia ollut, aika hoitaa, ja ajalla on aikaa.
Sitten on tuo työ, onneksi ei alkomahooli.
Ei ole itsekyyttä, jos haluaa kuka vaikuttaa elämään, ja miten haluaa elämänsä vaikuttavan muihin.
- Henkistä heikkoutta
Näitten suunsa kiinni napittaneitten ihmisten on pakko olla sellaisia, jotka eivät halua, että kukaan tuntee heitä. Onko sisin ja sen ajatukset niin mätiä vai mitä, ettei voi ääneen sanoa? Vai onko jonkun sortin itsetunto-ongelma?
Vakavan sairauden salassa pitäminen läheisimmiltään on käsittämättömintä typeryyttä ja inhimillisen tyhjyyden osoitus. Täytyykö omaiset panna kärsimään siitä, että on niin umpimielinen, ettei saa sanotuksi, ei keksi tapaa kertoa eikä tajua puhumattomuuden seuraamuksia.
Onko lopputulema salaamisesta sellainen, että selviäähän sairauden nimi kaikille sitten, kun kuolon jälkeen se otetaan ruumiinavauksessa selville? Entä jos omaisesi olisi halunnut tietää jotain asiasta, kysyä sinulta ja saada vastauksen sinun omasta suustasi? Ts. sinun vastauksesi, ei ulkopuolisen, joka kertoo vain nimen taudille.- miksi kiittäisin?
>>>>>>> henkistä heikkoutta
Miksi pitäisi varjostaa onnellisten nuorten ihmisten elämää useamman vuoden ajan, se jos jokin mielestäni aiheuttaa kärsimystä.
Tiedän etteivät pojat enää suhtautuisi minuun samoin kuin nyt, alkaisivat turhaan huolehtimaan ja tuntisivat omantunnontuskia kokiessaan etteivät ehdi huolehtimaan omasta mielestään tarpeeksi. Vaatisivat varmaankin luokseen asumaan, tai ainakin samaan kaupunkiin.
Olen oikeutettu päättämään oman elämäni kulusta ja sen päättymisestä, en halua nähdä ympärilläni surullisia ihmisiä jotka tuhlaavat omaa elämäänsä murehtimalla minun asioitani. Jos sairauteni olisi perinnöllinen, silloin olisin punninnut tilannetta eri arvoin. Pidän päiväkirjaa joka kertoo pojilleni omat ajatukseni, tahtoni ja tunnetilani, siskoni on luvannut olla apunani jos sitä tarvitsen ja sitten jälkeeni poikieni tukena.
Nimittelysi, ilkeät sanasi ja syytöksesi ei minua loukkaa, sillä olen sinut tekemiseni ja elämäni kanssa. Oletko sinä? - Varsin epäkypsää
miksi kiittäisin? kirjoitti:
>>>>>>> henkistä heikkoutta
Miksi pitäisi varjostaa onnellisten nuorten ihmisten elämää useamman vuoden ajan, se jos jokin mielestäni aiheuttaa kärsimystä.
Tiedän etteivät pojat enää suhtautuisi minuun samoin kuin nyt, alkaisivat turhaan huolehtimaan ja tuntisivat omantunnontuskia kokiessaan etteivät ehdi huolehtimaan omasta mielestään tarpeeksi. Vaatisivat varmaankin luokseen asumaan, tai ainakin samaan kaupunkiin.
Olen oikeutettu päättämään oman elämäni kulusta ja sen päättymisestä, en halua nähdä ympärilläni surullisia ihmisiä jotka tuhlaavat omaa elämäänsä murehtimalla minun asioitani. Jos sairauteni olisi perinnöllinen, silloin olisin punninnut tilannetta eri arvoin. Pidän päiväkirjaa joka kertoo pojilleni omat ajatukseni, tahtoni ja tunnetilani, siskoni on luvannut olla apunani jos sitä tarvitsen ja sitten jälkeeni poikieni tukena.
Nimittelysi, ilkeät sanasi ja syytöksesi ei minua loukkaa, sillä olen sinut tekemiseni ja elämäni kanssa. Oletko sinä?Mistä hemmetistä sinä voit tietää, miten poikasi sairauteesi suhtautuisivat, jos tietäisivät? Mutta sinä viet heiltä mahdollisuuden kasvaa asian kanssa, sairauden, sen kokemisen, sen kanssa elämisen, lopullisen menetyksen ...
Poikiesi kuuluu päästä miettimään aihetta ja asioita aikanaan, ei vasta sitten, kun olet heittänyt veivisi. Suru on erilaista, kun on osannut odottaa sitä, on jo aloittanut työskentelyn mielessään, luopumisen pohtimisen yms.
Kuka sinulle ja pojillesi on luvannut, että elämän pitää olla aina ja kaiken aikaa onnellista? - Perustelut itsekkäät
miksi kiittäisin? kirjoitti:
>>>>>>> henkistä heikkoutta
Miksi pitäisi varjostaa onnellisten nuorten ihmisten elämää useamman vuoden ajan, se jos jokin mielestäni aiheuttaa kärsimystä.
Tiedän etteivät pojat enää suhtautuisi minuun samoin kuin nyt, alkaisivat turhaan huolehtimaan ja tuntisivat omantunnontuskia kokiessaan etteivät ehdi huolehtimaan omasta mielestään tarpeeksi. Vaatisivat varmaankin luokseen asumaan, tai ainakin samaan kaupunkiin.
Olen oikeutettu päättämään oman elämäni kulusta ja sen päättymisestä, en halua nähdä ympärilläni surullisia ihmisiä jotka tuhlaavat omaa elämäänsä murehtimalla minun asioitani. Jos sairauteni olisi perinnöllinen, silloin olisin punninnut tilannetta eri arvoin. Pidän päiväkirjaa joka kertoo pojilleni omat ajatukseni, tahtoni ja tunnetilani, siskoni on luvannut olla apunani jos sitä tarvitsen ja sitten jälkeeni poikieni tukena.
Nimittelysi, ilkeät sanasi ja syytöksesi ei minua loukkaa, sillä olen sinut tekemiseni ja elämäni kanssa. Oletko sinä?"Miksi pitäisi varjostaa onnellisten nuorten ihmisten elämää ...".
Miksi elämän pitäisi olla pelkkää onnellista pintaa, kun se ei oikeasti ole sellaista? Elämä on kovasti pinnallista ja jääkin sellaiseksi, jos ei koskaan tarvitse sukeltaa syvemmälle ja tutkia pohjamutia myöten. Perustelut itsekkäät kirjoitti:
"Miksi pitäisi varjostaa onnellisten nuorten ihmisten elämää ...".
Miksi elämän pitäisi olla pelkkää onnellista pintaa, kun se ei oikeasti ole sellaista? Elämä on kovasti pinnallista ja jääkin sellaiseksi, jos ei koskaan tarvitse sukeltaa syvemmälle ja tutkia pohjamutia myöten.Anna jo olla.
Vakavan sairauden kohdatessa, jokaisella on oikeus tehdä oma ratkaisu.
Ja toivoisin, että kunnioittaisimme kirjoittajan "miksi kiittäisin" ratkaisua, ja toivoisimme hänelle voimia jaksaa.- Avoimuus auttaa
k-kotton kirjoitti:
Anna jo olla.
Vakavan sairauden kohdatessa, jokaisella on oikeus tehdä oma ratkaisu.
Ja toivoisin, että kunnioittaisimme kirjoittajan "miksi kiittäisin" ratkaisua, ja toivoisimme hänelle voimia jaksaa.Kaikilla on oikeus ihan mihin vain ja jokainen toimii kaikissa tilanteissa oman, usein riittämättömän tiedon ja käsityskykynsä puitteissa. Mutta tämä foorumi on mielipiteiden ilmaisua varten, myös erilaisilla ajatuksilla ja katsantokannoilla kuin sinun ja hänen on lupa olla olemassa ja tulla päivänvaloon.
Vakavien asioiden ollessa kyseessä luulisi, että ihminen oikein etsisi ja hakisi uusia ja erilaisia tapoja katsella ja tarkastella aihetta. Vaikka tieto voi joskus lisätä tuskaa, se auttaa myös ymmärtämään asioita - paremmin. - miksi kiittäisin?
Avoimuus auttaa kirjoitti:
Kaikilla on oikeus ihan mihin vain ja jokainen toimii kaikissa tilanteissa oman, usein riittämättömän tiedon ja käsityskykynsä puitteissa. Mutta tämä foorumi on mielipiteiden ilmaisua varten, myös erilaisilla ajatuksilla ja katsantokannoilla kuin sinun ja hänen on lupa olla olemassa ja tulla päivänvaloon.
Vakavien asioiden ollessa kyseessä luulisi, että ihminen oikein etsisi ja hakisi uusia ja erilaisia tapoja katsella ja tarkastella aihetta. Vaikka tieto voi joskus lisätä tuskaa, se auttaa myös ymmärtämään asioita - paremmin.Mikä saa luulemaan etten olisi tarkkaan punninnut ja miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, totuuden edessä arvot katsotaan uusiksi.
Aikanaan toimin oman äitini hoitajana hänen viimeisen elinvuotensa, se on ainoa vuosi jonka haluaisin elämästäni pois vaihtaa, en itseni, vaan äitini vuoksi.
Juuri kaltaistenne kaiken tietävät ihmiset saavat minut ymmärtämään päätökseni olevan ainoan mahdollisen.
Jääköön tämä "keskustelu" kanssanne osaltani tähän. - Tuli synnyttyä -62
miksi kiittäisin? kirjoitti:
Mikä saa luulemaan etten olisi tarkkaan punninnut ja miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, totuuden edessä arvot katsotaan uusiksi.
Aikanaan toimin oman äitini hoitajana hänen viimeisen elinvuotensa, se on ainoa vuosi jonka haluaisin elämästäni pois vaihtaa, en itseni, vaan äitini vuoksi.
Juuri kaltaistenne kaiken tietävät ihmiset saavat minut ymmärtämään päätökseni olevan ainoan mahdollisen.
Jääköön tämä "keskustelu" kanssanne osaltani tähän.Kannustukseni Sinulle, joka et halua viedä lastesi huolettomia vuosia. Ymmärrän asian tällä likasankotaustallani, eivät he voi tehdä mitään hyväksesi kuten en minäkään silloin joskus äitini hyväksi. Tai en lapsena ymmärtänyt mitä voisin tehdä.
Voi olla, että narahdat vielä, kun joku tulee yllätyskäynnille huonoon aikaasi. Toivottavasti sisaresi osaa asian hyvin selittää ja lapsesi lukevat ja ymmärtävät päiväkirjasi. Voi olla, että kokevat asian epäluottamuslauseena. Jaksamista Sinulle.
Joitakin siunataan äkkilähdöllä, toivon sitä omalle kohdalleni. Tuli synnyttyä -62 kirjoitti:
Kannustukseni Sinulle, joka et halua viedä lastesi huolettomia vuosia. Ymmärrän asian tällä likasankotaustallani, eivät he voi tehdä mitään hyväksesi kuten en minäkään silloin joskus äitini hyväksi. Tai en lapsena ymmärtänyt mitä voisin tehdä.
Voi olla, että narahdat vielä, kun joku tulee yllätyskäynnille huonoon aikaasi. Toivottavasti sisaresi osaa asian hyvin selittää ja lapsesi lukevat ja ymmärtävät päiväkirjasi. Voi olla, että kokevat asian epäluottamuslauseena. Jaksamista Sinulle.
Joitakin siunataan äkkilähdöllä, toivon sitä omalle kohdalleni.Itse olen aina ajatellut että saispa lähteä pitkän sairastelun jälkeen niin, että kaikki on puhuttu, surut jo surtu, ja omaiset miettivät että lähtis toi jo :)
"Miksi kiittäisin?"-nikille sanoisin, että oletko miettinyt sitä, että tavallaan ryöstät omaisiltasi mahdollisuuden sanoa kaiken sen mikä nyt jää sanomatta.
Tuollainen on vaikea valinta. Surutyöthän on tehtävä joka tapauksessa, jos tietää toisen sairastavan on mahdollista tehdä se surutyö ennakkoon. Hitaasti ja laimeasti. Jos taas joutuu tekemään sen kun toinen on jo poissa, luulen että surutyö on lyhyempi mutta rajumpi. Kumpaa valita? Itse valitsisin sen, että voisin olla lohtuna, että omaiset saisi vastauksia kaikkeen mihin mun lähdön jälkeen ei enää saa. Helppo mun on puhua nyt tässä vaiheessa kun kaikki tuollainen on teoreettinen. Eri juttu sitten kun tulee omat surut ja kivut ja kuolemanpelot...
Nimim. "kaukaa viisas, läheltä blondi" :)))
Sen verran nyt tästä tuli mieleeni, että joskus olen kuullut miten opiskelijat, jotka valmistelevat graduaan, saattavat hyötyä paljonkin voidessaan puhua gradustaan toisten samassa tilanteessa olevien opiskelijoitten kanssa. Lieneekö sekin sitä vertaistukea? Kuulemma opiskelijat eivät välttämättä osaa juurikaan auttaa toisiaan muuten kuin kuuntelemalla ja lyhyesti kommentoimalla, mutta graduntekijä itse saattaa saada muille puhuessaan konseptinsa entistä selkeämpään järjestykseen.
Samantapaiseen ilmiöön olen itse törmännyt omassa elämässäni, kun olen joltain kysynyt apua pulmallisessa tilanteessa ja selostaessani omaa ongelmaani olen itse keksinyt siihen ratkaisun. Tietenkin on olemassa ihmisiä, joitten ei koskaan tarvitse kysellä neuvoja muilta, koska heidän "sisäinen vuoropuhelunsa" on niin korkeatasoista, että se riittää tuottamaan heidän tarvitsemansa vastaukset. Heille parhaimmat onnitteluni. En minäkään joka asiassa ole ulkopuolisilta neuvoa kysymässä. Ja on totta, että kannattaa tosiaankin valita kenelle tärkeimmistä asioistaan juttelee.Siinäpä se.
Voi käydä niin, että asia, joka on itselle vaikea ja tärkeä, voi olla toiselle normikauraa.
Omalle kohdalle tuli tilanne, jossa minulle kerrottiin sairaudesta (eturauhassyövästä).
Minusta se on sairaus muiden sairauksien joukossa, ei kuitenkaan normikauraa.
Ei siinä vahinkoa tullut, ei ole tapana juoruilla.
Myöhemmin tajusin, että olin varmaan ainoa hänen vaimonsa lisäksi, jolle tämä asia puhuttiin.
Maailma muuttuu niin paljon, että tämänikäinen tarvii paljonkin neuvoja, muuten noista työhommista on ulkona kun lumiukko.
- Kuopukset erilaisia
Nuorena kun ei ollut ihmistuntemusta niin tuli vääriin ihmisiin luotettua. Siinä sai sen verran takkiinsa että oppipa varovaisemmaksi.
Kasvoin aikas sairaassa sukuyhteisössä jossa kaikki olivat läheisriippuvaisia, josta irtautuminen ja itsenäistymispyristely oli kamalan vaikeaa. Kun on kasvatettu ihan vinkkeliin ja manipuloitu niin alappas siitä sitten suoristamaan, ei olekkaan ihan helppoa.
Tuntuu kun olisin 50 vuotta kulkenut kaikki suvun synnit, häpeä ja paskat harteillani ja nyt vasta alan pääsemään eroon ikäkriisin myötä niistä. Esikoiselta vaadittiin kaikkein eniten. Kaikesta kuritettiin jos ei mennyt just niin kun piti.
Ikinä en ottaisi puolisoksi sisarussarjan kuopusta sillä ne ovat (kaikki jotka tunnen lähipiiristä) vastuuttomia ja jotenkin "ikuisia vauvoja". Itse esikoisena ja mieheni sisarus sarjan keskeltä olemme tottuneet ottamaan muitakin ihmisiä huomioon ettei vaan minä, minä itse. Meidät kasvatettiin huolehtimaan pienemmistä ja kasvoimme sosiaalisemmiksi.
Nuorin sisarus ei koskaan soita mitä kuuluu ja ihan sama miehenikin perheessä. Sisaruksistaan ne eivät oikein välitä eivätkä kerro mitään elämästään. Mutta vanhemmissa roikkuu kiinni kuin tauti ja meillä kuopus on heti mustasukkainen jos joku muu saa huomioo, et kamalan omistushaluinen. Tuntee sisarukset kilpailijakseen ja sen takia vaikeaa tulla toimeen.En kyllä tuohon tarinaan voi samaistua, en kyllä epäilekään. Sukuja on monenlaisia.
Tekis mieli kertoa joku elämän yksityiskohta tuosta vastuunkannosta. mutta täällä alkaa joku leikkiä psykologia, ja saa minut mielessää kovinkin ongelmaiseksi, niin olkoon. Paljon huonommin olis asiat muilla, jos olisin ollut "vastuuton".
Minä en edelleenkään ymmärrä, miksi elämästä pitäisi kertoa, sehän on tärkeä vain itselle, mitä sitä tarvii muita päästää jollakin pinta-ajatuksella sitä sössimään.- Hoopoilun kuulija
Mielenkiintoinen juttu. Olemme mieheni kanssa molemmat kuopuksia. Esikoisemme on löytänyt esikoisen ja kuopuksemme kuopuksen puolisokseen.
Esikoissisarukseni löysi esikoisen siipakseen, kunnes erosivat. Tämä sisarus piti oikein hyvin huolta siitä, että pysyin äidin likasankona vielä senkin jälkeen, kun olisin voinut jo muuttaa pois. Hänellä oli silloin ruuhkavuodet menossa. Yleensä se sinkku joutaa sisarusten mielestä hoitaa äidin ja ite olin "melko" sinkku.
Oma esikoisemme on hyvän luonteinen eikä mitenkään vaativa ja kantaa vastuuta. Kuopuksemme ei hae huomiota enää, koska asuu jo siipan kanssa. Kumpikaan ei vanhemmille juuri soittele. Ite taisin olla se yhteyksien ottaja silloin ennen sisaruksieni suhteen. Nyt yritän olla soittelematta. Esikoissisarukseni ei edes osoitteita ilmoitellut erotouhuissaan, joten ymmärsin, ettei hän halunnut ainakaan sisarusten yhteydenottoja.
- kaikesta ei voi -
keskustella, on opittava ymmärtämään ihmisen vajavuus, kukaan ei ole täydellinen,
On asioita joista ei ikinä pysty puhumaan kellekkää,
on niin kipeitä tapahtumia elämässä, niitten kanssa on vain elettävä,
omassa elämässä suljen kaiken sielun syvyyksiin,
auta armias, on parempi kun ei katso haavitetun sielun uumeniin, antaa menneitten olla,
vääryyttä on liikaa maailmassa, ihmistä voidaan haavoittaa julmasti sanoilla ja teoilla,
aivot sulkee pahat asiat tietoisuudesta, elämä on armollinen siinä mielessä,
ihminen muistelee vain hyviä asioita niihin on syytä keskittyä,
empä usko että kukaan täällä maailmassa pääsee helpolla,
kaikki saa jonkilaisia kolhuja elämän taipaleella,
" anna arpisten haavojen olla, niitä auki et repiä saa, anna muistojen katkerain kuolla, ne ijäksi voit vain unhoittaa, mull on särkynyt sieluni kannel "
en muista sanoja sen enempää,
vanha viisas laulu kertoo paljon ihmisen elämästä,- Ihan kaikesta voi
Kommunikointi on maailman vaikein laji, taitolaji, jota vain harva näköjään osaa käyttää hyväkseen saati hakea siitä apua elämänsä ongelmiin. Silti puhuminen, keskustelu, avautuminen, kertominen ... ovat se tapa, jolla sielun syöverit saa putsattua tai ainakin kevennettyä. Sillä se, mitä sinä syvälle 'kätket', tulee ulos sitten, kun sinulla eivät enää esteet eli estot toimi.
Tätä kommenttia lukiessa tosin tulee sellainen olo, että puhuminen, maailman vääryydet ja julmat sanat ja teot ovat yksi ja sama asia. Pönttö ajatus, vaikka sanan säilällä voikin satuttaa. Mutta se on ihan eri asia kuin puhua vaikeista ja satuttavista asioita ja saada tukea ja ymmärrystä osakseen.
- tässä paljon -
elämän viisautta,
http://www.youtube.com/watch?v=SzKNZMuyXq4- Ei toimi
Vaikka valssi keinuikin kauniisti, niin ohjeet olivat menneestä elämästä kotoisin. Nykypäivänä tiedetään, että rikotulla sielulla ei pitkälle pötkitä.
- Tieto- ja taitolaji
"Ei ihmistä voi tuntea, ellei hän ole saanut omin sanoin kertoa, mistä on tulossa, minne menossa ja mitä hän kantaa mukanaan." (Martti Lindqvist)
Jos haluaa poistua tästä maasta tuntemattomana ihmisenä jopa lähimmille omaisilleen, niin kukapa sille mitään mahtaa.
"Estä ihmistä uskomasta omiin valheisiinsa, niin ryöstät häneltä hänen onnensa." (Henrik Ibsen)Tuota en taas ymmärrä, miksi ihminen pitää tuntea perinpohjin.
Ihminen kun vielä muuttuu.
Kannattaa muistaa, että ihminen on kehittynein eläinlaji.
Eikä tarvise paljon raaputtaa, kun alkukantaiset toimintatavat tulee pintaan.
Miten nykysin voi ihmiset voi tutusta toisiinsa, kun vieraita ei päästetä kotiin.
Mennään "tutustumaan2 baariin, ja pöh.
Mulla sentään käy vieraita ihan tuosta vaan, ja harvoin on niin kiire, ettei kahvia keritä juomaan.
- puhu, älä sulkeudu
mykkäkoulu on julmin väkivallan muoto lähisiä kohtaan,
mykkäkoululainen voi olla hyvin vaarallinen ihminen,
mykkäkoulua harrastava on psyykkisesti hyvin sairas ihminen
, tarvitsee psykiatrin hoitoa, Vietin puolet elämästäni puhumatta asioista, enkä nyt tarkoita mitään pieniä murheita. Kun lopulta avauduin, itse asiassa taisin kirjoittaa, se avasi patoja ja pystyin vihdoin jättämään sen taakseni.
Kun puhuu, se on ihan kuvannoillisestikin sitä että "nostaa kissan pöydälle". Se on kuin se ongelma saisi uutta ulottuvuutta. Sitä pystyy tarkastamaan jotenkin objektiivisemmin, tunteettomammin. Mä luulen että se johtuu siitä, että kun itse vaan pähkäilee, tunteet ovat tosi pinnalla, ja kun sen kertoo toiselle, sen tekee ehkä vähemmän dramaattisesti. Saa itsekin vähän etäisyyttä. Eikä tämän jälkeen pääse enää pakoon ongelmaa. Se on lausuttu ja se on siellä, odottaa ratkaisua.
Ehkä sun pitää kokeilla joskus että tiedät mistä puhun :)
Animaatioleffassa Autot, yksi kuormuri on erityisen hyvä pakittamaan. Se sanoo että ei tarvi tietää minne on menossa, vain missä on käynyt :) Minusta se pitää paikkansa. Tiedän että toiset ovat täysin toista mieltä, mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Jos ei käy läpi mokia ja virheitä tai epäonnistumisia, ihminen tekee ne samat mokat aina vaan uudestaan.
Lapsissa huomaa erityisesti puhumisen voima. Mun poika on sellainen joka saattaa tiuskia ja mököttää päiviä, mitä vaan sanot niin tulee veetuilua takaisin. Kunnes lopulta yleensä kysyn että mikä oikeasti on hätänä, ja paljastuu että joku kaveri on kusettanut(anteeksi) tai on koe tulossa eikä saa luettua siihen. Puhumme asiat läpi ja yritän auttaa, ja poika on taas kuin itse aurinko.
Mutta mehän ollaan kaikki eletyn elämämme summa. Jos sulla ei pienenä ollut ketään kuuntelemassa, (mistä olen tosi pahoillani) niin tuskin opit sitä yksinäsi nytkään.Mitähän tuohon sanoisi.
Aluksi pään raapimista. (sekin auttaa).
En minä sitä tarkoita, että mykkä olisin, en kyllä mikään hölöttäjäkään.
Mitkä asiat muodostuu ns. vaikeiksi.Suurimpaan osaan niihin liittyy tunteet, ja miten käsitellään vastoinkäymisiä.Joskus kannattaa katso itseään sillä lailla raakasti, niin kuin ulkopuolinen.Jos siinä huomaa omat hölmöt asenteet, tavat ja päähänpiintymät. ja ottaa tosiasiat sellaisena kun ne on, ilman turhia tunteita, niin eikö se riitä.
Tämä yhteiskunta on naisten yhteiskunta, ja naiset saa äänensä hyvin kuulumaan niin kuin tässäkin asiassa, eihän tämmöisellä saada muuta kun apatia lisääntymään.k-kotton kirjoitti:
Mitähän tuohon sanoisi.
Aluksi pään raapimista. (sekin auttaa).
En minä sitä tarkoita, että mykkä olisin, en kyllä mikään hölöttäjäkään.
Mitkä asiat muodostuu ns. vaikeiksi.Suurimpaan osaan niihin liittyy tunteet, ja miten käsitellään vastoinkäymisiä.Joskus kannattaa katso itseään sillä lailla raakasti, niin kuin ulkopuolinen.Jos siinä huomaa omat hölmöt asenteet, tavat ja päähänpiintymät. ja ottaa tosiasiat sellaisena kun ne on, ilman turhia tunteita, niin eikö se riitä.
Tämä yhteiskunta on naisten yhteiskunta, ja naiset saa äänensä hyvin kuulumaan niin kuin tässäkin asiassa, eihän tämmöisellä saada muuta kun apatia lisääntymään.Kyllä pään raapiminen auttaa :))
Niin tuota. Tuossa olen samaa mieltä, että ehkä viljellään sitä negatiivisuutta liikaakin. Uutiset ovat todella masentavat silloin tällöin, se on pelkkää tragediaa toisen perään, mässäilyä, maksetaan jopa yksityisihmiset kännykkäkuvista.
Ja suomalaiset ovat vähän itsesääliin käpertyviä. Kysyipä melkein keneltä vaan mitä kuuluu, niin aina on jotain huonosti. Jos ei muuta niin sää on ihan perseestä. Oli sitten kylmä tai lämmin tai kuivaa tai sateista, aina joku kärsii.
Ja koska me olemme sitä ikäluokkaa jolloin naiset vihdoin ovat saaneet äänensä oikeasti kuuluviin, voin ymmärtää senkin että miehestä tuntuu kuin jäisi jalkoihin. Varsinkin jos mies ei ole alunperinkään sitä alistavaa sorttia. Me naiset puhumme kuinka vaadimme kunnioitusta, unohtaen samalla itse kunnioittaa.
- Katkera kaunainen ?
"Tämä yhteiskunta on naisten yhteiskunta, ja naiset saa äänensä hyvin kuulumaan niin kuin tässäkin asiassa, eihän tämmöisellä saada muuta kun apatia lisääntymään."
Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa? Että sulta on mennyt ohi paljon muutakin kuin puhumis- ja avautumisjutut?
Kyllä yhteiskunta on ollut aina miesten yhteiskunta ja on sitä vieläkin suurelta osin. Mutta onneksi naiset todellakin valtaavat alaa joka puolella, koska heillä on toisenlainen tatsi hoitaa hommat. Sellainen, jolla "apatia" ei lisäänny muilla kuin niillä, jotka eivät kestä sitä, että naiset osallistuvat ja ovat muuallakin kuin hellan ja nyrkin välissä.- Tuli synnyttyä -62
Tivasin tuolla ennenpää aloittajalta, mitä hän sitten suosittelee itsaripojille jossei puhumista, mutten saanut vastausta. En taida saada vastausta lainkaan. Toisaalta en usko siihen puhumiseenkaan mahdottoman hyvin, en kaipaa asioitten jauhamista. Keskustelu, jossa edetään jonnekin tai selventää puhujan ajatuksia, on hyvästä.
Omat nuoret mieheni arvostavat naista, joka osallistuu ja jolla on ajatuksia. Ja ovat kumpikin sellaisen löytäneet. Vaisut naiset apatioineen ovat "out". Tuli synnyttyä -62 kirjoitti:
Tivasin tuolla ennenpää aloittajalta, mitä hän sitten suosittelee itsaripojille jossei puhumista, mutten saanut vastausta. En taida saada vastausta lainkaan. Toisaalta en usko siihen puhumiseenkaan mahdottoman hyvin, en kaipaa asioitten jauhamista. Keskustelu, jossa edetään jonnekin tai selventää puhujan ajatuksia, on hyvästä.
Omat nuoret mieheni arvostavat naista, joka osallistuu ja jolla on ajatuksia. Ja ovat kumpikin sellaisen löytäneet. Vaisut naiset apatioineen ovat "out".Meni vähän myöhään, tulin just saunasta.
Omanlainen elämä tämäkin.
Että mitäkö sanoisin. Minä Sinulle kerroin, että tilanteita on ollut, eikä nämä itsemurhalla uhkaajat mitään typeryksiä olleet.
En minä alkanut niitä syitä märehtimään, minkä minä niille olisin mahtanut.
Minä pikkuhiljaa käänsin puheet niille alueille, missä hän oli hyvä, niin siinä se tilanne saatiin laukeamaan.
Toinen piti mutkan kautta saada huomaamaan, että hänestä välitetään.
Näissä asioissa ei tekijöitä ole, eikä tule.
Minä yrittäisin katsoa tulevaan, ja luoda tulevaisuudenuskoa niillä vahvuuksilla joita on.- Tuli synnyttyä -62
k-kotton kirjoitti:
Meni vähän myöhään, tulin just saunasta.
Omanlainen elämä tämäkin.
Että mitäkö sanoisin. Minä Sinulle kerroin, että tilanteita on ollut, eikä nämä itsemurhalla uhkaajat mitään typeryksiä olleet.
En minä alkanut niitä syitä märehtimään, minkä minä niille olisin mahtanut.
Minä pikkuhiljaa käänsin puheet niille alueille, missä hän oli hyvä, niin siinä se tilanne saatiin laukeamaan.
Toinen piti mutkan kautta saada huomaamaan, että hänestä välitetään.
Näissä asioissa ei tekijöitä ole, eikä tule.
Minä yrittäisin katsoa tulevaan, ja luoda tulevaisuudenuskoa niillä vahvuuksilla joita on.Eli et puhunut siitä vaikeimmasta aiheesta vaan pärjäsit aihetta vaihtamalla. Olit siis sovelias keskustelukumppani. (En muuten aiemmin sanonut, että "paras").
Riittävän hyvä eli mies paikallaan olit. Ymmärtäähän tuon, ettei tuohon tilanteeseen kukaan halua, yhden sortin likasanko sekin.
Ehkä et olisi päätynyt tuohon tilanteeseen, jos nuo ihmiset olisivat aiemmin keskustelleet jonkun soveliaan kanssa noista ongelmistaan. Kannatat ilmeisesti "kevyempää sosiaalisuutta" eli ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa, muttei mennä keskusteluissa kovin syvälle henkilökohtaisuuksiin?
Miksi muuten itsarit ovat vältettävä asia? Jos jäljellä ovat vain kivut, miksei sallita, että ihminen päättää itse lähtönsä hetken? Tuli synnyttyä -62 kirjoitti:
Eli et puhunut siitä vaikeimmasta aiheesta vaan pärjäsit aihetta vaihtamalla. Olit siis sovelias keskustelukumppani. (En muuten aiemmin sanonut, että "paras").
Riittävän hyvä eli mies paikallaan olit. Ymmärtäähän tuon, ettei tuohon tilanteeseen kukaan halua, yhden sortin likasanko sekin.
Ehkä et olisi päätynyt tuohon tilanteeseen, jos nuo ihmiset olisivat aiemmin keskustelleet jonkun soveliaan kanssa noista ongelmistaan. Kannatat ilmeisesti "kevyempää sosiaalisuutta" eli ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa, muttei mennä keskusteluissa kovin syvälle henkilökohtaisuuksiin?
Miksi muuten itsarit ovat vältettävä asia? Jos jäljellä ovat vain kivut, miksei sallita, että ihminen päättää itse lähtönsä hetken?Minä olen yrittänyt tuoda esille tämän yhteiskunnan ilmapiiriä.
Nyt on hyvä, tuore esimerkki.
Pappismies sai aikanaan paljon myönteistä julkisuutta, valittiin europarlamenttiin äänivyöryllä.
Nyt hänen äänimäärä romahti.
Nyt nämä, jotka aikanaan nostivat, alkavat kilvan ivata ja ilkkua Puolue kuulema kaksinkertaisti tappiosta huolimatta paikkalukunsa, kun tämä pappismies putosi.
Miksi lyödä lyötyä.
Mihin mies voi tuossa tilanteessa turvata kun itseensä, kun jokapuolelta ilkutaan.
Haavoja jokatapauksessa jää, eikä niitä millään läpä-läpä-jutuilla hoideta.
En tämän pappismiehen edesottamuksisia juuri sympatiseeraa,
Tunnen vain suurta myötähäpeää näitä ilkkujia kohtaan.
Jos joku on suossa, niin ei sinne itse tarvise mennä rämpimään.
Yrittää vaan saada toisen mahdollisimman siististi suosta pois, kummankin helpompi jatkaa.- Tuli synnyttyä -62
k-kotton kirjoitti:
Minä olen yrittänyt tuoda esille tämän yhteiskunnan ilmapiiriä.
Nyt on hyvä, tuore esimerkki.
Pappismies sai aikanaan paljon myönteistä julkisuutta, valittiin europarlamenttiin äänivyöryllä.
Nyt hänen äänimäärä romahti.
Nyt nämä, jotka aikanaan nostivat, alkavat kilvan ivata ja ilkkua Puolue kuulema kaksinkertaisti tappiosta huolimatta paikkalukunsa, kun tämä pappismies putosi.
Miksi lyödä lyötyä.
Mihin mies voi tuossa tilanteessa turvata kun itseensä, kun jokapuolelta ilkutaan.
Haavoja jokatapauksessa jää, eikä niitä millään läpä-läpä-jutuilla hoideta.
En tämän pappismiehen edesottamuksisia juuri sympatiseeraa,
Tunnen vain suurta myötähäpeää näitä ilkkujia kohtaan.
Jos joku on suossa, niin ei sinne itse tarvise mennä rämpimään.
Yrittää vaan saada toisen mahdollisimman siististi suosta pois, kummankin helpompi jatkaa.Tuota pappia en sääli, puolueitten asiat kiinnostaa vielä vähemmän. Mepit saavat aineellisesti hyvän korvauksen ja se auttaa selviämistä henkisestikin. Papilla on uskokin kaverina (tosin sekin tulee itsestä).
90-luvun lamassa yrittäjille jäi vain velkaa ja ystävät käänsi selkänsä. Eikä tavallisille työnsä menettäjille käynyt juuri sen paremmin, mitä nyt sosturva olikin helpompi hakea kuin yrittäjille. Moni jäi nousematta.
Nyt on näitä uudemman polven työttömiä. Ite jäin yli 10v jälkeen työttömäksi. Tapasin yrittäjän, jonka asenteeksi tiesin..työttömyys on oma vika -ajattelun. Hän naurahti kuultuaan työttömyydestäni. Oli tietty itse saanut firmansa pyöritettyä vuosikymmeniä.
Ilmapiirin soisi muuttuvan kannustavampaan ja anteeksiantavampaan suuntaan. En murehdi omaa kohtaloani, aineellisesti selviän vaatimattomilla elintavoillani ja siipan tuella, samoin henkisesti. Heikkoja tulee aina olemaan. Olisi hyvä, ettei sinne suolle ketään lykättäisi.
- Puhuminen kultaa?
Kyllä minä mieluummin puhumaan kannustaisin. Tähänastisen elämäni suurin rakkaus meni mönkään siksi ettei mies kyennyt puhumaan. Oli mahdolisuuksia, yritin hyvällä ja pahalla mutta hän ei kyennyt puhumaan. Syytti siitä kotiaan jossa ei puhuttu asioista niin ei ollut oppinut ko taitoa.
Kamalia pattitilanteita ja kohtuutonta ahdistusta voidaan puhumattomuudella saada aikaan. Mykkäkoulun pito on julmaa vallankäyttöä.
Ei ole heikkoutta puhua toiselle asioistaan ja hakea tukea toisesta ihmisestä. Liikaa yritetään yksin selviytyä kaikesta eikä tohdita muita "vaivata" omilla ongelmillaan.
Eri asia on ongelmien kaataminen toisen niskaan ja oman pahan olon jatkuva purkaminen toisiin ihmisiin. Se on väärin ja kaipa jonkinlainen osoitus itsekkyydestä ja/tai huonosta itsetunnosta jos niin toistuvasti ja liian usein tekee.
Jotkut on kyllä jo niin tottuneita puhumiseen että pälpättävät jatkuvasti kun kammoavat hiljaisuutta. Puhumiseen kannustaminen on myös saanut aikaan sitä että jotkut vaan puhuu ja puhuu ja vatvoo ongelmiaan loputtomasti ja psykologisoivat kaikkea. Sekin on väsyttävää eikä välttämättä johda ratkaisuihin.
Väittäisinpä kuitenkin että harva meistä omaa ääntään vihaa. On mukavaa kun joku kuuntelee niin pääsee kertomaan omia mielipiteitään ja saa huomiota.- ElviiraN
Etenkin parisuhteessa mykkäkoulu on tuskaa. Puhumattomuus tappaa parisuhteen. Ja en tarkoita puhumisella turhaa ja jatkuvaa pälätystä. Toisen pään sisään ei vaan pysty näkemään, silloin joutuu spekuloimaan toisen ajatuksia, ja sehän ei toimi. Jos elää yksin, se on eri asia...
- mitäkä mies
Läheisen nuoren menettäneenä tiedän ja en tiedä..Mikä ajaa nuoren noin reunalle että riistää itseltään hengen.
Nykymaailma on erilainen kuin meidän nuoruudessa ja nyt vaaditaan paljon ja liikaakin.Kaikkien pitäisi olla parhaita ja kiitettäviä.
Koulussakin huonommat siirretään pois tieltä että parhaat voivat rauhassa tulla vieläkin paremmaksi.
Entäs ne siirretyt? Miten niiden käy leimansa kanssa tänä päivänä..
Tietenkään koulumenestys ei välttämättä liity mitenkään näihin em. tapahtumiin tai tilastoihin,mutta...Minun kouluaikojen huonoimmat ovat lähteneet maan poveen oman käden tai viinan avulla.
Sota ajan läpsilla oli varmasti vaikeaa ja ankeaa,eikä pienten murheet olleet mitään.
Olen eri mieltä asoiden "vatvomisen" suhteen ja epäilen suuresti että asoista puhuminen ja ennen kaikkea HUOMAAMINEN kun jonkun reki on liian raskas yksin vedettäväksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naisiin ei ole luottamista
Ainakaan useimpiin suurin osa hakee vain hyötyä miehistä tavalla tai toisella.1212940Olet niin lähellä
.... mutta en tiedä haluatko nähdä tai kuulla minusta. Minulla on ikävä sua, minua nuorempi nainen.542243- 552171
Minun täytyisi lopettaa
Kaipaaminen. Siksi kun en pysty mihinkään. Tulee vain harmia kun kaipaan. Olen niin väsynyt, ei kiinnosta mikään, enkä e322084- 1921549
Tänään onkin hyvä päivä
Selata koko päivän Tinderin hunajaisia naisia. Jospa löytyy se rakkaus. Vähän kuin pelaisi hedelmäpelejä. 💘🍑🍍611439Sun kannattais nainen yrittää edes ehostaa
ittees ja olla tyylikkäämpi. Oot kuin navettapiika. Ei millään pahalla. 😃 Mieheltä1211382- 571319
Muistatko? Juha Mieto täräytti Farmilla suorat sanat - Nyt hiihtäjälegenda uudelleen tosi-tv:ssä!
Näinköhän Mietaalle käy Miina Äkkijyrkän kohtalo… Edellisellä Farmi-kaudella Mietaa teki ns. miesten töitä ahkerasti, pä81133Melankolian kosketus
Olet ihana enkä saa sinua öisinkään mielestäni; olet se nouseva aurinko joka minua valvottaa. Rintaani pakottaa ja silmi591053