Minkälaiset annokset yms.? Minkälainen muuten meininki?
Onko kalamarkkinoilla hyvät sapuskat?
kalastusmies
5165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuoksu houkuttelee syömään, panevatkohan jotain ympärille leviävää tuoksuaromia aromia nuo markkinoijat.
Kiireen takia jäi maistamatta.
Kalliita on muualta tuodut leivonnaiset.
Ja vähän moitteita siinä kauppakadun päässä olleelle muikkukauppiaalle. Kaksi nuorta miestä siinä myi "puruveden muikkua". Kun ostin roven, huomasin että onpa pientä muikkua, ei ihan edes neulapääksi voi sanoa. Kysyin piruuttani että onko varmasti puruvedeltä. Vastasi että on. Sitten kysyin että verkoillako, se suomalaissyntyinen poika sanoi että joo eikä selvästikään halunnut jatkaa keskustelua.
Tiedoksi sen verran että olen itse talven aikana käynyt useamman kerran Suursaimaalla ja Puruvedellä Mustalahden alueella, jossa on miehillä mm oma kalasatama, siellä hoidetaan ylitiheää muikkukantaa nuotanvedolla, nimenomaan talvella vedettiin nuottamuikkua ja sitä sitten myytiin mm meillä tamppiksessa hintaan 2,95 kilo kevättalvella. Pojilla Rove maksoi 7 euroa. Hyvä oli, ehkä liikaa rasvaa paistossa.
Miksi epäilys muikun alkuperästä heräsi on muikun koossa. Pojilla ainakin oli todella pientä tavaraa kaupan, 3-4 senttistä pienimmät ja aika tummaa. Puruveden talvimuikun keskipituus on n 8cm ja saimaan vesistön tapaan muikku on vaaleapintaista ja pehmeäruotoista. Ja puruveden muikku on EU:n alueella nimisuojattu tuote.
Keskempänä markkina-aluetta oli toinenkin teltta jossa oli sama kyltti "puruveden muikkua", en kuitenkaan enää sinne viitsinyt mennä viisastelemaan, kun edellisen roveen syönti oli vielä kesken.
Muuten markkinat olivat ok, tunnelmaakin löytyi. Ainoa maku-pettymys oli siinä lähinnä tanssi-esiintyjä-lavaa olleen kahvilan kahvin laatu, olikohan miehet lämmittäneet eilistä, oli siksi pahan makuista ja parkkiintunutta. Lätty oli hyvä.
Hyvä, että nuo järjestetään Keskuspuistokadulla, niin ei kävelykatu kulu.
Miksi kalamarkkinoita ei järjestetty tuolla kuuluisan tyhjällä kävelykadulla ja narkkarien valtaamalla Täiköntorilla? Jatkuvasti valitetaan kun kävelykadulla ei ole toimintaa ja nyt kun sitä olisi ollut niin toiminnot viedäänkin viereiselle kadulle.
Miksi? Onko kuitenkin niin että kävelykatu on niin kolkko paikka ettei sinne tule
edes kauppiaat? Liikkeethän ovatkin jo kadonneet kävelykadun vaikutusalueelta. Ja
Täiköntori,ei kannata edes mainita.