On se tietysti hienoa kritisoida tiedemiehiä ja kuvitella olevansa valveutunut kansalainen. Asia on kuitenkin niin, että ilman tieteellisiä perusteluita kysymyksessä on denialismi.
Odotan edes yhtä tieteellisesti perusteltua AGW-kriittistä kommenttia tälle keskustelupalstalle.
Odotan edes yhtä tieteellisesti perusteltua AGW-kriittistä kommenttia tälle keskustelupalstalle.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Lyhyesti, vastaus kriittisyyteen löytyy tästä osoitteesta: http://ilmastorealismia.blogspot.fi/
Enpä löytänyt tuosta jorinasta tieteellisiä perusteluja AGW:tä vastaan.
Rakas Jöns.
Oliko sinun mielestäsi denialismia, jos väitti sika-flunssa-rokotetta tarpeettomaksi ja sen liioitellun ongelman tyhjänpäiväistä toitotusta?
Jos se oli denialismia, niin kas kummaa, kun denialisti oli oikeassa, vaikka maailman edistynein tiede eli lääketiede väitti toisin.
mitä luulet, että olisi tapahtunut jos yksikään länsimaa ei olisi ottanut sikainfluenssa rokotusta kansalaisilleen?
Kerron, sillä et ymmärrä kuitenkaan: Valtaisa epidemia, jonka aikana sikainfluenssa virus olisi voinut muuntautua vielä tarttuvammaksi.
Johtopäätös:
Juuri sinunkaltaiset t.yhmät välttyivät epidemialta koska suurin osa väestöstä kävi ottamassa rokotteen. On valitettavaa, että 50 ihmistä 4 500 000 miljoonasta sairastui narkolepsiaan. Kokonaisuudessaan määrä on marginaalinen verrattuna mitä olisi voinut tapahtua sikainfluenssa epidemian aikana.
Ei mitään normaalia flunsaa kummempaa olisi tapahtunut.
Tuota sikaflunssa on liioiteltu avan kuten ilmastohömppääkin.
Mitään kummallista ei ole tapahtumassa, mutta pidetään hirveää älämölöä aihheesta ja tuhlataan tolkuttomasti veronmaksajien rahaa.
"On valitettavaa, että 50 ihmistä 4 500 000 miljoonasta sairastui narkolepsiaan."
Eikö teidän ala-asteella opeteta lukuja?
Suomessa on noin 5 miljoonaa ihmistä, joista yli 50 sairastui narkolepsiaan.
sanoo kaltaisesi, joka uskoo rokotusohjelmissa ihmiseen siirrettävän alienin implantteja. Näin Magneettimedian siteeraama lähde kirjoittaa. Harmi, kun magneettimedia ei palannut uudestaan lähteeseensä kuinka rokotukset ovat niin haitallisia.
Hyvä, että löysit virheen tekstissä. Muuten olisin luullut sinua sellaiseksi, joka uskoo kaiken mitä lukee. harmittaako tietämättömyytesi ja kokonaiskuvan puuttuminen?
Kyllä se sikainfluenssan rokotus oli pitkälti lääketeollisuuden vedätystä. Oli erinomainen tilaisuus rahastaa. Malliesimerkki miten hypetyksellä pystytään lietsomaan pelkoa ja rahastamaan valtioita globaalilla tasolla.
Luitko tiedon magneettimediasta? Et vastannut uskotko rokotteiden sisältävän Alienin implantteja, kuten tuo Magneettimedian alkuperäinen rokotuksenvastainen lähde paljastaa.
Ei tähän pidä mitään alien ufo ym sekoilua sotkea mukaan. Paljonko kustansi globaali rokotuskampanja? Kenelle ne rahat menivät?
Se narkolepsia tuli jostain rokotteen lisäaineesta tai kantoaineesta, valmistaja ei ollut tutkinut tarpeeksi ko aineen turvallisuutta tai otti tietoisen riskin, kun piti nopeasti saada rokotteet jakeluun. Rokotteen tilaajallakin oli tietoa riskeistä, olisi ollut myös toisenlaisia valmisteita tarjolla.
Eikä tuo Sikaflunssa ollut edes pahin vedätys.
Eihän siitä kovin kauaa ole, kun oli tämä Lintu-jutska. Uutisissa ei mistään muusta juuri puhuttukaan ja täysin turhaan. Kaikkea pikkujuttuja ne ihmiset pelkääkin, kun olisi lähellä paljon pahempaakin pelättävää.
Vähän hankala olla harmistunut, kun minä ymmärrän valtavasti ja erityisesti kokonaiskuvan.
Taisit käydä ottamassa Sika-rokotteen!?!
Omapa oli vikasi...
väitäkö, että sikainfluenssaa ei ollut edes olemassa? Hurja väitteesi vaatii hieman enemmän avaamista.
taitaa sittenkin pänniä, kun havaitset olevasi pikkuasioiden näpertelijä. Buahahahahaaaaa...
2,5 miljoonaa suomalaista otti tai suurelle osalle annettiin rokotus.
Lapsien vanhempia huijattiin pelottelulla viemään lapsia rokotuksiin.
Suomessa on sairastunut yli 100 lasta rokotusten takia.
Sikainfluenssa oli vain median tuottama hypetys.
Kun s.ikainfluenssa ei tiedä, että Suomessa kausiinfuluenssaan kuolee vuosittain 500-1000 ihmistä, niin sikainfluensan 30 on todellakin vain mediahypetystä.
Ja rokote ennettiin suurimassa määrin myöhässä.
Selvitä s.ikainfluenssa ensin totuus ja tule sitten vasta aukomaan päätäsi.
Sinä olet tainnut selvittää oman "totuutesi" Magneettimediasta tai jostain vastaavasta huuhaa-lähteestä.
Miksi ilmastouskontoa pitäisi koittaa kieltää tieteellisesti?
Eihän tuo ilmastouskontokaan täytä mitään tieteellisiä perusteita.
Voisitko Jöns esittää tieteellisen perustelun sille, ettei Jeesus kävellyt veden päällä?
Ainakin miljardi ihmistä uskoo, että käveli...
Höpö höpö, johan lapsena tiedettiin että kiesus vain tiesi kivien paikat.
Miksi Jöns laitat mitään aloituksia, kun kuitenkin pakenet asiallista keskustelua?
Esimerkkinä ketju, jossa väitit USA:ssa ääri-ilmiöiden menevän ennusteiden mukaan. Kun huomautin, etteivät ko. alueen äärevimmät ääri-ilmiöt eli tornadot ja hurrikaanit vuonna 2013 osoittaneet mitään lisääntymisen merkkejä, vaan päinvastoin kumpiakin oli historiallisen vähän, sinä pakenit keskustelua.
Löytääkseen asiallista keskustelua pitää mennä muulle palstalle.
Ei vieläkään yhtään tieteellistä argumenttia AGW:tä vastaan.
Täältä on ihan turha mitään asiallista tietoa hakea. Palatakseni sikainfluenssaan ja rokotuksiin, Magneettimedian rokotuksenvastainen lähde käyttää alla olevaa henkilöä yhtenä tietolähteenä, miksi rokotuksia ei pidä ottaa.
Herättääkö tämä teissä mitään ajatuksia, että olisinko sittenkin väärässä?
http://etmedical.com/
"Löytääkseen asiallista keskustelua pitää mennä muulle palstalle."
No mene ihmeessä muualle, niin täälläkin on sitten asiallista keskustelua.
Mikä pakko sulla on tänne lässyttää?
Pitäisikö göranin ensin osoittaa tieteellisesti, että koko agw:tä on edes olemassa?
Denialistille on turha yrittää osoittaa yhtään mitään.
Mutta tässä todistus:
1. Kukaan ei ole pystynyt kumoamaan sitä fysiikan lakia, että hiilidioksidi absorboi lämpösäteilyä.
2. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä nousee.
Siitä sitten kumoamaan nämä faktat.
Tuossa jönkkääjälle helppoa rahaa tiedossa. Käypä pokkaamassa, jos pokka pitää.
http://climateguy.blogspot.fi/2010/11/10k-climate-challenge.html
et muuten vastannut, että oliko sikainfluenssarokote alienin implantin asennus ihmisiin kuten Magneettimedian tietolähteen asiantuntijat sen kertovat.
Miksi olisi pitänyt? Yksi hulluhan kysyy enämpi mitä 10 viisasta viitsii tai ehtii vastata ja tällä palstalla noita hulluja näkyy piisaavan.
On tärkeää saada tietää totuus sikainfluenssasta. Väitätkö, ettei sikainfluenssaa ollut olemassa ja alienin implantit asennettiin jotain toista kautta ihmiskuntaan?
Hiilidioksidi jäähdyttää ilmakehää.
Se jää alarmisteilta jostain syystä aina kertomatta.
"Kannattaa kuitenkin pitää selkeästi mielessä, että lämpö poistuu maapallolta suurimmaksi osaksi ilmakehän kaasujen säteilyn avulla. Maatasolta ilmakehään tulevaa IR-säteilyä kykenevät siirtämään avaruuteen kuitenkin vain absorptiokykyiset kaasut, kuten vesihöyry, hiilidioksidi, ilokaasu ja metaani. Ilmakehän pääkaasut typpi, happi ja argon toimivan kineettisen energian eli lämmön varaajina, mutta eivät kykene lämpöä ilmakehästä poistamaan. Syntipukiksi tehty hiilidioksidi jäähdyttää, ei lämmitä."
http://karvola.wordpress.com/2014/04/06/mika-signaali/
Me kaikki tiedämme hiilidioksidin lämmittävän ilmastoa. Joten mikä ihme mahtaa olla tuon loputtoman tieteenvastaiseen huuhaa-roskan spämmäyksesi tarkoitus? Miksi sinulla reppana ei ole mitään muuta elämää kuin asua tällä tiedepalstalla häiriköimässä?
Huhhuijaa. Siinäpä tiedemies Karvola esittää oikein emämöläyksen.
Haluaako joku denialisti todella, että keskustelemme ilmastonmuutoksesta tuon Karvolan väitteen pohjalta?
Voit koittaa kumota tuon väitteen tieteellisesti.
Taitaa olla melko hiljaista.
Miksi säälittävän elämäsi tärkein asia on tämän palstan häiriköiminen?
Laitetaas jönssille oikein tutkimus asiasta, jota voi tässä alkaa todistelemaan vääräksi.
Muista laittaa laskelmat näkyville.
"The carbon dioxide does not act like a warmer of the Earth’s surface, but rather like a coolant of the Earth’s surface. The carbon dioxide molecules absorb IR radiation and emit it in to another form of electromagnetic quantum/wave, which cannot be absorbed by other molecules of carbondioxide.
Carbon dioxide takes energy from a higher energy density field and releases that energy with a lower level of energy density."
http://www.biocab.org/NNS-Recycling_of_Heat_in_the_Atmosphere.pdf
Miksi sinulla ei ole koskaan mitään santtavaa palstan aiheeseen?
Miksi säälittävän elämäsi tärkein asia on tämän palstan häiriköiminen?
Me kaikki tiedämme hiilidioksidin lämmittävän ilmastoa. Joten mikä ihme mahtaa olla tuon loputtoman tieteenvastaiseen huuhaa-roskan spämmäyksesi tarkoitus? Miksi sinulla reppana ei ole mitään muuta elämää kuin asua tällä tiedepalstalla häiriköimässä?
Me kaikki tiedämme hiilidioksidin lämmittävän ilmastoa. Joten mikä ihme mahtaa olla tuon loputtoman tieteenvastaiseen huuhaa-roskan spämmäyksesi tarkoitus? Miksi sinulla reppana ei ole mitään muuta elämää kuin asua tällä tiedepalstalla häiriköimässä?
Jos Maapallolla ei olisi kaasukehää lainkaan, poistuisi lämpö säteilemällä huomattavasti tehokkaammin kuin nyt ilmakehän läpi. Kasvihuonekaasut absorboivat lämpösäteilyä lähettäen varaustilan purkautuessa säteilyn uudelleen mielivaltaiseen suuntaan, myöskin takaisin maanpinnalle. Tätä on se denialistien tuhannesti kieltämä takaisinsäteily, jonka olemassaolo on kuitenkin tieteessä tunnettu ja testattu tosiasia.
Miksi koitat sotkea keskustelua tuolla näennäishömpällä?
Koita kumota esitetty tutkimus, jos pystyt.
Voi olla melkoisen hiljaista.
Vain sinä denialistihihhuli olet pelle.
Vain sinä denialistihihhuli olet reppana.
Ja huuhaa-roskasi kumoaa noin 100 000 muuta tutkimusta.
Aivan höpönassujuttuja taas kollimaattorilta.
Otetaan esimerkiksi kuu jossa ei ole ilmakehää, sen pintalämpötila päivällä on rapiat 130C juuri sen vuoksi ettei sillä ole kaasukehää jäähdyttämässä sitä.
Tyhjiö kun sattuu olemaan paras eriste, säteilyn osoittautuessa näin aika
nihkeäksi lämmönsiirtimeksi.
http://www.ilovemycarbondioxide.com/pdf/Greenhouse_Effect_on_the_Moon.pdf
Aivan idioottimaista huuhaa-roskaa taas sähkömieheltä.
Kuun pintalämpötila yöllä on noin -200 astetta juuri sen vuoksi ettei sillä ole kaasukehää lämmittämässä sitä. Keskilämpötila on noin 30-40 astetta matalampi kuin maapallolla samasta syystä.
Tieteenvihaamisesi on kyllä hellyttävää luettavaa.
Tui Tui!
Hiljaiseksi meni alarmistileiri.
Pelkkää hohhelointia vastineena, niin kuin arvelinkin.
Kerropas kolliroottori vielä mistä se hiilidioksidin lämmittävä lisäenergia oikein tulee?
"Hiilidioksidi ei ime eli absorboi auringosta suoraan ilmakehän kautta maatasolle tulevaa säteilyä. Sen absorptiotaajuus ei siihen sovellu. Maatasolta eli maan ja vesien sekä muiden maassa olevien kappaleiden, mutta myös kasviston yms. pinnoilta ilmakehään lähtevä IR-säteily on puolestaan sekin taajuudeltaan sillä spektrin osalla, jota ilman hiilidioksidi ei absorboi. IR-säteilyyn perustuvaa hiilidioksidin aiheuttamaan kasvihuoneilmiötä ei siis voi olla olemassa.
Lämmin ilma nousee ylös ja siinä mukana nousevat myös hiilidioksidimolekyylit. Ilmapaketti jäähtyy noustessaan. Yläilmakehässä, noin 10 kilometrin korkeudessa hiilidioksidi säteilee. Sen säteilylämpötila on silloin noin -53 astetta Celsiusta. Tämä säteily jäähdyttää ilmakehää eli siirtää lämpöenergiaa IR-energian muodossa avaruuteen. Se ei voi maan ilmakehää koskaan lämmittää."
http://karvola.wordpress.com/2013/03/24/valipuhe-hiilidioksidin-sateilysta/
Hiilidioksidin määrä lisääntyy, mutta lämpötila ei vain nouse: http://bobtisdale.files.wordpress.com/2014/05/10-comparison-2001-start.png
Mikä lisäenergia? Taidat olla fysiikasta ulkona kuin lumiukon pippeli.
Joko alkoi kiemurtelu?
Kiistätkö hiilidioksidin jäähdyttävän ilmastoa?
Lämpötila nousee koko ajan kiihtyvällä vauhdilla.
http://www.skepticalscience.com/global-warming-not-slowing-its-speeding-up.html
Hiilidioksidi jäähdyttää ilmakehän yläosaa ja lämmittää alaosaa, kuten kaikki asiaa vähänkin tuntevat tietävät.
SkS-sivustolla voi tapahtua ihan mitä tahansa. Evankelista John Cook taitaa saada "tietonsa" suoraan yläilmoista.
Tässä lämpökäyrää IPCC:n uusimmasta AR5:stä, niin ei tarvitse ainakaan lähdettä epäillä: http://www.met.reading.ac.uk/~ed/bloguploads/AR5_11_25.png
Niin, tuo kuvaajasi kertoo vain siitä parin prosentin osuudesta koko globaalista lämpenemisestä. Miksi yrität huijata palstan lukijoita esittelemällä vain niin pientä osaa kokonaisuudesta?
Ei kysymyksesi niin hauska tai omituinen ollut, että se olisi pannut minut kiemurtelemaan sen enempää naurusta kuin myötähäpeästäkään.
Se on IPCC:n tarkkaan harkittu esitys!
Haluatko kiistää IPCC:n uskottavuuden?
IPCC kertoo ilmaston lämpenevän ihmiskunnan hiilidioksiditupruttelujen takia. Hyvä että sinäkin viimein myönnät sen.
Yritäpä uudestaan, jos tällä kertaa ymmärtäisit, mitä tämä kuva esittää: http://www.met.reading.ac.uk/~ed/bloguploads/AR5_11_25.png
Miksi huijaat palstan lukijoita jatkuvasti esittelemällä vain kirsikanpoimittua parin prosentin osuutta koko globaalista lämpenemisestä?
http://www.skepticalscience.com/global-warming-not-slowing-its-speeding-up.html
Luvittelet näköjään, että valheita toistelemalla ne muuttuvat totuudeksi.
Tässä sinulle kiistämätöntä faktaa: http://bobtisdale.files.wordpress.com/2014/05/10-comparison-2001-start.png
Mikä tuon loputtoman hörhöilysi tarkoitus on?
Miksi huijaat palstan lukijoita jatkuvasti esittelemällä vain kirsikanpoimittua parin prosentin osuutta koko globaalista lämpenemisestä?
http://www.skepticalscience.com/global-warming-not-slowing-its-speeding-up.html
Sinulla taisi hirttää oikein pahasti kiinni!
Tulkitsen tuon valkoiseksi lipuksi sinulta.
Mutta et osaa vastata, vaan kiertelet tunnettuun tyyliisi.
Vaan etpä ole tässä ketjussa mitään vielä minulta kysynytkään.
Voi reppanaa.
Kiistätkö hiilidioksidin jäähdyttävän ilmastoa?
Vain sinä olet reppana.
Hiilidioksidi jäähdyttää ilmakehän yläosaa ja lämmittää alaosaa, kuten kaikki asiaa vähänkin tuntevat tietävät.
Ei lämmitä.
Denialistit = tosi syvältä
Alarmisteilla puolestaan on jalat reippaasti irti maasta.
Jääkausialarmisteilla totta tosiaan.
Vaihdoit sitten nikkiä. Plussat paljastaa!
Niin, alarmistit hokevat tuota jääkautta koko ajan. Miksi?
Tietävät, että se on tulossa.
tarkoitatko sitä, ettei Suomi24:n keskeisimpiä ilmasto-oppeja enää ole totta ja jääkautta ei tule vuonna 2014?
Ei taatusti tule. Tänä vuonna El Ninon odotetaan voimistuvan. Jos se jää tuhnuksi, myöskään kiihtyvää lämpenemistä ei tarvitse enää pitkään aikaan pelätä. Eikä sillä pelottelulla ole enää mitään todellisuuspohjaa.