Epäillä-verbi on erikoisella tavalla kaksimerkityksinen. Ajatellaanpa vaikka seuraavanlaista keskustelua:
- Voisiko hän olla mukana hämäräpuuhissa?
- Hänen kohdallaan en epäilisi sitä ollenkaan.
Vastaako tuossa puhuja siis uskovansa sen tästä henkilöstä vai päinvastoin? Itse olen aina tulkinnut tuollaisen lauseen siten, että henkilöä pidetään syyttömänä, mutta olen huomannut, että toiset käyttävät sitä päinvastaisessa merkityksessä. Eli merkityksessä "uskon sen hänestä = en jää epäilemään".

Vastaukset 7
Vanhimmat
"- Hänen kohdallaan en epäilisi sitä ollenkaan."
Ja mikä lieneekään tilanne, jos siirryt hänen kohdaltaan muutaman metrin päähän?
Tuo esimerkki nyt on tyypillistä läpätystä, jota tuotettaessa hyvin harvat pitävät ajatusta päällä. Jos halutaan päästä yksikäsitteisyyteen, niin vastataan joko "Hän on epäilemättä puuhissa mukana." tai "En lainkaan epäile hänen osallistuvan noihin puuhiin."
Tuossa esimerkissä epäselvää on ainoastaan, mihin "sitä" viittaa. Eli epäselvää kielenkäyttöä vastaajalta.
Epäillä-verbiä käytetään usein kuitenkin epäselvästi, koska se ei selkeäsi erottele posittivista (pidän mahdollisena, että...) ja negatiivista (pidän kyseenalaisena sitä, että...) epäilyä. Vertaa engl. suspect / doubt.
Aika monet sanat ovat erikoisella tavalla kaksimerkityksisiä. Ajattelepa lausetta: Panisitko vastaan, jos panisin sinua?
No ei tuossa esimerkkilauseessasi ole mitään erikoista, koska kyse on normaalista sanan kaksimerkityksisyydestä. Erikoista siitä tulee vasta, kun sama sana merkitsee kahta täysin päinvastaista asiaa.
Käypä lukemassa muita keskusteluja, niin ymmärrät viestini tarkoituksen.
Arto Nyberg haastatteli Anna-Liisa Tilusta missivuosista ja tuli puhe voitokkaasta kilpasiskosta. Keskustelivat siinä sitten huhuista, että missit kiipeävät palkinnoille reittä pitkin. Voittaja oli ystävystynyt läheisestikin Tiluksen kanssa ja Nyberg sitten kysyi, että oliko tässäkin voitossa sitten sellaista takana. Tilus siihen, että tästä ihmisestä hän voi kyllä sanoa, ettei epäilisi hetkeäkään. Nybergin leuka loksahti ja taisi jo ajatella, että nytpä tippuu totuuksia, kunnes tajusi tuon lauseen monitulkintaisuuden ja pettyi silminnähden. :)