Lähtökohta on se, että minä olen melkein "erakko ihmisten keskellä", yksinäinen susi, joka ei kavereita kaipaa. Mutta en myöskään koe toisia ihmisiä kilpailijoikseni tai hyväksikäytön kohteiksi. Joten "autokauppiasta" minusta ei saa. Lähinnä ajattelen, että jokainen on vastuussa itse omasta elämästään ja oma elämä pitää tehdä itsensä näköiseksi. Mihinkään yhdistykseen tai joukkueeseen en liittyisi mistään hinnasta. Facebookista minua ei koskaan tulla löytämään.
Naisystäväni onkin sitten taas ihan päinvastainen. Työskentelee tiimissä, pelaa joukkueessa, ystäviä on kymmeniä, koko ajan puuhaamassa jotain jonkun kanssa.
Vielä ei olla kauaa oltu yhdessä, mutta tunnepuoli toimii hyvin ja muutenkin viihdymme yhdessä.
Ensimmäiset ongelmat ilmaantuivat juuri tuosta sosiaalisuudesta.
Minä olen jotenkin enemmän "läsnä" tilanteessa, kiinnitän enemmän huomiota jokaiseen eleeseen, sanaan, jne. Omistaudun kumppanilleni enemmän.
Hän taas toimii pinnallisemmalla tasolla, syvällisyyteen ei ole aikaa tai se merkitsisi liiallista keskittymistä yhteen ihmiseen ja "ympäröivän porukan syrjimistä". Ts. "joukkueen" tarpeet menee kumppanin edelle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olette erilaisia, näin on aika monessa parisuhteessa. Jos sinua erilaisuutenne haittaa jo nyt, voi olla ettei suhteestanne tule mitään. Se, että kiinnitätä jokaiseen eleseen ja sanaan enemmän huomiota, ei tee sinusta syvällistä tai se, että tyttöystävällesi ilmapiiri on tärkeä tai porukan kiva, ei tee hänestä pinnallista. Tulkintasi on väärä ja vaarallinen parisuhdetta ajatellen. Olen langennut tyypillisesti kliseeseen, jossa mukavuutta ja avoimuutta pidetään pinnallisuutena ja synkkyyttä ja erakoitumista syvällisenä, näinhän se ei mene.
Voit myös ottaa näkökannan, että täydennätte toisianne, silloinhan teillä on ihannetilanne.
Liiallinen tulkitseminen ja analsointi ei mielestäni koskaan edistä parisuhdetta, varsinkaan silloin jos kohteena on oma puoliso.
Hyväkin suhde on helppo analysoida ja diaknosoida pilalle.