Painoa lisää paistorasvalla

uppopaistettu

Tämä ei ehkä kuulu tänne mutten keksinyt minne muuallekaan kirjottaisin. Olen pitkä ja hoikka tyttö, itseasiassa olen ollut koko ikäni alipainoinen. Haluaisin kertankin onnistua nostamaan painoani tosissaan.

Syön ihan kunnolla, pidän syömisestä ja tuntuu, että olen kokoajan jääkaapilla. Olen myös opetellut kokkaamaan. Joskus kyllä jää ruoka-ajat vahingossa väliin.

Liikun jonkinverran (käyn melkein joka päivä kävelyllä tai hölkkäämässä) ja joka päivä nostelen kahvakuulaa ja teen vatsalihaksia. Peppua treenaan myös silloin tällöin. Joo, liikuntaa voisi olla enemmän niin saisi lihasta. Samalla kun huolehtii siitä kalorien ja proteenin saannista..

Mutta siis luin että helppo tapa nostaa painoa on lisätä ruokavalioon kasvirasvaa, joku lääkäri näin kirjoitti. Ja joku toinen sanoa, että on alkanut juomaan joka päivä rypsiöljyä. No minä menin kaapille ja totesin, että siellä on iso tonkka paistorasvaa vapun jäljiltä. Siis rypsi ja palmu ym kasveista väännettyä öljyä, siinä on helvetisti enemmän kaloreita kuin muissa öljyissä. Alan nyt litkimään tuota joka päivä. Eikö kuulosta järkevältä?

Ihan oikeesti kaikki ylipainoset tuskailee laihduttamisen kanssa, kaikenmailman dieettejä ja poppakonsteja keksitään kokoajan. Samalla tavalla mä tuskastelen, kun en saa ikinä painoa nousemaan. Oon valmis tekee mitä vaan.

Niin, voinko myös tavallisten ruoka-aikojen lisäksi ruveta vetämään kaikkia herkkuja, roskaruokaa ja jätskiä ym, vai onko se vaan huono juttu?

14

173

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyihelv

      Transrasvaa, älä oikeasti juo sitä.

    • pikku vinkki
      • 20056

        Noista esimerkkikuvasi naisista...

        Perimä on täysin eri, toinen näyttää suomalaiselta maantienharmaalta, iholtaan vitivalkoiselta anorektikkoäidiltä ja toinen taas tumma, ruskettunut ruskeasilmäinen eksoottinen nuori nainen. Myönnän että lihaskuntoharjoittelulla on takuulla näppinsä pelissä, mutta ei ole todellakaan tässä seksikkyyskisassa se ratkaiseva tekijä.

        Summa summarum, tumma nainen olisi yhä seksikkäämpi vaikka molemmat olisivat lievästi ylipainoisia.


      • iso vinkki

        Rutkasti enemmän myös hiilareita.


    • 3+3

      Syöthän riittävästi ja oikein?

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

      Eli rasvoja ja proteiinia 100 grammaa päivässä.

      Ja 1000 grammaa kasviksia.

      En usko, että syöt. Tunnen monta laihaa,jotka väittävät että eivät saa massaa, mutta se johtuu aliravitsemuksesta.

      Tässä hyvä laskuri, jolla näkee suurinpiirtein ilman keittiövaakaa saako riittävästi kaikkea.

      http://kalorilaskuri.fi/ravintosisalto



      "No minä menin kaapille ja totesin, että siellä on iso tonkka paistorasvaa vapun jäljiltä. Siis rypsi ja palmu ym kasveista väännettyä öljyä, siinä on helvetisti enemmän kaloreita kuin muissa öljyissä."

      Heitä roskikseen.

      Ei ole terveellistä.

      • iso vinkki

        Älä heitä, vaan käytä se siihen mihin se on tarkoitettu. Mitään ei kannata heittää vekeen, ja ensimmäinen korjattava asia on muistaa ne ruoka aijat aina. Kannattaa myös muistaa, että perinteisten elintarvikkeiden välttely ei helpota paino ongelman ratkaisua, puhumattakaan että sellainen edes välttämättä mitenkään parantaisi terveyttä. Mitä enemmän välttelee erinlaisia elintervikkeita, niin sitä vaikeampaa painon kurissa pitäminen on, ja sitä vaikeampi on saada kaikkia ravinteita edes suositusten mukainen määrä. Tuo ensimmäinen linkkin alipainoisen tai rutkasti liikkuvan kannattaa unohtaa täysin.


      • pikku vinkki
        iso vinkki kirjoitti:

        Älä heitä, vaan käytä se siihen mihin se on tarkoitettu. Mitään ei kannata heittää vekeen, ja ensimmäinen korjattava asia on muistaa ne ruoka aijat aina. Kannattaa myös muistaa, että perinteisten elintarvikkeiden välttely ei helpota paino ongelman ratkaisua, puhumattakaan että sellainen edes välttämättä mitenkään parantaisi terveyttä. Mitä enemmän välttelee erinlaisia elintervikkeita, niin sitä vaikeampaa painon kurissa pitäminen on, ja sitä vaikeampi on saada kaikkia ravinteita edes suositusten mukainen määrä. Tuo ensimmäinen linkkin alipainoisen tai rutkasti liikkuvan kannattaa unohtaa täysin.

        Kaikki kaupan tuotteet, joita isoissa marketeissa on tuhansia ovat elintarvikkeita.

        Mitä niistä pitäisi välttää?

        Monipuolinen ja terveellinen ravinto ja /tai kotiruoka on pelkkä tyhjä fraasi, jota suurin osa suomalaisista ei edes ymmärrä. Esimerkiksi pasta, ruispala ja big mac ovat eri ruokia, mutta kaikkien pääraaka-aineena on sama ravinneköyhä vilja. Toinen haaste tulee ravintoaineiden imeytymisestä. Monen suomalaisen suoliston toiminta on kaukana optimaalisesta.


    • 1+1

      syö pähkinöitä
      ja siemeniä salaattiin
      kookosöljy voi olla hyvää

      roskaruoka on oikeasti huono juttu, siksi sitä sanotaan 'roskaruuaksi'

      Tärkeintä on kuitenkin vain hyväksyä oma kehonsa. Voi olla että olet joskus voimaton, läski mummu, joten nauti nyt liikkumisesta kun vielä voit.

    • monipuolinen.

      rasvoja syödään monipuolisesti jättämällä prosessoidut kasvirasvat veke

    • ENTÄ RYPSIÖLJY???

      Hei, tuo paistorasva oli niin oksettavaa töhnää.. Ettei sitä vedä hullukaan. Rypsiöljy ei ole niin pahaa mutta ei sekään herkkua... Jos juon joka vitun päivä desin rypsiöljyä, lihon varmasti nopeasti? SIIS SYÖN ihan normaalisti joka päivä, en yritä korvata ruokaa rypsiöljyllä :D Syön niiku normaalit ihmiset, viel enemmänki ja monipuolisesti! Aineenvaihdunta vaan ei anna mun lihota.. Siis, desi rypsäriä (hyi helv) naamaan joka ilta, tällä varmasti paino lähtee nousuun? Rypsärissähän on myös mageet kalorimäärät

      • kasvata lihaksia

    • Hup hup

      Onkohan aloitus trolli. Anyway: kysy alan ammattilaiselta, ei täältä. Lyhyesti oma vinkki: proteiinipitoista ravintoa, punttikselle ja hanki himaan käsipainot, joilla voit tehdä joka päivä. Lyhyitä sarjoja isoilla painoilla. Läskiä tuskin on tarpeen hankkia, mutta sitäkin saa syömällä esim pelkkää jauhelihaa. Lisäks lisäravinteita, esim sports recoverya ja kreatiinia: www.life.fi . Lisäravinteiden käytössä huomioi maksimiannos, etteivät munuaiset ja maksa poksahda. Herkkuja voinee syödä sen verran, kuin kuluttaa, ylimääräisestä tulee läskiä.Kantsii tosiaan kysyä mieluiten jostain urheiluseurasta, osaisivatko he ohjata kysymään ammattilaiselta. Kaikenlaisia huuhaa-ravintoterapeutteja piisaa. Tiedän itse muutaman hyvän, mutten viitsi julkisesti laittaa nimiään tänne. Onnea projektillesi!

      • Uppopaistettu

        Kiitos kaikista neuvoista ja vinkeistä. Mutta kukaan teistä ei tajua, minä haluan läskiä. Olen koko nuoren ikäni ollut tikkulaiha, luut tuntuu ja mua haukutaan riisikepiksi. Toki lihastakin ois kiva saada mutta myös sitä rasvaa ittensä ympärille! Oi mikä ihana tunne se ois itteään saada ees jostain vähän puristaa, ois vähä pyöreyttä paikoissa. Lantiolla ja pyllyssä, rinnoissa ja käsivarret ei ois tämmöset tikut

        Ps. Ei vittu tota rypsiöljyäkään juo hullukaan. Melkee tuli samantien ylös ku sain sen inhan desilitran vedettyä


      • Hup hup
        Uppopaistettu kirjoitti:

        Kiitos kaikista neuvoista ja vinkeistä. Mutta kukaan teistä ei tajua, minä haluan läskiä. Olen koko nuoren ikäni ollut tikkulaiha, luut tuntuu ja mua haukutaan riisikepiksi. Toki lihastakin ois kiva saada mutta myös sitä rasvaa ittensä ympärille! Oi mikä ihana tunne se ois itteään saada ees jostain vähän puristaa, ois vähä pyöreyttä paikoissa. Lantiolla ja pyllyssä, rinnoissa ja käsivarret ei ois tämmöset tikut

        Ps. Ei vittu tota rypsiöljyäkään juo hullukaan. Melkee tuli samantien ylös ku sain sen inhan desilitran vedettyä

        Oot ihan ok sellaisena, kuin oot ja nuorina ihmiset on usein luikkuja mm kovan pituuskasvun takia. Mutta jos haluat läskiä, hmm no sitten syö kaikkea sikana ja iltaisin niin paljon palautusjuomaa / ateriankorvikkeita, kuin rajojen puitteissa saa vetää ja joko vähän tai ei yhtään treeniä. Siis helvetisti kaloreita sisään ja kulutus minimiin. Terveysintoilijat nousee takuulla takajaloilleen, mut kuhan sen tekee kohtuudella, ei liene kovin epäterveellistäkään. Ja mäkin poltan ja juon, ei kovin terveellistä sekään, mut se on siistiä ni ei mua kiinnosta :) Jos jaksat hikoilla tavoitteen eteen, niin perinteisessä painonnostossa tulee sekä läskiä että lihasta ja saa syödäkin hiki päässä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1145
    2. 67
      1035
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      813
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      716
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      676
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      624
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      508
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe