Olemme seurustelleet 3 vuotta.
Mieheni ei ole kertaakaan pettänyt minua suhteemme aikana.
Kuitenkin, vuoden seurusteltuamme, hän kertoi minulle, että oli suudellut naista baarissa, ennen kuin aloimme seurustelemaan. Olimme nähneet ensimmäisen kerran päivää ennen tuota baarissa tapahtunutta.
Miehen kertoman jutun ei olisi pitänyt vaikuttaa minuun mitenkään, koska se tapahtui ennen kuin aloimme seurustelemaan.
Silti se sai minut varpailleni.
En pysty luottamaan häneen.
Aina kun hän lähtee ovesta ulos, pelkään hänen menevän toisen naisen luokse.
Kerran, kun olin vanhemmillani, hän järjesti meidän kodissamme kotibileet, joissa oli yksi sinkku tyttö hänen luokaltaan.
Sekosin aivan totaalisesti päästäni, ja päätin kostaa miehelleni, viemällä sinne kaverini kanssa yhden pojan (ex-seksikumppanini), kun mieheni ei ollut kotona.
Juhannuksen kotibileissä, kun olin jo mennyt nukkumaan, kuulin mieheni juttelevan hänen naispuoliselle silloiselle kaverilleen. Kuulin lauseen "voi kuinka pienet jalat" ja minulla napsahti päässä.
Mies sai kuulla siitä seuraavana päivänä, mutta kieltää yhä tänä päivänä asian.
Muutimme asunnosta melko pian pois, koska en voinut asua siellä enää, koska tiesin, että asunnossamme on ollut toisia naisia.
Nykyisessä asunnossamme ei ole käynyt kuin muutama tuttava pariskuntamme. Silti pelkään aina, kun tulen esim. aikaisemmin koulusta kotiin, kun olen sanonut, että mies on täällä toisen naisen kanssa.
Niin ei ole koskaan tapahtunut.
Aina, kun mies lähtee jätkäporukalla baariin, ja minä jään yksin kotiin, tärisen sohvalla, enkä pysty ajattelemaan järkevästi, vaan mietin koko ajan, mitä baarissa tapahtuu.
Olen käskenyt miehen poistaa jokaisen naisen kaverilistaltaan Facebookissa. Silti siellä on muutama "vanha kaveri". Hän oli poistanut ne jo kerran pyynnöstäni, mutta kun törmäsi heihin kerran baarissa, hän lisäsi heidät kavereikseen uudestaan.
Mies ei koskaan puhu heille tai nää heitä, mutta en silti pidä ajatuksesta, että hänellä on naisia kavereina.
Minullakaan ei ole toisia miespuolisia ystäviä, vaikka haluaisin että olisi.
Riitelemme usein, koska olen sairaalloisen mustasukkainen.
Saan ahdistuskohtauksia, missä vain itken ja huudan. Silloin ei auta mikään. Kohtauksen lopussa yleensä sovimme ja pyydämme molemmat anteeksi, mutta ei mene kuin pari viikkoa, ja sisälleni kasaantuu taas asioita, jotka purkautuvat kohtauksena uudelleen.
Tiedän, etten ole terve, ja olen sanonut miehelleni, että haluan terapiaan, koska mikään muu ei tunnu auttavan.
Minulla ei ole kavereita, mieheni on kaikki, mitä minulla on.
Hänellä taas kun on kavereita, joiden kanssa hän välillä käy jossain, se tekee minut hulluksi.
Minulla on paha olla, ja haluan tilanteesta pois.
En kuitenkaan halua erota miehestäni, koska rakastan häntä enemmän kuin mitään, enkä näe tulevaisuuttani ilman häntä.
Silti asialle on tehtävä jotain.
Apua...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jäi mainitsematta mielestäni melko tärkeäkin seikka, eli se, että mieheni oli neitsyt, kun teimme sen ensimmäistä kertaa.
Hänellä ei ole ollut edes kunnon seurustelusuhdetta ennen minua.
Minulla taas on ollut 3 seksikumppania ennen häntä, joita kylläkin kadun sanoinkuvailemattoman paljon.
Yritin joskus saada miestäni mustasukkaiseksi, antamalla yhden miespuolisen, silloisen luokkatoverini, hieroa minua.
Mieheni vain suuttui tästä kuullessaan ja sanoi, että minä tappaisin sen naisen, joka häneen koskisi. Mikä on kyllä täysin totta.
Minusta vain tuntuu välillä, että mieheni pitää minua itsestäänselvyytenä, joka pysyy vierellä, tapahtui mitä tahansa. Hän on valehdellut minulle niin monet kerrat baareissa käynneistä, koska ei ole luottanut minuun tarpeeksi, uskaltaakseen kertoa niistä, että minäkin menetin luottamukseni häneen.
Silti olen aina antanut hänelle anteeksi, ja haluan jatkaa eteenpäin.
Se tuntuu pahan oloni takia lähes mahdottomalta, mutta haluan saada suhteen toimimaan normaalisti.
Sun täytyy mennä sinne terapiaan. Sun sairaalloinen mustasukkaisuus syö teidän suhteen kuoliaaksi alta aikayksikön. Aika sisukas mies ja taitaa susta oikeasti tykätä, kun sietää sun järjetöntä syyttelyä. Sun pitää hankkia itsellesi kavereita. Et sä voi elää pelkästään miehellesi. Se ei ole oikein sua itseäsi kohtaan. Jokaisella on oikeus omiin kavereihin ja ystäviin, myös parisuhteessa.
Ota heti maanantaina yhteyttä vaikka terkkariin ja kerro tilanteestasi. Se mitä tapahtui poikaystäväsi ja vieraan tytön kanssa tapahtui ennenkuin aloitte seurustella. Mies valitsi sut. Älä mieti asiaa.
Täysin samaa mieltä.
Tuo aloittajan viimeinen lause pistää silmään: "mutta haluan saada suhteen toimimaan normaalisti"... Hyvänen aika, eihän suhde ole koskaan toiminutkaan normaalisti, koska sairaanloinen mustasukkaisuus on vallalla jatkuvasti. Pitkä sarka on aloittajalla kynnettävänä oman itsensä kanssa ennen kuin voi edes yrittää sitä normaaliutta.
Tiedän, että tarvitsen terapiaa.
Mitä sellainen mahtaa maksaa?
Haluan sinne todella ja uskon, että siitä olisi apua.
Kun sanoit, että mies valitsi minut, piristi viikkoani, kiitos siitä.
Sitä yritänkin ajatella mahdollisimman usein.
Mieheni kertoo minulle joka päivä, kuinka rakastaa minua ja kuinka kaunis ja ihana olen.
Ja joka ilta kun menemme nukkumaan, toivotamme toisillemme hyvää yötä ja kerromme rakastavamme toisiamme.
Mustasukkaisuutesi kuulostaa todelta pahalta, ja tuollaisenaan se tulee tuhoamaan parisuhteesi ja todennäköisesti koko elämäsi. Sairaasti käyttäytyvä ihminen ei monesti täysin näe omaa tilannettaan ja siksi saattaa ajatella, että ehkä tilanne ajan kanssa menee ohi tai helpottaa. Kuuntele hyvä ihminen nyt muita - mene terapiaan! Onko väliä, mitä terapia maksaa, kun ainoa vaihtoehto ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto? Ajattele, jos olisit kuolemassa syöpään, olisiko parannuskeinon hinnalla väliä?
Jos olet koulussa tai opiskelija, ota yhteyttä terveydenhoitjaan tai koulusi terveydenhuoltosäätiöön. Muussa tapauksessa voit ottaa yhteyttä työterveydenhuoltoon tai terveyskeskukseen. Voit myös etsiä paikkakunnaltasi erilaisia ilmaistahoja, jotka tarjoavat ilmaiseksi tai hyvin edullisesti terapiapalveluita: uskonnolliset järjestöt ja esim. RAY:n rahoittama kriisipalvelut. Nopeiten ja luotettavimmin pääsisit terapiaan yksityisellä puolella.
Mene sinne terapiaan, ja hanki itsellesi oma elämä. On erittäin huolestuttavaa, kun sinulla ei ole ystäviä.