Fyysinen polte vai kiihkeät keskustelut?

Mikä lopulta on parisuhteessa se liima, joka pitää parit yhdessä?

Olen seurustellut älykön kanssa ja suhteessa keskustelut säkenöivät ja mielemme olivat samalla aaltopituudella. Tuntuu aivan mahtavalta, kun joku tajuaa juuri minua ja ajatuksiani. Seksi ehkä liiallisen analysoinnin vuoksi taasen laimeahkoa, jotenkin tyydyttävää muttei ole ollut sellaista himoa, että erossa ollessa olisi pikkuhousut kastuneet ajatuksesta yhteisiä hetkiä muistellessa. Jostain syystä älykkäiden miesten kanssa tuntuu, että heillä on jokin kynnys fyysiseen läheisyyteen, ainakin niillä joiden kanssa itse olen seurustellut. Eivät ilmaise haluavansa ja kaipaavansa, intiimiasioista keskustelu on kankeaa, mutta muuten seura aivan loistavaa.

Käytännön ihmisen kanssa on taas ollut jatkuva hinku saada vaatteet pois, on saanut tuntea itsensä todella halutuksi ja hellityksi, seksi tyydyttävää ja läheisyys ihanaa. Juuri muuta yhteistä ei sitten ole ollutkaan, vaan seksi on ollut se juttu joka on vetänyt puoleensa. Jos seksi jätettäisiin suhteesta pois, siihen ei jäisi kovin paljoa jäljelle. Käytännön ihminen ei jaksa kiinnostua uutisista eikä tiedä mitä hänen ympärillään tapahtuu sen enempää koti- kuin ulkomaillakaan. Omat kaverit ja harrastukset kiinnostavat, mutta hän ei lue, tiedä mitä tarkoittaa inflaatio, tai kuka on Berlusconi.

Haluaisin löytää ihmisen, jossa nuo molemmat puolet kohtaavat, mutta mahdottomalta tuntuu. Onnellisessa suhteessa olevat: onko mielestänne epärealistista odottaa saavansa nuo molemmat puolet samassa ihmisessä vai voiko kompromissiratkaisu toimia, ja jos niin kummin päin? Voiko suhde ilman voimakasta henkistä tai fyysistä yhteyttä toimia ? Onko parempi vain jäädä sinkuksi ja odottaa kuuta taivaalta, jota ei ehkä koskaan saa, vai tyytyä siihen, että edes se toinen puoli ihmisessä kolahtaa? Kummasta puolesta voisi ajatella tekevänsä sen kompromissin?
6137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuollainen ihminen jossa fyysinen ja henkisyys kohtaa ovat ns. Perfect match. Mutta kuitenkin näissäkin ihmisissä on loppupelissä omat vikansa. Kukaan meistä ei ole täydellinen.

Äänestä

Seksi

Äänestä
  • Mulla oli sama ongelma kuin ap:lla. Kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa valita seksi. Se tekee parisuhteen, henkeviä keskusteluja käydään ystävien kanssa.

    Äänestä

minun mieheni on mielestäni noiden kahden yhdistelmä. hän on fiksu, komea, hänellä on tunneälyä ja hän on hyvä sängyssä. parin vuoden yhdessäelon jälkeenkin olen edelleen ihan lääpällään häneen :D

ei ole mielestäni epärealistista odottaa, että mies olisi sekä fiksu että hyvä sängyssä. mieluummin olisin sinkkuna kuin kumppanin kanssa jonka kanssa henkinen ja fyysinen yhteys ei ainakaan jossain määrin kohtaa.

kumppanille ei pidä kuitenkaan kasata liikaa paineita ja ylianalysoida kaikkea. keskustelumme eivät todellakaan aina säkenöi emmekä aina ole samalla aaltopituudella. minulla on paljon omia menoja ja ystäviä joiden kanssa voin höpöttää asioista joista mieheni kanssa en samalla tavalla voisi. jotkut ovat varmasti eri mieltä, mutta itselleni olisi tärkeämpää, että on edes vähän sitä kipinää kuin intellektuaalisia keskusteluja kumppanin kanssa, koska niitä voi pitää ystävienkin kanssa ja miehenkin aivoihin tarttuu varmasti pikkuhiljaa jotain tietoa jos pidät telkkaria uutisten aikaan auki tai kauhistelet uutisia joita maailmalla on tapahtunut.

Äänestä

Kyllä se on ihan mahdollista. Etsimällä en löytänyt, mutta sattuma heitti eteen kumppanin, jonka kanssa toimii sekä henkinen että fyysinen yhteys. Lisänä vielä se, että arvomaailmamme sopivat yhteen, vaikka emme olekaan esim. poliittisesti ihan samoilla linjoilla.

Täytyy myös sanoa, että tämä osui kohdilleen vasta nelikymppisenä. Onneksi olimme molemmat sinkkuja juuri silloin, kun satuimme ensimmäisen kerran kohtaamaan :)

Äänestä

En pysty neuvomaan. Voin vain kuvata oman kokemukseni ja olen melko varma, että vaimoni on kokenut samoin.

Henkisellä ja arvomaailmatasolla olemme olleet samoilla latusilla koulutuserosta huolimatta.
Aivan alkuun se joissakin tilanteissa hieman häiritsi.

Mitään polttavaa kiihkoa emme ole kokeneet mutta yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistuessa on seksielämäkin säilynyt meitä tyydyttävällä tasolla.

Jos henkistä yhteyttä ja vahvistunutta kiintymystä ei olisi ollut niin luulen, että fyysinen puolikin olisi nahistunut jo vuosia sitten.

Poikamiesajan kiertolaisvuosina aloin arvostamaan muita asioita kuin vain purkautumista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neuvokaa kokeneemmat kirjoitti:

Mikä lopulta on parisuhteessa se liima, joka pitää parit yhdessä?

Olen seurustellut älykön kanssa ja suhteessa keskustelut säkenöivät ja mielemme olivat samalla aaltopituudella. Tuntuu aivan mahtavalta, kun joku tajuaa juuri minua ja ajatuksiani. Seksi ehkä liiallisen analysoinnin vuoksi taasen laimeahkoa, jotenkin tyydyttävää muttei ole ollut sellaista himoa, että erossa ollessa olisi pikkuhousut kastuneet ajatuksesta yhteisiä hetkiä muistellessa. Jostain syystä älykkäiden miesten kanssa tuntuu, että heillä on jokin kynnys fyysiseen läheisyyteen, ainakin niillä joiden kanssa itse olen seurustellut. Eivät ilmaise haluavansa ja kaipaavansa, intiimiasioista keskustelu on kankeaa, mutta muuten seura aivan loistavaa.

Käytännön ihmisen kanssa on taas ollut jatkuva hinku saada vaatteet pois, on saanut tuntea itsensä todella halutuksi ja hellityksi, seksi tyydyttävää ja läheisyys ihanaa. Juuri muuta yhteistä ei sitten ole ollutkaan, vaan seksi on ollut se juttu joka on vetänyt puoleensa. Jos seksi jätettäisiin suhteesta pois, siihen ei jäisi kovin paljoa jäljelle. Käytännön ihminen ei jaksa kiinnostua uutisista eikä tiedä mitä hänen ympärillään tapahtuu sen enempää koti- kuin ulkomaillakaan. Omat kaverit ja harrastukset kiinnostavat, mutta hän ei lue, tiedä mitä tarkoittaa inflaatio, tai kuka on Berlusconi.

Haluaisin löytää ihmisen, jossa nuo molemmat puolet kohtaavat, mutta mahdottomalta tuntuu. Onnellisessa suhteessa olevat: onko mielestänne epärealistista odottaa saavansa nuo molemmat puolet samassa ihmisessä vai voiko kompromissiratkaisu toimia, ja jos niin kummin päin? Voiko suhde ilman voimakasta henkistä tai fyysistä yhteyttä toimia ? Onko parempi vain jäädä sinkuksi ja odottaa kuuta taivaalta, jota ei ehkä koskaan saa, vai tyytyä siihen, että edes se toinen puoli ihmisessä kolahtaa? Kummasta puolesta voisi ajatella tekevänsä sen kompromissin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu