Harrastan juoksua, ja juoksen säännöllisesti n. kymmenen kilometrin mittaisia lenkkejä. Joskus lyhempiä ja joskus pidempiä, pääsääntöisesti kuitenkin alle 15 km. Olen juossut n. viisi vuotta.
Nyt kävin muutama päivä sitten juoksemassa normaalia pidemmän lenkin, n. 20 km. Juostessa en mitään kipua tuntunut, eikä heti juoksun lopetettuakaan. N. tunti juoksun lopettamisen jälkeen toinen polvi kuitenkin kipeytyi. Kipu tuntui selkeästi sisäsyrjällä, hieman polven yläpuolella, eli reisilihaksen alaosassa käsittääkseni. Seuraavana päivänä kipu oli senkun pahentunut, ja nyt kävely on linkuttamista. Polvea vihloo tietyssä asennossa, ja joudun lukitsemaan sen suoraksi jotta voin varata painoa jalalle. Polvi tuntuu myös todella epävarmalta, eli saattaa lähteä alta jos huonosti astuu. Kipu on levinnyt, enkä enää pysty sanomaan tarkkaa kohtaa mihin sattuu. Polvi ei ole turvonnut, vaan päällisin puolin ihan normaalinnäköinen. Joskus aiemminkin kyseinen polvi hieman kiukutellut, mutta kipu ollut pientä ja lähtenyt nopeasti pois.
Venyttelen aina lenkin jälkeen, ja muutenkin. Lisäksi käyn kuntosalilla 3-4 krt viikkoon ja sanoisin että jalkalihakseni ovat hyvässä kunnossa.
Onko kellään olllut vastaavanlaista kipua polvessa? Millaisen diagnoosin olette saaneet ja miten hoidettu? Itse olen menossa näyttämään jalkaa lekurille pian.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Epäilisin että kyseessä sisemmän nivelkierukan vamma. Jalkineet ja askellus kannattaa tsekata. Mahd. Ylipronaatiota.
Aluksi hoitona kylmä ja lepo. Myöhemmin reisilihastreeniä ja se askellus kuntoon. Jos pitkittyy niin fysioterapeutille tahi lääkäriin jatkotutkimuksiin.
Magneettikuvaukseen
Suosittelen jääpussia illasta iltaan ja pitkää lepoa (1-2kk). Muu ei auta, pakko levätä ja lakata hetkeksi juoksemasta, muuten pahenee vain.
Lääkäri melkein yhtä voimaton kuin sinäkin asiassa.
Minulla tuntui vasen polvi jokin aika sitten siltä kuin se olisi poikittain halki. Ei pahaa kipua, mutta omituinen tunne. Lääkkeenä toimii se että silloin tällöin kävelen marssityylillä polvennostokävelyä. Jalat kantaa painon luonnollisesti eivätkä vääntyile askeltaessa. Juostessa auttoi myös se kun käänsin reisiluita hieman sisäänpäin, jolloin kipu ja lonksuminen katosi lonkasta ja jalka ojentuu paremmin taakse, ei ns. kyykkyjuoksua vaan kunnon etukeno ja liitopotku.
Ettei vaan olisi pelkkää sisäreiden lihasjäykkyyttä?
Itsellä kireät etu- ja sisäreidet aiheuttivat samantyyppisen ongelman. Kortisonipiikki vasempaan polveen laukaisi lopulta tilanteen (ja 1 kk lepo venyttelyineen). Mulla polvi siis turposikin ihan kunnolla. Etenkin kireä sisäreisi väänsi koko polvea. Yhden jalan kyykyssä vasen koipi meni silminnähden "vinoon".
mulla kans oli tossa jokunen viikko sitten polvi kipua ! vesijuoksua harrastin ja ostin stadiumista 4.90e Soc polvituen, nyt pystyy taas mennä viilettää lenkkipoluilla ja porrastreeniä tekemään !:)
minulla polvikipuja juoksemisen jälkeen juuri samassa paikassa kun ketjun aloittaneella. Syy selvisi hierojalla- pohjelihakset ja kaikki siinä ympärillä niin jumissa, että vaikutti polviin. Jo yhden hierojan kunnon käsittelyn jälkeen(ja muuten sattuu..) polvivaivat hävisivät. Oma venyttely ei enää auta jos ovat tarpeeksi jumissa.