Tämän päivänkin ihmiskunnasta kaikki on henkisen väkivallan ja valtataistelun, sekä riiston ja väärin hyväksikäytön uhreja, kuitenkin syntiensä tähden, ikään kuin hyväksyneet sen, koska vaihtoehtokin on, ja sitä on pidetty tarjolla koko ajan. Eli se Kristillinen vaihtoehto, se jossa ei olisi sijaa vääryydelle eikä petollisuudelle, ei millekään pahalle, joista kaikki kärsimykset juontuu ja syntyy, niin henkiset kuin fyysisetkin. Valtataisteluissahan on kysymys mahdollisuudesta alistaa ja päästä lypsämään heikoimpia, joko viekkaudella (epärehellisesti) tai sitten väkivaltaisesti röyhkeästi vain, tuhoamalla kaikki vastarinta, rahan / vahvojen aseiden voimalla.
Tähän pystyvät sen tähden kun, kohde ei ole suojautunut Jumalan sanalla ja Pyhällä Hengellä, pelkkä Jumalaan uskominen ei siihen riitä, tarvitaan Pyhän Hengen voima ja läsnäolo = Jumalan varjelus. Joka saadaan vasta Jumalan mielen mukaisuuteen taipumalla, = vapaaehtoisesti antautumalla. totuuden ja oikeuden mukaisuuden = rakkauden, silloin täydellisyyden lakien alaisuuteen. Eli laillisuuteen / lainmukaisuuteen. Riistäjien ollessa laittomuuden tekijöitä, tarkoittaa rakkaudettomia, mutta heille se osa on annettu. Olla siis ruoskana Jumalattomuudelle. Siksi Raamatussa sanotaankin että: ”Väkivalta on ruoska Jumalattomuudelle”, niin suuri, kuin pienikin väkivalta.
Mutta ainahan myöskin ruoska saa iskuja, ja kärsii kohteesta johon osuu. Eli on molemmin puoleista kuritusta. Näin syntisten toisiaan kurittaen, oli sitten kysymyksessä yksilö tai yhteisö tai valtakunta, tai jopa koko syntinen ihmiskunta. Seuratkaa vaikka uutisointia niin saatte todisteita että näin se menee. Kyllä ruoskat sivaltelee joka puolella ja kaikilla tasoilla, niin henkiset kuin fyysisetkin ruoskat, mutta kuriton ja tottelematon on kohdekin, eli koko ihmiskunta. Pientä vanhurskaiden joukkoa lukuun ottamatta. Jotka ovat antautuneet Jumalan, eli täydellisyyden lakien alaisuuteen ja mukaisuuteen, niiden puolesta äänitorviksi, eli Pasuunoiksi, joiden ääni on kantautunut ja kantautuu koko ajan kaikkialle maailmaan.
Ei kurittomat tietenkään niistä välitä, haukkuvat ja nimittelevät vain häiriköiksi, ja kehottelevat menemään muualle valistuksen ja varoitusten äänineen ja hyvine aiheineen jolla pilaavat vain riistäjien mahdollisuuksia riistää ja tuhota, turmella ja tappaa toisiaan sekä kohteitaan.
Näin se valitettavasti edelleenkin on, lähes 2000 vuotta jälkeen Jeesuksen Kristuksen, pelastuksen vaihtoehdon tuojan ja ilmoittajan, sekä sen kiistattomasti todeksi ja oikeaksi osoittajan. Siksihän vuosilukumme, eli ajan laskumme on alettu siitä lähtien laskemaan, = uusi liitto Jumalan kanssa Kristuksessa Jeesuksessa, maailman vapahtajassa, kaikkivaltiaassa Jumalan pojassa, syntien sovittajassa, kaikkien jotka sen vain kohdallaan, oikeine ja hyvine (täydellisyyden mahdollistavine) ehtoineen hyväksyvät, = yltäkylläinen loputon ihana ja onnellinen elämä.
Tutkittavaksi ja keskusteltavaksi / toimenpiteisiin kukin kohdallaan ryhtymiseksi valistaen ja muistuttaen, vähäinen palvelijansa, Esko H.
Henkisen valtataistelun uhreja ? !
Kaikki
2
560
Vastaukset
- bluepoem
Voi olla että monet löytävät suojan uskosta...
Mutta yhtä monet kierosti esiintyvät "kaikki" eli mukamas totuutena, ja sitten lopussa lukeekin Esko H.
No joo iloista syksyä KAIKILLE joista yksi on myös Esko!!! - ThePuppetMaster
Ei jumalaa ole olemassakaan. Kaikki uskonnot on valetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1183014EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje341402- 1031257
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621027Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133998- 60927
- 41727
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22723Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta112671