Näin siellä, koska täällä?

15

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Ei ole ensimmäinen kerta. Joskus aikoinaan vapaiden suuntien parissa kerättiin oikein adressiakin kreationismin saamiseksi kouluihin luonnontieteiden oppiaineeksi. Ja KD:stä on tullut myöhemmin samankaltaisia ehdotuksia.

        Tämän voisi jättää sanomattakin mutta sanon silti: mielestäni Niikko edustaa sellaista idiotismia jonka perusteella voisi jo vaatia jonkinlaisen pääsykokeen suorittamisen jotta kansanedustajaksi pääsee. Ettei pelkästään idioottien äänillä pääsisi.

      • a-teisti kirjoitti:

        Ei ole ensimmäinen kerta. Joskus aikoinaan vapaiden suuntien parissa kerättiin oikein adressiakin kreationismin saamiseksi kouluihin luonnontieteiden oppiaineeksi. Ja KD:stä on tullut myöhemmin samankaltaisia ehdotuksia.

        Tämän voisi jättää sanomattakin mutta sanon silti: mielestäni Niikko edustaa sellaista idiotismia jonka perusteella voisi jo vaatia jonkinlaisen pääsykokeen suorittamisen jotta kansanedustajaksi pääsee. Ettei pelkästään idioottien äänillä pääsisi.

        Nämä, jotka pyrkivät toimimaan parlamentaarista reittiä, ovat kuitenkin helpompia käsiteltäviä, kuin ne jotka pyrkivät toimimaan epävirallisia reittejä.
        Ymmärsin tuon uutisenniin, että kyseisissä kouluissa olisi toimittu virallisen ohjestuksen ulkopuolella. Miten sellainen tilanne pääsee syntymään, on mielenkiinoinen selvitettävä, mutta ainahan virallinen opetussuunnitelma on vain kehys, jossa toimitaan paikallisen harkinnan mukaan.

    • Perehtynyt islamiin

      Tämä on pientä mitä islamistit tekevät maailmassa.
      Suurin metodi heillä on oma pankki, jonka he perustivat tässä hiljattain.
      Siihen maailmaan lankeaa vielä moni kristittykin, kun maailman ajat tiukkenee.
      Huom. islamilainen pankki lainaa rahaa ilman mitään korkoa, summalla ei ole periaatteessa mitään kattoa. Monet ovat jo kääntyneet islamilaisuuteen, että ovat saanneet asuntolainan korotta.
      Aika näyttää, koska sitä aletaan markkinoida suomessa, JONKUN kiertotien kautta.

      • ...

        "Aika näyttää, koska sitä aletaan markkinoida suomessa, JONKUN kiertotien kautta"

        Onko mikään laki mikä kieltäisi kyseisen pankin suomeen tulemisen, moni voisi olla iloisia nolla korkoon.

      • oerehtynyt islamiin
        ... kirjoitti:

        "Aika näyttää, koska sitä aletaan markkinoida suomessa, JONKUN kiertotien kautta"

        Onko mikään laki mikä kieltäisi kyseisen pankin suomeen tulemisen, moni voisi olla iloisia nolla korkoon.

        Monikin asia estää sen toiminna suomessa, tositaiseksi.

        Tottakai jokainen haluaa korotonta lainaa ja maksuaikaa vaikka koko loppuikä, seuraava suku jatkaa maksamista jne. Sehän tässä onkin idea, että saadaan islamilaisuus nousemaan ykkösuskonnoksi maailmassa, joka ei ole enään kovin kaukana siitä tavoitteesta.
        Saata na osaa hommansa, jos ihmiset eivät vastusta väärää oppia.

      • Ollessani reilu vuosi sitten tuossa Birminghamissa, huomasin siellä olevan jo "oma" College: Metropolitan, jossa ei muita näyttänyt olevan kuin muslimeita.

        Islamilaiset osaavat aika hyvin soluttautumisen. Käytännössä olisi parempi, jos maailmassa olisi vain yksi uskonto, niin riitaisuutta olisi vähemmän. Mutta Islam ei ole se; he tappavat surutta toisiaan ja muitakin.

    • 5 5

      Sääliksi käy oppilaita. Millaisin eväin he jatko-opiskeluihin lähtevät? Ilmeisen huonoilla, jos koulussa ei opetussuunnitelman mukaista opetusta anneta.

      • LuuloEiOle

        Olen ollut opettaja kymmeniä vuosia.
        Kyllä jokaisessa koulussa on pakkokin noudattaa opetussuunnitelmaa.
        Vanhemmat ovat nykyään todella tarkkoja, kuten pitääkin olla, siitä että mennään "kirjan" mukaan. Yleinen opetussuunnitelma koskee kaikkia kouluja. Jokainen kunnan koulu laatii yleisen opetussuunnitelman mukaan vielä koulukohtaisen opetussuunnitelman, jonka koululautakunta hyväksyy. Kouluissa käytetään opetushallituksen hyväksymiä kirjoja. Äkkiä tulee koulun rehtorille valitus vanhemmilta, mikäli joku yksittäinen opettaja sooloilee.
        Opetushallituksen sivuilta löytyy kaikenlaista tietoa.

        Suomi on edellisiäkin pärjännyt hyvin PISA-tutkimuksissa.

        http://www.minedu.fi/pisa

        http://www.oph.fi/ops2016
        Kyllä eväät ovat hyvät, vaikka ei kaikille maistu.

      • 5 5
        LuuloEiOle kirjoitti:

        Kommentoin Britannian koulusekoilua, en Suomen.

      • poiuytrfdcvbnm,

        Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa

        www.youtube.com

        The impact of changing the Marriage Law in the state of Massachusetts

      • ???
        poiuytrfdcvbnm, kirjoitti:

        Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa

        www.youtube.com

        The impact of changing the Marriage Law in the state of Massachusetts

        Mitä sinun oli tarkoitus sanoa? Miten Massachusetts ja YouTuben etusivu liittyy Birminghamin kouluopetukseen?

    • Eihän meillä ikinä. Eihän esim Niikko halua muuttaa mitään mitä kouluissa opetetaan, mutta se on Jumalan tahto, että kouluissa opetetaan kreationismia. Ja matematiikan tunnilla kristillistä aritmetiikkaa 1 1 1 = 1 (joka muuta väittää kivitetään välitunnilla). Ja uskonnonvapaus toteutuu myös, koska ateistien ei ole pakko osallistua uskonnonopetukseen. Uskontotunnin aikana ateistit istuvat kylmässä kellarissa ja askartelevat puusta ristejä, joihin he tunnin päätteeksi ristiinnaulitsevat Jeesuksen. Mutta tekevät sen niin kuin sekulaaristi.

    • ....-

      Kolumni Britannian koulusekamelskasta vuoden takaa. Nyt sitten vielä islamistit tuohon päälle, niin soppa sen kun sakenee.

      "Englanti on onnistunut kehittämään maailman surkeimman koulujärjestelmän, jonka parantamisyritykset tekevät siitä vain entistä surkeamman. Kun kaikissa muissa maissa nuoremmat sukupolvet oppivat kouluissa vanhempiaan enemmän, täällä koulut kasvattavat entistä enemmän heikkotaitoisia.

      Koulujen surkeuttamisresepti on hyvin yksinkertainen: pannaan koulut ranking-kisaan, verrataan parhaita arvosanoja saaneiden osuuksia, pakotetaan opettajat keskittymään niiden tuottamiseen ja unohtamaan heikoimmat oppilaat, saadaan valveutuneimmat vanhemmat metsästämään paikkoja parhaista kouluista ja tehdään keskivertoa huonommista kouluista entistä huonompia. Lopuksi haukutaan opettajat.

      Koulutuksesta tulee jo pelkällä rankingilla ihan kiva ongelmavyyhti, mutta kun järjestelmään vielä kuuluu monenlaisia kouluja (oppikouluja, peruskouluja, yksityiskouluja, erityiskouluja, akatemioita, vapaita kouluja, uskonnollisia kouluja), syntyy sekamelska, jota kukaan ei tunne. Sitä korjaa vuorotellen jokainen opetusministeri muokkaamalla ensi työkseen opetussuunnitelmia ja tavoitteita.

      Opettajat turhautuvat jatkuviin muutoksiin. Heidän ylimpänä esimiehenään olevan opetusministerin jatkuvat haukut vievät viimeisenkin työmotivaation."

      http://www.taloussanomat.fi/kolumnit/2013/10/11/britannian-tie-tuhoaa-koulut/201314125/145

    • samaa puppua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe