Miksi ihmiselle kehittyi hymy?

Tekari-Tero

Millään muulla apinalajilla ei ole hymyyn verrattavaa ilmettä. Miksi ihmisellä on tämä ilme?

Sillä täytyi olla suuri merkitys puolisoa valittaessa. Kun aloimme erkaantua omaksi lajiksemme, ja ravinto vaihtui uudenlaiseen rakenteeltaan ja koostumukseltaan, niin ehjä hyvälaatuinen hampaisto oli selviämisen edellytys.

Urokset kilpailivat naaraista kovasti tapellen nyrkeillä lyöden ja pyrkien rikkomaan kilpailijan hampaat ja näin aiheuttaen kilpailijalle nälkäkuolemaan, tai ainakin heikkouteen johtavan vamman.

Leukaan osunut isku sekoitti tasapainoaistin ja vastustaja ei pysynyt pystyssä. Kun ei pysy pystyssä, niin voimasta ei ole hyötyä. Kaatunut oli helppo tappaa.

Kun ryhdyttiin puolisoa etsimään, niin piti osoittaa olevansa laadukas ja elinkelpoinen kaikilla tavoin. Lähestyttäessä kiinnostuksen kohdetta otettiin kiinnostunut ilme ja suu levitettiin hymyyn, niin että terve ehjä hampaisto näkyi mahdollisimman hyvin.

Myös naaras vastasi hymyllä, mikäli ehdokas näytti huippuluokan kosijalta. Jos hampaita puuttui monta etupuolelta, niin oli parempi pitää suu kiinni.

Näin minä olen asiaa miettinyt ja päätellyt. Olisi kiva saada joku kommentti ja ehkä naisen hymykin...

24

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luonto-ohjelmista...
      • tuhnake

        Ossoovat mokomat näköjää hymmyillä...voan mitenkä lienöö ITKUn laeta?

        Eepä taijja onnistuva...se niihen elämä om paljo onnellisempoo. Iha katteeks käöp!

    • hihihii
    • Tekari-Tero

      Nämä ovat olleet pienestä saakka ihmisten hoivissa ja oppineet matkimaan hyvin/huonosti meidän ilmeitämme.

      En ole yhdessäkään luontofilmissä nähnyt tuollaisia ilmeitä.
      On ne varmaan opetettu äänestämäänkin, kuten meidät ihmispoloisetkin on opetettu RAKKAAN JOHTAJAMME mieliksi.

      Toki joukossa oli hemaisevia naarassimpansseja, eli pimpansseja. Semmoinen olisi kiva asuinkumppani.

      OOTELLAAN, toivoen

      • hihihiii

      • Bonobo rules
        hihihiii kirjoitti:

        Tässä Bonoboita, jotka eivät ole olleet ihmisten hoivissa.

        http://www.youtube.com/watch?v=82GUjPConiE

        Löytyy sieltä hymyäkin.

        Olipa hieno video. Tulin hyvälle tuulelle ja kateelliseksi...

    • Jumalan sanako?

      Te jotka olette apinoita geeneissänne panneet olette todella homoja

      tasapaino
      lääke
      huume
      sairas

      ..on vaihtoehto..

      • abnormaali?

        Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, avohoito tai suljettu. Psykiatri päättää.

    • historia toistuu

      Hymy on sitä varten, että kreationisti saa hymyillä (nauraa) evokkiuskovaisille. Asioista perillä olevat voivat vain katsella ja hymyillä näille tietovajakeille joita voidaan taluttaa aivan miten tahansa pseudotieteeen liekanarussa.
      Massojen mielen manipulointi on varsin helppoa, mitä useammasta tuutista sitä evoluutiota jankutetaan sitä helpommin siihen aivopesuun uskotaan.
      Evokeilla ei ole mitään käsitystä siitä miten helppoa tuo milen ohjailu on.
      Historia kertoo korutonta kieltä, se valistuksen aika jäi aivan liian lyhyeksi. Keskiajan uskonnollisesta pakosta päädyttiin varsin pian uuden ajan evoluutiouskon pakkoon.

      • Nobelia pukkaa

        Sulla on varmaan teoria, joka kumoaa evoluutioteorian?

      • Vähän tottakin

        Melkoisen hölmöä jorinaa vajakilta, joka uskoo puhuviin käärmeisiin ja aaseihin. Aaseilla en nyt tarkoita saarnamiehiänne. He kyllä osaavat puhua.
        Sinun "asioista perillä olemisesi" tarkoittaa ääriuskonnollista aivopesua, joka on pakottanut sinut hylkäämään tieteen faktat ja ripustamaan aivosi narikkaan, koska uskot järjen käytön johtavan ikuiseen kadotukseen.

        "Evokeilla ei ole mitään käsitystä siitä miten helppoa tuo milen ohjailu on. "
        Se on totta. Tuon ohjailun mestareita ovat juuri sellaiset lahkolaisarnaajat, joita itsekin olet kuunnellut ja joiden "opetuksia" orjamaisesti noudatat. Ei kai muuten olisi mahdollista saada edes peruskoulunsa käyneitä ihmisiä omaksumaan keskiaikaista tieteenvastaista maailmankuvaa.

        "Jos se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, niin kuinka suuri onkaan silloin pimeys"

      • vedet riittää
        Nobelia pukkaa kirjoitti:

        Sulla on varmaan teoria, joka kumoaa evoluutioteorian?

        Kyllä on, mutta se EI olekaan mikään teoria vaan tosiasia. Raamattu kertoo luomisesta.
        Ja tänään Ylen nettisivulla oli tieteen uusi havainto maapallon vesistä. Satojen kilometrien syvyydesssä on vetttä enemmän kuin nykyisissä valtamerissä yhteensä. Näin 1 Moos. 7: 11 sanat saa vahvistuksen:
        "sinä päivänä puhkesivat kaikki SUUREN SYVYYDEN lähteet...".
        Tuo uusi löydös vahvistaa sen, että vesimäärät olisivat riittäneet hyvin vedenpaisumukseen (sateiden lisäksi) ja sitten sen päättymiseen jossa suuri osa vesistä "palautui" takaisin suureen syvyyteen.
        Näin veden määrä ei ainakaan ole enää ongelma. Totta on se, että tuo vesi ei ole siellä syvyydessä nestemäisessä muodossa vaan sitoutuneena mineraaliin "kidevedeksi" mutta sitten on mahdollista se, että tuo kidevetenä sitoutunut vesi voi purkautua maanpintaa kohti ja palautua sinne takaisin.
        Tarkka prosessi on vain jätetty (ja jätetään edelleen) tutkimatta koska suurin osa tiedemiehistä ja tutkijoista eivät ole pitäneet vedenpaisumusta todellisena.
        Se mikä ei sovi evoluutioteoriaan jätetään tutkimatta.

      • Tieteen salaliitto
        vedet riittää kirjoitti:

        Maan sisällä kiderakenteisiin sitoutuneella vedellä ja evoluutioteorialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
        Se, miksi purkautumisen ja takaisin maan sisään joutumisen mekanismia ei ole tutkittu, johtuu siitä, ettei mitään kuviteltavissa olevaa järkevää mekanismia ole olemassa.
        Geologit tuskin korvaansa lotkauttaisivat evoluutioteorialle.

      • vetele kuivat

        Naapurin Veijokin kertoo tarinoita, mutta ei niilläkään (kuten ei Raamatullakaan) ole mitään tekemistä tieteellisten teorioiden kanssa.

      • Tieteen salaliitto kirjoitti:

        Maan sisällä kiderakenteisiin sitoutuneella vedellä ja evoluutioteorialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
        Se, miksi purkautumisen ja takaisin maan sisään joutumisen mekanismia ei ole tutkittu, johtuu siitä, ettei mitään kuviteltavissa olevaa järkevää mekanismia ole olemassa.
        Geologit tuskin korvaansa lotkauttaisivat evoluutioteorialle.

        Mineraalien kidevetemme on peräisin alkuaineiden ja yhdisteiden planetaarisesta akkreetiosta aurinkokuntamme muodostuessa. Mineraalit stabiloituvat ominaisikseen paine-, lämpötila- ja koostumusolosuhteiden mukaisesti. Tämä on johdettavissa laboratioriokokeista sekä mm. fysikaalisen kemian termodynamiikasta.

        Merisedimenttien ja sedimenttikivien joutuessa subduktiovyöhykkeillä takaisin ylävaippaan, päätyy meteorista vettä, eli hydrologisessa kierrossa ollutta vettä takaisin Maamme syvyyksiin. Juveniili vesi, eli sellainen kidevesi mikä ei ole koskaan ollut hydrologisessa kierrossa, lienee pääasiallinen meteorisen vetemme lähde, minkä lisäksi komeetat ovat kenties tuoneet sitä planeetallemme sen jo kiteydyttyä ja magmaattisesti differentioiduttua.

        Lopultahan siis meteorisen veden voisi kuvitella paikoin sekoittuvan juveniilin veden kanssa magmapetrologisissa sulien ja kiteiden muodostumisympäristöissä, niin kauan kun laattatektoniikka pysyy käynnissä. Täytyypä alkaa vilkuilemaan, onko asiaa tutkittu esim. isotooppien avulla. Geofysiikan keinoin on huomattu ainakin subduktoituneiden laattojen jäänteitä syvälläkin vaipassa - mitä lie tapahtunut kaikille volatiileille aineille kuten vedelle tässä prosessissa,

      • prööööööööt
        khaosmonaut kirjoitti:

        Evv-lutkalla juttua piisaa. Heidän "jumalansa" puhuu poliitikon suulla... no- mitenkäs sitä paperisuulla pystyisi puhumaankaan?
        Juutalaisten jumalatehtaassa kehitellään kovaa vauhtia puhuvaa satukirjaa... eeehheehee... prööt...

      • prööööööööt kirjoitti:

        Evv-lutkalla juttua piisaa. Heidän "jumalansa" puhuu poliitikon suulla... no- mitenkäs sitä paperisuulla pystyisi puhumaankaan?
        Juutalaisten jumalatehtaassa kehitellään kovaa vauhtia puhuvaa satukirjaa... eeehheehee... prööt...

        Kiitos asiallisesta, oivaltavasta ja kriittisestä kontribuutiostasi.

    • Oikeasti kylläkin aidosti hymyillessä pikemminkin peitetään hampaat kuin että ne näytettäisiin.

      Nauraessa hampaat voi paljastua. Mutta oikeasti naurettaessa pää heitetään taaksepäin ja silmät menee kiinni, ja joillakuilla tulee liri housuun: tapahtuu siis kontrollin menetys.

    • Liika-Manu

      Varsinkin naisen hymy on tärkeä. Miehellä se saattaa olla sivutuote, kuten nännit. Nimittäin naisen suu muistuttaa sukupuolielintänsä, jolloin varsinkin se monimuotoisena ja huomiota herättävänä kiihottaa miestä. Leveä hymy on kuin auki venytetty pimpero.

    • Tekari-Tero

      Kylläkyllä jooo! Ja naisen rinnat kehittyi muistuttamaan pakaroita ja rintojen väli on ihan kuin pyllyvako.

      Kun ihminen alkoi kävellä pystyasennossa, niin piirakka jäi pimentoon. Piti kehitellä vastineet piiloon jääneille herkuille.

      Naiset levittää huulipunaa jäljitelläkseen kiimasta punoittavia häpyhuulia. Eivät yhtään nolostele tätä viekoittelukeinoaan, mutta kiukustuvat, kun urokset tuijottaa rintojen väliä..

      Viekas on nainen!

    • iuiyiuyiu

      "Naiset levittää huulipunaa jäljitelläkseen kiimasta punoittavia häpyhuulia. Eivät yhtään nolostele tätä viekoittelukeinoaan, mutta kiukustuvat, kun urokset tuijottaa rintojen väliä.."

      Mainospaidat ovat olleet suureksi avuksi naisten ja miesten välisessä katseiden suuntauksessa. Kun paidassa on jotain katsottavaa, niin sitä voi luvallisesti katsoa.

      Nainen tykkää kun mies kiinnittää huomiota ja taitaa se mieskin hiukan tykätä paidan katselusta.

    • kjlkjklj

      Hampaat ovat vain osa ilmekokonaisuudesta, jota kutsutaan hymyksi.

      Vasta viime aikoin on alettu korostaa hampaiden merkitystä kumppanin valinnassa, eikä se ole kovin olennaisen edes nykyään.

      Hymy on sosiaalinen viesti,että ihmisellä on hyvä olla eikä hän pelkää tai ole vihainen. Pelkäävä tai vihaien ihminen ei pysty hymyilemään aidosti.
      Toki hymyä voi teeskennellä, mutta harjoitellun hymyn huomaa helposti.

      Ihminen joka hymyilee on turvallinen lähestyttävä.

      Hymyn tarkoitus on viestittää muille että ei ole vaarallinen ja henkilö on valmis kommunikointiin.

      Hampailla on siinä hyvin vähän osuutta. Toki nekin on hyvä puhdistaa säännöllisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe