Sisarussuhteet menneet päin ahteria..

Ongelmana meidän suvussa on kaikkien "rakastama" pikkusiskoni, joka vetää herneen nenään jokaisesta asiasta. Meitä sisaruksia on yhteensä 5, joista me 3 ollaan katkaistu yhteydet koko ihmiseen ja hänen puolisoonsa. Pikkusisko kuvittelee omistavansa kaikki vanhempien rahat ja alkaa aika kovin sanoin äksyillä ja syyllistää, jos ei saa haluamaansa. Hän saattaa mm. keksiä omasta päästään, että olemme hänelle velkaa rahaa. Soittaa mm. iltaisin vittupäissään ja alkaa haukkua minua, miestäni ja vanhinta poikaamme. Jos ei saa haluamaansa vastausta, tulee jälkeen päin yhtä sekava puhelu siskoni mieheltä ja sama farssi jatkuu..

Koko homma on mennyt lähinnä häiriköinniksi. Kerran tämä siskon miesystävä on jopa uhannut hakata meidän ikkunoita paskaksi kuvitteellisten velkojen takia. Luulisi ihmisen tekevän jonkinlaista itsetutkiskelua, jos on onnistunut suututtamaan 3 sisarustaan välirikkoon asti En tiedä ovatko vain muuten hulluja vai onko viina päässyt loppumaan. Miten olette itse hoitaneet samanlaiset tilanteet? Alkaa voimat kadota..
3208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Salainen numero toimii tai puhelun estäminen. Eipä hänellä ole mitään syytä itsetutkiskeluun, jos riehumalla saa haluamansa tai on joskus saanut. Onko hänellä päihdeongelma? Siltä kuulostaa, että olisi (jatkuva rahantarve).

Äänestä

miten puhelun voi estää?

Äänestä
  • Ainakin lumia puhelimessa voi laittaa ei toivotut puhelinnumerot estoluetteloon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tanok kirjoitti:

Ongelmana meidän suvussa on kaikkien "rakastama" pikkusiskoni, joka vetää herneen nenään jokaisesta asiasta. Meitä sisaruksia on yhteensä 5, joista me 3 ollaan katkaistu yhteydet koko ihmiseen ja hänen puolisoonsa. Pikkusisko kuvittelee omistavansa kaikki vanhempien rahat ja alkaa aika kovin sanoin äksyillä ja syyllistää, jos ei saa haluamaansa. Hän saattaa mm. keksiä omasta päästään, että olemme hänelle velkaa rahaa. Soittaa mm. iltaisin vittupäissään ja alkaa haukkua minua, miestäni ja vanhinta poikaamme. Jos ei saa haluamaansa vastausta, tulee jälkeen päin yhtä sekava puhelu siskoni mieheltä ja sama farssi jatkuu..

Koko homma on mennyt lähinnä häiriköinniksi. Kerran tämä siskon miesystävä on jopa uhannut hakata meidän ikkunoita paskaksi kuvitteellisten velkojen takia. Luulisi ihmisen tekevän jonkinlaista itsetutkiskelua, jos on onnistunut suututtamaan 3 sisarustaan välirikkoon asti En tiedä ovatko vain muuten hulluja vai onko viina päässyt loppumaan. Miten olette itse hoitaneet samanlaiset tilanteet? Alkaa voimat kadota..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu