Koko loppuelämän kestävä yksinäisyys?

"joutuisitte"?ATM joutuu olemaan yksin koko loppuelämänsä vaikka moni nuori ATM virheellisesti ja naiivisti luuleekin, että joskus myöhemmin naiset kyllä hänestä kiinnostuvat ja hän saa tyttöystävän.

Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan vaan kohta nuori ATM huomaa olevansa yli kolmekymppinen ja yhä samassa tilanteessa.

Näin on käynyt myös ATM kaverilleni, joka on jo 11 vuotta yrittänyt löytää naista baareista ja nettideiteistä. Hänen naapurissaan asunut vanhempi ATM kuoli viinaan 45 vuotiaana, tosin koki elämänsä ensimmäisen ja viimeisen suhteentapaisen ikäisensä kurpan kanssa ennen tätä. Saattoi viedä poikuutensa hautaansa mennessään.

Tapan itseni sitten, kun elämässä ei enää ole asioita, jotka tekevät siitä kivaa.

Mun mielestä toi on väärin että yhteiskunnan hylkäämä ihminen tappaisi ITSENSÄ, eihän se ole sinun vika että naiset on jakorasioita ja ne vihaa sua. Se on niiden NAISTEN syytä!

Puhutaampa asioista niiden oikeilla nimillä ja kohdistetaan arvostelu sinne mihin se kuuluu.

Olen ajatellut ja tiedän, että jatkossa ihmisiä tulee kuolemaan ympäriltä edelleen, joten entistä hiljaisempaan suuntaan tässä mennään, jos ei perhettä perusta. Onneksi ihmisellä on mahdollisuus kehittää itseään ja nauttia harrastusten tuomista iloista.
Loppujen lopuks valtaosa ihmisistä on väsyttäviä ja jopa rasittaviakin. Tänään oon ollu paljon seurassa ja kun pääsin omaan rauhaan, vedin hyvin syvään henkeä ja tunsin hyvää oloa. Ehkä tämä on kuitenkin se minun tieni.

Paskaahan se on, mitä muuta. Tässä elättelen jotain pientä toivetta että muuttaminen täältä eläkeläis-perhelähiöstä piristäisi ja toisi vaihtelua mutta enköhän sinne uuteenkiin asuntoon vaan erakoidu eikä naapureina sielläkään asu kuin eläkeläisiä tai narkkareita kauniiden elämänvoimaa tuovien sinkkunaisten sijasta.

Olen sinkkunainen, ja vietän loppuelämäni yksin ellei kissoja lasketa. Ei minusta tunnu lainkaan tuolta. Elämä on aika mukavaa.

"Miten kauan aiotte sietää tätä?"

Miten niin miten kauan? Onko vaihtoehtoja?

Olen ajatellut ja sopeutunut ajatukseen niin hyvin kuin sellaiseen ajatukseen voi sopeutua. Vaikka tulisin olemaan loppuelämäni yksin, niin en haluaisi silti menettää tunne-elämääni. Haluaisin säilyttää kyvyn ihastua ja rakastaa, vaikka näitä tunteita ei voisikaan käytännössä mitenkään osoittaa. Ehkä eniten pelkään juuri sitä että menetän kaikki tällaiset tunteet, kuin syvänmeren kalat jotka ovat aikojen kuluessa menettäneet näkökykynsä tarpeettomana.

Olen nainen, mutta vastaan nyt kuitenkin tähän ketjuun. On sekin asia käynyt mielessä, että entä jos elänkin loppuelämäni yksin. En kuitenkaan näe tulevaisuutta noin synkkänä elin sitten kumppanin kanssa tai ilman. Mielestäni tuo on jopa aika omituinen ajattelumalli. Jos nyt on kaikki asiat perseelleen esim. huonot tai katkenneet välit lapsuuden perheeseen ja sukulaisiin, ei ystäviä, ei työtä, terveys tai mielenterveys reistailee, ei harrastuksia tai kiinnostusta ylipäänsä mitään asiaa kohtaan niin ei se kumppani sitä elämää taikaiskusta toisenlaiseksi muuta. Ei elämää kannata muutenkaan rakentaa yhden kortin varaan, kun kumppani lähtee korttitalo romahtaa.

Toisin sanoen jos et sitä kumppania ikinä löydä niin voit kuitenkin elää onnellisen elämän. Sinkkuna on mielestäni erityisen tärkeää rakentaa hyvä turvaverkko ympärilleen, kun ei ole sitä puolisoa kehen tukeutua. Sinkkunakin voit rakastaa ihmisiä, kokea läheisyyttä, toteuttaa itseäsi kiinnostavia asioita ja sinulla voi olla haaveita, joita tavoitella. Asia on vain itsestäsi kiinni.
Kannattaa pitää kiinni niistä tärkeistä ihmissuhteista, joita elämässä jo on. Hyvät välit vanhempiin ja sisaruksiin ovat tärkeitä, koska he ovat sellaisia ihmisiä, jotka ovat tunteneet sinut kauan ja heihin voit tiukan paikan tullen tukeutua. Myös pitkäaikaiset ystävät ovat tärkeitä ja tietenkin kaikki uudetkin ystävyyssuhteet. Sukulaisiakin kannattaa tavata ja olla mukana myös esim sisarusten/sukulaisten tai omien kummilasten elämässä. Muistaa merkkipäivinä, tavata ja tehdä asioita välillä yhdessä. Kannattaa haalia tällainen turvaverkko ympärilleen niin tietää, että joku välittää sinustakin kun on vaikeaa.

Kannattaa hankkia muuta sisältöä elämään kuin naiset.

Mitä te meinaatte tehdä sitten, kun olette parisuhteessa?

Parin kk:n jälkeen valitatte täällä tai parisuhde- palstalla, kun ei se nainen ole ns. lottovoitto, joka ratkaisee kaikki ongelmat.

Satunnaisia suhteen alkuja lukuunottamatta se on ollut elämäni tila aina.
Kun on kokenut myös tiettyjä menetyksiä tuolla osa-alueella niin sitä oppii sietämään aika paljon.

Se ei ole mikään ongelma, se yksin olo.

Enemmän näen ongelmana sen että mihin sitä suuntaa energiansa ja mistä löytää ne merkitykset elämälle jos siinä ei ole toista mukana.

Itseäni helpottaa aina se kun muistan että ainakaan en ole jonkun kanssa jolle minun pitää valehdella että tahtoisin olla hänen kanssaan ihan sen vuoksi etten olisi yksin.

-Se on aika synkkä ajatus, se merkitsisi hidasta sisäistä ja fyysistä kuolemaa, pelkkää tyhjyyttä, yksinäisyyttä ja pimeyttä. Ei ole mitään odotettavaa, ei mitään toivottavaa, ei mitään mitä kohti katsoisi tulevaisuudessa.

Omituinen ajatus.
Ensinnäkin me kaikki käymme läpi hidasta sisäistä ja fyysistä kuolemaa. ;D

Toisekseen elämä ei muutu tästä sinällään miksikään että se olisi pelkkää tyhjyyttä, yksinäisyyttä ja pimeyttä. Jos tuntuu siltä niin olet masentunut.

Odottaminen ja toivominen ovat yliarvostettuja. Tärkeää on selviytyä ja nauttia siitä.

Helvettiin tulevaisuus, onhan minulla aina nykyhetki!

Olen nyt 25-vuotias seksiasioissa kokematon ja mitä luultavimmin koko elämä menee yksin kärvistellessä kun kerran en ole tähän ikään mennessä seurustellut. Melkein joka päivä käy mielessä että tekisin itsemurhan mutta ei minulla ole munaa siihen. Toisaalta useimmat naiset olisivat varmaan vai iloisia jos tekisin sen enkä halua antaa naisille sitä iloa.

"Kannattaa muistaa että suurin osa naisista on pohjimmiltaan koulukiusaajia, koulussahan ne tytöt aina ottaa poikakavereikseen niitä koviksia, ja porukalla tytöt pilkkaa ja nauraa ujoja, herkkiä nörttipoikia."

Tähän haluaisin kommentoida, että kyllä vain siellä koulussa oli niitä muitakin tyttöjä kuin suosittuja ja kauniita, jotka usein noita koulukiusaajia olivat. Mutta taisivat olla niin näkymättömiä, ettet kiinnittänyt mitään huomiota.

Ketju oli sinkkumiehille, mutta palstan tapaan vastaan silti :)

Minä ainakin olen miettinyt, että on täysin mahdollista jäädä yksin koko loppuelämäksi. Varmasti minä "jonkun" saisin, mutta en halua ketään elämääni vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin. Haluan ihastua ja rakastua, ne ovat asioita, joista en tingi. Parisuhde ilman tunnesidettä olisi vain rasite.

Mutta onhan se silti hiukan pelottava ajatus. Jos elän n. 80-vuotiaaksi, niin tässä on kuitenkin vielä lähemmäs 60 vuotta aikaa. 60 vuotta yksin kuulostaa aika kurjalta. Siksi aionkin pitää huolen siitä, että edes ystävyyssuhteet ja suhteet sukulaisiin pysyvät kunnossa. Varmaan niitä kissojakin hankin sitten jossain vaiheessa.

Ajattelin ehkä joskus noin, mutta onneksi yksi friendzonelle päätyminen sai minut viimein kyseenalaistamaan asioita ja löysin kirjastosta Neil Strauss:in kirjoittaman Pelimies-nimisen kirjan. Siitä se lähti.