Näin on käynyt ennenkin ja hetken aikaa luulin taas kuolevani. Johtuu varmasti siitä kun viime aikoina olen taas jatkuvasti murehtinut sitä että minulla ei tule koskaan olemaan mahdollisuuksia parisuhteeseen tai siihen että saisin edes läheisyyttä. Olo on taas viime aikoina ollut todella tuskainen ja minun mielenterveyteni on varmaan pettämässä lopullisesti.
Sain viime yönä paniikkikohtauksen
Mies 89
11165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olet varmasti kaiken rakkauden arvoinen eikä se elämä kaadu vaikkei naista olisikaan. Ei monella muullakaan ole. Kannattaa hakeutua psykiatrille, jotkut lääkkeet voivat auttaa paniikkihäiriökohtauksissa.
Juuri äsken nousi tunteet niin pintaan että purskahdin lohduttomaan itkuun.
Olen käynyt jo 10 vuotta psykiatreilla eikä siitä ole ollut yhtään apua.
Itselläni oli paniikkihäiriöitä nuorempana, mutta nykyään pystyn hillitsemään niitä. Elämäntapamuutokset auttavat tässä kovasti.
Ei elämäntavoissani taida varsinaisesti olla mitään vikaa mutta yksinjäämisen aiheuttama toivottomuus aiheuttaa minulle jo paniikkikohtauksiakin. Se on liian musertava ajatus ettei kukaan rakasta minua ja joudun elämään yksinäisen elämän.
Psykiatrin juttusille ja vähän xanoria naamaan, kyllä se siitä tasoittuu. 1 Xanor depot aamulla ja 1 illalla.
Kärsin itsekin nuorempana paniikkikohtauksista, mutta aikuisena olen oppinut nauttimaan elämästä enkä enää pelkää sosiaalisia tilanteita.
Yksin olen silti jäänyt. Olen komea joten ulkonäöstä se ei ole kiinni, vaan nuoruuden jättämistä sosiaalisista pelkotiloista.
Jos olet jo 10v käynyt psykiatrilla niin kyllä ongelma on jossain ihan muualla kun naisettomuudessa. Se todellinen ongelma pitää löytää ja pyrkiä ratkaisemaan.
Itse en ole koskaan kokenut naisettomuutta masentavana, onhan elämässä paljon muita asioita joihin voi aikaansa käyttää. Naiset on kyllä päivittäin mielessä ja ihan positiivisella tavalla. Minulla on kuitenkin mm. ulkonäkökomplekseja yms. mitkä estää pariutumisen kokonaan. Varmaan itsellekin tekisi hyvää käydä psykiatrilla mutta en kehtaa sinne mennä puhumaan ulkonäkökriittisyydestäni, kun asia ei tosiaan sinänsä ole minua koskaan vaivannut. Kyllä yksin voi aivan hyvin elää ihan mukavaa elämää. Työuraan panostan todella paljon.
Jos ap olet tosiaan 10v käynyt psykiatrilla, ja toi 89 on synnyinvuotesi(?), niin kuulostaa siltä että jostain muusta alunperin kyse kuin naisettomuudesta. Et kai siinä iässä ole vielä alkanut tuskailemaan naisista...?
Toisekseen, jos tuo on synnyinvuotesi, niin sitten voin vaan todeta että sinullahan on vielä aikaa.
Nimimerkillä: Ensimmäiset omat kokemukset naisen hellyydestä vasta viimeaikoina. Ja ikää ilmeisesti yli 10 vuotta ap:ta enemmän.
En ole oikeasti käynyt kuin jotain 4 vuotta psykiatreilla/terapioissa mutta se kyllä tuntuu suurinpiirtein kymmeneltä vuodelta. Tajusin vasta noin 6-7 vuotta sitten kuinka vakavia ongelmani ovatkaan ja tuolloin 4 vuotta takaperin oli varmaan jo liian myöhäistä lähteä hakemaan apua näihin ongelmiin.
Sanoin siksi ensin tuon 10 vuotta kun olin niin turhautuneessa mielentilassa. No jokatapauksessa varmaan se ja sama koska apua hain kun eivät psykiatrit, lääkkeet ja mitkään terapiat ole minua parantaneet.
Juu tuttua hommaa, lääkkeitä joudun popsimaan aikalailla päivittäin.
Hyvinä aikoina tulin toimeen pitkään ilman nappeja mutta nykyään niitä joutuu vetelemään miltei joka päivä.
Lääkkeiden säännölisempi alkoi kun huomasin minkälainen silloinen emäntä oli.