Urbanisoituneille lukijoille hieman aivovoimistelua.
Heikki Turusen "Simpauttaja" teoksessa on kohtaus, jossa (aiheelliseen)mustasukkaisuuskohtaukseen ajautunut pientilan isäntä riuhtoo vaimoaan mukaansa aikeena lähteä selvittämään vaimon epäiltyä syrjähyppyä kylän suurimpaan taloon.
On tulossa todella kiusallinen tilanne, jonka emäntä haluaa kaikin keinoin välttää. Kun tämä ei onnistu, hän huudahtaa miehelleen: "Mennään nyt edes laitareellä!"
Tähän mies vastaa: "Huoralle kelepoo liisteet!"
Kysymys kuuluu: Millaisella ajopelillä syrjähyppyä lähdettiin selvittämään?
Heikki Turusen "Simpauttaja" teoksessa on kohtaus, jossa (aiheelliseen)mustasukkaisuuskohtaukseen ajautunut pientilan isäntä riuhtoo vaimoaan mukaansa aikeena lähteä selvittämään vaimon epäiltyä syrjähyppyä kylän suurimpaan taloon.
On tulossa todella kiusallinen tilanne, jonka emäntä haluaa kaikin keinoin välttää. Kun tämä ei onnistu, hän huudahtaa miehelleen: "Mennään nyt edes laitareellä!"
Tähän mies vastaa: "Huoralle kelepoo liisteet!"
Kysymys kuuluu: Millaisella ajopelillä syrjähyppyä lähdettiin selvittämään?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Liistereellä eikä laitareellä. Jos mentiin muulla menopelillä kuin varsinaisella reellä, mentiin huonommalla eikä paremmalla. Huoralle kelpaa huonompikin.
"Liistereellä eikä laitareellä."
Oikeilla jäljillä ollaan.
Hevosreessä liisteet ovat itämurteiden alueella paju- eli työreen pohjalava. Viime vuosikymmeninä tämä reen pajujen päälle asetettava pohjalava on tehty tavallisesta seitsemän kahdeksasosaa tuuman paksuisesta eli 22 millisestä laudasta.
Menneinä aikoina, jolloin lautoja oli vaikeampi hankkia, pohjalava tehtiin kiskomalla männyistä laudan paksuisia kaistaleita eli liisteitä. Ne vierekkäin sitomalla saatiin tehtyä pajureen pohjalava eli liisteet, jota nimitystä valmistusmateriaalin vaihtumisesta huolimatta vieläkin käytetään.
Kun emäntä ehdotti, että mentäisiin kylän napataloon laitareellä, isäntä siis tiuskaisi liisteet-sanaa käyttäessään tavallisen työreen riittävän. Liisteiden päällähän kuljetettiin kaikkea mahdollista suomurasta sontakuormiin asti. Siksi niiden päällä saattoi isännän mielestä kuljettaa myös syrjähyppyyn sortunutta emäntääkin.
Kaikille entisajan hevoskulttuurissa kasvaneille itäsuomalaisille tästä isännän tokaisusta paljastuu heti, minkä tasoisella ajopelillä aiottiin lähteä liikkeelle.
>Kun emäntä ehdotti, että mentäisiin kylän napataloon laitareellä, isäntä siis...
Napalankoa tervehtimään?
Kainuussa syödään kala-, lanttu- ym. kukkoja siinä missä muuallakin Itä-Suomessa; tekotavassa vain saattaa olla finessieroja.
Kukosta tulee yleensä ensimmäisenä syödyksi kuoren päällimmäinen osa ja sisus. Moni kainuulainen nimittää jäljellejäänyttä osaa (pohjaa ja mahdollisia sisuksen jäänteitä) liisteiksi. Kun kukosta nautitaan parhaat palat yhtenä päivänä, jäävät liisteet eli tähteet syötäväksi seuraavana päivänä vaikkapa vellin tai puuron kanssa.
Liistereki-nimitys ei ole minulle tuttu, mutta edelläoleva lainaus Turusen kirjasta on minulle ymmärrettävä tuota liisteet = tähteet -taustaa vasten.
Heikki Turusesta tulee minulle mieleen Jomppa Ojaharjun taannoinen kolumni, pakina tms. APU-lehdestä muutama vuosikymmen sitten. Saapahan nähdä, onnistunko harhauttamaan Suomi24:n surkuhupaisaa kirosanafiltteriä:
Heikki Turunen helsinkiläisessä Kosmos-taitelijaravintolassa. Matkalla miestenhuoneeseen tulee lattialla vastaan musta afrikkalaismies.
Heikki: ”Ka, halakometässä ahavoetunu poeka!
Musta mies: ”Haesta víttu!”
Turunen horjuu typertyneenä Ojaharjun pöytään ja sopertaa ”Puhhuu pérkélé suommee!”
Selvisi, että musta mies oli (ugandalaissyntyinen?) Tampereen yliopiston apulaisprofessori Zaka Moi, joka hallitsi suomen kielen varsin hyvin, murteita myöten.
Anteeksi, jos muistinvaraisesti referoimani juttu on hieman värittynyt matkan varrella
"Moni kainuulainen nimittää jäljellejäänyttä osaa (pohjaa ja mahdollisia sisuksen jäänteitä) liisteiksi."
Sanonta on yleisessä käytössä myös täällä Pohjois-Savossa. Kun kalakukosta on enää syömättä pohjaosa, silloin siitä sanotaan olevan liisteet jäljellä.
Sama Ojaharjun juttu löytyy myös hänen teoksestaan Minun Kosmokseni (1982).
Eikös siinä lopulta käynyt niin että Turusesta ja Zakasta tuli hyvät kaverukset keskenään?
Liistereki on arkinen työreki, jossa ei siis ole laitoja. Siinä on työläs istua.
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Pielisen museo/29:799?pathId=3.92.111.126.3215.3260.3277.&itemIndex=1
Olisi pitänyt käyttää imperfektiä. Mutta kai noita rekiä on vielä jäljellä ainakin museoissa.
"Olisi pitänyt käyttää imperfektiä."
Joo, ei näitä liisterekiä taida enää juuri työkäytössä enää olla. Mutta kyllä suomenhevosharrastajat vielä paljon luokkivaljailla ja liistereellä harjoitus- ja hupiajoa ajavat.
Työläshän siinä liistereessä on istua, ja jos kaplaiden päät ovat kuluneet, on ohjastajan vaikea hillitä liian reipastahtista hevosen menoa; ei siis ole pitävää ponnistusalustaa jaloille.
Seuraava kysymys voisi olla, että mitä tämä nimimerkkini yhteen kirjoitettuna eli muodossa "sepipaju" tarkoittaa?
”*Sepi: reen korkea etuosa on sepä, sepi; jalasten yläpäät yhdistettiin sepipajulla.”
http://kuopionmuseo.fi/c/document_library/get_file?uuid=a1b976e0-8c9e-4676-b369-da4f740cda83&groupId=54368
Minäkin olen päässyt pari kertaa kaverini kotona mukaan valjastamaan työhevosta reen eteen ja ajamaan kuormiakin, mutta niistä ajoista on kulunut jo puolen vuosisataa. Terminologian tuntemukseni on perin ohutta, joten googlailuksi meni.
Kaimasi (?) Seppo Paju lienee melkoinen nimi lajissa nimeltä frisbeegolf.
Joo, tuota.... otin tämän sepipajun esiin sen takia, että suomen kielessä on käytössä ilmaisu "takapajuinen", kun puhutaan jostakin kehityksessä jälkeen jääneestä asiasta.
No, "takapajuinen" sanonta juontaa juurensa siitä, että se, joka istuu reessä takapajulla tai sen kohdalla, on siis aina muita jäljempänä.
Sepipaju taas on takapajun vastakohta, eli reen jalaksia yhdistävistä pajuista se keulimmainen. Niinpä rohkenen ehdottaa suomen kieleen uutena sanana kuvaamaan kehityksen kärjessä olevaa asiaa tai ilmiötä adjektiivilla sepipajuinen.