APUA, LÖSSÄHDÄNKÖ?

himourheilija15

Täällä kirjoittaa 15-vuotias tyttö, jolla on ongelma. Tykkään liikkua: lenkkeillä, käydä salilla, pyöräillä ja niin edelleen ja liikun kohtuullisen paljon. Pyrin myös syömään mahdollismman terveellisesti ja monipuolisesti ja pitämään näin yllä sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Kotona ja harsinkin kesälomalla ollessani tämä onnistuu oikein hyvin, koulualaan ei ole joten aikaa jää reippailuun ja pystyn tarkemmin tutkimaan syömisiäni. Minulla on kuitenkin edessä rippileiri, joka kestää kahdeksan päivää. Leirillä on varmasti hyvät ja terveelliset ruokailumahdollisuudet mutta minua huolestuttaa liikunnan puoli. Leiriltä ei saa lähteä esimerkiksi lenkille enka viitsi mitään jumppaa alkaa kavereiden nähden huoneessaakaan vetämään. En usko että pystyn koko leirin aikana liikkumaan juurikaan. Tietenkin on mahdollisuuksia pihaleikkeihin ym muuhun toimintaan mutta varsinaista "treeniä" ei tule ilneisestikkään tapahtumaan. Ongelmani on siis se, että pelkään viikon vätystelyn vaikuttavan negatiivosesti esimerkiksi saavuttamaani mielestäni kohtuuhyvään kuntoon sekä muutenkin vartaloon kuten lihaksiin. Surkastuvatko lihakseni ja romahtaako kuntoni leirin aikana jos en oikeastaan tee minkäänlaista treeniä? Ja pitäisikö minun jollain tavalla vähentää syömistäni poisjätetyn liikunnan takia jotta en esimerkiksi liho tai muuten läsähdä? Toivottavasti en kuulosta ihan idiootilta mutta asia vain huolestuttaa minua, vihdoinkin kun olen saanut elämäntapani hyvään kuosiin ja ottanut itseäni niskasta kiinni. Toivon asiallisia vastauksia, ehkä olen vähän tyhmä tai jotain mutta mietin tätä ihan oikeasti. En tahdo että kaikki työni menee hukkaan. :( ja en tiedä onko tämä oikea palsta, älkää tappako.

1

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kananmuna

      jos liikut tosi aktiivisesti ja paljon, niin tuommoinen löhöstelyviikko ei tee mitään muuta kuin hyvää. kroppas palautuu hyvin sen aikana kaikesta reenistä ja sullon taas enemmän energiaa tulevaisuuteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3940
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      80
      2049
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      908
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      818
    Aihe