Top 3 pahinta asiaa kestosinkkuudessa

Tässä on kolme pahinta asiaa mielestäni kestosinkkuudessa. Kuvaan nyt "kestosinkulla" sitä että suhteita on ehkä ollut ja ehkä tulossa, mutta sinkkuus on enemmän tai vähemmän pysyvä tila joka tapauksessa.

1) Läheisyyden ja hellyyden puute
Seksiä voi korvata mm. yhden illan jutuilla (joita en kuitenkaan harrasta) tai esimerkiksi itsensä tyydyttämisellä, mutta läheisyyttä ja hellyyttä ei. Osa taitaa tätä helpottaa hankkimalla koiran ja olen miettinyt tekevätkö osa naisista tietyissä parisuhteissa samoin että hankkivat vauvan koska mies ei anna tarpeeksi hellyyttä.
Kun huomaan ihastelevani jotakin henkilöä niin seksin lisäksi tulee valtava tarve halailla ja suudella. Tuo voi tapahtua hyvin nopeastikkin. Onneksi en tuolloin lankea yhtään enempää koska ihastuneena pahimpana olen kokenut sen että toisen ihminen ei ole siinä lähellä.

2) Merkitykset elämässä ja elämän jakaminen
Näitähän voi etsiä vaikka mistä, mutta vaikka harrastaisi mitä, etenisi uralla ja olisi ystäviä sekä hankkisi kokemuksia niin aika usein sitä miettii että entäs jos olisikin se toinen jakamassa sitä kaikkea? Osa sekoittaa tämä seuran puutteeseen kokonaisuutena vaikka tosiasiassa sitä kaipaa jotakuta jolle voi omistaa elämäänsä ja hän voi tehdä samaa sinulle. Kaikissa parisuhteissa tätä ei ole läsnä vaan ne vaikuttavat enemmän hyöty- ja huvisuhteilta.

3) Insider-jutut ja yhteinen kiva olo joka on enemmän kuin tekijöidensä summa
Samoin kuin ystävien kanssa niin sitä tahtoisi että sen yhden erityisen ihmisen kanssa voisi olla niin läheinen että muodostuisi muutakin kuin vain se "minä tarzan, sinä Jane" tyyppinen uros- ja naaraspari. Tällöin yhteiset jutut ja huumorintaju siivittävät mm. jokapäiväistä elämää eteenpäin. Ei ole ehkä yhtä syvällinen juttu kuin tuo edellinen kohta, mutta silti aivan yhtä tärkeä.

Mitkä ovat sinusta kolme pahinta asiaa sinkkuudessa varsinkin jos se kestää pitkään?
Voivat olla joko käytännön juttuja (rahan säästö jne.) tai sitten tällaisia hieman erilaisia tarpeita.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En ole koskaan seurustellut, muttä näitä asioita halusin.

Vastaan ennen ja jälkeen tyylisesti.

Ennen (Eivät ole tärkeysjärjestyksessä ,koska kaikki olivat yhtä tärkeitä):
1. Yhdessä oleminen. Eli siis ajan viettäminen ja kaikki tekeminen yhdessä esim, leffat, kävelyt jne.

2. Läheisyys. Toisesta huolehtiminen, halailut, seksi, suutelemiset ja mitä näitä nyt onkaan.

3. Ihan vain se, että olisi joku elämässä jonka kanssa jakaa kaikki mieltä painavat asiat ja se, että olisi joku josta välittää ja joku joka välittää.

Ja nyt kun olen tajunnut, että naiset eivät minusta kiinnostu ja on parempi vain vihata tuota alempaa ihmisrotua, että ei tunnu enää yhtä pahalta kuin jatkuvat pettymykset.

Jälkeen:
1. Saastainen limapillu.
2. Saastainen limapillu.
3. Saastainen limapillu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Par none kirjoitti:

Tässä on kolme pahinta asiaa mielestäni kestosinkkuudessa. Kuvaan nyt "kestosinkulla" sitä että suhteita on ehkä ollut ja ehkä tulossa, mutta sinkkuus on enemmän tai vähemmän pysyvä tila joka tapauksessa.

1) Läheisyyden ja hellyyden puute
Seksiä voi korvata mm. yhden illan jutuilla (joita en kuitenkaan harrasta) tai esimerkiksi itsensä tyydyttämisellä, mutta läheisyyttä ja hellyyttä ei. Osa taitaa tätä helpottaa hankkimalla koiran ja olen miettinyt tekevätkö osa naisista tietyissä parisuhteissa samoin että hankkivat vauvan koska mies ei anna tarpeeksi hellyyttä.
Kun huomaan ihastelevani jotakin henkilöä niin seksin lisäksi tulee valtava tarve halailla ja suudella. Tuo voi tapahtua hyvin nopeastikkin. Onneksi en tuolloin lankea yhtään enempää koska ihastuneena pahimpana olen kokenut sen että toisen ihminen ei ole siinä lähellä.

2) Merkitykset elämässä ja elämän jakaminen
Näitähän voi etsiä vaikka mistä, mutta vaikka harrastaisi mitä, etenisi uralla ja olisi ystäviä sekä hankkisi kokemuksia niin aika usein sitä miettii että entäs jos olisikin se toinen jakamassa sitä kaikkea? Osa sekoittaa tämä seuran puutteeseen kokonaisuutena vaikka tosiasiassa sitä kaipaa jotakuta jolle voi omistaa elämäänsä ja hän voi tehdä samaa sinulle. Kaikissa parisuhteissa tätä ei ole läsnä vaan ne vaikuttavat enemmän hyöty- ja huvisuhteilta.

3) Insider-jutut ja yhteinen kiva olo joka on enemmän kuin tekijöidensä summa
Samoin kuin ystävien kanssa niin sitä tahtoisi että sen yhden erityisen ihmisen kanssa voisi olla niin läheinen että muodostuisi muutakin kuin vain se "minä tarzan, sinä Jane" tyyppinen uros- ja naaraspari. Tällöin yhteiset jutut ja huumorintaju siivittävät mm. jokapäiväistä elämää eteenpäin. Ei ole ehkä yhtä syvällinen juttu kuin tuo edellinen kohta, mutta silti aivan yhtä tärkeä.

Mitkä ovat sinusta kolme pahinta asiaa sinkkuudessa varsinkin jos se kestää pitkään?
Voivat olla joko käytännön juttuja (rahan säästö jne.) tai sitten tällaisia hieman erilaisia tarpeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu