On sukunimissä ja tien nimissä?
Vastaukset 6
- Tällaista ehdotan
Käsittääkseni Pohjois-Savossa rytkö on peräisin Kuopion alueelle sijaitsevasta Rytky-nimisestä kylästä. Kun oli kotoisin Rytkyltä sai sukunimen Rytkönen.
Silloin, kun Kuopion kaupunki perustettiin, kaupungin nykyiseltä alueelta pakkolunastettiin talonpoikien maita. Korvaukseksi heille luovutettiin maata nykyisen Kiuruveden pitäjän alueelta. Niinpä myös Kiuruveden alueella on Rytky-niminen kylä ja ympäristössä paljon Rytkönen sukunimeä.
Yhden miehen (tai perheen) sanotaan muuttaneen Kiuruveden Rytkyltä Pohjois-Pohjanmaalle Haapavedelle. Niinpä siellä esiintyy sukunimi Rytky. Siellä on muistaakseni myös Rytky- niminen kylä tai kylän osa.
Sitä taas ei minulla ole tietoa, mitä rytky tarkoittaa, mutta jotain rysähdystä tai rytkettä muistuttavaa ääntä voisi kuvitella.- SavolainenRytkönen
Tuo ei ole valitettavasti totta. Rytkönen sukunimi ja rytkö-sana tulevat luennetta tai olemusta tarkoittavasta asiasta. Kyseessä ei ole paikannimi. Rytkösten esi-isä eli jo 1400-1500-luvun vaihteessa Viipurissa, josta suku on matkannut Itä-Suomeen jo 1500-luvulla.
- Rytkönen on iso
Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä.
- Tällaista ehdotan
Vielä täsmennys tuohon rytkö-sanan alkuperään.
Ainakin meilläpäin Ylä-Savoa vanhat ihmiset kutsuivat Rytkyn kylältä kotoisin olevia ihmisiä ilmaisulla rytköläinen ei siis rytkyläinen.
Näin se yhdyssanoissa esiintyvä rytkö olisi peräisin tästä murteissa ominaisesta vokaalin muutoksesta.- toisinpäin se on
Mistä se kylä on saanut nimensä?
- Viisas kielitieteili
Tuli tossa mieleen, että rytkö tarkoittanee rytkytystä, joka lienee vanha sana. Eli olivatko kovia painimaan?
On myös Rytköntie.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 41139
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r162998Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216793- 61722
- 64713
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21618Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?135616Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66589Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34537
- 55528
- 47485
- 47478
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40473- 30463
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?95454Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40453- 37448
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440