Takajärven Joutsenet turvallisesti merelle.

Jälleen kerran saimme saattaa Takajärvellä pesineet joutsenet turvallisesti merelle. Joutsenet lähtivät järveltä kohti merenrantaa noin klo 8,30. Joutsenet valitsivat reitikseen etelänväylän jossa oltiin noin klo 10,00. Meitä oli muutamia, jotka seurasimme matkalaisia lähes järveltä asti ja tiesimme niiden tarvitsevan apua kun saavautaan liikennöidylle tielle. Aluksi matka sujui aivan hyvin mutta sitten tuli vähän vaikaeuksia. Autoilijoiden ja paikalle saapuneiden ihmisten kiinnostus ilmeisesti hermostutti joutsen pariskunnan, joka lähti lentoon ja kolme poikasta jäi tielle. Joutsen pariskunta kiersi kerran paikan ohitse ja lähti uudstaan pois. Olimme siinä vähän ihmeisämme. mitäs nyt tehdään. Pienen aikaa tuumattuamme totesimme viedään poikaset Pajarinrannan kentälle ja odotetaan tulevatko joutsenet etsimään poikasiaan. Meni jonkin aikaa kun kuulimme jousenien äänet ja näimme niiden tulevan kenttää kohti, josta merelle on vain noin sata metriä johon joutsen pariskunta laskeutui merelle ja me kiireesti veimme poikaset rannalle jossa ne jälleen kohtasivat toisesnsa. Voi sitä suurta riemua , jota me kaikki tunsimme, jotka osallistuimme joutsenten matkan turvaamiseen. Kiitos teille kaikille mukana olleille. Terveisin Risto.
11472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
  • Hyvin toimittu.
    Olisikohan Pajarinranta pesintäaikana liian rauhaton? Keväällä varhain joutsenet oleskelivat siinä, mutta kerran yksi autoilija mies ajoi autolla ihan rantaan saakka niitten tykö (käsittääkseni se ei ole autotie) ja silloin joutsenet lensivät pois. Näin ne vasta pitkän ajan päästä lentelevän edestakaisin, kävivät kai syömässä taikka muuten tutkimassa, voisiko alueelle palata?

    Äänestä

  • 2 + 3 kirjoitti:

    Pohjolan Sanomissakin oli juttu.
    http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194909089618/artikkeli/naapuriapua joutsenperhe sai muuttoapua kemilaisilta.html
    Siis sama pariskunta jo monentena vuonna. Mihinkähän heidän poikaset päätyvät, kun aina tulee vain 2 tänne?

    Harvoimpa ne ihmislapsetkaan jää vanhempien nurkkiin asumaan. Eiköhän etsi itselleen kumppanin ja perusta oman perheen sekä asuinreviirin, elleivät törmäile sähköjohtoihin tai tuulimyllyn siipiin?

    Äänestä

  • No mietippä sitä. kirjoitti:

    Harvoimpa ne ihmislapsetkaan jää vanhempien nurkkiin asumaan. Eiköhän etsi itselleen kumppanin ja perusta oman perheen sekä asuinreviirin, elleivät törmäile sähköjohtoihin tai tuulimyllyn siipiin?

    Ihmisellä - varsinkaan minulla - ei ole samanlaista suuntavaistoa kuin linnuilla.
    Mutta kaipa on tarpeen siitoksen kanalta että linnun poikasetkin hajaantuvat mikä minnekin.

    Äänestä

Te ihanat...kiitos teille!

Äänestä
  • Neljäs poikanen ilmeisesti menehtyi edellisenä yönä. Oli mukana vielä edellisenä päivänä kun harjoittelivat lähtöä, mutta oli havaittavissa, että se oli loukannut itsensä jotenkin.

    Äänestä

  • Risto 52 kirjoitti:

    Neljäs poikanen ilmeisesti menehtyi edellisenä yönä. Oli mukana vielä edellisenä päivänä kun harjoittelivat lähtöä, mutta oli havaittavissa, että se oli loukannut itsensä jotenkin.

    Risto 52, olisitko niin kiltti,että kävisit katsomassa sitä neljättä paikalta,missä tiedät niiden oleskelleen.Mulla niin huoli,et itkenyt sitä pientä,jos se siellä yksin avuttomana kylmässä ilman turvaa on ja vielä elossa? Jos löytyisi,sen voisi viedä Ranualle hoitoon.Ihan itse olisin valmiskin viemään.

    Äänestä

  • lillipilli kirjoitti:

    Ei kuule ole pelkoa että se yksin kylmissään on, vaan kuollut ja syöty.

    Äänestä

Tällä palstalla pitkästä aikaan jotain asiaakin.

Äänestä
  • Kohta on joutsenbongausviikonloppu, kemiläiset tehdään oma osuutemme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Risto 1952 kirjoitti:

Jälleen kerran saimme saattaa Takajärvellä pesineet joutsenet turvallisesti merelle. Joutsenet lähtivät järveltä kohti merenrantaa noin klo 8,30. Joutsenet valitsivat reitikseen etelänväylän jossa oltiin noin klo 10,00. Meitä oli muutamia, jotka seurasimme matkalaisia lähes järveltä asti ja tiesimme niiden tarvitsevan apua kun saavautaan liikennöidylle tielle. Aluksi matka sujui aivan hyvin mutta sitten tuli vähän vaikaeuksia. Autoilijoiden ja paikalle saapuneiden ihmisten kiinnostus ilmeisesti hermostutti joutsen pariskunnan, joka lähti lentoon ja kolme poikasta jäi tielle. Joutsen pariskunta kiersi kerran paikan ohitse ja lähti uudstaan pois. Olimme siinä vähän ihmeisämme. mitäs nyt tehdään. Pienen aikaa tuumattuamme totesimme viedään poikaset Pajarinrannan kentälle ja odotetaan tulevatko joutsenet etsimään poikasiaan. Meni jonkin aikaa kun kuulimme jousenien äänet ja näimme niiden tulevan kenttää kohti, josta merelle on vain noin sata metriä johon joutsen pariskunta laskeutui merelle ja me kiireesti veimme poikaset rannalle jossa ne jälleen kohtasivat toisesnsa. Voi sitä suurta riemua , jota me kaikki tunsimme, jotka osallistuimme joutsenten matkan turvaamiseen. Kiitos teille kaikille mukana olleille. Terveisin Risto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu