Ystäväni eivät tule keskenään toimeen.

Elikkä minulla on 2 hyvää ystävää. He ovat samalta kylältä itse olen eri kylältä, ja heillä on keskenään 2 vuotta ikäeroa. He ovat oikeen mukavia molemmat, mutta onnelma on vain siinä että he eivät ole keskenään oikeen hyvissä väleissä. Ja syy on siinä että se vanhempi poika on kiusannut kouluaikana sitä nuorempaa ja se nuorempi on siitä vieläkin hänelle katkera. He ovat molemmat nyt jo aikuisia enkä tiedä sitäkään että onko se kiusaaminen tapahtunut ala vai ylä asteella vai sekä että. Mutta se vanhempi on päässyt peruskoulusta 7 vuotta sitten että vähintään sen verran siitä täytyy olla jo aikaa jos ei pitemmästikkin. Niin sitä vain mietin että miten minun pitäisi asiaan suhtautua. Ymmärrän kyllä hyvin että vaikka kysymyksessä onkin menneen talven lumet niin koulukiusaaminen on vakava asia ja siitä saattaa jäädä elinikäiset traumat. Mutta jos minä ihan tosissaan alkaisin puolustamaan sitä kiusattua niin silloinhan minä kääntyisin sitä toista vastaan. Ja koska se kiusaajakaan ei ole minulle tehnyt koskaan mitään pahaa vaan päinvastoin hänkin on ollut aina minulle oikeen mukava ja ystävällinen niin en voisi kääntää hänellekkään selkää. Mutta säälittää vain sen kiusatun puolesta.
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


molempien ystävä kirjoitti:

Elikkä minulla on 2 hyvää ystävää. He ovat samalta kylältä itse olen eri kylältä, ja heillä on keskenään 2 vuotta ikäeroa. He ovat oikeen mukavia molemmat, mutta onnelma on vain siinä että he eivät ole keskenään oikeen hyvissä väleissä. Ja syy on siinä että se vanhempi poika on kiusannut kouluaikana sitä nuorempaa ja se nuorempi on siitä vieläkin hänelle katkera. He ovat molemmat nyt jo aikuisia enkä tiedä sitäkään että onko se kiusaaminen tapahtunut ala vai ylä asteella vai sekä että. Mutta se vanhempi on päässyt peruskoulusta 7 vuotta sitten että vähintään sen verran siitä täytyy olla jo aikaa jos ei pitemmästikkin. Niin sitä vain mietin että miten minun pitäisi asiaan suhtautua. Ymmärrän kyllä hyvin että vaikka kysymyksessä onkin menneen talven lumet niin koulukiusaaminen on vakava asia ja siitä saattaa jäädä elinikäiset traumat. Mutta jos minä ihan tosissaan alkaisin puolustamaan sitä kiusattua niin silloinhan minä kääntyisin sitä toista vastaan. Ja koska se kiusaajakaan ei ole minulle tehnyt koskaan mitään pahaa vaan päinvastoin hänkin on ollut aina minulle oikeen mukava ja ystävällinen niin en voisi kääntää hänellekkään selkää. Mutta säälittää vain sen kiusatun puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu