Onko niin, että tuo tarkoittaa, että en ikinä halua muutua enkä muuttaa itseäni? Vai mitä ihmettä tuo lause oikein tarkoittaa? Jos minä vaan haluan haukkua ja solvata naisia, niin sellaisena minun on kelvattava naisille, niinkö? Tai jos olen pikkuprinsessa ja tottunut, että mies minua vaan palvelee ja elättää, niin minun pitää sellaisena kelvata?
Eikös se suhteessa olo meitä kaikkia muuta, ja kasvata meissä halua olla parempia ihmisiä, kuin olemme?
Eikös se suhteessa olo meitä kaikkia muuta, ja kasvata meissä halua olla parempia ihmisiä, kuin olemme?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minusta kyse on ennemmin siitä, että pitäisi muuttua joksikin ihan erilaiseksi ihmiseksi ennen kun alkaisi kelpaamaan. Kuten että introvertistä pitäisi väkisin leipoa ekstrovertti. Mielestäni oman ajattelun siivoaminen vähemmän negatiiviseksi, tai omasta mukavuudesta luopuminen tasapuolisuuden lisäämiseksi ei ole vielä minuutensa myymistä.
Naisille se tarkoittaa sitä että NAISELLA on lupa olla miten v- mäinen tahansa ja miehen tulee vain sietää se, mutta miehellä ei siihen ole lupaa koska silloin ei ota huomioon naisen tunteita.
Eiköhän tämä ole hyvä ohje molemmille sukupuolille. Naisillehan muuttuminen olisi äärettömän helppoa, ei tarvitse kuin laihduttaa. Vajaa puolet suomalaisista naisista on ylipainoisia ja sitten huudellaan, että pitää kelvata tällaisena. Sori beibi, et kelpaa laatumiehelle.
Ätmeillä on vähän vaikeampaa. Pitäisi käydä terapiassa, hankkia kavereita, saada töitä, etsiä kiinnostavia harrastuksia yms. Mikään noista ei myöskään tuota objektiivisesti mitattavia tuloksia kuten laihdutus, joten markkina-arvon edistymisen arvioiminen on selvästi vaikeampaa.
Luulisi ätmin tekevän nuo parannukset elämäänsä ihan itsensä takia? Ei naisen takia. Jokaisella meistä on kai vastuumme omasta onnellisuudestamme ja elämänlaadustamme.
Olipa todella tyhmä aloitus. Naisia haukkuvat eivät ole yksin vaan ukkomiehiä. Kiltit ja hiljaiset jäävät yksin ja he harvoin muuttuvat naisia kiinnostaviksi röyhkeiksi paskiaisiksi vaikka kuinka yrittäisivät.
Otanpa esimerkin omista kokemuksistani. Uusi miesystävä alkoi vähitellen mukamas huomaamattomasti vihjailla, että minun ulkonäköäni pitäisi muuttaa. Muutamassa kuukaudessa vihjailu muuttui aivan suoriksi kehotuksiksi ja myös luonnettani olisi pitänyt ruveta muuttamaan. Ensin yritin miellyttää häntä, mutta lopulta sain mittani niiin täyteen, että panin suhteen poikki. Mies yritti lämmitellä välejä säännöllisesti useiden vuosien ajan, mutta nyt näkyy jo hellittäneen, ehkäpä lopulta löytyi se nainen, jollainen hän halusi minun olevan.
Toki suhde muuttaa ihmistä. Mutta jos toinen osapuoli ryhtyy seurustelemaan "raakileen" kanssa niissä aikeissa, että rakentaa tästä sitten haluamansa kaltaisen, on odotettavissa hankaluuksia. Jos mies vain haluaa solvata naisia tai nainen haluaa olla pikkuprinsessa, on sen toisen osapuolen asia pitää omista asioistaan huolta ja tehdä päätöksensä epäkohdan huomattuaan. Ei hankala ihminen yleensä muutu herrantertuksi.
Ne, jotka sanovat seuranhakuilmoituksessaan, että haluavat kelvata sellaisenaan, varmistelevat vain asemaansa, ja ihan hyvä niin. Noista ilmoituksista voi päätellä sen, että on jo koettu ja nähty tarpeeksi valitusta siitä, että ei sitten ollakaan juuri semmoisia kuin piti.
Olisit vain laihduttanut.
Mutta jos nainen on normaalipainoinen niin ei silloin tietenkään tarvitse laihduttaa ja se tuskin olisi tuollaiselle vaativalle miehelle riittänyt.
Arvasin, että sieltä muutama valopää löytyy tuotakin tarjoamaan. Minä itse asiassa laihduin kuusi kiloa pahimman parisuhdestressin aikaan, mikä ei miestä miellyttänyt yhtään, ja jouduin sitten jatkuvasti torjumaan naamaani kohti kulkevia suklaakeksejä ja limupulloja ja kuuntelemaan miehen kitinää.
Kyse oli siitä, että mies halusi minun olkapituisiin hiuksiini pidennykset ja mustan värin, ylleni minihameen ja piikkikorot ja muuten vain reilusti enemmän meikkiä ja pitkät rakennekynnet. Siis joka päivä, aamusta iltaan (myös silloin, kun hän heräsi ja illalla meni nukkumaan). Muiden epämukavuus ja epäkäytännöllisyys ei merkinnyt mitään, kun oli hänen mieltymyksistään kysymys. Sitä luonnetta olisi pitänyt muuttaa niin, että en olisi "ajatellut niin paljon".
Miesparka lähti liikkeelle siitä, että hänen tulevan vaimonsa piti olla pitkä, kaunis, rintava ja akateeminen. Minä olin, mutta se ei lopulta riittänyt hänelle. Minulle riitti, ja lähtöni jälkeen en ole pyrkinyt miellyttämään ketään oman itseni kustannuksella ja näytän kyllä kelpaavan tällaisenakin.
Niin, tuo mies osasi olla hyvin hurmaava, reilu ja tasapainoinen silloin, kun halusi. Meni monta viikkoa ennen kuin ne ensimmäiset huomaamattomat vihjailut alkoivat, ja kuukausia siihen, että hän yritti muuttaa minua käskemällä. Kyllä minä aluksi luulin löytäneeni itselleni juuri sopivan miehen, mutta pintakiillolla on tapana ruveta rapistumaan.
Olen kyllä periaatteessa aiva samaa mieltä, mutta joskus voi olla vaikeaa tietää se, että millä tavalla pitäisi edes muuttua. Joissain tapauksissahan se on ihan ilmiselvää, mutta ei läheskään kaikissa.
Mielestäni tuo "pitää kelvata tälläisenä" on huono tekosyy, jos asia, joka pitäisi muuttaa on helposti muutettavissa. Jos on lihava, niin minusta on tyhmä valittaa että ei saa seuraa jos ei vaan viitsi laihduttaa. Laihdutus on vaan asia jonka voi tehdä ja se on helppoa.
Sitten taas luonteeseen menevät asiat on hankalampia. Väkivaltaisuus tai jotkut riippuvuudet on sellaisia että niitä ei tarvitse kenenkään sietää. Mutta jos on vaikka epäsosiaalinen tai ujo niin ne pitää sitten vaan periaatteessa hyväksyä.
Yleensähän tuo että pitää kelvata on vaan tekosyy sille että ei jaksa yrittää parantaa omaa ulkomuotoa tai luonnetta. Aika harva on valmis ponnistuksiin. Eikä tuossa sinänsä ole edes ongelmaa jos seuraa löytyy. Siinä vaiheessa kun alkaa valitus on ärsyttävää että silti ei haluta tai viitsitä mitään muuttaa.
Jos laihdutus olisi helppoa, ei maailmassa lihavia ihmisiä olisikaan.
Ihmisuhteet on kompromisseja ja kahden ihmisen yhteensovittamista. Väkisinkin sitä joutuu törmäyskurssille, jos ei ymmärrä että molempien on joustettava.
Mutta toi ulkonäön arvosteleminen ja muuttaminen on aina vähän kyseenalaista. Naisethan tekee sitä miehille koko ajan, eikä ne valita.
Tietty jos toinen kysyy mielipidettä, niin sit voi opastaa ja antaa vinkkejä. Mut eihän toisen ulkonäköä oikein voi lähteä arvostelemaan.
Miks sit alunperinkään on siihen suhteeseen ryhtynyt, jos kumppanin ulkonäkö tai tyyli ei miellytä?
No tuppaa nykyisin ihmisillä ainakin tuo ulkonäkö menevän vaan huonompaan suuntaan suhteen edetessä. Ainakin kamunaisista lähes kaikki ovat lihoneet enemmän tai vähemmän suhteen alkamisen jälkeen. Ja tämän siis myöntävät ihan suoraan itse ja usein jopa naureskelevat asialle. Yleensä sellainen 10-30 kiloa on tullu kaikille lisää ja syy on se, että kun on jo mies niin ei tarvii niin välittää ja ei jaksa kun on hauskempi olla vaan sohvalla.
Miehet on ainakin omassa kaveripiirissä yleensä pysynyt paremmin kunnossa, koska naisten saaminen ei ole kuitenkaan niin helppoa että tuosta noin vaan otetaan uusi. Kyllä mun mielestä on ihan aiheellista sanoa asioista, jotka on merkittävästi muuttunu suhteen alkamisen jälkeen.
"Tällainen olen, enkä miksikään muutu" on tyhmimpiä sanontoja mitä tiedän. Jokainen terve ihminen pystyy halutessaan itseään muuttamaan, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ongelma on kun näkee vikaa muissa eikä itsessään. Siksi pitäisi opetella ajattelemaan mitä itse voi tehdä asian hyväksi, koska se on loppujen lopuksi ainoa asia mihin voimme vaikuttaa.
Eihän parisuhde välttämättä ketään paremmaksi muuta. Omassa tilanteessa sen teki ero, myöhemmin tajusi mitä virheitä itse teki ja miten niitä välttää (jos nyt sopivaan naiseen vielä törmää).
kyllä mä luulen että suurin osa täällä näkee ne virheet vaan itsessään vaikka kuinka aukoisivatkin päätään
Hemmetin hyvä aloitus.
Toinen on tää klisee "en voi olla tässä suhteessa, koska toisen täytyy saada olla sellainen kun se on".
Jotkut vähemmän älyllisesti varustetut ihmiset sekoittavat sen, mikä on kasvua ja kehitystä, ja joustamista, ja mikä sitä että omaa identiteettiä pitäisi muuttaa.
Usein ei tarvitse muuttaa itseään tai identiteettiään, vana pitää muuttaa vain kommunikointityyliä, ja käytöstään, siinä se!
Kommunikointityylissä ja käytöksessä on kaikissa ihmisisssä eroja, ja sen alueen preppaaminen yleensä riittää positiiviseen muutokseen.
"Minut pitää hyväksyä tällaisena" tai "ihmisen on saatava olla sellainen kun on" on usein laiskan ihmisen tekosyy sille, ettei jaksa kehittyä siihen suuntaan, mikä takaisi onnen parisuhteessa.
Mutta se, jos toisen ulkonäköä halutaan alkaa muokkaamaan (olet liian läski, hiuksesi ovat väärän väriset), tai identiteettiä (esim haukkua miksei introvertti ole ekstovertimpi) mennään tietenkin sille alueella, jolloin tämän käskyttäjän kyllä pitäisi itse muuttua järkevämpään suuntaan, jotta tajuaa ettei toienn ole oma lelu ja muovailuvahaa josta väännetään omaa pintapuolista ihannetta.
Mutta ihmisen, joka ei halua kasvaa tai kehittyä ihmisenä, kannattaa varmaan parisuhdeajatukset jättää sikseen... Parisuhde vaatii kommunikointitaitojen, itsetuntemuksen ja joustavuuden preppaamista.