Tein vaimoni kanssa kahden viikon matkan Englantiin vuokra-autolla, jonka vuokrasimme Gatwickin lentokentältä edullisesti Europcarilta ilman mitään ongelmia.(Europcariahan moititaan toisaalla näillä sivuilla) Saimme juuri sen pienehkön auton, jonka olimme varanneet. Liian iso auto on hankala vanhoissa historiallisissa kaupungeissa ja pysäköintitaloissa. Vaikka maassa on 32 miljoonaa autoa, toimii liikenne sujuvasti ja kohteliaasti. Pysäköintimaksut ja säänpääsyt nähtävyyksiin ovat kalliita, mutta onneksi suurempien kaupunkien sisäänajoteillä on valtavia ilmaisia parkkialueita, jonne auton voi jättää ja matkustaa sitten edullisesti kaupungin keskustaan ja samalla lipulla sitten takaisin. Ensimmäisen ja viimeisen yön olimme lähellä lentokenttää hotelleissa, mutta 12 yötä yksityiseltä vuokratussa tasokkaassa mutta edullisessa pikkutalossa Länsi-Englannissa. Sieltä käsin teimme retkiä lähiympäristöön ja lähikaupunkeihin, kuten Bristoliin, Bathiin, Cardiffiin ja Oxfordiin. Lontoon jätimme väliin, koska olemme olleet siellä lukuisia kertoja. Meidän kiinnostuksen kohteet olivat historia ja puutarhat.
Matka oli kaikin puolin onnistunut; myös sään suhteen, lähes joka päivä aurinkoa ja yli 20 C! Teemme joka kesä samalla systeemillä lomamatkoja. Siis, halpalento ja vuokra-auto, loma-asunto yksityiseltä. Netissä on niistä valtavasti tarjontaa. Jos kohde on lähellä, kuten Baltia, Puola, Saksa tai Pohjoismaat, ajamme yleensä niihin omalla autolla.
Kyllä Englannissa pärjää, vaikka siellä ajetaan vasemmalla. Siihen tottuu parissa päivässä. Moottoritiet ja kaksikaistaiset tiet vetävät hyvin , mutta idylliset kylätiet ovat kapeita, mutkaisia ja hitaita. Englanti on liikenneympyröiden luvattu maa. Nopeuksia valvotaan kameroilla ja sakkolappu tuli kerran kotiin edelliseltä reissulta. Suomalaisittain pieni summa, vain 45 euroa pienestä ylinopeudesta. Lounaalla ja illallisella voi ottaa kunnon ruokajuomaa, viiniä tai olutta aivan rauhassa, sillä promilleraja 0,8!
Autolla Englannissa
0
398
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3761406- 1041233
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1131170Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581032- 39920
- 63876
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0780Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32776Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85757Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166652