Flynnin efekti

p19

Kyseisen efektin mukaan älykkyystestitulokset ovat nousseet ainakin koko 1900-luvun, eikä syytä tiedetä. No voi hyvä ihme. Onhan ihan selvää, että ei älykyys ole kasvanut. Jos sama testi lyödään nykyihmisen tai 1900-luvun (tai 1200-luvun) ihmisen eteen, on hänellä tietenkin erilaiset valmiudet alkaa testiä suorittamaan. Nykyihmisellä on "tuhat kertaa" virikkeellisempi ja opastavampi ympäristö. Testitulosten vertaaminen objektiivisesti on mahdotonta. Minä olen sitä mieltä, että nykyihmiset ovat tyhmempiä kuin aiemmin. Selviytyminen ja kuolema ei enää karsi tyhmiä pois, niin kuin pakkanen, ruoan hankinta ja pedot aiemmin tekivät. Ja rotu senkun huononee

4

273

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+12

      Luulen että suurin tekijä on koulutus. Vielä viitisenkymmentä vuotta sitten suurin osa ihmisistä kävi Suomessa vain kansakoulun mikä ei antanut kovin paljon valmiuksia kirjallisten aineistojen käsittelyyn. Vaikka testi olisi laadittu mahdollisimman riippumattomaksi koulutuksesta, auttaa koulutus kuitenkin epäsuorasti tuollaisten tehtävien käsittelyssä. Samasta syystä alhaisen koulutustason maissa saavutetaan hyvin heikkoja testituloksia.

    • paffi

      Tyhmät näyttää myös lisääntyvän enemmän kuin fiksut. Ei pitemmän päälle hyvä homma...

    • Älli ja Tälli

      Peruskoulutuksen laskento, musiikki, kielet, kuvaamataito, liikunta ym. kaikki se kehittää kasvavaa ihmistä. Muodostaa aivoihin uusia ratoja, antaa lisämahdollisuuksia, tekee "älykkäämmän".

    • 17+3

      On arvioitu, että ns. Flynnin effecti on hävinnyt länsimaissa, jopa kääntynyt toisin päin eli testi tulosten heikkenemiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe