Kysymys "normaalille" naisdeittaajalle

Eli kun naiset jättää vastaamatta, tai kirjoittelee muutaman kerran ja sitten häviää, tai häviää kuvien vaihdon jälkeen jne, niin turhauttaako teitä naisia yhtä paljon silloin kun miehet käyttäytyvät samalla tavalla?

Siis jos vaikka olette kirjoitelleet jonkin hyvinkin kiinnostavan miehen kanssa, joka on ok- näköinen ja jonka kanssa on paljonkin yhteistä ja jonka suuntaan saattaa jonkinlaisia odotuksiakin olla, mutta mies yhtäkkiä vain lopettaa kirjoittamisen niin millaisia tunteita se teissä aiheuttaa? Samaa kuin miehissä eli katkeruutta, pettymystä ja tuskastumista vai jotakin muuta?
9329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Annan palautetta jos noin käy, muutamalle olen antanut. Kerron, että käytöstapoihin kuuluu kiittää viestittelystä ja ilmoittaa, ettei enää jatka kirjoittelua, jos kerran aikoo sen lopettaa. Ei tietenkään kaikkiin satunnaisiin viesteihin tarvitse vastata tai jos nyt ihan muutama viesti on vaihdettu niin yhteydenpito voi sammua itsestään, mutta jos on kerrottu jo itsestä paljon ja viestitelty monta kertaa pitkiä viestejä, niin on moukkamaista kadota. Harvassa nettideittipaikassa tai sähköpostipalvelussa viestit kuitenkaan maksaa mitään, ne on ilmaisia ja pitkästi ei tarvitse kirjoittaa. Hyvä kuitenkin ilmoittaa ettei minusta enää kuulu, ettei toinen odota turhaan päivästä toiseen.

Katkeruutta ei katoamistempusta herää, vaan inhon tunne. Epämiellyttäviä ihmisiä sellaiset naiset ja miehet, joille on liian iso vaiva kohteliaasti sanoa heipat. Varmaan ne lähtee kylästäkin mitään sanomatta, törmää sokeasti ulos ovesta jättäen sen auki perässään ja juoksee autolle :)

Äänestä

Entäs jos on kuvan vaihtanut ja ollut ihan tyytyväinen sitten katkaisee yht'äkkiä kirjoittelun sillä periaatteella että hänen pitää vielä miettiä??? Herää kyllä kysymys onko edes sinkku ollut. V....a vaan kun tuli kuva lähetettyä. Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kuva lähtee kellekään. Asiasta kuiteskin ilmoitteli ennen kuin löi poikki on kai se jonkinlainen plussa.

Äänestä

"mies yhtäkkiä vain lopettaa kirjoittamisen niin millaisia tunteita se teissä aiheuttaa?"

Ensin huvittaa, ja lopulta totean hymyssä suin, että onneksi pääsin näinkin helpolla epäkohteliaasta tyypistä eroon :)

Nettideitti on niin nähty etten sinne enää itseäni laittaisi pelimiesten pelinappulaksi.

Äänestä

Tuo nyt on nettideittailussa niin yleistä että ei enää jaksa edes pettyä.

Äänestä

Olisin halunnut kirjoittaa niille joillekin naisille jotka olivat minulle kirjoittaneet, mutta kun sain yhtenä päivänä tarpeeksi niin vaan poistin profiilini. Kilahti vaan päässä kun nettideittailu jurppi ja feidasin.

Ehkä asia olisi eri, jos olisin tavannut naiset todellisuudessa (nettideitit joita oli, oli jo hoidettu päätökseen niin sanotusti) mutta kun en ollut, niin enpä jotenkin kokenut että olisi edes osa "todellista elämää". Ihme juttu sinänsä, mutta edelleen ei pysty suhtautumaan "netti-ihmisiin" oikeina ihmisinä, tai käänteinen tilaisuus tekee varkaan -ilmiö: tilaisuus tekee pelkurin.

Tai oikeastaan: ehkä jokainen haluaisi sen delete - tai backspace-napin omaan elämäänsä; virtuaalisesti sellaisen illuusio on olemassa. Kun kaikki on vain peliä,

Äänestä

Nettideittailua harrastetaan juurikin sen vuoksi että siellä pätee erilaiset säännöt kuin livenä.
Ei tarvi noudattaa "käytöstapoja", mitä ne sitten kullekin tarkoittavat.

Turha verrata katkerana miten kyseinen henkilö käyttäytyisi livenä kun ei ole sellaista todistamassa. Ette te itsekään ole netissä ja livenä samanlaisia.

Jos joku katoaa niin pitää olla aika tyhmä ihminen jos ei tajua että tyyppiä ei kiinnosta.

Äänestä

Lukemattomien miesten kanssa olen todennut heidän kadottuaan ettei sen väliä, koska mies ei itsekään kiinnostanut. Kaikkien häviämistä en aina edes hoksaakaan.

Mutta tietenkin jos on kirjoiteltu runsaasti/pidempään ja ollut puhetta jo tapaamisestakin, ja mies häviää, niin outo olohan siinä tulee. Tai jos mies on vaikuttanut täsmälleen siltä mitä hakeekin, ja katoaa sen jälkeen kun laittaa kuvansa. Mutta vain parille olen laittanut kyselyn perään että saitko postini tai oliko kuva ongelma. Muutama on vastannut että ei ollut kuva ongelma, mutta joku muu seikka oli (eräällä se että muistutin liikaa hänen eksäänsä, mikä on minusta erittäin ymmärrettävä syy mielenkinnon hiipumiseen!) Ainakin yksi joka muka oli hra Täydellinen ei vastannut enää koskaan.

Kai se on pettymys se perusteema. Katkera olen siitä etten löydä elämäni miestä, mutta sellaista tunnetta en tietenkään voi kohdentaa kehenkään tiettyyn mieheen. Ei se ole kenenkään yksittäisen miehen syy jos milloin mistäkin syystä juttu ei vaan etene.

Korostaisin ettei tuollaisia asioita hyödytä alkaa kostamaan ventovieraille ihmisille joilla ei ole asiassa osaa eikä arpaa. Kauhean moni mies on ottanut yhteyttä vain haukkuakseen naissukupuolen maanrakoon. Sellaisesta miehestäkö minun sitten pitäisi kiinnostua? Katkeruus voi helposti alkaa syöttämään itseään niin että ihminen tekee juuri kaikki ne asiat jotka saavat vastakkaisen sukupuolen edustajat pysymään hänestä loitolla.

Äänestä

Vastaaks muka naiset miehille. Ei ainakaan 6 vuoteen ole kukaan vastannut

Äänestä

Deittailuhan on jokaisen oma valinta. Ei tätä kovin vakavasti kannata ottaa niinkuin ei elämää yleensäkkään. Itse naisena pyrin vastaamaan kaikille minuun yhteyttä ottaviin. Vaikkakin sitten vain muutamalla sanalla jos profiili ei ole semmoinen mitä itse haen. Nuoret pojat, naimisissa tai parisuhteessa olevat ovat olleet kovinkin innokkaita. Heille myös vastaan ja kerron ystävällisesti miksi minuun ei kannata pitää yhteyttä:) ja kah olen saanut toimistani vain ja ainoastaan positiivistä palautetta.

Olen myös itse aktiivisesti ottanut yhteyttä viesteilläni ja jos joku ei niihin vastaa, niin ensimmäinen ajatus on, että hän ei sitten ollutkaan arvoiseni tai on säikähtänyt suorapuheisuuttani niin, että ei uskalla vastata:) so not seuraavaan mielenkiintoiseen profiliin...

Siinä vaiheessa kun tämä alkaa katkeroittamaan/tympäisemään on varmasti paikallaan pitää taukoa deittailussa. Itse en näin tunne, koska pidän ainakin toistaiseksi rimani sen verran korkealla, etten ole valmis tapaamaan kuin hyvin harvoja.
Tsemppiä vain viestiketjun aloittajalle ja häntä pystyyn vaikka sitten nuppineulalla:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


8+12 kirjoitti:

Eli kun naiset jättää vastaamatta, tai kirjoittelee muutaman kerran ja sitten häviää, tai häviää kuvien vaihdon jälkeen jne, niin turhauttaako teitä naisia yhtä paljon silloin kun miehet käyttäytyvät samalla tavalla?

Siis jos vaikka olette kirjoitelleet jonkin hyvinkin kiinnostavan miehen kanssa, joka on ok- näköinen ja jonka kanssa on paljonkin yhteistä ja jonka suuntaan saattaa jonkinlaisia odotuksiakin olla, mutta mies yhtäkkiä vain lopettaa kirjoittamisen niin millaisia tunteita se teissä aiheuttaa? Samaa kuin miehissä eli katkeruutta, pettymystä ja tuskastumista vai jotakin muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu