mitä tästä tilanteesta pitäisi ajatella?

Meillä meni viikko sitten miehen kanssa poikki, miehen tahdosta. Parisuhde oli kaikin puolin muuten toimiva, mutta viimeisen puolen vuoden ajan läsnä on ollut eräs minun terveydentilaa koskeva asia, mikä on raastsnut suhdetta paljon. Nyt kuitenkin tilanne tämän suhteen alkaa olemaan parempaan päin, mutta mies sanoo haluavansa silti erota. Ero ei ollut siis mitenkään riitaisa ja tulikin itsellenikin täysin puun takaa, koska oletin kaiken kääntyvän jossain vaiheessa hyväksi, koska mitään muita ongelmia parisuhteessa ei ollut.

Kaikkein eniten kummastuttaa kun mies edelleen käyttäyyyy minua kohtaam kun olisimme parisuhteessa: ottaa syliin, suutelee ja haluaa puhua asioista samanlailla kuin ennenkin. Hän on myös sanonut, että tykkää kun olen hänen kainalossaan ja kokee sen miellyttäväksi. Pienemmästäkin alkaa olemaan pää pyörällä, mitä helvettiä toinen haluaa?? Puhumisen lahjatkaan hänellä ei ole mitkään parhaat, joten en saa sen enempää asioita irti revittyä.
5241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hulluksihan tuosta tulee. Käske lopettaa kun kerran on eroamassa. Mun mies ei ees tee tommosta vaikka ollaan tukevasti naimisissa.

Äänestä
  • Niinpä, haluaisinkin pistää poikki kokonaan tai jatkaa. Itse mielummin jatkaisin.

    Äänestä

Mies halusi lopettaa suhteenne, koska hänellä on toinen nainen. Uuden kanssa suhde on vielä tuore ja epävarmalla pohjalla, joten hän pitää sinua varalla, jos uuden kanssa ei homma jatkukkaan.

Minä en haluasi olla miehen kanssa enää tekemisisissä, joka on pistänyt kerran suhteen poikki. Tunteillani ei leikitä. Piste.

Äänestä
  • Toisia osapuolia ei liity tähän, tiedän sen.

    Äänestä

  • aloittajaxxx kirjoitti:

    Toisia osapuolia ei liity tähän, tiedän sen.

    Aina voi olla toisia kierrossa, niilläkin joista vähiten uskoisi. On-off suhteet kuluttavat turhaan voimavaroja. Jos on halunnut erota, niin elämä jatkukoon toisaalla. Tuollainen käytös ei vaan sovi kuvioihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustaapitsiä kirjoitti:

Meillä meni viikko sitten miehen kanssa poikki, miehen tahdosta. Parisuhde oli kaikin puolin muuten toimiva, mutta viimeisen puolen vuoden ajan läsnä on ollut eräs minun terveydentilaa koskeva asia, mikä on raastsnut suhdetta paljon. Nyt kuitenkin tilanne tämän suhteen alkaa olemaan parempaan päin, mutta mies sanoo haluavansa silti erota. Ero ei ollut siis mitenkään riitaisa ja tulikin itsellenikin täysin puun takaa, koska oletin kaiken kääntyvän jossain vaiheessa hyväksi, koska mitään muita ongelmia parisuhteessa ei ollut.

Kaikkein eniten kummastuttaa kun mies edelleen käyttäyyyy minua kohtaam kun olisimme parisuhteessa: ottaa syliin, suutelee ja haluaa puhua asioista samanlailla kuin ennenkin. Hän on myös sanonut, että tykkää kun olen hänen kainalossaan ja kokee sen miellyttäväksi. Pienemmästäkin alkaa olemaan pää pyörällä, mitä helvettiä toinen haluaa?? Puhumisen lahjatkaan hänellä ei ole mitkään parhaat, joten en saa sen enempää asioita irti revittyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu