Olen tässä hieman pähkäillyt asiaa, kun olen muutaman kerran yrittänyt vakinaistua ja asettua aloilleen, mutta tapailut tuppaavat kestämään sen 1-2kk yleensä. Olen kyllä hieman sitoutumiskammoinen edellisten pitkien suhteiden jäljiltä ja iältäni lähentelen kolmeakymppiä. Muutama ihan lupaavakin tapaus on päättynyt miehen toimesta sitten, syitä on ollut vaikka mitä.
Nyt olen miettinyt, että miten miehet suhtautuvat siihen, kun minulla on HYVIN paljon miespuolisia kavereita, jotka tapaavat joskus käydä kylässäkin viikonloppuja yms. He ovat kuitenkin minulle tosiaan vain ystäviä, todella paljon parempia kuin monetkaan naiset. Pystyn puhumaan heidän kanssaan vähän kaikesta, eikä koskaan olla edes suukoteltu saatika mitään muutakaan heidän kanssaan. Pikemminkin olen saattanut joskus olla naistenhaussa jopa apuna heille.
Onko miespuoliset naisen ystävät todellinen turn off? Tai jos he tulevat naisen luokse viettämään aikaa suhteen alkuvaiheissa, kun ei olla vielä niin "vakaalla pohjalla"? Toki monesti olen sanonut, että remmiimme saa liittyä miehelle, jota olen tapaillut, mutta eivät he ole koskaan tulleet. Pitääkö tässä luopua ystävistä tai sanoa heille vain että eivät voi nyt tulla kylään?
Miespuoliset kaverit, estääkö suhteen?
4
79
Vastaukset
Siis ymmärsinkö oikein, että kun se potentiaalinen kumppanisi on käymässä sinun luonasi, niin jos joku miespuolinen kaverisi yhtäkkiä soittaa, että saako tulla kylään (tai mikä pahempaa, pölähtää paikalle kyselemättä), niin sinulle asia sopii mainiosti? Minusta tuo vaikuttaa kyllä aika epäkohteliaalta sitä potentiaalista kumppania kohtaan. Jos on jollain tasolla sovittu että vietetään aikaa kahdestaan, niin kyllä siinä saavat minun mielestäni ystävät (sekä mies- että naispuoliset) sen hetken ajan yrittää pärjätä ilman minua. Jotenkin tuli semmoinen kuva, että olisit pahasti kaveririippuvainen (jos siis oikein tuon viestisi tulkitsin).
- Neuvoton
Ei, vaan ollaan sovittu joskus aikoja sitten, vaikka ennenkuin olen miehen tavannut, että kaveri tulee kylään sinä ja sinä viikonloppuna esim. Ei tietenkään, jos on sovittu yhteistä aikaa. Useat kaverit vain sattuvat asumaan kaukana, ei ne yleensä yks kaks paikalle voisikaan ilmestyä.
- helppo ratkaisu
No nüssi niitä kaverimiehiäsi ja jos joku on oikein passeli siinäkin hommassa niin aloita suhde hänen kanssaan. Mitä sinä mitään ulkopuolisia turhaan havittelet.
- ei hätiä
Mulla lähes kaikki kaverit miespuolisia ollut jo parikymppisestä, ei ole ketään haitannut. Ehkä päin vastoin, kun osaan olla miesten kanssa hauska ja tunnen miesten ajatusmaailman paremmin kuin naisten on käynyt toisinpäin, flaksini on todella voimakas. Tästä huolimatta en ole yhtään miehekäs, päinvastoin, pukeudun liikun ja artikuloin hyvin naisellisesti, en kumminkaan hihihii tyttömäisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861669Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.97988Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 87759
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot145736- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661