Tällainen kysymys mieheltä kun haen kumppania eräällä deittisaitilla, otsikon "tositarkoitus" alaisuudessa.
Miksi sen pitäisi riittää? Miten "hyvä" seksi voisi mitenkään vastata kokonaista aitoa ihmissuhdetta jossa voi tuntea enimmän aikaa henkistä läheisyyttä toiseen, koska harva ihminen kai pystyy olemaan yhtyneenä 24/7... Anatomisesta mahdotonta ja ajankäytännöllisestikin varsin epätodennäköinen skenaario. Eikä seksi tunnu enää oikein miltään jos sitä on jatkuvasti. Ja ajatteli kuka hyvänsä mitä hyvänsä, se että toisen kanssa vain parittelee, muttei saa puhelle, viettää aikaa jne. tuntuu perin ihmistä rikkovalta ja tympeältä.
Onko niin että miehet välttelevät parisuhdetta ja rakastumista sen takia että he sitten kuitenkin kokevat ne tunteet niin syvästi, että he eivät uskalla ottaa riskiä rakastumisesta koska pelkäävät menettävänsä tunteen tai naisen? Jolloin oma sydän paadutetaan ja päätetään jo ennakkoon että tuon naisen kanssa ei mitään muuta kuin seksiä?
Vai eikö miehillä ole sydäntä? Rakkaus pelkkää akkain löpinää?
Miksi sen pitäisi riittää? Miten "hyvä" seksi voisi mitenkään vastata kokonaista aitoa ihmissuhdetta jossa voi tuntea enimmän aikaa henkistä läheisyyttä toiseen, koska harva ihminen kai pystyy olemaan yhtyneenä 24/7... Anatomisesta mahdotonta ja ajankäytännöllisestikin varsin epätodennäköinen skenaario. Eikä seksi tunnu enää oikein miltään jos sitä on jatkuvasti. Ja ajatteli kuka hyvänsä mitä hyvänsä, se että toisen kanssa vain parittelee, muttei saa puhelle, viettää aikaa jne. tuntuu perin ihmistä rikkovalta ja tympeältä.
Onko niin että miehet välttelevät parisuhdetta ja rakastumista sen takia että he sitten kuitenkin kokevat ne tunteet niin syvästi, että he eivät uskalla ottaa riskiä rakastumisesta koska pelkäävät menettävänsä tunteen tai naisen? Jolloin oma sydän paadutetaan ja päätetään jo ennakkoon että tuon naisen kanssa ei mitään muuta kuin seksiä?
Vai eikö miehillä ole sydäntä? Rakkaus pelkkää akkain löpinää?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Itse olen kai jonkinsortin aseksuaali. En inhoa seksiä, tai koe sitä mitenkään epämukavaksi. En vain omaehtoisesti koe sellaista halua, enkä nauti siitä yhtään enempää, kun muusta läheisyydestä. Tulisin siis hyvin toimeen joko toisen aseksuaalin, tai vähemmän seksuaalisen naisen kanssa, mutta en vain ole koskaan sellaista tavannut.
Voisin siis itse kysyä ihan samaa; eikö naisilla ole sydäntä, kun suhde kaatuu aina seksiin? Naiselle kun on jotain syystä mahdotonta hyväksyä sitä, ettei mies halua häntä seksuaalisesti. Tuskinpa itsekään haluaisit kaltaistani miestä?
Sinulla ei siis nähdäkseni ole yhtään enempää sydäntä, kun niillä pelkkää seksiä haluavilla. Sinun "rakkautesi" on ihan samanlaista itsekkyyttä, kun kaikilla muillakin. Se todellakin on pelkkää akkain löpinää kaksinaismoralismilla kuorrutettuna.
Aika ärhäkkä hyökkäys ja typerä yleistys viimeisessä kappaleessa. Tulee mieleen muitakin syitä miksi ehkä suhteesi on kaatuneet, kuin seksittömyys.
Nykyään on vähän sellainen tunne että ottaisin hyvän miehen vaikka sitten pitäisi vetää itse tumppuun aina kun haluaa laueta. Ei seksi ole mielestäni mikään osoitus siitä että rakastaa, välittää, haluaa olla toisen kanssa ja on hänen ajatuksistaan kiinnostunut. Seksi on melkein sama juttu kuin joku jumppa.
Vaikea kuitenkaan uskoa että aseksuaalia miestä kiinnostaa kumppani, sillä miehille on tyypillisempää vain kadota sinne omaan maailmaansa. Olen tuntenut pari useita vuosia tai koko elämänsä seksittä ollutta miestä, ja heitä ei tunnu oikein muutenkaan kiinnostavan olla ihmisten kanssa missään tekemisissä. Olen assiluonne itsekin, mutta autistinen sentään. Tarvitsen kommunikointia.
...mutta EN... (jäi sana pois)
En halua aloittaa ts. jatkaa mitään sukupuolten sotaa tässä, mutta on pakko sanoa että jos naiset olisivat kiinnostuneet muustakin kuin tosi-tv:stä, formaattiohjelmista, juorulehdistä ja trendeistä niin miesten ei tarvitsisi vetäytyä omiin maailmoihinsa yksin tekemään kiinnostavampia asioita...
Palstan aktiivisimpina miesvihaajana sinä tuskin olisit pätevä ruotimaan edes omia epäonnisumisiasi saati kenenkään muun, kiitos vain. Kommenttisi ei muutenkaan lisää mitään keskusteluun.
Jos et kyke perustelemaan miksi yleistykseni olisi yhtään typerämpi, kuin aloittajalla voisit yhtä hyvin olla vastaamatta. En tartu typeriin provoihisi.
ei ole pakko tarttua, mutta provohan se oma viestisikin oli
Ehkä syy on siinä että on joutunut ettymään niin monta kertaa että on rakentanut sellaisen henkisen muurin että ei päästä ketään lähelle. Panee mutta ei anna tunteille valtaa
Niin juuri, sitähän aloittajakin spekuloi.
Itse näkisin tässä vaiheessa tai tilanteessa varteenotettavana ratkaisumallina polyamorphian.
Kun ei olisi mitään monogamisen suhteen tiukkoja rajoja ja sääntöjä alun alkaenkaan, niin ei tulisi ainakaan riideltyä siitä että missä toinen on ollut tai kenen kanssa ja mitä tehnyt jne.
Ja kun kumpikin osapuoli voisi muodostaa ihmissuhdeverkoston ilman keinotekoisia rajoitteita, niin voisi harrastaa seksiä yhden kanssa, pelata shakkia toisen kanssa ja katsoa TV:tä kolmannen kanssa ja hoitaa puutarhaa neljännen... jne. Got the idea?
Ketään ei kumminkaan omistaa ja hyvin moni parisuhde kärsii pettämisestä tai sen sairaalloisesta epäilemisestä joka tapauksessa.
Poly suhde poistaa "omistusoikeuden" siihen puolisoon. Jos toinen alkaa liian nihkeäksi ja tikkuiseksi niin sitten pidetään taukoa ja viihdytään paremmin muiden kanssa kunnes tilanne paranee ja palaa ennalleen -jos palaa.
En tiedä onko maailma vielä valmis tähän suuressa mittakaavassa, mutta vapaamielisimmät ja avarakatseisimmat tekevät tätä jo. Ihan avoimesti ja osapuolien yhteisellä sopimuksella.
Ehkä tätä on ollut olemassa aina, mutta eri nimillä. Ehkä ennen oli vain tapana sanoa että on "avoin suhde", ilman sen kummempia määrittelyitä.
Kuulostaa naisen kannalta anti-ihannedeittikumppanilta :(
Panee mutta ei suostu tuntemaan mitään.
Useimmilla miehillä olisi varaa ihan maksaakin prostituoidulle pano-seksistä, ei tarvisi yrittää ilmaiseksi onneaan suomi24-deitissä.
"Vai eikö miehillä ole sydäntä? Rakkaus pelkkää akkain löpinää?"
Se "rakkaus" ei ole muuta kuin kemiaa
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288652489471.html
Niin ja elämä on pelkkää kemiaa, ja onnellisuus, ja koko elävä luonto on "pelkkää" kemiaa. Huomaa että et ole koskaan rakastanutkaan, kun paras tietolähteesi aiheesta on Ilta-Sanomien tiedeuutinen. Kyllä te miehet osaatte ja aspergerit varsinkin, vähätellä kaikkea sitä mikä on naisille tärkeää ja sanoisinko pyhää.
"Koskapa en itse ole nähnyt norsua niin sellaisia ei ole ja sellaisesta kiinnostuneet ovat typeriä haihattelijoita. Minä kun TIEDÄN ASIAT."
Totuus voi tehdä kipeää, mutta se ei muuta totuutta miksikään -> pelkkää kemiaa
Vaikka joku uskoisi joulupukkiin ja pitäisi tätä pyhänä, se ei valitettavasti tee joulupukista yhtään sen todellisempaa.
Pelkkää kemiaa-argumenttisi on yhtä relevantti kuin väite "mies on pelkkä penis".
Että revi siitä sit.
Aivan! :)
Mutta IMHO kyse on kumminkin ennemminkin ihmistyypistä kuin sukupuolesta. Mä näen noita ominaisuuksia tyypillisissä skeptikoissa, et vaaditaan tieteellisiä selityksiä ja jos niitä ei näyttäisi olevan niin keksitään mitä kaukaa haetumpia selitysmalleja mitkä jotenkin sopivat tiedeuskovaisen ihmisen maailmankuvaan, yksinkertaisillekin asioille.
Yksinkertaista selitystä ei voi hyväksyä jos se kuulostaa vähänkään "huuhaalta". UFO:t ovat skeptikoiden mielestä milloin suokaasua ja milloin eri lämpöisten ilmakerrostumien muodostaman linssin aiheuttama heijastus tai jotain yhtä älytöntä.
Yksinkertaisin selitys on useimmiten oikea, ei aina mutta useimmiten. Eli emme ole yksin. Maapallon ulkopuolella ja/tai eri ulottuvuuksissa on älyllistä elämää ja he ovat käyneet täällä kautta historian.
Äijämiehet jotka ovat skeptikoita ovat niitä pahimpia. Yleensä heidän olemuksensa ja elekielensä on kuin euroopan omistajalla ja he puhuvat tärkeällä ja tietävällä äänellä jatkuvasti, vaikka olisi kyse donitsin syömisestä.
"Näin on aina ennenkin tehty ja tullaan tekemään jatkossakin". Mutta kyllä niitä muutosvastarintaisia ja arvokonservatiivisia jäykkiksiä löytyy molemmista sukupuolista.
itse olen keski-iän kynnyksellä oleva mies ja mulla on ns. pehmeät arvot, olen humanisti, punavihreä, olen kiinnostunut vaihtoehtolääketieteestä, luontaistuotteista, superfoodeista, itämaisista elämänkatsomuksista ja olen heteroseksuaali.
Eli aika lailla peilikuva siitä mitä keski-ikäisen miehen oletetaan olevan jos mietitään jotain tyypillisiä stereotypioita.
Ilman seksiä parisuhde tuskin kestää sinne rakkauteen asti, oikeasti kun tuohon voi mennä vuosi parikin.
Kysymys oli kylläkin siitä tilanteesta että mies ei edes halua ajatella rakastumista. Kyllä monet osaavat sanoa sen nykypäivänä ihan suoraan että en halua mitään muuta kuin seksiä. Ja sitten ihmetellään että mikä on kun nainen ei innostu. Ja loppujen lopuksi saa kuulla miten luonnoton on kun seksi ei kiinnosta.
Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että KAIKKI yhteinen kiinnostaa, mukaanlukien seksi, jos on rakkautta? Ja mikään ei välttämättä kiinnosta toisessa ihmisessä jos hänen kanssaan ei synny mitään alustavaa ihastusta joka syvenee rakkaudeksi jos hyvin käy?
Ei sitä voi itse päättää josko johonkin rakastuu tai ei, etenkin miehillä tuon kehittyminen kestää. Tuosta syystä jollei ihmisillä ole samoja harrastuksia tms. yhteisiä mielenkiinnon aiheita niin miestä motivoiva asia on seksuaalisuus.
On myöskin väärin sanoa että rakastamiseen lähtökotrana pitää olla ihastus tai myyttinen kipinä, enemmänkin voi olla haitaksi.
En ole koskaan rakastunut mieheen joka tuntuu ensimmäisellä tapaamisella yhdentekevältä tai epäviehättävältä. Sitä tarkoitan ihastumisella: tajuaa että toinen on mukava persoona ja kivannäköinenkin. Ei sen kummempaa.
Eihän tuohon mitään sääntöä ole. Mutta kuitenkin moni rakastuu vaikkapa työkaveriin vietettyään aikaa yhdessä, vaikkei ensin sytyttänyt ollenkaan.
Usein on käynyt niin, että entapaamisella henkilö on tuntunut tylsältä, tyhmältä tms. mutta aikaa myöten kun on tutustunut paremmin onkin huomannut olevansa väärässä.
Niin tai sitten ei. Olen jokusen miehen tavannut kaksi kertaa ja toisella kerralla tylsyys tai yhdentekevyys on vain korostunut lisää.
En tiedä sitten mikä tuossa ilmiössä olisi takana että muka-tylsä muuttuu (muka-)kiinnostavaksi. Omat fiilikset olleet niin paskat että on arvioinut toisen väärin? On ollut niin nokka pystyssä että ei ole osannut arvostaa toista? Varmaan joku kertoo jolla asiasta kokemusta?
Voi oikeinko kaksi kertaa peräti, kestämistä sulla.
Jaa että sitten kolmannella kerralla olisi yhtäkkiä kolahtanut? Höpönlöpön. Minun treffini eivät ole mitään vartin pikatreffejä, vaan tuntikausia kestäviä jutteluita joissa kyllä tulee selväksi pääpiirteittäin se millainen ihminen on kyseessä.
Joopajoo
Jåå. Näetsen olen aina ollut sellainen ihminen että alustavasti ihastun melko nopeasti jos ylipäätään ihastun. Voi se tunne lässähtääkin kun toiseen tutustuu, sanotaan nyt vaikka sellaiset kymmenen vuoden ajan... haha. Mutta jos en tunne toista kohtaan yhtään mitään, en näemmä tunne jatkossakaan. Olen tätä ihmetellyt parin ihan ok näköisen miehen kohdalla, persoonissakaan ei ollut mitään vikaa. Mutta jonkinlaista innottomuutta näissä miehissä oli. En tarkoita mitään seksiä, vaan jotenkin sitä vain havaitsi etten itsekään oikein heitä kiinnosta. En kai minä ketään väkisin voi pakottaa itsestäni pitämään, joten jos toisen oma asenne on vähän hälläväliä, niin yksinäni en ihastu. Noista miehistä yksi, jonka kanssa tapasimme pari kertaa, sanoi että hän on ihastunut viimeksi 15-vuotiaana, eikä hän tuntunut pitävän todennäköisenä pitävänsä kenestäkään enää koskaan niin paljon. Yksi useamman kerran tavattu taas oli apaattisen ja periksiantaneen oloinen, joten innostu siinä sitten.
Tällaisten miesten kanssa tapailu on vähän kuin yrittäisi aivopestä itsensä tykkäämään toisesta enemmän kuin mihin on kykenevä. Joku voi olla ihan kiva kaveri, mutta ei hänen kanssaan haluakaan mitään lähempää tuttavuutta, varsinkaan sitä seksiä.
En tiedä sitten että kuinka tavanomaista ihmisille on toimia vastoin intuitiotaan, eli rynnätä suhteeseen vaikkei tunnu yhtään miltään. Itse en näemmä kykene moiseen.
"Ei sitä voi itse päättää josko johonkin rakastuu tai ei, etenkin miehillä tuon kehittyminen kestää."
Äläppäs yleistä. :) Vaikka sitä ei voikaan päättää, niin ei sen kehittyminen välttämättä kestä yhtään kauempaa kuin naisillakaan. Kyse on ensisijaisesti yksilöistä eikä sukupuolesta.
Itse olen ihastunut jatkuvalla syötöllä koko aikuisikäni niin tuolla ulkona kuin netissäkin vastaantuleviin ihmisiin ja jos olen saanut vastakaikua niin se on saattanut kehittyä siitä sitten pidemmälle.
Toiset nyt vain ovat herkkiä ihastumaan ja toiset ei. Turha vetää mitään koko sukupuolta koskevia yleistyksiä tähänkin.
Minä ainakin olen aina ollut valmis klassiseen rakkaussuhteeseen mikä kestää maailman tappiin, missä eletään onnellisina elämiemme loppuun asti.
Ja sitä on yritettykin.
Tässä kohtaa voi helposti alkaa filosofoimaan että onko oikeasti olemassa "sitä oikeaa" vai onko tarkoituskin että kaikki kestää aikansa ja sitten siirrytään eteenpäin?
Sitä "oikeaa" odotellessa olen kyllä valmis ottamaan vastaan sen mitä elämä tuo tullessaan, oli se sitten vaikka pelkkä seksisuhde, mutten lähtökohtaisesti lähtisi missään nimessä sulkemaan oikeaa suhdetta pois ja laittamaan seksisuhdetta sellaisen edelle.
"En tiedä sitten että kuinka tavanomaista ihmisille on toimia vastoin intuitiotaan, eli rynnätä suhteeseen vaikkei tunnu yhtään miltään. Itse en näemmä kykene moiseen."
Ihan fiksulta ihmiseltä kuulostat. Ei pitäisikään kyetä. Kyllä se fiilis / intuitio / tunne on se mikä määrää.
Se taas että mistä se muodostuu, niin voi olla kiinni monesta asiasta. Joku tiedeuskovainen voisi tässä kohtaa alkaa puhumaan feromoneista ja tuoksuista tms.
Ja vastakkaisen leirin henkilö kohtalosta tai elämänsuunnitelmasta jne...
Rakkaus sanana on kyllä kätevä, jos ei muuta. Aina saa seksiä kun sitä osaa käyttää sopivassa kohdassa:)
Pelkkä seksi = fuckbuddy on ihan loistava ratkaisu siihen saakka että löytyy se mies, joka on muutakin.
Eli sinunkaan mielestäsi pelkkä hyvä seksi ei riitä, koska pitää sitäkin miestä etsiä joka on muutakin.
Tuo ei minulta onnistu, että parittelen alvariinsa yhden kanssa ja etsin silti elämäni miestä. Sen takia en ole seksisysteemeihin lähtenytkään. Aina kun harkitsen että lähtisi, tulee kaikenlaista mieleen että loppujen lopuksi ei vaan pysty, ei kykene.
Miettikääs nyt hemmot ja naikkoset hiukan syvemmälti tätä rakkauden ja seksin suhdetta toisilla, lisäksi eri sukupuolten ominaista toimimista seksi-rakkaus akselilla..
Naiset tarvii rakkauden kokemusta saadakseen nautintoa seksistä ja tunteakseen intohimoa miestä kohtaan. Moni ei treffeillä innostu miehestä, ellei edes jonkin verran aisti ihastumista tai nimenomaan tunnetta mieheltä itseään kohtaan. Kun mies osoittaa rakkautta naiselle ja kykenee myös henkevään keskusteluun, yleensä kyyti ja antautumisen laji naiselta on jokseenkin kyltymätöntä.
Miehet tarvii nautinnollista intohimoista seksiä rakastuakseen naiseen. Kun seksin suhteen loksahtaa palat kohdalleen, se on yleensä sitoutumisen paikka ja tunteet tulee peliin ennemmin tai myöhemmin.
Toimii se niinkin päin, että naiset yleensä alkaa kehittää romanttisia tunteita saatuaan hyvää ja orgasmiinsa johtavaa seksiä.
Puhun yleensä muodossa, poikkeuksiakin on kuten joku viisas tulee tätäkin kommentoimaan.
Omasta kokemuksesta puhun, varattuna miehenä muutamien varattujen naisten kanssa pelehdittyäni nettideittipuolella. Väitin ettei sydän ole mukana, mutta saatuani eräältä järkyttävän hyvää seksiä, en voinut peittää tunteiden kehittymistä naista kohtaan, sen näki minusta liian selvästi läpi.
Voi olla myös niin ettei mies vaan ole osannut pukea oikein kirjoitettuun muotoon sitä, että mitä oikein kokee tai ajattelee mahdollisesti tulevasta suhteesta. Kyllä suurin osa miehistä on ihan tuntevia ja naisista välittäviä olentoja
Kyllähän seksi on miehelle tai ainakin esim. minulle miehenä myös tapa osoittaa naiselle, että kovasti välittää. Ja kun saa rakastella, niin sen kautta esim. itsekin todellakin tykkään rakastetustani enemmän. On ihana tunne, kun joku välittää minusta niin paljon että haluaa rakastella kanssani. Ja jos seksi on hyvää heti alussa, niin sitähän voi rakastelun jälkeen vaikka miettiä yhdessä, että mitä muutakin voitaisiin joskus yhdessä puuhata. Minulla ei onneksi ole koskaan mielestäni ollut huonoa seksiä -on ollut vain hyvää tai erittäin hyvää.
Oletkin sitten varmaan positiivinen poikkeus täällä palstalla.
Minä olen nainen, olen elänyt yksin niin kauan etten enää halua parisuhdetta, siinä mielessä kun se nyt käsitetään. Nautin tästä vapaudesta kun muksutkin ovat omillaan. Olen paljon menossa, nopealla aikatalulla reissailen, käyn festareilla, konserteissa jne. kavereideni kanssa (yksi mies kaverikin, jonka kanssa on matkusteltukin kaksin ilman seksiä). Kuvioon ei sovi suhdetta. Nautin itsekkäästi elämästäni. Parisuhde-elämä on eletty ja koettu, ei kiinnosta enää.
MInulla on vakituinen seksikaveri, parasta seksiä ikinä. Tottakai juttelemme myös ja välitämme toisistamme, soittelemme. Joku tunne siinä pitää olla, ei vastenmielisen miehen kanssa voi harrastaa hyvääkään seksiä. Kyllä hän tietää kaikki asiani, kiva on makoilla sitten seksin jälkeen kainalossa, käydä saunassa ja jutella kaikki asiat. Yöksi en koskaan jää. En ole rakastunut eikä mieskään
Olisipa teitä enemmän! Ansaitsisit mitalin. :)
"Onko niin että miehet välttelevät parisuhdetta ja rakastumista sen takia että he sitten kuitenkin kokevat ne tunteet niin syvästi, että he eivät uskalla ottaa riskiä rakastumisesta koska pelkäävät menettävänsä tunteen tai naisen? Jolloin oma sydän paadutetaan ja päätetään jo ennakkoon että tuon naisen kanssa ei mitään muuta kuin seksiä?"
Tässä voi hyvinkin olla perää joidenkin osalla. Itse olen helposti ihastuvaa ja rakastuvaa tyyppiä. Innostun asioista muutenkin helposti ja menen parisuhteissani henkisesti yleensä mahdollisimman syvälle, tyyliin et ollaan kuin paita ja peppu, erottamattomat.
Mulle on aina ollut se parisuhde ehdottoomasti numero ykkönen, kaikki muu tulee sitten kaukana sen takana. Jos pitäisi valita kaverit, tai vaikka kaverit, sukulaiset, perhe ja koko muu maailma yhteensä -TAI se oma rakas jonka kanssa on molemmin puolinen toimiva suhde niin en epäröisi hetkeäkään. Valitsisin sen suhteen.
Tästä olen kuullut että naiset usein ajattelevat päinvastoin, tyyliin että maailma on miehiä täynnä mutta hyvät kaverit pysyvät tms.
Ehkä mä siis olen ollut turhankin romanttinen ja sinisilmäinen kuvitellen suhteista liikoja ja siksi rikkonut itseäni turhan monta kertaa.
Sitten, tuolla asenteella kun on lähtenyt seurustelemaan joskus teininä, niin nyt kun alkaa olla keski-iän kynnyksellä ja takana aika monta parisuhdetta jotka kaikki ovat päättyneet syystä tai toisesta, niin ihmekös tuo jos tulee mieleen että voisi alun alkaenkin lähteä hakemaan jotain muuta kuin saman kuvion toistoa yhä uudestaan ja uudestaan.
On vaatinut sen parisenkymmentä vuotta epäonnistumisia ja pään lyömistä seinään ennen kuin olen alkanut vähääkään tajuamaan parisuhteiden muiden ihmissuhteiden dynamiikkaa.
Vaikka meitä kasvatetaan siihen että pitää olla rehellinen ja avoin, jakaa kaikki sen toisen kanssa ja ilmaista rakkauttaan, niin oikeasti... ei kannata.
Jos toiselle tulee tunne siitä että on itsestään selvä ja varma tapaus niin kiinnostus lopahtaa yleensä siihen. Eli jos nainen tajuaa että mies rakastaa tätä enemmän kuin se itse miestä niin se on suhteen lopun alku, ainakin omien kokemuksieni mukaan.
Vaikka haluaisinkin olla aito, niin nähtävästi sitä suurta peliä on vain pakko pelata jos ei halua olla yksin.
Pitäisi pysytellä balanssissa, lukea sitä toista ja pitää läheisyyden osoitukset ym. satsaaminen ja vaivannäkö samalla tasolla kuin mitä se toinen tekee. Jos sitä ei tajua niin suhde kylmenee, nainen on alkanut käyttämään sitä rakkautta hyväkseen ja se on sitten ilmennyt eri suhteissa hieman eri tavoin... en kumminkaan ala tekemään mitään listaa nyt tähän. :)
Joka tapauksessa, lyhyt vastaus on KYLLÄ, kun saanut tarpeeksi haavoja rakkauden sotatantereilla niin voi hyvinkin olla että joku kokee järkeväksi hakea vain seksiä alun alkaenkin.
Kyllä miehet tajuavat sen että suhteessa pitää olla muutakin ja todennäköisesti suurin osa haluaakin että on, mutta jos sex drive ts. libido on kova niin se nyt vain on yleensä päällimmäisenä mielessä ja se liikkeelle paneva voima, mikä saa monet miehet hakeutumaan deitti sivustoille jne.
Kyllä se halailun ja läheisyyden ym. yhdessäolon tarvekin löytyy useimmista miehistä kunhan seksin nälkä on vain ensin tyydytetty. :)
Vaikka olen kyllä kuullut tapauksista jotka ovat suurinpiirtein lakanneet puhumasta sen naisen kanssa heti seksin jälkeen ja lähteneet menemään -tai antaneet naisen ymmärtää että olisi hyvä jos tämä lähtisi. Aika hiton töykeää.
En tiedä oliko sitten sellaisen kohtalon kokeneen naisen kosto, mutta mulle on käynyt kerran samoin!
Käytiin treffeillä erään nuoren naisen kanssa (HKI) ja tämä ilmoitti parin oluen jälkeen olevansa kiinnostunut lähtemään mun luo harrastamaan seksiä ja suurinpiirtein käytti mua sitten hyväkseen.
Mimmi ei leikkinyt olevansa edes innoissaan tai nauttivansa erityisemmin seksistä, vaan vaikutti pikemminkin töykeältä alusta loppuun. Seksi onnistui suorituksena kumminkin ihan OK, mutta oli huonoa ja väkinäistä.
Sen jälkeen tämä lähti sitten nopeasti menemään eikä halunnut nähdä enää uudestaan tai vaihtaa yhteystietoja, et olis voinut kehittää suhdetta paremmaksi edes seksisuhteena tai mitään.
Tuntui kuin mut olisi jotenkin henkisesti raiskattu vaikka käytännössä itsehän sitä äksöniä kumminkin halusin. Nihkee fiilis jäi.
Ei siltikään onnistunut oikeasti satuttamaan, lähimainkaan samalla tavalla kuin ne suhteet joissa on ollut rakastunut ja jotka ovat sittemmin karahtaneet karille.
Olen vuosien saatossa käynyt ehkä 60-70 treffeillä netin kautta. Yksikään nainen ei ole ehdottanut ensi tapaamisella seksiä, enkä myöskään minä. Kun sulle on käynyt noin, niin olet ollut kyllä "onnekas mies" ymmärtäen hyvin, että sinulle jäi asiasta huono fiilis. Minullekin olisi ehkä jäänyt. Viimeisestä minkäänlaisesta suhteestani on jo vuosia, mutta tuo minkä aikaisemmin kuvasin rakastelusta ja tunteistani siihen liittyen olen kyllä kokenut seurustelusuhteissani.
Enpä tiedä onnesta, siksipä kai laitoitkin sanan lainausmerkkeihin.
Ennemminkin tuli mieleen että kyseessä oli jonkinlainen feministin käytännön tempaus tai havaintoesimerkki, niin kuin et näytetään miehille miltä tuollainen kohtelu tuntuu.
Minä sitten sain olla se "onnekas" mies joka sai olla kohteena.
En tiedä johtuuko sitten ilmpulsiivisuudesta, innostuvaisuudesta vai mistä mutta kyllä mun kohdalle on sattunut montakin tapausta että ollaan edetty sänkyhommiin heti alussa. Alkoholilla on ollut toki usein osuutta asiaan, mutta tapahtuuhan sitä yöelämässäkin jatkuvasti.