Parisuhteen kulun suunnat

Ajatus, että parisuhteen kulun suunnat määräytyvät jo suhteen alkuvaiheessa. Silloin jo voisi todeta polkujen suunnissa olevan eron, joka tietenkin silloin etäisyytenä oli vähäinen mutta että joka kasvaisi vuosien mittaan niin suureksi, että ensin katoaisi puheyhteys – ja sitten kosketus. Ja kun ei ole yhteyttä, niin silloin suunta voi muuttua nopeastikin sinne, mikä itsestä tuntuu oikealta, mutta joka kuitenkin vie toisesta nopeasti kauemmas. Ja jossain vaiheessa sen tajuaakin, että toinen ei ole enää tässä, ei ole ollut enää pitkään aikaan.
Jos olisi viisas ja olisi paljon elämänkokemusta, voisi jo alussa nähdä millaiseksi suhde muotoutuisi. Silloin kun olisi vielä nuori, ei olisi yhdessä hankittua kotia, emme olisi kenenkään kummeja yhdessä, enkä tuntisi sinun vanhempiasi. Silloin, kun ei olisi vielä lapsia.
Jossain vaiheessa kun maasto on sopiva, huomaa, että tuo tuolla joen toisella puolen oletkin sinä. Se joki oli ensin pieni puro niin että sen yli pystyi astumaan, paljon myöhemminkin pääsi vielä hyppäämään. Nyt se joki on niin suuri, että sen yli yrittäminen voi tapahtua vain riisumallaan ja jättämällä taakseen kaiken, minkä on omalta reitiltään tärkeäksi katsonut ja jonka edestä on nähnyt vaivaa kantaakseen sitä ja vartioidakseen sitä öisin. Kumpikaan ei ole siihen enää valmis. Tuo tuolla ei tunnu rakkaimmalta. Miksi lähteä kohti tuota, joka mykkänä, tylynä katsoo tännepäin. Ei, ei ainakaan kohden tuota, jonka jo tietää, millainen on.
Alusta asti oli asioita, jotka vaivasivat minua. Tiesin ne jo silloin, mutta ajattelin, että niiden ajatteleminen on itsekästä ja ajattelin, että rakkaus on tahdon asia. Sen olin oppinut jostain, mutta sitä ei olisi pitänyt uskoa.
Oli kesäinen lauantai-ilta, alkuilta niin että aurinko paistoi ja oli lämmin. Yliopiston elokuvakerho näytti joka viikko elokuvan kampuksen viereisessä ostoskeskuksessa olevassa elokuvateatterissa. Se oli oikein hyvä elokuvateatteri, pieni mutta kunnollinen niin, että siellä oli nouseva katsomo, hyvät penkit ja oikea valkokangas. Kun valot sammutettiin sinne tuli täydellisen pimeää.
Kävelimme asunnoltamme pyörätietä ostoskeskukselle. Matka oli lyhyt, vain muutamia satoja metrejä, eikä se ollut lainkaan rasittava. Päinvastoin, se oli minusta kiva tie kun siellä oli aina ihmisiä: opiskelijoita, jotka kävivät lähikaupasta hakemassa ruokaa ja tavallisia ihmisiä kaupungin vuokra-asunnoista. Heidän asuntonsa alkoivat korkeina tornitaloina heti opiskelija-asuntojen jälkeen.
Elokuviin ehti aina, vaikka olisi lähtenyt myöhässäkin. Matka oli niin lyhyt ja elokuvat alkoivat myöhässä. Minä halusin kuitenkin lähteä aina ajoissa, koska silloin saattoi kävellä rauhassa ja seisoskella hetken elokuvateatterin pihalla. Siinä oli pieni, koristeellisesti laitettu betonikiveys ja istutuksia. Sellaiset koristivat ihmeesti asfaltoituja pihamaita. Elokuvateatterin pihamaa oli erityisen lämmin, koska ilta-aurinko paistoi siihen lännestä. Vaikka olikin hyvin valoisaa ja aurinko paistoi, niin ilmassa oli jo ripaus illan tuntua. Silloin ajattelin yhteistä kotia. Sitä että se olisi pieni, mutta puhdas ja siisti. Se ei olisi kovin koristeellinen sillä ajattelin, että meidän rakkautemme koristelisi sen.
Kun elokuva päättyi, oli hämmästyttävää, että aurinko edelleen paistoi korkealta ja oli lämmintä ja valoisaa. Ilta ei vieläkään ollut kovin pitkällä ja vielä ehtisi tehdä jotain. Elokuvissa käynti ei ollut väärin, vaikka siihen menikin oma aikansa. Elokuvan tuntu oli sisällä vahvana. Ei halunnut aivan heti sanoa toiselle mitään, vaikka tiesikin, että haluaisi sanoa jotain siitä, mikä elokuvassa kosketti.
Toistuvasti tapahtui kuitenkin jotain. Jotain, joka jo silloin harmitti ja turhautti; koulutti ikävällä pienellä impulssilla niin kuin sähköpaimen kouluttaa lehmää. Kun asiaa katsoo nyt, siitä pisteestä missä nyt ollaan taaksepäin, niin näkee, että nuokin tapahtumat ovat tarkasti linjassa. Vaikka sitä silloin ihmetteli ja se surettikin, tuntuu se nyt ainoalta oikealta tapahtumalta, meille. Sinä et oikeasti pitänyt elokuvista. Pidit niiden juonia tyhminä ja niissä olevia ihmisiä tyhmästi toimivina. Et nähnyt sitä, että niissä olisi voinut olla edes ripaus totuutta, että ne olisivat voineet olla arvokkaita juuri siksi, että ne tavoittivat jotain inhimillistä. Et voinut myöntää, että elokuvat olisivat voineet olla tärkeitä siksi, että ihmiset niissäkään eivät olleet täydellisiä, niin kuin mekään emme ole. Ajattelin, että vaikka emme olleetkaan täydellisiä niin me ehkä haluaisimme kuitenkin olla toisillemme hyviä. En rakastellut kanssasi niinä iltoina. Olin pettynyt, ja peloissanikin siitä, että emme ymmärtäneet toisiamme. Jos olisin tehnyt sen kanssasi silloin, niin olisin voinut tehdä sen kenen tahansa kanssa. Helpomminkin, tuntemattomasta en tietäisi sitä mitä tiesin sinusta.