muistosi kun olit 18-vuotias

kerätään tähän ketjuun muistosi siitä,kun täytit 18-vuotta.
13105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Samanlainen no-life olin silloin kuin nytkin, 10-vuotta vanhempana. Istuin kotona ja pelasin tai kävin koulussa. Kavereita oli vähän ja naiset eivät minusta kiinnostuneet.

Nykyään koulu vaihtunut vaan pätkä"paska"duuniin, mutta muuten yhä yksin ilman naiskokemuksia ja vapaa-ajalla pelailen jos jaksan. Sama meno jatkuu luultavasti hautaan asti. Paras kun vetäis ittensä hirteen vaan stana....

Äänestä

Olin lukiossa, aikaa tuosta on kulunut jo 19 vuotta. Ei harrastuksia, ei naisia, ei kavereita. Pääasiassa katselin muistaakseni televisiota kotona, en omistanut tuolloin tietokonetta. Pelkäsin ihmisiä ja halusin olla yksin. Naiset ja seksi kiinnostivat, kuten varmasti useimpia miehiä, mutta mielestäni kaikki naiset vihasivat tai nauroivat minulle.

Mies 37v.

Äänestä
  • Itselläkin oli vielä tuolloin ihmispelkoa tai oikeammin ehkä sosiofobiaa, ja tuo "mielestäni kaikki naiset vihasivat tai nauroivat minulle" osui siihen liittyen myös naulan kantaan, tosin omalla kohdallani sanan naiset tilalla oli vain miehet.

    Äänestä

Toisin kuin monelle muulle, itselleni tuo ikä oli vasta monen uuden asian kokeilua. Pientä listaa tässä:

* ekat bileet, eka baarireissu ja ekat kännit
* ensisuudelma
* lukiosta valmistuminen
* muutto pois kotoa ensikertaa

Äänestä

Heräsin ja menin kouluun. Olin siellä päivän, jonka jälkeen lähdin takaisin kämpälle.
Illemmalla mentiin kavereiden kanssa kuppilaan, josta ruinasin itelle ilmaisen juoman baarimikolta syntymäpäiväni kunniaksi.
Sen enempää en ottanutkaan, koska seuraavana päivänä piti palata takaisin opiskelujen pariin.

Äänestä

18-vuotiaana sain muutamalta neitsytnaiselta ja myös usealta käytetyltä naiselta treffikutsuja, seksiehdotuksia yms. En kuitenkaan tarttunut tilaisuuksiin, sillä en olisi ollut siihen valmis ja halveksuin jo tuolloin aloitteellisia naisia ja heidän alkukantaista kyrvänhimoaan.

18-vuotiaana valmistuin myös ammattikoulusta ja saman vuoden syksynä aloitin ammattikorkeakouluopinnot, jotka keskeytin muutaman viikon jälkeen. Tämä siksi, että en kunnollisena miehenä sopeutunut kouluun jossa kaikki pyöri typerien haalaribileiden ympärillä. En kyllä ollut itse opiskelustakaan kiinnostunut.

Niin ja tuon ikäisenä minulla oli kyllä kavereita, joiden kanssa vietin vapaa-aikaa, toisin kuin nykyään.

Äänestä
  • Miten oot muuten voinut valmistua ammattikoulusta jo 18-vuotiaana? Ajattelin vaan, että jos oot mennyt amikseen peruskoulun jälkeen 16-vuotiaana ja eikös tänä päivänä kaikki ammattikoulun tutkinnot kestä sen 3-vuotta? Eli siinä tapauksessa sitä voisi valmistua vasta 19-vuotiaana tai sinä vuonna, kun tulee täyteen se 19.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Miten oot muuten voinut valmistua ammattikoulusta jo 18-vuotiaana? Ajattelin vaan, että jos oot mennyt amikseen peruskoulun jälkeen 16-vuotiaana ja eikös tänä päivänä kaikki ammattikoulun tutkinnot kestä sen 3-vuotta? Eli siinä tapauksessa sitä voisi valmistua vasta 19-vuotiaana tai sinä vuonna, kun tulee täyteen se 19.

    Olen loppuvuonna syntynyt ja koulu päättyi touko-kesäkuun vaihteessa, joten olin vielä 18 kun valmistuin. Myös peruskoulun päättyessä olin 15, mutta toki täytin kyseisen vuoden loppupuolella 16.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Miten oot muuten voinut valmistua ammattikoulusta jo 18-vuotiaana? Ajattelin vaan, että jos oot mennyt amikseen peruskoulun jälkeen 16-vuotiaana ja eikös tänä päivänä kaikki ammattikoulun tutkinnot kestä sen 3-vuotta? Eli siinä tapauksessa sitä voisi valmistua vasta 19-vuotiaana tai sinä vuonna, kun tulee täyteen se 19.

    Valmistuin myös itse ylioppilaaksi 18-vuotiaana, kun taas muut koulumme samanaikaiset abit olivat suurin osa 19-vuotiaita. Syynä myös se, että olin syntynyt joulukuussa. Vaikka 19 oli toki aivan kyseisen vuoden lopulla tulossa täyteen, niin ihminen lasketaan 18-vuotiaaksi niin kauan kunnes tulee se 19. syntymäpäivä. Siinäkin mielessä esimerkiksi joidenkin käyttämä olen "18,5" vuotta vanha on virheellinen, kun ikä lasketaan aina vain täysistä vuosista (alle vuoden ikäisillä lapsilla toki noita kuukausia vielä käytetään).

    Äänestä

Olin ATM ja ensisuudelmakin kokematta. Ajattelin, että onhan sitä vielä aikaa vaikka sitä ei oikeasti koskaan ollutkaan.

Äänestä
  • No miten niin sulla ei muka olisi aikaa? Kyllähän sitä aikaa on ihmisellä vaikka kuinka paljon, joten mitä sitä turhia kiirehtimään.

    Äänestä

Tapasin ensimmäisen poikaystäväni 18-vuotiaana jolle menetin neitsyyteni.
Minulla oli ennen sitä kovat paineet. koska kaverini samassa koulussa siihen aikaan puhuivat seksistä ja monilla heistä ehti olla monia poikaystäviä.
Häpesin heidän seurassaan kuunnella juttuja seksistä ollessani neitsyt.
koska en tiennyt miltä seksi tuntuu enkä itse osannut osallistua keskusteluun. En uskaltanut heille myöntää olevani yhä neitsyt.

Mutta taisin minä käydä baarissakin 18-vuotiaana.

Mutta parasta oli tuohon aikaan vanhempani antoivat minulle18-vuotis synttärilahjaksi matkan kanarian saarille.
Olimme siellä koko perhe.

Äänestä

Runkkasin silloin vimmatusti. Teen niin edelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

kerätään tähän ketjuun muistosi siitä,kun täytit 18-vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu