Zombie-rpg

Minun hahmoni!

Mikael Whitestar (kyllä taas)

Sp: mies
Ikä: 32
Pituus: 207 cm
Paino: 112 kg
Heikkous: ei kestä korkeaa ääntä eikä ole tarkka ampumaan
Vahvuus: Fyysisesti vahva, osaa käyttää lyömäaseita mestarillisesti, ei juo alkoholia eikä polta, osaa käyttää tietokonetta hyvin

(Jos teillä on kysyttävää pelin sääntöihin liittyen niin kysykää ihmeessä. Kaupunkina toimii Helsinki mutta paikat voivat olla kuvitteellisia. En itse asu helsingissä mutta ajattelin että olisi parasta käyttää stadia)

Aloitan jo pelin:

Asun yksin. Vanhempani ovat kuolleet auto-onnettomuudessa ja minä olin ainoa selviytyjä. Olin silloin 7-vuotias. Siskoni ja vanhempani kuolivat, enkä minäkään päässyt vähin vammoin.

Istun kotonani ja pelaan The Walkin Deadia kun kuulen yhtäkkiä television suhisevan. Sitten alkaa soimaan hätäsireeni ja televisiosta tiedotetaan että taivaalta on pudonnut radioaktiivinen meteoriitti ja sen meteoriitin lähellä olevat muuttuivat välittömästi zombeiksi. Meteoriitti ei enää muuta ketää zombiksi mutta näyttää siltä että epidemia tarttuu herkästi. "Ei saatana, tämäkin vielä!" Kiroan itsekseni ja ryntään yläkertaan hakemaan koristemiekkani seinältä. "Tämä katana ei jätä mua pulaan, onneksi teroitan kaiken terävän" mutisen ja ryhdyn pakkaamaan tavaroita. Minulla ei ole tuliaseita vaan pelkkä metsästysjousi ja muutamia veitsiä mukaan lukien puukkoni ja veitseni. Otan isoimman veitseni mukaan katanan seuraan ja kuulen kun televisiosta kerrotaan zombieiden luonteesta. (On siis kulunut vasta kolmisen tuntia tapahtuneista). Otan varmuuden vuoksi vielä kolme pienempää veistä mukaan ja laitan ne vyöhöni. Puen meysästysasuni ja aseistaudun. Aloitan reppuni pakkaamisen. Asun omakotitalossa ja pian alan jo kuulla murinaa ja ärjyntää. Otan kaikki purkkiruoat ja valmisruuat mukaan ja suklaat ym. samaten. Täytän kotona pitämääni 5l kanisterini vedellä ja pistän korkin kiinni. Lähden autotalliin ja tapankin miekalla kaksi zombieta autotallin edustalla. "Helvetti, unohdin puhelimeni!", ärjyn ja ryntään kotiin hakemaan puhelimen ja laturin. Sitten otan vielä makuupussin ja avaimet. Olenpas hajamielinen, ajattelen. Kun palaan takaisin, taloni pihalla on jo tusina zombeja. Joillakin on lapio ja harava. Yksi zombeista tulee minua kohti laahustaen mutta silti normaalilla kävelyvauhdilla. Se iskee minua lapiolla ja ehdin väistää. Lapio tekee lommon taloni seinään ja rikkoo pari tiiltä ja lapiokin hajoaa. Katkaisen kaulan zombieltä ja parahdan kun verta roiskuu kaulaani. Hanskat suojasivat käteni ja pyyhin hihani puhtaalla osalla kaulastani veren. Ryntään autoon oven auettua ja käynnistän sen. Sitten päätän ottaa moottorisahan ja pienen bensakanisterin mutta se ei ollut helppoa. Zonbieita tulee koko ajan enemmän ja enemmän. Ehdin juuri ja juuri autoon ja tallaan pohjaan. Vaihteisto neloselle ja matkaan. Zombiet eivät kuole kun ajan niiden yli mutta ainakin eivät liiku yhtä nopeasti murtuneiden luiden vuoksi. Suuntaan kohti supermarkettia.

Roolipeli, jossa on voittaja? Mitä hittoa? Miksi?

"...Epidemia tarttuu puremasta ja zombien veren pääsystä SUUHUN...."

Entä jos sinulla on haava, ja liukastut zombievereen? Vai leviääkö se limakalvo ja verikontakteilla?

Vastaan ekaan kysymykseen: Siis voittaja ei ole mikään tarkoituksellinen vaan haluan selvittää, kuka jää viimeisenä henkiin. Eli ei ole TARKOITUS voittaa mutta viimeinen eloonjäänyt on itse asiassa paras selviytyjä.

Tokan kysymyksen vastaus: Zombin veri kantaa virusta, joka imeytyy herkästi limakalvoihin ja koskettaessaan sylkeä zombiveri muuttuu erittäin tehokkaasti imeytyväksi myrkyksi joka leviää limakalvojen kautta verenkiertoon. Joten jos zombiveri koskettaa haavaa, se satuu paljon muttei muuta zombiksi. Vain purema ja veren pääsy suuhun muuttaa ihmisen zombiksi.

Aloitetaanko?

Te saatte päättää sen. Mulld kelpaa vaikkapa vatikaani. Ja tästä ropesta ei ättä selviä voittajaa sillä jos joku onnistuukin keksimään keinon pysäyttää epidemia?

AI NII VIELÄ TÄMÄ: JOS HAHMOSI KUOLEE, VOIT OHJATA SITÄ ZOMBIENA AIVAN YHTÄ HYVIN KUNHAN VAIN MUISTAT RAJOITUKSET!!!

Okeis... Stalkkaan aluksi, millaista tulee ja päätän sitten, osallistunko...

Kiinnostava roolipeli-idea.

Tehkää nyt joku hahmo ja aloittakaa, muuten tästä ei tuu mitään!

Nimi: William Miller
Kuvaus: 18v. poika. Mielipuoli.
Vahvuudet: hyvä tappelija. Survivalisti.
Heikkoudet: huumeet. Impulsiivinen luonne.

Kaikki mukana?
Sienet. Pillerit. Viina. Generaattori. Kajarit. Aseet. Viina. Aseet. Bensaa. "Hätävarapakkaus". Viinaa. Aseet. Viinaa.
Eiköhän siinä ole kaikki. Siispä lähden liikkeelle panssaroidulla autolla ammuskellen ihmisiä. Ei epidemiaa toki täällä peräkylässä vielä ole, mutta veri lentää silti tyylikkäästi. Kiihdytän vauhdin sataankymmeneen kilometriin tunnissa ja pistän musiikin soimaan.
Minusta tuntuu siltä, että ruoat unohtuivat kotiin, mutta mitä väliä. Kyllä tästä selvitään...

nimi: Kane Griffin
skp: mies
ikä: 32
kyvyt: pyromaani. harrastanut raskaansarjan nyrkkeilyä, muttei ole mikään eräretkeilijä.
perhe: orpo
luonne: ihmisvihainen. ei luota keheenkään, mutta pitää luottamista tärkeimpänä elämässään. sulaa lapsille sillä he ovat "viattomia"

kuulen radiosta uutislähetyksen juuri, kun olen saamassa viidennen molotovin valmiiksi. kasaan sytkärit, pullot ja bensat matkalukkuun, heitän takkini niskaan ja nappaan radion mukaan. totean tilaisuuden koittaneen ja painelen kerrostaloasunnosta kadulle. ihmiset juoksentelevat ja panikoivat rikkoen ja hävittäen kaikkea. kadun toisessa päässä näkyy muutama verta vuotava ja laahustava zombi. päätän lähteä läheiseen kauppakeskukseen, mistä tulee elintärkeä lähipäivinä.

Saavun kauppakeskukseen ja jyrään alleni monen monta zombieta. Honda cr-v: ni on saanut pahoja kolhuja mutta hällä väliä. Laskeudun autosta ensin varmistuttuani että epäkuolleita ei näy ja jatkan kohti kauppakeskuksen ovia. Ovet avautuvat automaattisesti. Neljä tuntia epidemiasta ja puolet (sovitaanko etää kajaani?) kajaanin asukkaista on jo epäkuolleita. Otan miekkani esiin ja hiivin kohti tavarataloa. Sisällä on muutamia zombieita ja ne kaikki joko vaeltavat tai syövät toisiaan. Kaupan hyllyt pursuaa tavaraa. (Kaupassa on tällä hetkellä 17 zombieta ja yli puolet niistä on kassojen lähettyvillä).

kauppakeskukseen päästyäni suuntaan tieni sekatavarakauppaan ja nappaan sieltä toisen kassin. menen viinakauppaan ja otan pari pulloa 95 prossasta väkiviinaa ja laitan laukkuun. seuraavaksi suuntaan ruokakauppaan etsimään säilykkeitä

Lähden suoraa päätä retkiosastoon ja otan sieltä tulukset, monitoimityökalun ja monitoimikirveen. Retkisaha ja kokoontaitettava lapio niin tavarat on valmiina. Onneksi autossa on tilaa, mumisen. Suuntaan kohti säilykeosastoa ja huomaan että tielläni on kolme zombia. Vedän katanan esiin (pistin tavarat rinkkaan) ja ryhdyn taistelemaan. Pää irti yhdeltä, muistaen kuitenkin verisuihkun väistämisen, ja työnnän kiertoliikkeellä miekkani toisen zombin silmään. Kolmas zombi on puremaisillaan minua kun potkaisen sitä vatsaan. Kuulen naksuntaa kun zombilta murtuu kylkiluu poikineen ja repii keuhkon zombilta. Zombi alkaa yskimään kun kiskon miekkani irti tappamani zombin silmästä ja hyökkään kolmannen epäkuolleen kimppuun. Ilmeisesti zombien keuhkovamma hidasti tätä, sillä se ei enää yrittänyt purra minua vaan halusi saada minut kuollettavaan syleilyynsä. Hyppään ilmaan ja katkaisen zombin viistosti kahtia. (Zombin keuhkot pitää tuhota täysin jos haluaa sen tukehtuvan)

saan kerättyä kassiin säilykkeitä. juotavaa saa vielä jonkin aikaa, mutta kun se lakkaa, pitää puhdistaa omaa. zombeista ei ole ongelmaa. väistelen niitä kuljettaessani kasseja kohti retkeily osastoa. kerään kattilan ja sahateräisen macheten mukaani. päätän siirtyä etsimään vaatteita. vaatekaupasta saan mustat nahkahanskat, mustan huivin suulleni, harmaan hupparin takkini alle ja raskaat metalliset saappaat. yhtäkkiä kuulen jostain tappelun ääniä ja lähden etsimään niiden lähdettä

Huomaan kun taakseni ilmestyy vanttera mies. Osoitan häntä miekallani ja sanon: "Minua et ryöstä, gangsteri!". Nappaan vielä lähimmästä kaapista parhaimman ensiapupaketin ja pistän reppuun.

löydän miehen joka keräilee tavaraa itsekkin. "mitäs itse teet?" kysäisen ja lasken kassini. avaan toisen ja kaivan esiin yhden molotovin ja sytkärin. ei häntä tarvinne tappaa.

Nimi: Tauno
SP: Nainen
Ikä: 20
Pituus: 120 cm
Paino: 20 kg
Heikkous: Ei pidä naapurin Keimosta, jota Tauno lyö pataan päivittäin
Vahvuus: On hiton taitava lyömään Keimoa pataan.

Tauno katsoo ikkunastaan naapurin Keimoa, joka leikkaa nurmikkoa kaikessa rauhassa. Taunoa ärsyttää taas Keimon omahyväinen ilme ja hänen ylikalliit aamutohvelinsa. Tauno rakastaa Keimon aamutohveleita, mutta VIHAA niitä, koska ne ovat juuri Keimon eikä hänen. Yhtäkkiä kadulta hoipertelee rääsyihin pukeutunut heppu, joka lyyhistelee öristen Keimoa päin. Keimo ei kuule ruohoa leikatessaan yhtään mitään, ja hoiperteleva heppu hyökkää Keimon kimppuun. Heppu puree Keimoa kaulasta ja repii hänen lihaansa Tauno on onnensa kukkuloilla nähdessään tämän, mutta on huolissaan Keimon upeista valkoisista aamutohveleista. Tauno juoksee nopeasti alakertaan ja ottaa lähimmän aseen, joka sattuu olemaan hänen uskollinen vaaleanpunainen jumppapallonsa. Tauno juoksee ulos jumppapallon kanssa ja heittää tämän Keimon tappanutta heppua päin. *läts* Keimon tappajan pää litistyy ja verta roiskuu kaikkialle. Jopa... Keimon aamutohveleille. Tauno kirkuu kauhuissaan tajutessaan aamutohvelien tilanteen. Tämä ei ole mahdollista. Keimon aamutohvelit voisivat olla hänen, mutta nyt ne ovat aivan veressä. Ne ovat pilalla. Tauno lyhistyy maahan ja purskahtaa itkuun. "Helvetti, Keimo! Miksi käytit aamutohveleitasi juuri tänä päivänä? MIKSI?!" Tauno hakkaa Keimon puoliksi syötyä päätä ja halaa hänen verisiä aamutohveleitaan. Taunon elämässä ei enää ole mitään. Keimon aamutohvelit olivat niin lähellä... Mutta ei enää. Hetkinen! Keimohan sanoi, että hän osti upeat aamutohvelinsa kaupungin S-Marketista! Ehkä niitä on vielä jäljellä. Tauno ottaa Keimon lompakosta parisataa euroa ja lyö Keimoa vielä viimeisen kerran ennen lähtöään S-Markettiin. Aamutohvelien metsästys on alkanut.

"Minä valmistaudun selviämään. Aiotko tapella? Vaiko selviytyä? Meillä on suurempiakin ongelmia kuin tutustuminen!" Lasken aseeni ja odotan vastakkaisen miehen tekevän samoin. "Mikä on nimesi?"

(Onko tää roolipeli muka niin tylsä?)

Eikö kukaan halua pelata :'(?

hän on peloissaan. "ei sitä jokapäivä saa oikeutta kääntää jokaisen vastaan tulevan niskaa poikki." harkitsen vielä ja pistän sitten molotovin taskuuni. "nimi on kane." vastaan vielä miehen antamaan kysymykseen. "tehdään yhteistyötä tämän kaaoksen keskellä ja tyhjennetään paikka, kun vielä voidaan. hankitaan auto. ja katsotaan sitten jatkammeko samaa matkaa." ehdotan.

"Jos voin luottaa suhun niin hyvä" vastaan ja paiskaan kättä (toivottavasti sinäkin). "Auto mulla on, iso sellainen maasturi, mutta minä ohjaan". Okei tyhjennetään paikka ja hommataan kaikki tarpeellinen autoon", sanon. "Hae sinä purkkiruuat ja minä menen laittamaan ulko-oviin barrikadeja. Pistä kaikki mitä saat kassa 17 viereen, okei?", kysyn jo vähän helpottuneempana. (Jee, vihdoin joku tuli :DDD)

paiskaan kättä. ehkä vain ystävyyden merkeissä. mies kertoo hankkineensa jo auton. mitä helpompi, sen parempi. "kun lähdetään, poiketaan yhdessä kaupassa parin korttelin päässä. pitää hakea jotain..." ilmoitan. "miksikäs minä sinua sanon?" huudan vielä. typerää sanoa vain "sinä". lasken kassit kassalle ja nappaan tiskin alta muovipusseja ja lähden tyhjentämään hyllyjä.
(jatkan aamulla. toivotaan että lisää pelaajia tulee.)

"Sano mikaeliksi tai mikeksi", huikkaan vielä. Nappaan hiilisäkkejä ja halkosäkkejä ja asetan ne kaupan etuoven viereen. Haen lisää säkkejä ja tuolia ym. isoa kamaa ja asetan nekin kaupan ovien eteen. Käännyn äkkiä kun kuulen takanani ärjyntää ja huomaan että takanani on ainakin 7 zombia. Otan taljajouseni olasta ja asetan nuolen jouseen. "Kane, olen kuseessa!", huudan hieman hädissäni. Tähtään ja ammun yhtä zombia päähän ja survon toisella nuolella toista zombia silmään. Verta roiskuu poskeeni ja parahdan. Pyyhin veren olkaani ja heitän jousen kaupan lattialle. Otan miekkani esiin ja alan katkomaan zombeja.

Kajaani on täynnä käveleviä ruumiita. Ne raahustaa ympäriinä, kuin jotkut vammaiset.
Yhen talon pihalla on joku itkevä hyypiö, jota yritän ampua. Osun vain pinkkiin palloon, joka räjähtää kyllä tyylikkäästi. Lähden ajelemaan ympäri kaupunkia. Ihmisten päältä on kiva ajaa, kun ne vitun idiootit ei osaa ees väistää.

kuulen mikaelin huutavan ja jätän säilykkeet hyllyjen viereen. kaivan molotovin ja sytkärin taskustani ja astelen mikaelin taakse. "väistä!" huudan sytyttäen pullon päässä roikkuvan rievun ja viskaan sen zombien keskelle. ne syttyvät tuleen ja kaatuilevat maahan mustina ja roihuavina raatoina

Nimi: Teemu Koivuniemi
Ikä:29
Sukupuoli: Mies
Pituus: 193cm
Paino: 98kg
Ulkonäkö: Lyhyet vaaleat hiukset. Sinivihreät silmät.
Muuta: Kävi varusmiespalveluksen Utin Jääkärirykmentin Laskuvarjojääkärikomppaniassa ja on sotilasarvoltaan reservin vänrikki. Harrastaa ammuntaa sekä asekeräilyä, joten omistaa useita aseita ja PALJON ammuksia. Omistaa 80-luvun mustan Cadillac henkilöauton.

"Kiitos, tuo oli turhan täpärällä!", kiitän ja hyppään samalla pois. "Onneksi en ollut yksin, sillä rn usko että olisin selvinnyt tuosta", lisään samalla kun otan jouseni lattialta. Ovet on barrikoitu ja siksi suuntaan kohti säilykeosastoa kunhan otan vielä muutaman pussin mukaan. "Me voidaan kääntää takaistuimet alas jotta autoon mahtuu enemmän kamaa", sanon ja lähden kävelemään kohti säilykeosastoa. "Onko sinulla tuliaseita vai pitääkö ryöstää asekauppakin?", kysyn vielä.

mikael on turvassa. "sanoin että käväistään yhdessä kaupassa kun lähdetään. sieltä löytyy yhtä ja toista." vihjaan ja menen säilykeosastolle. kaupan perällä on "vain henkilökunnalle"-kyltillä varustettu ovi, joka repsottaa auki. hiippailen hiljaa sisään ja näen maassa makaavan vartijan ruumiin ja sen päällä zombin aterioimassa. polkaisen sen pään murskaksi ja otan vartijalta aseen sekä lamauttimen. aseessa näyttää olevan täysi lipas ja lamautin toimii hyvin. piilotan ne takkini sisätaskuun ja totean valvontahuoneen olevan tyhjä. pöydillä on koneita ja pari valvontakameroihin yhdistettyä ruutua. näen pohjakerroksessa olevan miehen. hän on aseistettu. murskaan ruudut ja lähden huoneesta vetäisten oven lukkoon. "pidetään kiirettä. täytyy kiertää vielä muutama paikka ennenkuin ne ovat täysin tyhjiä." kailotan mikaelille ja nostan säilykekassit kantoon, siirtyessäni etsimään grillaus-osastoa.

"Okei, oota vielä hetki", sanon ja suuntaan suoraan työkaluosastoon. Nappaan kalleimman työkalupaketin hyllyltä ja suuntaan autoon. Painan avaimen avausnappia ja auton valot välkkyy ikkunan takana. Otan vyöltäni isokahvaisen veitseni ja isken sen ponnen ikkunaan rikkoen ikkunan. Zombiet huomaavat meidät joten pistän töpinäksi. "Hain varmuuden vuoksi vielä tämän, sanon ja heivaan työkalupaketin auton peräkonttiin. "Äkkiä, ei ole aikaa järjestellä tavaroita", huomautan kanelle ja käynnistän auton. "Mitä muuten teit siellä henkilökunnan paikoilla?", kysyn.

nostan toisella kädelläni kassit ja otan teräsgrillien vierestä suuren kanisterin sytytysnestettä. "taivas", ajattelen ja haen vielä kassalta pyromaanin tarvikkeeni. vien kamat mikaelin autolle ja heitän ne takapenkeille. "katselin kamoja" otan esiin pistoolin ja lamauttimen. "kumman valitset?" kysäisen ja puristan aseen lipasta yhä hihassani.

"Lamauttimen, sillä osaan ampua tarkasti vain ja ainoastaan metsästysjousellani", sanon, "kiitos", lisään vielä. Otan vyöltäni aaltoteräisen tikarin ja tupen ja ojennan ne kanelle. "Saatat vielä tarvita tätä", sanon. "Muuten, mulla on pieni, sähkökäyttöinen moottorisaha mukana, otin varmuuden vuoksi", lisään kun samalla ajan autoa pitkin valtatietä. "Mihin seuraavaksi?", kysyn.

Ampuminen on huokutellut lisää zombeja paikalle, joten hyppään autooni ja ajan parkkihallista ulos. Ryöstelen vielä pari kauppaa mahdollisimman nopeasti, kunnes lähden ajamaan kesämökilleni. Silää luulen olevani ainakin toistaiseksi turvassa.

annan lamuttimen mikaelille ja pistän aseen taskuuni. hän tarjoaa veistä, mutta kaivan laukusta macheten ja pyöräytän sitä ilmassa. "tuolla saat heittää jotain silmään. tällä niitetään." hymyilen huivin takana ja sivelen sahaterää. "seuraavasta vasemmalle." osoitan sivukujalla törröttävää kukkapuotia. "älä anna ulkonäön hämätä. se on maailmanlopun alku." hymisen ja odotan miken kääntyvän

"Okei, sinne siis", sanon ja käännyn. "Ota tikari varmuuden vuoksi, et voi tietää mihin sitä tarvitaan", huomautan ja pistän tikarin kanen syliin ja laitan lamauttimen taskuuni. "Onko tuo kukkapuoti jokin naamioitu asekauppa?", kysyn hieman epäillen.

"saatpa nähdä." pistän veitsen taskuun ja astun autosta. avaan puodin oven ja totean sen olevan tyhjä. vanhassa kaupassa ei ole ollut muita kuin pari kaveria moneen vuoteen. menen tiskin taakse ja nostan muutaman lattialaatan. ne johtavat kuiluun ja laskeudun alas. "tuleppa tähän kuilun päähän ja ojennan vähän tarvikkeita." laskeudun alas ja katselen ympärilleni kellarissa. seinillä roikkuu pienen armeijan aseet. pari rynkkyä, yksi pistooli, laatikollinen kranaatteja (5), kyynelkaasutölkki, uzi ja oma suosikkini; haulikko. ja aivan kellarin kulmassa odottelee iso puulaatikko täynnä jokaisen aseen panoksia. hymy nousee pakostakin huulille.

"Pidä kiirettä, zombit saattavat äkätä meidät", sanon huolissani. "Ojenna kamat minulle niin vien ne autoon. Taitoin auton takaselkänojatkin, jotta mahtuisi enemmän kamaa", huomautan vielä.

Käännyn liittymästä valtatielle, joka ei onnekseni ole tukossa pakenevista ihmisistä. Näen vain joitakin onnekkaita kaupungista pakoon päässeitä autoilijoita, mutta onneksi niitä on vain vähän.
Jatkan ajamista kesämökilleni päin, jonne saavun varmaankin jo tänä iltana, jos tiet ovat auki...

Otan aseet hämilläni kanen käsistä ja vien ne autoon. Matkalla kanen luokse ajattelen että mitä vastaan hänen kysymykseensä. Saavuttuani otan aseet ja vastaan "No, jos ollaan rehellisiä niin perheeni kuoli kohtalokkaassa hirvikolarissa rovaniemellä".

"hyvä jut-" ehdin aloittaa mutta korjaan. "siis... voi vittu. otan osaa." nousen kellarista panoslaatikon kanssa ja katselen vielä kasaa. "saatanan mulkerot. liekinheitin viety." totean ja vilkuilen kauppaan. "nämä aseveljet tuppaavat "lainailemaan kamojani." selitän ja vien lootan autolle ja heitän takapenkeille. "nyt pitäisi keksiä tukikohta. vähän zombeja, paljon resursseja."

Nimi: Siru (en keksi sukunimeä...)
Sp: Nainen (jälleen ainoa)
Ikä: 32
Ulkonäkö: Maantienväriset normaalimittaiset hiukset, ja siniharmaat silmät. (suomalaisen näköinen...)
Ammatti: Lääkäri (en nyt määrittele sen paremmin)
Perhe: Missälie, omistaa koiran.

"Ne tulevat kohta." hotellin omistaja sanoi minulle. Tai minulle ja minulle. Tarkemmin sanottuna rinnoilleni tai vaihtoehtoisesti takamukselleni. Nyökkäsin. Olimme lastanneet radioviestistä lähtien kampetta autoon. Siellä oli kaikki tarpeellinen.
"Sitten ME lähdemme YHDESSÄ pakoon zombeja." Omistaja sanoi. Nyökkäsin taas inhoten. Toivottavasti ei. Miksei ole muita vaihtoehtoja.

Olimme kiipeämässä autoon. Omistaja (jonka nimeä en muista) katsoi koiraani inhoten ja oli jo käynnistämässä autoa, kun huomasi jotain.
"Lompakko." hän mutisi. "Odota siinä, käyn hakemassa sen."
"Idiootti, et sinä rahalla mitään tee!" Huudahdin. Mutta Omistaja oli poistunut autosta. Hän ehti lompakon luokse juuri kun joku psykopaatti ajoi hänen ylitseen autolla.

Katsoin ilmalentoa sekaisin tuntein. Sitten tajusin zombien tulevan autoa kohti.
Siirryin kuskin paikalle. Onneksi idiootti tajusi jättää avaimet autoon. Käteni tärisivät aluksi niin pahasti, että jouduin ottamaan kaljapullosta pitkän kulauksen. Sitten tutkin musiikki valikoimaa. Apulannalta löytyi aiheeseenn sopiva laulu. Saatuani radion päälle, painoin kaasun pohjaan.
Tumps.

"Perrrrkele." kirosin. Pakki oli päällä. Taistelin hetken vaihdekepin kanssa ja sain sen lopulta oikeaan asentoon. Lähdin ajamaan etsien eloonjääneitä. Toivottavasti he eivät ole yhtä sekavassa tilassa kuin äskeinen ajaja. Lauloin ajan kuluksi levyn mukana, mikä ei koirastani ollut mukavaa.
"Zombejaaaa. Odottaaa ulkonaaa. Menehtyneitä kunnian aamunkoittojaaaa...."

"Kane, tukikohdaksi sopisi aika hyvin Rovaniemessä sijaitseva kesämökki, se johsta me oltiin tulossa perheeni kanssa 25 vuotta sitten. Sinne ei ole menty pariinkymmeneen vuoteen mutta kyllä se mökki on hyvin säilynyt", sanon. "Ainakin toivon niin", lisään vielä.

Käännyn valtatielle, ja uskallan viimein avata ikkunaakin. Tärisen. Täällä pitäisi olla paljon autoja, mutta nyt tie oli autio. Hörppään toisen kerran pullostani ja Nekku katsoo minua syyttävästi. Tähyän horisonttiin miettien, onko kaukana näkyvä möhkäle auto vai kangastus vai poikkeuksellisen ylipainoinen zombi...

Auto se oli sittenkin. Alan hiljentämään vauhtia ja mietin, osaavatko zombit ajaa autoa. Vilkaisin myös lattialla olevaa haulikkoa. Toivottavasti minun ei tarvitse koskea siihen.

Vilkaisen taakseni ja näen auton hidstavan. Käännyn katsomaan eteeni ja näen zombin "Voi helvettiiii!" Karjahdan ja painan jarrun pohjaan. Autoni tönäisee zombin kumoon, jolloin nousen autosta ulos ja kävelen maassa makaavan zombin luoksen ja ammun sitä pistoolillani. Olen juuri astumasa takaisin autooni, kunnes näen pienen zombilauman tulevan tänne päin. Otan pulttilukkokiväärini autosta ja alan ampua zombeja. Takanani oleva auto lähestyy, mutta hitaasti.

Pysäytän auton. Toisesta autosta noussut tyyppi alkoi jostain syystä ampumaan zombeja. Miksei vain voi ajaa karkuun? Mietin.
"Paikka." sanon Nekulle. Baegle vingahtaa ja jatkaa vänkärin ikkunan nuolemista. Nousen ulos autosta ja nappaan haulikon mukaan.

Ulkona taistelen sen kanssa hetken ja sitten tähtään zombilaumassa olevaa zombia, jolla on vakava polvivamma. Ammun ja haulikko "potkaisee" kipeästi. Miten samperissa tätä rotiskoa pitää pitää, jottei se hyökkää sinun kimppuusi? Kiroan, mutta ilmeisesti oli osunut. Hienoa. Enää miljoona jäljellä. Onneksi toisella ihmisellä sujuu hiukan paremmin.

Ooh, tästä tulee hauskaa!

Nimi: Ritva Kuusinen
Ikä: 40 vuotta
Asuinpaikka: Vantaa
Perhe: alkoholistiaviomies Pertti ja tyhmä teini-ikäinen anarkistigoottipoika Roope
Pituus: 171cm
Paino: 67kg
Luonne: malttamaton, äkkipikainen, itsenäinen, käytännöllinen
Vaatetus: tuulipuku, jonka alla verkkarit ja raitapaita
Vahvuudet: päättäväisyys, elämänkokemus, naiseus :)
Heikkoudet: fyysinen alivoima, kuukautiset, suklaa
Ulkonäkö: tummahko polkkatukka, pottunenä, vihreät silmät, ryppyjä suupielissä, hoikahko ruumiinrakenne
Varusteet: haulikko, panoksia, kossupullo, kaksi puukkoa, sytkäri, kessuja, kirves, fikkari, purkkiruokaa, Sierra vm. 2006
Muuta: Selaa Vauva-lehden palstaa.

"Eipä mitään." vastaan. "Sinä taisit kyllä tappaa suurimman osan."
Vein haulikon takaisin autoon ja käskin Nekun tekemään tarpeitaan. Se ryntäsikin heti tien viereen asialle.

Nekku saa tarpeensa hoidettua ja annan sille hiukan vettä.
"Oletko nähnyt muita ihmisiä.... jos zombeja ei lasketa?" kysyn mieheltä.

Olen autossa matkalla pohjoiseen. Pohjoiseen, kauas meteoriitin putoamispaikasta. Lukiko tuossa kyltissä Kotkola? Ei, Kokkola. Sinne en halua, joten käännyn vastakkaiseen suuntaan. Sierran renkaiden ääni asvaltilla on vapauden ääni! Kossupullo kilisee repussani ruokatölkkejä vasten, olen yksin, yksin! "Kaunis, rietas, onnellinen," hyräilen, sillä autoradio on rikki; Pertti iski siihen kirveen vuosia sitten juoppohulluusepisodin aikana. Nyt pääsin viimeinkin hänestä eroon!

Kuulin ilmoituksen kello yhdeksältä juodessani aamukahvia omakotitalomme keittiössä ja silloin tiesin tilaisuuteni tulleen. Vätys ja Virtahepo olivat vielä nukkumassa, joten minun täytyi vain kerätä kaikki tarvittava ja marssia ulos ovesta.

"Siis mutsi kamoon, sä et tajuu, et sä oot ihan lammas! Miksen mä saa polttaa pilvee? Siis tää yhteiskunta... on niinku mätä tai jotain!..." Tervemenoa, Roope, sanon minä! Siinä on sinulle anarkiaa. Hah! Avaan auton ikkunan ja hulmutan tukkaani tuulessa. Pari zombia lähestyy edestäpäin...

"aja kun tunnet reitin." painelen auton etupenkeille kuskin paikan viereen. "aseita on turha käyttää zombeihin. säästetään ne ihmisiin." ohjeistan. "toivottavasti mökkisi on lähellä vettä ja sillä on omat energialähteensä."

(Sovitaan että mekin kuulimme kaiken sen ampumisen)
Kuulen laukauksia jostakin kaukaa ja sanon kanelle: "nyt nopeasti autoon, ken tietää mitä gangstereita tänne vielä tulee", varoitan ja kiinnitän vyöhöni pistoolin koteloineen ja kaksi kranaattia olkavyöhöni.

nimi: Thomas Boykin
sp: mies
ikä: 47
ulkonäkö: kellertävän ruskeat silmät. pääkalloa muistuttavat laihat kasvot. hiusraja paennut kohti takaraivoa. keskimittainen
luonne: herkkä, mutta impulsiivinen ihminen
työ: työskennellyt lääkärinä ja kemistinä yliopiston opinnoilla sairaalassa. Epidemian jälkeen armeija värvännyt hänet työskentelemään zombien parissa...

Nostan suojalasit naamaltani ja pyyhkäisen hikeä otsaltani. Koko päivä on ollut helvetinmoista raatamista näiden ruumiiden kanssa ja verinäytteiden tuloksia on vielä odoteltava. Vilkaisen panssarilasin takana odottelevaa täysaseistettua sotilasta ja tartun pöydällä makaavaan lihakirveeseen. Katkaisen zombin käden ja veri ryöppyää lattialle. Laitan sen pussiin ja valmistaudun tekemään lähtöä, kun huomaan sotilaan ammuskelevan käytävään. Lukittu ovi ja panssarilasi estävät äänen kuulumisen valkoiseen operointihuoneeseen, mutta voin arvata sieltä kuuluvan örinää. Sitten lauma zombeja käy miehen kimppuun ja muutkin alkavat ammuskella. Huomaan kranaatin lentävän päin lasia ja putoavan käytävään pudottaudun ruumiin taakse ja peitän korvani. Kranaatti räjähtää ja menetän tajuntani.

"Lääkäri. Entä sinä?" vastaan. Mietin tarjousta hetken. Polttoaine ei kestä ikuisesti. "Voin tulla mukaan, jos koirakin saa tulla." päätän.

Ahaa. Sehän selittääkin aseiden oikeaoppisen käytön.
"No eihän sitten haittaa, että ammuin muutaman zombin vähemmän." sanoin naurahtaen. "Hyvä, minulla ei Nekun lisäksi ole muuta perhettä."

(Muut pelaajat? Reagoitteko johonkin suuntaan?)

(*huokaus* Olet sinä hyvä ropettaja ja muuta, mutta Erwinin ja Tiberiuksen jutteluiden jälkeen en jaksaisi taas pelkkää vuoropuhelua... Nämä uudet olisivat muuten tuoneet uutta Keskimaa-ropeenkin... Muttei sitä enää voi nostaa, ellei sitten pelattaisi aikaa ennen ensimmäistä roolipeliä..)

"Kaksi nyt, jos menemme samaan suuntaan." vastaan. "Menemme ilmeisesti kahdella autolla?"

"muista; vain ihmisiin. zombimassat hoidellaan pulloilla ja teräaseilla." muistutan ja pohdin imisten mahdollisuuksia. heillä, jotka ammuskelevat, on aseita ja omillamme saisimme nekin haltuumme. "aja katsomaan mitä siellä tapahtuu. nostetaan kyytiin jos ovat ystävällismielisiä." valehtelen. nostetaan kyytiin tietty. mutta pudotetaan aseettomina keskelle metsikköä.

(Hypätään sitten useampia, ehkä kymmeniäkin vuosia... Sinähän voisit sittenkin jatkaa Tiberiuksena ja minä voisin keksiä jonkun Kurpizzan korvikkeeksi. Piru vie, kiinnyin siihen hahmoon... Mutta ei olisi sama pelata sillä samalla, kun Korppi puuttuu... Michem voisi olla kadonnut... Mutta älä vielä nosta. Useampi rope ei ole oikein kiva...)

"Ryöstää huoltoasemia ja ampua zombeja." täydensin. "Mennään. Aja sinä edeltä." jatkoin ja menin autolleni.

(Pudotin kännykkäni veteen! För helvete...)

Pysäytän auton sivuttain tielle liiskaten pari etummaista zombia. Muut ovat vielä kymmenen metrin päässä minusta, joten minulla on hetki aikaa muistella, kuinka haulikkoa käytetään. Otan sen lisäksi kirveen, jonka lasken konepellille ja tarkistan, että puukkoni on vyöllä tupessaan. Räiskin holtittomasti lähestyviä viittätoista zombia pitäen kiinni periaatteestani "en peräänny." Metsästysajoistani on aikaa, mutta muistan silti aseen käytön nopeasti, ja zombeja alkaa kaatuilla suureksi helpotuksekseni. Pelkään lähitaistelua zombin kanssa, sillä ne ovat vahvempia kuin minä.

Tapettuani lähestyvät zombit kävelen hitaasti kohti kolmen auton sumaa, jota piirittää viisi zombia. Kaksi zombeista on keskittynyt ruokailuun lava-auton ympärillä, joten ne tuskin edes huomaavat minua. Juoksen toista kohti takaapäin ja isken kirveeni sen takaraivoon rusahduksen saattelemana.

Katson hiukan kateellisena Teemun autoa ja lähden "omalla" rotiskollani perään.

Saavun jonkinlaisen järven rannalle ja päätän leiriytyä, sillä auton ajaminen aineissa ei ole kannattavaa. Asutusta ei tällä puolella järveä ole ollenkaan, joten zombitkaan tuskin hyökkäävät. Varmuuden vuoksi pystytän teltan kuitenkin auton katolle.
Käväisen vastarannan mökeillä pöllimässä hieman ruokaa ja palaan varastetulla kanootilla. Sitten säädän äänenvoimakkuuden niin suurelle, että musiikki kuuluu koko järven alueelle ja alan polttaa pilveä kuunnellen Turmion kätilöitä.

Menen katsomaan mitä ulkona tapahtuu. "Siellä on kaksi, tai oikeastaan kolme autoa!", huudahdan. "Kane, mitä sanot porukan kokoamisesta?", kysyn. Ajan autolla lähemmäs kauppaa ja ryhdyn hommailemaan kolmen rynkyn ja auton kanssa. Poraan auton tuulilasiin kuusi reikää, teippaan rynkyt jesarilla tiukasti konepeltiin, kiinnitän narut aseiden liipaisimiin ja lipaksenpoistonappeihin. Sitten pujotan narut ikkunoista ja kiinnitän naruihin avainrenkaat. "Mitäs pidät konepeltikivääreistä?", kysyn ylpeänä aikaansaannoksestani. (Kerp nykyaikaan? Hmm, yleensä velhot eivät ammu aseilla mut idea on tosi hyvä ;p Mut joo, ei vielä vaan vasta sitten kun suosiot muilta ropeilta menee)

En ehdi ajaa montaa metriä, kunnes näen edessäni jotakin... Onko so zombi?
Kyllä se elävältä näyttää. Hänellä on suurikokoinen rinkka ja kädessään hänellä on kirves. Onkohan hän maantierosvo, jonka tehtävänä on pysäyttää meidän, että tien vierellä piileskelevät rosvot voisivat hyökätä? Toivottavasti ei. Hän voi kuitenkin tarvitqa apua kun tuossa tiellä seisoskelee. Pysähdyn ja painan ikkunanavausnappia. Kurkistan ikkunasta ulos.
"Ei kannata seistä tiellä. Joku hullu voi ajaa päälle." Sanon.
"Tarvitsetko apua jossakin?" Kysyn.

Teemu pysähtyy ja minäkin painan jarrun pohjaan. Tien laidalla seisoo joku. Joku erakko? Elääkö heikäläisiä vielä Suomessa? Veivaan itsekin ikkunan auki.

Nousen pimeässä ja katselen ympärilleni yskien.Sotilaat ovat kuolleet, eikä zombeja näy missään. Ovi on lentänyt sijoiltaan ja astelen käytävään. Ruumiita... Verta... Suolenpätkiä... palasia... Käytävä on täynnä niitä ja jostain kuuluu örinää. Taas. Otan leikuupöydältä poran ja lähden bunkkerin sisäänpääsylle. Nousen metsään ja lähden harhailemaan siellä. Näen lähellä sairaalan, sen saman jossa ennen työskentelin. Pitää saada työ loppuun.

(Mulla ei oo kirvestä vaan miekka)

"Kane, hankitaanko silti ystäviä? Nuo tyypit ovat pysähtyneet ja huutavat minulle jotakin", kuulutan kanelle. "Tuu nyt, aseetkin on hankittu, joten ei meillä ole hätää.", huudahdan ja lähden auton luokse. Pistooli on kädessä ja tikari toisessa (pistooli oikeassa). Saavun auton luokse ja sanon: "Moi!" Sitten huomaan naisen miehen luona ja hymähdän. "Onko teillä lapsiakin mukana?", kysyn.

(Juuri tämä on roolipeleissä ärsyttävää kun ei oo karttaa. Mut sovitaan että hekhekee on meijän lähellä ja mie tulen teidän luo luullen että puhuitte minulle, ok?)

Komennan koirani olemaan hiljaa ja seuraan keskustelua. Tyyppejä on siis kaksi.

"Sormeilen glock-pistooliani ja vastaan: "Kyllä, on mulla yksi kaveri mukana. Se tuleekin just" (varmaan) sanon ja osoitan kanea. "Onko teillä paljon aseita?", kysyn.

murahdan ja otan mukaan haulikkoni. kävelen mikaelin taakse ja huomaan kaksikon. Ja toinen heistä on se aseistettu joka riehui parkkihallissa. "yksikin väärä liike sinne vyölle ja Maxus töräyttää suolesi pitkin tietä." nostan haulikkoni piipun miestä kohti.

"Öhm." sanon hiukan hämmentyneenä. Tuijotin silmät suurina haulikkoa. "Minulla on haulikko ja koira... Olen ammatiltani lääkäriä ja pyydän ettette ampuisi, sillä meillä kaikilla on varmasti isompiakin ongelmia kuin toiset eloonjääneet."

"riippuu teistä, tehdäänkö tästä ongelmaa." totean ja osoitan browningin piipuilla miestä. "ja partnerini mielipiteestä."

"Haloo kaverit rauhoittukaas!", komennan nopeasti ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. "Kane, haulikko alas mutta ole varovainen", sanon. "Nimeni on mikael whitestar, olen ammatiltani insinööri", sanon miehelle. "Ja tässä kaverini kane", lisään. "Oletteko menossa minne? Ja keitä te olette?", kysyn ja pyörittelen veistäni kädessäni.

"Nimeni on Siru ja olen ammatiltani lääkäri. Olen menossa ystäväni perässä jonnekin." vastasin hiukan epämääräisesti. En ole aivan varma, mitä Tiber...eiku... Teemu haluaa näille sankareille kertoa.

(Meinaan oikeasti aina kirjoittaa Tiberius... XD)

"Entä sinä?" , kysyn mieheltä joka on ohjaamassa.

lasken haulikon piippuja hiukan alemmas. "mitäs helvettiä näille sitten pitäisi tehdä?" kysyn hiljemmalla äänellä mikaelilta. aseistettu mies, ilmeisesti haulikon käytön osaava nainen, rotta ja joku erakko. muut riippakiviä, mutta miehen lasken uhaksi.

"Kuule kane, mieluusti ei ryhdytä ainakaan riitoihin", kuiskaan. "Okei, mut oisko teillä pulaa jostakin? Käytäiskö kauppaa?", kysyn aleksilta ja sirulta.

Listaan tavaroita mielessäni. Ei oikeastaan. Lääkärin tarpeita voisi olla tietenkin enemmän tilanteen huomioon ottaen, mutta miehet eivät näytä käveleviltä apteekeilta, joten turha kai pyytääkään. Jätän vastausvuoron taas Teemulle.

"No, itse asiassa olisi hyvä jos teillä olisi räjähteitä. Minulla on paljon erilaisia veitsiä joten jos niitä voisi vaihtaa räjähteisiin...?", kysyn vaikka tuskin heillä kranaattia parempaa olisi. "Ai niin vielä, sijaits..., aseet kouraan, zombieaalto!!!" Karjun kauhuissani. Vasemmalla puolellamme, vähän matkaa kukkakaupasta vasemmalle on ainakin sadan zombin aalto. "Paetkaa!", huudan ja säntään autoon.

(Nyt päästään kokeilemaan osaako kane käyttää konepeltikiväärejä ;))

"Voi saatana!" Huudahdan ja painan nappia, josta ikkuna sulkeutuu. Olen juuri lähdössä matkaan, kunnes huomaan Aleksin. Ajan aleksin viereen ja avaan etupenkin oven. "Kelpaako kyyti?" Kysyn. Eihän häntä voi jättää zombilauman armoille.

Veivaan paniikissa ikkunan kiinni ja käynnistän auton.

päästään noistakin eroon. "aja kohti sairaalaa. tarvitaan kaikkia mahdollisia lääkkeitä." osoitan sairaalaa kohti joka on vastapäätä zombilaumaa noin kilometrin päässä. juoksen autolle ja nousen sen katolle yhden pyromaanin kassini kanssa. "aja tasaisesti tai saat liekkimeren niskaasi!" huudan mikaelille auton sisään. zombit ovat vain metrien päässä ja alan nakkelemaan pulloja niiden eturivistöihin.

"Kuule taliaivo, ensinnäkin säästä ammuksia ja kaiken lisäksi SINUA TARVITAAN KONEPELTIKIVÄÄRIEN KÄYTTÖÖN!!!", Karjun kanelle samalla kun käynnistän auton. "Sairaalaan siis", vahvistan vielä. "Kane, lopeta tulella leikkiminen ja käytä macheteasi sillä nyt mä ajaan zombien päältä!", huudan kanelle. Tarraan kiinni kolmeen naruun ja sanon kovaa: "Nyt rätisee, ole valmiina iskemään ruumiinosasia sivuun!". Konekiväärit tärisee mutta jeesusteippi näyttää pitävän. Epäkuolleita lentää ja jää auton alle.

voi vittujem kevät ja kyrpien takatalvi! "älä saatana käytä niitä zombeihin! liiskaa ne puskurilla tai millä vaan mutta älä rynkkyjä!" karjun ja hyppään pellille macheten kanssa. "Perkele!" katkaisen narut rynkyistä ja käytän machetea leikkurina zombeja vastaan.

"Haista paska kane, katso mitä sait aikaan! Zombit hengittää joten keuhkot niiltä on saatava seulaksi perkele!", karjun raivoissani. Huudan kanelle vielä: "pidä kii jos haluut elää, ja tiukasti!". Sitten teen tiukan kurvin ja ajan suoraan sairaalasta sisään.

( HeKeKee on aika hidas vastaamaan... Sori, mutta ei jaksa odottaa.)

Zombit lähestyvät ovat vain muutaman metrin päässä, joten lähden ajamaan tietä eteenpäin jyräten muutamia zombeja matkalla.

(Oletetaan, että HeKeKee mahdollisesti nousi kyytiin...)

Ajan hiukkasen nolona muiden perässä. Muutama zombi ehtii kyllä juosta minunkin autoni alle. Painan kaasua, jotta pysyn Teemun perässä.

hyppään auton päältä alas. "ne on zombeja! ei ihmisiä!" raivoan. "ja niitä riittää koko helvetin maailman täydeltä, mutta panoksia ei." mietin tarraisinko mikaelin kurkusta kiinni. "voi vittujen vittu. saatana."

"Suuta soukeammalle ja menoksi!", komennan ja juoksen sairaalan lääkeosastoon. "Tuki ovet niin nappaan kamat. Äitini oli lääkäri joten kyllä minä jotakin tiedän.

"

Näköjään noillakin kahdella oli auto ja olen aivan varma kuulleeni rynnäkkökiväärin ääntä... Polttopullojakin he näyttivät käyttävän. Onneksi he kuitenkin kääntyivät sivutielle, joten olemme varmaan menossa eri suuntiin. En halua tavata ainakaan sitä toista miestä enää ikinä.
Vilkaisen taustapeilistä, että Siru pysyy varmasti perässä.

(Yeps. Pysyn perässä.)

Sairaala on autio, jos muutamia potilaita ei ota huomioon. Lääkärit ja hoitajat lähtivät ilmeiseti kuullessaan epidemian leviämisestä. Löydän sairaalahuoneen, jossa zombi aterioi uhrillaan. Potilaan jäänteet ovat leikkuupöydällä, johon on liitetty paksut nahkavyöt. Juoksen ja tuuppaan zombin pitkälleen pöydälle ja heilautan vyöt kiinni. Ne pitävät. Luulisin. Löydän vielä muutamasta huoneesta pari koomapotilasta ja yhden jonka leikkaus on saanut liikunta- ja puhekyvyttömäksi. Siteitä on joka puolella ja lähden raahaamaan potilaita samaan huoneeseen zombin kanssa. Laitan heidät remmeillä kiinni, varmuuden vuoksi, ja hankin kassillisen operointivälineitä. Sen lisäksi etsin käsiini lääkevaraston ja tuon sieltä kaikenlaista huoneeseen. Viritän poran ja käyn operoimaan zombia. Täytyy saada työ loppuun.

mikael lähtee ja isken sairaalasänkyjä aukon kohdalle, mistä tulimme sisään. ei olisi pitänyt alun alkaenkaan kaveerata ihmisten kanssa, isken nyrkillä auton ikkunan paskaksi. vilkuilen ympärilleni ja huomaan ulkopuolella yhden sairaalasiiven päällä helikopterin. Se näyttää olevan toimintakunnossa, joten otan autosta kaksi laukkuani, haulikon, uzin, kyynelkaasutölkin ja kranaatin. katkaisen hieman narua kivääreistä ja sidon sen kranaatin sokkaan kiinni. sidon toisen pään takarenkaan pölykapseliin ja laitan kranaatin piiloon kivenmurikan alle. Tyhjennän kanisterin sytytysnestettä auton ja kranaatin päälle varmuuden vuoksi ja lähden hiippailemaan sairaalan portaikkoon ja kohti helikopteria. mikaelin lähtiessä, autopommi tekee työnsä.

Olemme jo tarpeeksi kaukana niistä kahdesta ja zombeista, joten päätän pysähtyä tien sivuun. Pitää tarkistaa, että autolle ei käynyt pahemmin. Voisin myös samalla antaa sirulle jonkin vara-aseen sekä pistimen tai veitsen teräaseeksi lähitaisteluun.

Haen lääkkeet ja näen jonkun tyypin hiippailevan käytävillä. Päätän olla varovainen ja haen muutaman lääkepaketin kaapista. Sitten kuulen kopterin ääntä ja juoksen auton luo. "Saatanan kane, ikkunanko rikkosit!", kiroan itsekseni. Sitten etsin katseellani kopteria ja nakkaan lääkkeet autoon ikkunasta ja nappaan autosta kiväärin. Juoksen kopterin luo ja huudan "Vitun petturi!". Sitten tähtään kpterin roottoriin ja ammun. Sitten sidon köyden nuolen toiseen päähän ja köyden toisen pään kranaattiin. Sitten ammun. Toivottavasti osui.

Palaan autoni luokse ja tarkistan että onko kane varastanut paljon.

Tulen mukaan!

Nimi: Dean Liser
Sukupuoli: Mies
Ikä: 25
Pituus: 191cm
Paino: 89kg
Heikkous: Oli tupakoija ennen invaasiota joten saa nikotiinin puutteesta vieroitusoireita. (Esim. Hermostuneisuutta, keskittymiskyvyn alentumista jne.)
Vahvuus: on hyvä lähitaistelija paljain käsin sekä erinomainen ampuja aika-ajoin(Riippuen vieroitusoireista).
Luonne: Hieman sadistinen eikä pelkää kuolemaa. Ei kuitenkaan halua kuolla ennen kuin on aivan pakko. Elää itsensä kansaa ristiriidassa vieroitusoireiden auttamatta asiaan yhtään.
Ulkonäkö: Yllään harmaa feikkihuppari. Verkkarit ja teräskärkiset armeijan nahkasaappaat. Päässään musta pipo.
Menneisyys: Oli juuri pääsemässä siviiliin pitkästä palveluksestaan kun invaasio alkoi. Näki ensimmäisenä tyttöystävänsä kuoleman.
Aseistus: 32' kaliiperinen käsiase ja terävä viidakkoveitsi.

armeijassa lentäjänä, opettelin kuljettamaan miehiä kopterilla. nyt siitä on hyötyä. heitän tavarat helikopterin perälle ja käynnistän sen moottorin. mikael tulee katolle, juuri kun roottori alkaa pyöriä. mikael ampuu rynkyllään, mutta nousen jo ilmaan eikä se tee paljoa vahinkoa. sitten näen hänen ampuvan nuolen kopterin pyrstöroottoriin. "paska sihti." ehdin todeta itsekseni, kun roottori räjähtää ja kopteri alkaa pyöriä ja rysähtää parin sairaalatason läpi. otan uzin ja haulikon tilasta ja juoksen kauemmaksi käytävillä, kun tuli saavuttaa moottorin ja pyromaanin tavarani.

(Lets get this bitch started)

Olen valtion maastoaudon lavalla matkalla kotiin. Pysähdymme tarkistamaan moottorin öljyt tienvarteen. Kuulen takaani epämääräistä örinää. Katson taakseni ja näen pusikosta ryömivän hahmon. Juoksen tämän luo huomaten ettei hahmolla ole jalkoja. Yritän tarjota kättäni avuksi kun jahmo hyökkää minua kohti yrittäen purra. "Mitä vittua!" Karjaisen ja lähden juoksemaan autolle. Silloin näen että lännestä on tulossa laumoittain niitä lisää. Hyppään autoon ja otan lavan pohjalta haulikon. Viritän hermostuneesti haulikkoa lipasten tippuessa maahan. Zombien kaltaiset hahmot ovat jo aika lähellä. Ammun paria jalkoihin. Luodin saaneet kaatuvat mutta jatkavat ryömien. "Vooi paska." Tuhahdan itsekseni ja käsken kuskin käynnistää auton. Ammun vielä muutamaa zombieta päähän kunnes istun alas lavalle.

Kaupunkiin päästyämme ryntään kauppaan ostamaan tarvikkeita. Panoksia, veitsen teroittimen ja taskulampun. Vaihdan kaupan vessassa siviiliin pulssinihipoessa taivasta. Ulos tullessani huomaan ihmisten juoksevan kiljuen ympäriinsä. Näen muutaman "zombien" jahtaavan ihmisiä. Potkaisen vieressä olevan pyörän lukon auki ja lähden pyöräilemään varastolle. Varastolla potkin lukkoa auki vimmaisesti. Kymmenen minuutin potkimisen jälkeen riippulukko valahtaa maahan.

Varastosta otan käsiaseeni, viidakkoveitseni sekä tarvikevyöni. Takaani kuuluu murinaa. Se on zombie, joka pitelee katkennutta pesismailaa. "Antaa tulla vaa." Sanon ja zombie lähtee örveltämään minua kohti. Vetäisen aseeni selkäni takaa ja pamautan zombien otsaan luodilla.

Olen juuri noussut autostani, kun kuulen jostakin räjähdyksiä. Joillakin taitaa olla vähän järeämpiä aseita! Kierrän autoni nopeasti ympäri todetakseni, että se on verinen, mutta täysin ehjä ja sillä varmaankin pääsee mökille asti.

Huomaan että autoni haisee oudosti. "Tähän on koira haudattuna", murahdan itsekseni ja päätän olla käynnistämättä autoa. Kuulen örinää ja murinaa ja päätän että zombeja on taas kunnon lauma. Otan tärkeimmät tavarat, rinkkani ja rynkyn ja viisi lipasta. Odotan että zombit ovat riittävän lähellä ja raapaisen tulitikun ja heitän sen muutaman metrin päästä autoon. Auto syttyy ensin räjähdysmäisesti ja sitten RÄJÄHTÄÄ! Lennän räjähdyksen voimasta ainakin kymmene metriä ja putoan maahan. Luotiliivit estivät pahimmat vammat mutta jalka taisi mennä poikki ja käsi sijoiltaan. Muistelen äitini neuvoja yli kahdenkymmenen vuoden takaa ja pistän ensin oikean käteni nyrkkiin, kierrän sen hitaasti vasemmalle ja viimein käsi loksahtaa paikoilleen. Ainakin viisikymmentä zombia kuoli, mutta muutama on edelleen elossa ja tulee minua kohti. Otan glock-pistoolini ja ammun niitä, kaksi laukausta päähän ja neljä kurkkuun. Yksi huti, tietysti. Otan katanani tupesta ja huomaan kauhukseni että se on katkennut. Kyyneleet tulvivat silmiini kun katson hajonnutta katanaani. "Eeeeei!", karjun vimmoissani ja otan konekiäärin viereltäni. Alan ampumaan zombeja ja toistelen itsekseni: "Tapan sinut kane! Ja vieläpä katanani tyngällä, paskiainen!". Katselen ympärilleni tässä helvetiksi muuttuneessa maailmassa ja itsemurha häivähtää mielessäni. Yritän nousta muttei onnistu. Ryömin kohti sairaalaa ja jään makaamaan sairaalan lattialle. Kaivan rinkastani sämpylän ja vesipullon ja alan mutustelemaan sämpylää murheen ja raivon sekalaisin tuntein.

Kävelen käytävillä etsiskellen uusia koekaniineja. Entiset loppuivat juuri kun parannuskeino oli hahmottumassa. Olen saanut aikaan pienen määrän vasta-aineen tapaista lääkettä, mutta sitä pitää ottaa yksi annos joka päivä, eikä valmis määrä riitä edes viikkoon. Mukanani on pora, skalpelli ja nukutusruisku. Näen miehen makoilemassa lattialla ja hyökkään hänen selkäänsä skalpellilla.

Huomaan jonkun tulevan kohti. Otan pistoolin kotelosta ja osoitan sillä miestä, vaikka tiedän että siinä ei ollut ammuksia.

(En nyt tajua, mitä on tapahtunut... Ajatus ei kulje.)

Hidastan auton vauhtia ja komennann Nekkua pitämään turpansa kiinni. Tuijotan räjähdyksiä (näenkö ne?) järkyttyneenä. Minua oksettaa...

"Umpf!", tuhahdan kun mies puskee minua. Heitän pistoolini lattialle ja mottaan miestä naamaan. Sitten otan veitseni vyöstä ja isken sen miestä päin.

(Juups. Ei oikein ajatus kulje mihinkään suuntaan... Mitä pitäisi tehdä?)

Juoksen ulos ja hyppään pyörän selkään. Pyöräilen kiireellä lähimmälle huoltoasemalle päin, kun jysähtää ja kaadun pyöräni kanssa ojaan. "Helvetti!" Ärähdän ja kuulen örinää. Vetäisen aseen vyöltäni ja nousen ojasta. Minua kohti laahustaa muutama zombie, joista yhdellä on puukko vatsansa läpi. Ammun zombeja vain huomatakseni niitä tulevan lisää. Nostan pyöräni ojasta ja jatkan matkaani ampuen zombeja. Saavun huoltoasemalle hämmentyneenä edelleen tapahtuneesta. Ryhdyn etsimään kioskista tupakkaa vieroitusoireiden potkiessa jo sisään.

(Selevä. Aivot toimivat jo hiukan kirkkaammin...)

Olemme jo kohta kaupunkialueen ulkopuolella, mutta ensin meidän on ryösettävä tuo edessä oleva huoltoasema... Laitan kääntymisvilkun päälle ja kaarran autollani huoltoaseman pihaan.

Teemu kääntyy ABC:n pihalle ja hurautan itse perässä. Tuntui kummalliselta mennä ryöstämään jotain,

Päästän Nekunkin ulos autosta ja nyökkään Teemulle.
"Mistäs aloitetaan?"

(Painun nukkumaan)

Katson aseita ja sun muita hilavitkuttimia hiukan hämmentyneenä.
"Jos välttämättä haluat, niin jotain helppokäyttöistä..."

Huomaan että kaksi autoa on kaartanut pihaan. Nousen ylös tiskin takaa ja huudan: "Oletteko tekin etsimässä tarvikkeita selviytymiseen?" Sanon ja katson tyhjää tupakkakaappia vittuuntuneena.

Mies iskee minuun nyrkillään joka saa keskittymiseni herpaantumaan ja sitten veitsi uppoaa solisluun väliin. Ulvaisen ja yritän pistää mieheen nukutusruiskuni.

Mies pistää minua jollakin. Ajatukseni alkavat sumenemaan. "Mitä haluat minusta?", ehdin kuiskata ja vedän veitsen miehen olasta. Isken sen viimeisillä voimillani miehen rintaan (tähtään ainakin) ja viimeine asia minkä muistan on miehen kivusta vääristyneet kasvot. Menetän tajuntani.

"Leikkauspöydältä löytyy tyhjä paikka." virnuilen, kun hän sohaisee veitsen lääkärintakkini läpi, muttei saa kuin naarmun aikaan. Lähden raahaamaan miestä jaloista leikkaushuoneeseen ja kiristän hänet vöillä pöydälle. Otan zombiksi muuttuneen potilaan verta ja alan tutkimaan sen DNA:ta. Saan aikaan jotain sitä tappavaa ainetta, mutten tiedä voiko se vahingoittaa muuten. Ennen koettani testailen vielä zombeja tappavia myrkkyjä koehenkilöihin ja teen hallusinaatioita aiheuttavia ruiskuja. Sitten siirryn uusimman kaniinini pariin testiruiskulla, jolla voi olla parantavia vaikutuksia zombien puremiin.

(Kuule ei mulla oo puremaa! D: kauanko tuo ruisku nukuttaa?)

huivini ei liioin ole suojannut minua sinkoutuneilta metallin palasilta ja vasen poskeni on auki. otsa ruhjeilla ja silmän päällä tuntuva viilto. takki on palanut ja heitän sen päältäni ja repäisen hupparin silpoutuneet hihat irti. saappaat ovat suojanneet jalkoja, enkä ole menettänyt liikuntakykyä. laitan uzin vyölleni ja lataan haulikon viimeisillä panoksillani. räjähdyksen kuuleminen sai minut hymyilemään ja veikkaan miken olevan poissa pelistä. kuulen ääniä yhdestä huoneesta ja menen sen oven taakse kuuntelemaan.

Annan sotilastervehdyksrn takaisin ja sanon: "Jaaha. Taitaa olla aika lähteä... Teemu." Osoittaen metsästä saapuvia zombeja. "Alikersantti Dean Liser palveluksessanne. Nyt on aika pudotella zombien päitä luutnantti." Sanon ja vedän viidakkoveitseni vyöltä.

Lähden juoksemaan caddya kohti. Heitän thompsonin takapenkille ja hyppään kyytiin. "Noniin luutnantii, eiköhän lähdetä." Sanon ja lataan asettani.

Raotan silmmiäni ja näen miehen virnuilevan minulla. Herään ja huomaan että minut on sidottu johonkin penkintapaiseen. Sylkäisen lattialle ja kysyn mieheltä: Mitä sinä haluat minusta?"

(Yeps. Ja tankkasin myös auton.)

Mukavaa, ajattelin ajaessani taas Teemun perässä. Toinen aseista höpisevä tyyppi. Kaivan yhden Omistajan kymmenistä autoon raahatuista pulloista ja otan jälleen kulauksen.

"Nhiin..." Mumisen määrätietoisena. Otan yhdestä likööripullosta hörpyn.

Hän on hereillä. "Tuntuuko kipuja?" Alan kyselemään sivuvaikutuksista. "Tuntuuko mikään paikka sulavan? Tunnetko ylipäätään mitään? Keuhkot ja sydän näyttävät toimivan." Totean ja otan ruiskulla miehen käsivarresta verta. Vien sen mikroskoopille ja totean lääkkeen toimineen kiitettävästi.

"Kipua tuntuu vain oikeassa sääressä ja vasemmassa olassa, jo edes olet lääkäri", sanon.

Maisema tien ympärillä vaihtuu metsään kaupungin jäädessä taakse. Siru ajaa perässä ja Dean on ollut jonkin aikaa hiljaa.
"Pysähdymme sitten seuraavalla huoltoasemalla, jos siellä ei ole liikaa zombeja. Voimme kyllä joutua taas tappelemaan." Sanon ja avaan ikkunani. Viilentää mukavasti auringon lämmittämää autoa.

(Olen paikalla...)

(Olen edelleen paikalla... Menen yhdeltätoista nukkumaan ja huomenna sitten ilmestyn tänne kuuden aikaan... Pitäisikö hahmojen hommata radiopuhelimet jostain? Olisivat käytännöllisiä...)

(Kesätyöt)

Teemu pysähtyi. Pysähdyin ja loikkasin autosta ulos ottaen aseeni mukaan. En muistanut enää sen nimeä, mutta ehkä onnistuisin osumaan.
"Epäilyttävän hiljaista." totesin.

Teemu hyppäsi autosta ja lähti tutkimaan hylättyä puollustusvoimienautoa. Noy
usen itsekkin autosta jä lähden kohti autoa varmistaen Lorciniani. "Tutkitaan varovasti tämä auto. Siru! Vahdi zombien varalta." Huudahda ja menen auton taakse.

(En, vain kaksi viikkoa. Tosin, saatan sitten niiden loputtua olla lomalla... Kännykällä tappeluksi menee sitten, mutta vielä ensiviikonloppuna hippaloin täällä ihan liian kanssa..)

"Selvä." vastaan. Rynnäkkökiväärejä! Kävelen kauhuissani Teemun perässä. Enhän minä sellaista osaa käyttää.Tähyilen ympäristöä zombien varalta ja hyräilen ajatuksissani Apulantaa.

Nekku katsoo minua syyttävästi autosta, mutten uskalla päästää sitä ulos. Paikka on lievästi sanottuna karmea.

"Olinhan minä. Tässä samassa sairaalassa. Ja kemistinäkin työskentelin. Mutta työ pitää saada loppuun. Niinkuin pomo käski." Kokeilen zombin vereen samaa lääkettä suuremmalla määrällä, ja huomaan solujen kuolevan. Kaikkien. "Tiedätkös... lääke auttaa vain juuri ennen zombiksi muuttumista ja tappaa taudinaiheuttajan ja kuolee saman tien itse. Sitä ei voi antaa jo muuttuneille. Muuttumattomille antaminen aiheuttaa ikuisia tuskia ja kuoleman lääkkeen yrittäessä syödä kaikkea." Selostan ja lisään äskeiseen ruiskuun tuplasti sen määrän mitä testasin mieheen äsken. "Se ei aiheuta riippuvuutta, vaan on viimeinen oljenkorsi." Otan toisen ruiskun ja otan sillä zombin verta. "Nyt pitää vain testata mitä yliannostus tekee ihmiselle." Lähestyn miestä penkissä ja laskeudun hänen eteensä ruiskut kourissa. "Spoiler alert! Se tappaa kaiken." Virnuilen ja valmistaudun pistämään miestä zombiruiskulla.

"Odota!", hengähdän. "Minulla on asiaa", lisään. " Tule lähemmäksi niin kerron sinulle zombien alkuperästä, ja siitä mistä ne on tehty!", keksin hätäpäissäni sanoa ajan voittamiseksi.

olen kuullut tarpeeksi. "tiputappa ne ruiskut maahan ja kerää kaikki lääkkeesi kassiin." potkaisen oven auki ja laukaisen haulikolla kattoon varoitukseski. "seuraavaksi tähtään päähäsi." osoitan valkotakkista miestä haulikolla. mikael näyttää olevan sidottuna pöydällä, mutten ymmärrä miksei autopommi toiminut. "kun olet kerännyt lääkkeet, heität kassin minulle ja jätän teidät tänne leikkimään lääkäriä."

Joku osoittelee haulikolla ja katosta tippuu laastia. "Lääkeruiskuja on vain kolme. Haluusinaatioruiskuja viisi. Ja ne kaikki menevätpomolle. Työ pitää saada loppuun." Tipautan ruiskut lattialle ja otan ruiskut lääkärinlaukkuun ja potkaisen sen miehelle. Täytyy aloittaa alusta. "Entäs nyt?" Kysyn ja viittaan koekaniiniini joka on edelleen vöissä.

"Kane! Sait jo lääkkeesi, painu helvettiin!", huudan kanelle raivoissani. Ja sinä, lääkäri, et aloita mitään!", sanon lääkärille tuimasti ja odotan kanen poistuvan.

otan laukun lattialta ja hymyilen. pamautan haulikolla mikaelin käteen. "hoitele potilaasi tohtori." lataan ja lähden laukun kanssa. juoksen käytävillä ja pääsen ulos sairaalasta ja löydän parkkipaikalta ambulanssin. käynnistän sen johdoista ja kaahaan valtatietä lähimpään kylään.

Mies ampuu koettani käteen. "Helvetti. Toivottavasti tämä ei vaikuta tuloksiin." Totean ja nappaan maasta ruiskut. "Testataanpa sitä yliannostusta ja sitten alan valmistamaan lisää. Ikävä kyllä aineet alkavat olla lopussa." Lähestyn uudestaan miestä ja valmistaudun painamaan neulan hänen kaulasuoneensa.

"Ouh!", huudahtan kun kane ampuu minua käteen. Huomaan samalla että vasemman käteni nauha katkesi mutta lääkäri ei taida olla vielä huomannut mitään veren seasta. Isken haavoittuneella kädelläni ruiskun miehen kädestä ja avaan ehjällä pikkurillilläni oikean käteni. Sitten mottaan miestä naamaan ja avaan jalkasiteeni.

Katkonaisen jalkani takia en ehdi reagoida nopeasti poraan ja se osuu rintaani. Luotiliivini suojaavat minua ja riuhdon poran miehen kädestä ja heitän sen pois. Sitten nappaan ruiskun ja isken sen miehen kaulaan ja painan ruiskun nesteet miehen kaulaan. Sitten valahdan veltoksi ponnistuksesta ja verenhukka alkaa sumentamaan aivoni. Voin pahoin ja viluttaa. Oksennan miehen päälle ja pyörryn.

Nyökkään teemulle ja lähden caddylle. Avattuanu takakontin rupean kaivelemaan ruuvimeisseliä. Ei, ei, ei, tämä! "Löytyi!" Huudan ja menen takaisin kuljetusautolle. Ryhdyn ruuvamaan akkua irti moottorin vierestä. Irrotettuani akun pistän ruuvimeisselin varustevyöhöni ja nostan akun kantoon. Lasken sen takakonttiin. Pakkaan pinon autoon ja lähden tarkistamaan kuljetusauton tankkia. "Ei tippaakaan." Huokaan ja vien kanisterin takaisin Teemun autoon.

"Hienoa." sanoin. "Voimme jotenkin pitää yhteyttä."

Otan tavarat vastaan ja raahaan ne autolleni. Nekku katsoo minua syyttävästi, kun tungen ne vänkärin paikalle.
"Toivottavasti toisilla ei ole samalla taajuudella olevia radiopuhelimia. En oikein pitänyt siitä haulikon kanssa heilujasta." sanon Teemulle ja Deanille tullessani autolta takaisin.

"Niin. Jäljellä enää muutama hassu ihminen ja kun sattuu törmäämään johonkuhun, heti uhkaillaan haulikolla. Ei sinänsä, kyllä minäkin harkitsin sinun ampumista, muttet näyttänyt niin vaaralliselta ja ammuit zombeja." vastasin.

(Yliannostus. Voisiko joku poiketa sairaalaan? Kuolen neljän tunnin sisällä o=o
O

(Katsotaan... Minun puolesta voidaan.)

Taistelen itsekin oman radiopuhelimen kanssa.
"Pitäisi varmaan harjoitella ampumista. Ei sinänsä, täällä kyllä riittää maaleja... Ja onneksi zombit ovat niin isossa joukossa, että pakostakin osuu johonkin..." mutisen.

Loikin hiukan kauemmaksi.
"Kuuluu." vastaan.

Neula painuu suoneeni ja hoiperran taaksepäin miehen oksentaessa ja ryömin lääkekaapeille. "Vastamyrkky... zombeja vastaan tehty vastamyrkky... helvetti..." kiroan ja nappaan kaikkea mahdollista yskänlääkkeestä morfiiniin. Työnnän tabletteja suuhuni ja painan ruiskeita rintaani. "Lääke zombinvastaiseen lääkkeeseen..?" Tajuan ja ryömin kivuissa takaisin leikkauspöydälle ja otan zombin verta sisältävän ruiskun. Painan sen epätoivoisesti käsivarteen ja nousen seisaalleen. Kipu hälvenee, mutta käteni väri alkaa vaihtua. Siitä tulee tummempi ja punaisempi ja kipu palaa sietämättömänä. "Perkele!" Karjaisen ja hoipun käytävälle. Käden lihakset polttavat ja kasvavat. Alan tuntea samaa koko kehossani. Nyt näen käteni vain epämuodostuneena lihan ja luun sekasotkuna ja tiedän mitä koko keholleni käy. Juoksen käytävää pitkin etsien vimmoissani pelastusta ja löydän portaikon, joka johtaa alemmille tasoille. Suljen silmäni ja hyppään pää edellä pimeyteen.

"Jokin sentään sujuu tänäänkin." kirjoitan taajuuden kaiken varalta ylös käsivarteeni.

(Ei haittaa vaikka pääsi hajoaisikin, sillä zombiksi muutut vaikka pääsi murskaantuu. Mutta nenän mitää olla ehjä jottet tukehdu)
(Enää 3 ja puoli tuntia D':)

"Selvä." vastaan ja kävelen Teemun luokse.

"Miksei. Toivottavasti en jätä radiopuhelinta päälle, ettei sinun tarvitse kuunnella lauluani." sanon ja nousen oman autoni kyytiin. Sitten muistan. "Täytyy ensi pöllimisreissulla hankkia paristoja..."

(Hankkikaa paristoja sairaalasta! En haluu kuolla! Yääh!)

(Michem sniikkaisi sisään ja pelastaisi sekunnissa... XD)

pysäytän ambulanssin tullessani pieneen kylään. siellä on muutama talo, korjaamo, bensa-asema, sekatavarakauppa ja majatalo, jossa ravintola. ambulanssin bensamittari näyttää nollaa, joten nousen siitä. kylässä ei näytä olevan zombeja, saatika ihmisiä, joten laukaisen haulikon ilmaan. pari zombia ryömii majatalosta ja lahtaan ne. haulikon panokset loppuvat, joten tipautan sen maahan ja lähden korjaamolle. löydän polttimia, kaasutankkeja, työkaluja, bensaa, rautalankaa ja jeesusteippiä. kierrän korjaamon taakse ja löydän harrikan. alan heti hommiin. teen liekinheittimet harrikan kylkiin kaasupulloista ja sekatavarakaupasta saadusta letkusta. lisään siihen vielä kaksi moottorisahaa ohjaustangolle ja tehtailen molotoveja vyölleni viisi. teen itselleni luotiliivin lisäämällä hihattomaan huppariini teräslevyjä ja hankin uuden mustan ja pitkän takin, sekä huivin ja aurinkolasit. kerään kaupasta purkkiruokaa reppuun ja kiinnitän kaksi kanisteria bensaa sen sivuille. Istahdan harrikan päälle uzi vyölläni ja painan kaasua. se hyrähtää käyntiin ja alan ajelemaan pitkin valtatietä kohti pohjoista.

(Siis mulla on taju kankaalla mutta voisinhan mä herätä...)
raotan silmäni ja näen olevani sairaalassa. On kylmä, ja viluttaa.
Raahaudun sivuhuoneeseen ja löydän sieltä radiopuhelimen. Vaihdan epätoivoisesti taajuuksia ja sanon koko ajan: "Apua, auttakaa! Olen kajaanin keskussairaalassa!"
(Toivotaan että en kuole. 2 tuntia aikaa D:)

nimi: Thomas Boykin
sp: mies
ikä: 47
ulkonäkö: lihaksikas ja kookas. Iho repeillyt paikoittain ja selkäranka noussut esiin. Sormien luut pitkät ja terävät kuin veitset ja naamasta toinen silmä painunut umpeen ja leuka roikkuu lihasäikeitten varassa. Valkoisen lääkärintakin rippeitä hieman yllään.
Kyvyt: äärimmäisen voimakas ja kestävä, muttei kovin nopea. Oksentaa sulavia sisuskalujaan, mitkä levittävät epidemiaa ja polttavat kaikkea elävää.

"Apua! Kuolen verenhukkaan, keskussairaalassa", sanon radioon ja sanon vielä: "Sairaalassa voi olla mutaatio...", pyörryn. (Tunti enää ja olen vainaa)

(Kanelle? Ja muuten, en oikeestaan laskenu aikaa vaan ajattelin että verenhukka tappaa nopsaan. Ai nii, mun vasen käteni on paskana, kiitos kanen :))

(Juu ei haittaa, ja oikeakätinenhan Mikael on, kuten minäkin. Vasempaan käteen ajattelin liitettäväksi macheten ;))

(Yeps! Kurpizza kuittaa ja ilmoittautuu ropeen!)

Ylinopeudella ajaminen on aina yhtä hauskaa. Painan kaasua ja huudatan Acdctä...

(Ei mikael tuliaseista piittaa. Muuten, mun pitäisi hankkia jostakin hidden blade, esim. sidotusta tuolista vapautumiseen. Ja mä yritin varoittaa pelurin mutanttizombista mutta pyörryin)

Näen kirjaimellisesti punaista kaikkialla. Yritän tavoitella kädelläni tukea seinästä ja nousen ylös. Isken vahingossa pääni kattoon ja ulvaisen. Se ei tosin kuulosta siltä, vaan syvältä kurkustani lähtevältä korahdukselta ja tunnen verta valuvan suustani. Näkö tarkentuu yhtäkkiä liikkuvaan olentoon ja lävistän sormillani zombin. Haistan sitä ja revin sen kappaleiksi. Se ei ole tuore. Liha on saastunutta. Lähden astelemaan pimeässä ja tartun kaikkeen elävään mitä löydän ja tapan ne.

(Hidden Blade on teräaseista siistein, mutta tämän hahmon päätin jättää reippaasti Assassin's Creedin ulkopuolelle.)

Ajettuamme jonkin aikaa ylinopeutta alan hiljentämään vauhtia tasaisesti, kunnes näen sairaalan edessäni. Vaihdan vastaantulevien kaistalle ja menen liittymästä, kunnes useiden törkeiden liikennerikkomusten jälkeen saavun sairaalalle. Astun autosta ulos ja mukaani otan Neuvostoliittolaisen SVT-40- puoliautomaattikiväärin pistimellä ja kaksi lipastaskua, jotka laitan vyölleni. Tuijotan vähän aikaa sairaalan edessä olevaa räjähtänyttä autoa.

"Dean, pidä silmällä autoja. Kiväärejä saa autostani, jos tilanne käy pahaksi, mutta liian pahassa tilanteessa soita meille." Sanon Deanille.
"Siru, tule mukaani. Sisällä taidetaan tarvita lääkäriä." Sanon ja lähden hiippailemaan sairaalan sisälle.


(SVT40: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2b/1940_Tula_SVT40.jpg )

(Piiloteriä myydään nykyään fanikaupoissa)

Haistan oven takana olevan jotakin. Murskaan sen ja näkökenttääni tarkentuu olento. Se on liitetty koneeseen ja haisee sairaalta, mutta se käy. Tartun ihmiseen jaloista ja kaulasta. Leukani ei ehkä toimi, mutta voi pilkkoa sen. Kaivan aukon olennon rintakehän läpi ja pilkon siitä palasia kurkkuuni olennon huutaessa kuolemantuskiaan.

(Peluri, söitkö sä mut? :O)

(Kiitos. Mutta kai mutanttizombillakin jokin heikkous on?)

(Kiitos)

(Koomapotilaita käytin jo, eli vähän vaihtelua. Mutantin voi tukehduttaa tai pudottaa. Tai räjäyttää. Mutta luodit eivät sitä tapa.)
Lähestyn ihmisiä seinän sisällä ja kiipeän heidän alleen. Alan sulattaa lattiaa heidän takanaan.

(Kuolen puolen tunnin sisällä!)

(Jokainen zombie kuolee kun sen aivot tai hengityselimistö tuhotaan. Pelurilla on varmaan vahvemmat luut. Ei olisi pitänyt tunkea se neula pelurin suoneen *~*)

Harpon tajuttoman miehen luokse. Verenhukka on aika paha, mutta näyttää olevan hengissä.
"Elossa on." sanon ja pikaisesti puhdistamaan ja sitomaan kädessä olevaa haavaa. Luoti täytyy kaivaa ulos myöhemmin, kun on enemmän aikaa. Tarkistan samalla, onko jossain muita haavoja. (Onko niitä? En jaksa muistaa...)

(Yeps. Noh, korjaus: luodit poistaa.. Muistin sen olleen joku muu ase...)

Koko käsi on sen verran tohjona, että tyydyn laittamaan sen parhaani mukaan pakettiin, jotta edes verenvuoro vähentyisi. Vilkuilen samalla ympärilleni ja huomaan pöytään köytetyn zombien. Lisäksi lattialla on ympäriinsä lääkeruiskuja.
"Teemu hei..." aloitan.

"Niin?" Kysyn oven läpi.

"Tuota... täällä on taidettu tehdä jotain kokeita..." vastaan epäröiden. "En vain tiedä mitä varten ja sitä, mitä lääkkeitä tähän mieheen on laitettu..."

"Hyvin paljon mahdollista." sanon ja riennän pesemään käteni. Toivottavasti en saa mitään tartuntaa. Menen sitten takaisin miehen luo ja juotan hänelle vettä. "Muistuu mieleen kaikki lapsuuden zombileffat." sanon Teemulle ajatuksissani.

"Niin." vastaan. "Miestä voitaisiin minun mielestäni jo lähtä siirtämään autolle." sanon hamstratessani desinfiointiaineita ja muuta hauskaa mukaan. "Tämä ei ole kovin turvallinen paikka."

(Vahvat luut on. Kallo pelkkien luotien ja veitsien takia haavoittumaton ja sulavat sisuskalut tekevät keuhkojen ympäristön läpipääsemättömäksi. Ja jos kurkun aukaisee, voi yhä hengittää reiän avulla ja kaulan nikamat taas sitä vahvempaa luuta.)
Entisessä leikkaushuoneessani palavat yhä valot. Ja ihmiset ovat menneet sinne. Nousen lattian läpi pimeässä ja isken nyrkkini seinään. Etsin ja katkaisen johdot, jotka vievät huoneeseen ja koko siipi pimenee. Korahdan ja menen takaisin lattiaan ja kierrän seinän kautta leikkaushuoneen kattoon. Alan sulattaa sitä ja valmistaudun hyökkäämään lihan kimppuun.

"Mahtuu kai. Nekku halusikin pureskeltavaa." naurahdan, kun valot sammuvat yhtäkkiä. Haparoin taskulampun auki.

Laasti sulaa tieltä ja repäisen teräsristikon syrjään. Haistan ihmisiä ja jotain pientä ja saastaista. Korahdan ja tiputtaudun leikkaushuoneeseen. "ROOAGH!" Huudan, kun tajuan puhekykyni olevan mennyttä. Katson uroksesta naaraaseen ja päätän tappaa uhan ensin. Puristan käteni nyrkkiin ja yritän liiskata miehen niillä.

(Heis muutes. Katsos keskustelu Svenskaklubben mikälie... Palstavalloituksia taas aloitellaan...)

"Selvä." sanon ja heitän repun selkääni. Puristan asetta toisessa kädessä ja taskulamppua toisessa. "Kumpaan suuntaan?" kysyn ovella.

Liha ei pääse karkuun. Murskaan seinän tieltäni ja juoksen heidän peräänsä. Päättelen heidän olevan liian nopeita, joten nappaan pari sairaalasänkyä ja viskaan ne heidän eteensä. "Eigrh... Pakhenreh..." Syljen verta ja jatkan heidän perässään.

Juoksen Teemun perään kauhuissani ja koitan olla kompuroimatta ja kiljumatta. Samalla listaan repussani olleita tavaroita.

(Olen pahoillani, minun pitää nyt mennä nukkumaan, en pysty keskittymään koska siskoni ei osaa pitää turpaansa vaihteeksitaas kiinni ollenkaan... Hyvää yötä. Aamulla sitten jatkan.)

Haimani alkaa toimimaan. Raotan silmäni ja tuntuu kuin pomppisin ylös ja alas. Huomaan että vasen käteni on paketissa ja minua kantaa joku vantteran oloinen mies. "Kuka olet, ystävä vai vihollinen?", kysyn minua kantavalta mieheltä heikolla äänellä. Kuulen ärjyntää takaamme ja käännyn katsomaan. Näen minua hoitaneen tohtorin näköisen oudon olennon juoksemassa perässämme. (Öö, assassin, mikaelilla on pituutta yli kaksi metriä ja painoakin reilusti sata kiloa. Oletko varma että pystyt kantamaan sitä kuin perunasäkkiä?)

Pyörittelen peukaloitani autossa. Nousen ylös autosta venytellen. Kävelen Sirun autolle ja avaan takaoven. "Paikka. Paikka, koira." Sanon Sirun koiralle. Työnnän tavaroita tiivimmin yhteen ja nostan joitakin laukkuja taakse koiran seuraksi. "Lupaan ottaa sinulle pallon ensi "huoltokerralla" okei?" Koira katsoo minua hölmistyneenä kunnes menee maate.

(Assassin// Yeps. Adrealiini on ihmeellinen asia.
Halfhelf//Noh kädestä on se pahin verenvuoto saatu pois.)

Kranaatti ei ilmeisesti auttanut zombiin. Mieleeni muistuu että löysin formaldehydiä salista. Joudun hiljentämään juoksutahtia ja kaivan sen repustani. Saattaisi hiukan ainakin hidastaa zombin vauhtia, jos ei muuta. En vielä kuitenkaan uskalla avata pulloa, jotten vahingossa läikyttäisi sitä kenenkään päälle. Nopeutan taas juoksutahtiani saadakseni Teemun kiinni. Toivottavasti pääsemme ulos, ennen kuin hänen voimansa loppuvat kokonaan.

Sysin johtoa helvettiin ja koitan olla kaatumatta. Tuhlaan sekunnin alkoholin kaipaamiseen.
"Enää ei pitäisi olla pitkä matka!" huudan, vaikken ole varma, kuuleeko kukaan.

Katto alkaa romahdella... Nyt on pääatävä ulos täältä! Olen juuri kääntymässä toiselle käytävälle, mutta siellä laahustaa aivan liikaa zombeja. Avaan oven ja ryntään lähinpään huoneeseen.

Hetken vilkuilen ympärilleni kummastellen Teemun katoamista, sitten tajuan rynnätä hänen peräänsä. Toivottavasti romahtava katto liiskaa zombit. Lukitsen huoneen oven ja tajuan, että se tuskin pitää Hulkkia poissa. Toivottavasti täällä on ikkuna tai toinen ovi...

"Selvä." sanon ja kävelen ikkunan luo. Kammoan korkeita paikkoja käteni tärisevät jo nyt hiukan. "Pidetään kiirettä. Hulk pääsee aika varmasti oven läpi. Voin ottaa joitain tavaroita sinulta."

Ihmiset katosivat näköpiiristä. Mutta eivät piileskele kauaa. Heittelen katonpalasia tieltäni ja haistan ilmaa. Paljon zombeja tulossa. Mutta ne eivät saa ihmisiä. Tarvitsen lihaa. Seuraan ihmisten hajua ja hajotan oven jonka takana he yrittävät paeta ikkunasta. "Pyshrykää aloilhranne!" Syljen verta ja yritän tarttua naaraaseen.

Luikahdan pois Hulkin edestä ja muistan formaldehydin. Nakkaan sen otuksen silmille (?) (Oletan ainakin kirvelevän...)
"Aivan sama!" kiljun. "Hypätään vaikka yhtä aikaa, mutta kunhan hypätään heti!"

"Vihdoin." vastaan ja loikkaan Teemun perään. Hulk ei mahdu samasta ikkunasta sitä hajottamatta.

(Sori Peluri. Sinä olet nyt Hulk, koska en tiedä nimeäsi.)

Nyökkään ja juoksen autoille.
"Dean!" kiljun. "Zombie-Hulk on perässämme! Autot valmiiksi!"

(Saattaa yhtäkkiä tulla tauko, koska täällä ukkostaa hiukkasen...)

Ei ei ei. Juoksen käytävään ja parin huoneen ohi, kunnes tulen lasi-ikkunalle ja näen ihmisten yrittävän autoon. Tarraan kiinni seinästä ja repäisen siitä kaksi ja puolimetrisen betonin palan. Nostan sen suorille käsille ja paiskaan ikkunan läpi ihmisten autoa kohti.

(Sori nukuin pommiin) Murtunut jalkani nytkähteli rajusti kun minua veivattiin sinne tänne. "Mikael Whitestar, ammattimetsästäjä ja 10 danin han moo doo-taistelija. (Taisin matkia Chuk Norrista :p) "Kiitos luutnantti, olen teille henkeni velkaa", sanon ja sitten muistan että hänhän on se sama tyyppi joka riiteli kanen kanssa. "Hei, eikös me muka tavattu silloin kilometri sairaalasta etelään? Kun kane uhkasi ampua sinut?" "Varokaa! Ohjus!", huudan kun näen hirviön heittävän jotakin kolossaalista eitä päin. "Kaikki pois autoista, se osuu autoihin!", ehdin huutaa vielä. (Peluri taisi tappaa koirasi)
(Niin vielä, jospa lisättäisiin tähän peliin vähäsen fantasiaa? En tarkoita taikuutta vaan että koska pelurikin osasi mutaatioida itsensä niin minähän sain sitä samaa lääkettä peräti kaksi kertaa jos zombiveri lasketaan mukaan. Taisin keksiä hyvän juonenkulun ;D)

(Öh?)

(Luulisin niin, sillä tuollainen mötikkä tuollaisella voimalla hajottaisi jopa bunkkerin).

(Being confused)

(Siis mitä vittua? Minä ja Mikael autossa ja Hulk heitti jonkin metallimöhkäleen päin, joka kuitenkin lensi ohi. Mitä helvetin ohjuksia tuli ja mistä ja miten koira voi kuolla? Istuko Mikael päälle? Hulkhan on rakennuksessa? Miten auto meni paskaksi... Täh????)

(Ohjuksella tarkoitin juuri betonimöhkälettä ja se lensi assassinin auton yli ja osui sun autoosi. Eli koirasi voi kuolla jos et ehdi pelastaa sitä.)

(Aaa, okei. Mutta sinutkin laitettiin autoon...)

(En minä mutaatiota harrastanut, kun otin yliannostuksen zombeja vastaan tehtyä lääkettä, sitten sekaisin kaikkea mitä kaapista löytyy ja vielä zombin verta. Vahinko. Enkä sanonut osuneeni kehenkään, vaan vain viskasin sen)

Ihmiset pääsivät karkuun. Murahdan kivusta joka vihloo silmääni ja näen zombien parveilevan käytävällä. Ne eivät yritä käydä kimppuun, joten annan niiden olla ja ne seuraavat minua, kun etsin lisää ihmisiä ja syön ne. Pian ihmiset kuitenkin loppuvat ja pitää siirtyä ulos.

(No, auto ei siis vissiinkään ole paskana.)

"Herätyyys." tökkään heräilevää miestä. Nekku oli keskittynyt putsaamaan miehen korvia ja sieraimia.
"Onko kaikki hyvin?" kysyn radiopuhelimen kautta muilta.

(Ai nii joo. Mut ajattelin että jos zombielääke plus zombiveri sais mussa ns. Pikaparannuksen ja/tai hallusinaatioita?) Kuulen rysähdyksen kun kivi osuu naisen autoon. Teemu lähtee aseen kanssa autosta ja alan tonkimaan aseita. Löydän sieltä tarkkuuskiväärin (kai siellä barrett on?) ja lataan sen. Armeijan aikojen lempiaseeni. Näen että zombeja on alkanut tulemaan meitä kohti (niinpä, toki tuollaiset äänet zombeja kutsuu?) ja juuri kun olin ampumassa jotakuta zombeista niin selkääni pitkin kulkee järistyttävä kipu. Kipu loppuu miltei yhtä nopeasti kuin alkoi ja huomaan että koko vartaloni tärisee. Jalkani katkennut luu sulautuu yhteen ja vasemman käteni tilalle syntyy jokin lekamainen uloke, puhdasta luuta. Suustani alkaa vuotamaan kuolaa ja harkintakykyni heikkenee. Verisuoneni pullistuvat ja pääni nytkähtelee rajusti.

Tätä kestää kymmenen minuuttia kunnes huomaan että muistutan jonkinnäköistä kehonrakentajaa jolla on vasemman käden tilalla leka ja lihasten verisuonet ovat näkyvillä.

http://i.annihil.us/u/prod/marvel//universe3zx/images/thumb/8/83/Collective_Man.JPG/406px-Collective_Man.JPG

(Suurin piirtein tuon näköinen)