Minkähän verran mahtaa Helsingin seudulla asua sellaisia 25-35-vuotiaita sinkkunaisia, jotka olisivat valmiita muuttamaan pienempään kaupunkiin ja vaikka kauaskin Helsingistä, jos olisi mies, jonka kanssa muuttaa?
Olen itse tuollaisesta pienemmästä kaupungista kauempaa, ja harkitsen kovasti muuttoa Helsinkiin muun muassa siksi, että siellä olisi epäilemättä paremmat mahdollisuudet löytää parisuhde. On kuitenkin vaikea kuvitella, että haluaisin asettua asumaan sinne loppuelämäkseni, ja etenkin mahdolliset tulevat lapseni haluaisin kasvattaa jossakin muualla, paikassa, joka tuntuisi enemmän "ihmisen kokoiselta" ja jossa luonto olisi lähempänä.
Mutta ovatko kaikki sinne muuttaneet enemmän tai vähemmän asettuneet sinne olemaan niin, että tuollainen muutto ei enää kuulostaisi hyvältä? Vai olisiko peräti mahdollista löytää nainen, joka jopa jollakin tasolla toivoisi löytävänsä jotain kaltaistani?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko todella niin, että kellään ei ole mitään sanottavaa tällaiseen kysymykseen?
Riippuu varmaan työnsaantimahdollisuuksista. Enkä muuten luottaisi siihen, että täältä olisi helpompaa löytää puoliso, sillä täällä jokainen tuntuu odottavan jotain vielä parempaa seuraavan nurkan takaa, koska hyvää tarjontaa riittää.
Voi että, minä juuri toivoisin! Olen itsekin alunperin muualta, ja täällä pelkästään elämäntilanteeni takia!
Olisi ihanaa asettua jonnekin muualle, ja alkaa rakentamaan yhteistä elämää "sen oikean" kanssa. :) Kaikki vaan vaimonhakuun Helsinkiin, kyllä täälläkin uutta verta kaipaillaan! ;)
Tarkoitatko elämäntilanteellasi juuri sinkkutta, vai jotain muuta?
Hei!
Tarkoitin sekä sinkkuutta että työtilannettani. Alani töitä löytyy täältä helpommin, ja ihmisiin tutustuu enemmän. En siis yksin lähtisi asumaan pienemmälle paikkakunnalle etsimään töitä, kun minulla niitä täällä riittää, ja samalla ihmisiin tutustuu helposti.
Mutta tilanne olisi toinen, jos rakkaani kanssa yhdessä muuttaisin toisaalle, sitten voisin ottaa riskin töidenkin suhteen, sillä minulle on parisuhde ja rakkaus tärkeämpää elämässä, kuin ura. Ja varmasti ajan mittaan jotakin löytyisi... Uskon, että myös viihtyisin enemmän luonnon läheisyydessä ja poissa kaupungin vilskeestä, vaikka ihanassa omakotitalossa.
Ehkä sitä ei minusta uskoisi, kun osaan ja pyrin nauttimaan sinkkuvaiheesta ja osallistua menoon Helsingissä, mutta kuten sanottu, se on vain tätä tilannetta, ei muuten "minua"...
Tarkoittaako sinkkuvaiheesta nauttiminen, että harrastelet yhden yön juttuja? Minulla on sellainen epäilys, että Helsingissä naiset olisivat tavallista "käytetympiä" sekä lisäksi ulkomaalaismiesten makaamia. Siis ei tietysti kaikki sinkkunaiset, mutta uiseimmat. Suomen muilla paikkakunnilla sukupuolitautitestien yhteydessä kysytäänkin, että onko seksiä harrastanut Helsingissä, sillä siellä on eniten hiviä ja muita sukupuolitauteja.
Minä tapasin miehen nettideitin kautta. Muutin hänen luokseen, sillä uskoin kaikkeen hyvään. Valitettavasti meni päin seiniä. Ohjeeksi annan, että etsi ensin työ ja oma asunto ja tutustu rauhassa. Ei voi olla kamalampaa kuin joutua toteamaan, ettei Se ollutkaan sitä mitä luulit.
Työtilanne ratkaisee, en haluais olla taloudellinen riesaa miehelle. Toki jos mies on valmis tekee töitä kahden edestä niin mitä väliä missä asuu, kunhan rakas on kainalossa.
Huonosti on töitä muualla Suomessa omalla koulutuksellani, pienissä kunnissa ei ollenkaan, kun en julkisen sektorin tehtävistä ole kiinnostunut.
Helsingissä asuminen on törkeän kallista mutta toisaalta täällä on kaikkea mitä tarvitsen. Ja lentokentälle lyhyt matka, sieltä pääsee sitten niihin paikkoihin missä on vielä enemmän.