Eteläinen Jäämeri pienenee!

Eteläisen merijään kasvu on pysähtynyt kuin seinään ja sen laajuus on viime päivinä pienentynyt! Sekä vuoden 2013 käyrä että keskiarvokäyrä ottavat kovaa vauhtia tämän vuoden käyrää kiinni! Ollaan jo aivan vuoden 2013 käyrän tuntumassa!

http://nsidc.org/data/seaice_index/images/daily_images/S_stddev_timeseries.png

Tämä johtuu siitä koska ilmasto kuumenee!
16137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nopeasti jäätynyt munankuorijää on sulanut heti lämpimämmän kelin tai myskyn aikana. Ei kannattaisi hehkuttaa munankuorijäästä.

Äänestä

No voi pyhä yksinkertaisuus! Eihän siellä mitään sulamista tapahdu kesken jäätymiskauden. Selityksenä voi olla vaikka myrsky, joka on pakannut jäätä ahtojääksi tai sitten jokin virhe mittauksissa.

Äänestä
  • Ilma muuta voi. Jäähän jäätyy niin pitkälle kunnes tulee riittävän lämmin ilmaa ja/tai vettä ettei voi jäätyä enää. Jään reuna elää aina kelin mukaan. Lämmin sää pystyy hyvin sulattamaan jäätä reunasta. Etelän jäätkin ulottuvat parhammillaan 55S leveyspiirille eli keskieuroopan leveysasteille. Kyllä siellä jäätymiskausi voi muuttua hetkessä sulamiseksi.

    Tosin tässä tapauksessa todennäköisesti myrsky on rikkonut heikon munankuorijään. "Mikä laulaen tulee, se vihältäen menee".

    Äänestä

  • heikot jäät kirjoitti:

    Ilma muuta voi. Jäähän jäätyy niin pitkälle kunnes tulee riittävän lämmin ilmaa ja/tai vettä ettei voi jäätyä enää. Jään reuna elää aina kelin mukaan. Lämmin sää pystyy hyvin sulattamaan jäätä reunasta. Etelän jäätkin ulottuvat parhammillaan 55S leveyspiirille eli keskieuroopan leveysasteille. Kyllä siellä jäätymiskausi voi muuttua hetkessä sulamiseksi.

    Tosin tässä tapauksessa todennäköisesti myrsky on rikkonut heikon munankuorijään. "Mikä laulaen tulee, se vihältäen menee".

    Pikemminkin päin vastoin: "Mikä viheltäen menee, se laulaen tulee!"

    Antartktiksen merijää on tänään koko mittaushistorian toiseksi laajin vastaavana ajankohtana.

    Että sellaisen lehmän häntä!

    Äänestä

No miten se sun kuumeneminen edistyy???

Joko jäätilanne on romahtanut etelässäkin vai tuleeko siellä taas ennätyksiä?

Taitaa tulla ennätyksiä, kun olet ollut taas tästä asiasta hiiren hiljaa kuten muukin AGW-väki...

Äänestä

Minuakin kiinnostaa, että osoittaako eteläinen merijää ilmaston lämpeämistä ja kumpaan suuntaan sen pitää muuttua, että osoittaa? Vai onko liikkeen suunnalla väli, muutos on aina muutos?

Äänestä
  • Eihän se osoita alarmistien mielestä muuta kuin ,että AGW: ssä ei kylmiä alueita lasketa muutoin kuin ääri-ilmiöinä ; )
    Ja Suomen Heinäkuun helteet on todiste lämpenmisestä : (

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ILMASTO KUUMENEE!!!! kirjoitti:

Eteläisen merijään kasvu on pysähtynyt kuin seinään ja sen laajuus on viime päivinä pienentynyt! Sekä vuoden 2013 käyrä että keskiarvokäyrä ottavat kovaa vauhtia tämän vuoden käyrää kiinni! Ollaan jo aivan vuoden 2013 käyrän tuntumassa!

http://nsidc.org/data/seaice_index/images/daily_images/S_stddev_timeseries.png

Tämä johtuu siitä koska ilmasto kuumenee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu