Lehti kertoo sen karun tosiasian, että P-Jäämeren jään massasta on vuoden 1980 jälkeen hävinnyt jo 3/4 ja pinta-alasta 55 %. Että kuka sanoo etteikö olisi pohjoisen ilmasto lämmennyt ja rutosti onkin.
Jään massa on hävinnyt pääosin niin, että jää on ohentunut valtavasti. Kaikki tuo siis vain 34 vuodessa ! Kun 34 vuodessa katoaa 75 % niin ei mene kauaa kun kesäisin on sula meri. Mitä se vaikuttaa sitten pohjoisen pallonpuoliskon ilmastoon niin sitä ei kukaan tiedä. Jäämeren veden lämpötila ainakin nousee kesäisin huomattavasti ja mikä on sen vaikutus esim. merivirtoihin ja talviin ?
Nyt kaikki skeptikot, iho umpeen ja joutusaan sittenkin.
Jään massa on hävinnyt pääosin niin, että jää on ohentunut valtavasti. Kaikki tuo siis vain 34 vuodessa ! Kun 34 vuodessa katoaa 75 % niin ei mene kauaa kun kesäisin on sula meri. Mitä se vaikuttaa sitten pohjoisen pallonpuoliskon ilmastoon niin sitä ei kukaan tiedä. Jäämeren veden lämpötila ainakin nousee kesäisin huomattavasti ja mikä on sen vaikutus esim. merivirtoihin ja talviin ?
Nyt kaikki skeptikot, iho umpeen ja joutusaan sittenkin.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Juurikin näin juurikin näin.
R-kioskin hyllyn täydeltä. Tiedettä suoraan Seiskan, Hymyn ja Avun välistä.
Mielipuolinen ölähdyksesi vaatisi vähän selvitystä, joten voitko tieteellisesti kumota tuon Tiedelehden artikkelin.
Ei kai mielenvikaiselta voi vaatia selitystä jokellukselleen?
Antaa vain palaa, hyviä nauruja irtoaa!
Näytä artikkeli, onko sen tehnyt Jaana Kanninen, suomen johtavin ilmastoasiantuntija?
http://wattsupwiththat.com/2014/02/05/cryosat-shows-arctic-sea-ice-volume-up-50-from-last-year/
Laittaisitko lapselliset roskalinkkisi jonnekin muualle ktosss.
Tämä on tiedepalsta.
Ittelläsi ei ollut edes linkkiä missä valehdeltiin 75% arktisjään massasta
suleneen sitten vuoden 1980, kuten aloitit.
Etkö viittis näyttää, niin nauretaan sitten yhdessä.
Tiede 7/2014.
Tiede2000. Tai Seiska.
Mitäs väliä Jäämerellä, sulakoon pois. Ei kukaan tällä planeetalla voi vaikuttaa mihinkään, sillä fysiikan lait määräävät kaiken mitä aivoissa tapahtuu.
Roskaplaneetta roskamaailmassa.
Kerrankin lujaa asiaa eikä vain ainaisia väittelyjä olemattomin tiedoin kuten skeptikkojen pääosalla. Mitään heillä ei ole antaa muuta kuin erilaista mökellystä.
Avauksen tietojahan he eivät kykene mitenkään järkevästi kumoomaan. Suunsoittoa ei pidetä järkevänä yleisesti vaikka skeptikot pitävätkin. Mutta sehän on heidän ongelmansa.
Kysymys kuuluikin että missä todistetaan Arktisjäämassan sulaneen 75%
sitten vuoden 1980, kun aihetta mittaava Cryosat satelliitti laukaistiin vasta
vuoden 2005 lopulla.
http://wattsupwiththat.com/2014/02/05/cryosat-shows-arctic-sea-ice-volume-up-50-from-last-year/
Jäätä on tarkkailtu ja tutkittu altapäin, sukellusveneistä. Tietenkin hommalla on ollut sotilaallinen tarkoitus mutta jäätä on mitattu aika tarkkaan sekä USA että neukku.
Höh, eikös jo 70-luvulta asti ole niitä satellitteja ollut mittaamassa. Vai olikohan se aiemminkin.
Tuota vauhtia enää n. 10 v eli vähän yli niin jää on jonain kesänä nollassa. Silti eräät valopäät väittävät että lämpenemistä ei ole.
Jään tilavuuden mittaus satelliitista perustuu siihen että jää on vettä kevyempää,
jolloin se on korkeammalla mitä paksumpaa se on.
Aihetta ei ole mitattu kattavasti ennenkuin 2000 luvulla, ja jos vetoaa sukellusveneluotauksiin, sopii esittää NL/Venäjän tai US Navyn datat aiheesta.
Mutta mutta, itse väitteeseen että 75% on sulanut, johtaa siihen että nyt olisi jäljellä 25% ja vastaavasti 1980 luvulla jää olisi ollut keskimäärin 4 kertaa paksumpaa, joka on yhtä mielipuolinen väite kun väittäjäkin koska Arkstikselta ei silloin raportoitu 10 metriä paksuista jäistä, tai sopii näyttää jos löytyy.
Lisään vielä tuokiokuvia jäidenlähdöstä keväisellä pohjoisnavalla 1980 luvulta
jolloin jäitä piti oleman 4 kertaa enemmin kuin nyt, siis juuri ennen purjehduskauden alkamista sulalla pohjosnavalla.
Onko nyt näyttää kun sielläpäin on kelikameroitakin.
http://www.john-daly.com/NP1987.jpg
Lähde.
http://www.john-daly.com/polar/arctic.htm
Me kaikki uskomme Tiede-lehteä enemmän kuin sinua. Perustele jollain tapaa miksi sinä olisi luotettavin lähde ilmastoasioissa, yritä edes.
Lue se artikkeli niin ehkä sinullekin jotain selviää niin ettei tarvii koheltaa ja inista jonniin joutavia.
Vastasit jo itse itsellesi kun sanoit "Me kaikki uskomme"
Minähän sanoin että näytä se artikkeli, ja lupasin nauraa
vasta nähtyäni sen,.
Kuvassa USS Skate on sulalla pohjoisnavalla jossa on AGW tilastojen
mukaan 12 metrinen jääkansi.
http://www.ihatethemedia.com/photo-north-pole-submarine
Olisiko Tiede 7/2014 artikkeli tässä?
http://m.tiede.fi/artikkeli/jutut/uusimmat/jaa_sulaa_jaameresta
Tieto perustuu seitsemään(7) erilliseen arvioon. Koska erillisiä lähteitä ja tiedon koosteita on näin huomattava määrä, TIETOA voidaan pitää luotettavana. Sen johdosta hahattavat blogit, vailla tutkittua tietoa voidaan pitää epäluotettavina tietolähteinä. Artikkeli on kerännyt tietoa seuraavista lähteistä:
- kenttähavaintoja,
- satelliittihavaintoja,
- laskelmia,
- Sukellusvenehavaintoja,
- visuaalisia havaintoja ja
- menneisyyden retkikuntien muistiinpanoja.
Artikkelien lähteinä ovat toimineet seuraava tutkijat(useita erillisiä instituutteja):
http://www.pmel.noaa.gov/home/people/overland/
http://jisao.washington.edu/researchers/bios/wang
http://bprc.osu.edu/geo/polyak.php
http://www.iarc.uaf.edu/people/nshakhov
http://www.iarc.uaf.edu/people/igorsm
http://www.damtp.cam.ac.uk/user/pw11/
Lukekaa itse ja tehkää omat johtopäätökset, luotatteko johonkin blogiin vai useisiin vertaisarvioituihin ja tutkittuihin lähteisiin.
Kiitos aloittaja. Palautit realismia tänne pelkkien säätiedotteiden palstalle.
Mitä väliä mitä joku päästään seonnut tieteenvihaaja itkeskelee netin nimettömällä palstalla. Ei sellainen noista tutkimusraporteista älyä vähällä järjellään kuitenkaan yhtään mitään, rääkyy vain entistä kimeämmin salaliittohoureitaan.
Karvaani kulkee jne.
Tiede lehden lähteeksi paljastui IPCC väärentäjä James Overland, ja juttu oli muutenkin kooste kootusita AGW saduista, osan tarinoista ollessa silkkaa
valhetta.
Tuossa hemmon muita satuja.
"Overland claims that all the cold weather can be explained by a newly found theory: The melting of the Arctic sea has led to a complete collapse of Arctic and Northern Hemisphere air patterns – “the biggest collapse since the start of weather records 145 years ago.”
Overland warns:
The disappearance of the currents paired with the extreme winters are signs of something bigger and organised. It is almost frightening.”
-http://notrickszone.com/2011/02/06/james-e-overland-going-to-the-tabloids-to-be-heard-things-are-going-to-get-a-lot-worse/
No niin, eli viittaat lähteeksi (taas kerran) blogia, vai onko sinulla jotain kunnon aineistoa?
TODELLISUUDESSA LÄHTEITÄ:
Kun nyt löysit lähteeksi blogin(=jonkun mielipiteen asioista), niin UNOHDIT taas kerran sen tosiasian, että tietoa EI vahvistanut yksi henkilö tai tietolähde, EIKÄ tietolähde ollut joku blogi. Tietolähteitä on SEITSEMÄN(=7) ja tietolähteet OVAT täysin erillisiä toisistaan.
MITÄ SINUN PITÄÄ TEHDÄ:
Valitan vaan, mutta sinulla ei ole mitään faktapohjaista tietoa kumota tiede lehden artikkelia. Jos kuitenkin olet tyytymätön tiede lehden artikkeliin ja epäilet sen paikkansapitävyyttä, niin:
-Sinun täytyy kirjoittaa vastine tiede lehteen ja
-Esitä selkeät faktat, miksi tiede lehden artikkeli EI pidä paikkansa.
SALALIITTO KÄSITELTY JA MITÄ SEURAAVAKSI:
Salaliittoaihe lienee loppuun käsitelty? joten voimmeko jo siirtyä itse asiaan, eli mitä tehdä jäämeren jäätikköjen sulamisen estämiseksi?
Etkö osaa lukea, vai onko käsityskykysi vajavainen, kuten alarmisteilla yleensä?
Tuossahan tuo juttu on luettavissa.
http://www.bild.de/news/2011/chaos/us-klimatologe-warnt-vor-dauerzustand-15832000.bild.html
Kiitos nimimerkki: "Olet pöljä". Vaikutat sellaiselta järkijätkältä, että voit aloittaa Tiede lehden artikkelin kumoamisen vaikkapa osoittamalla alla olevan tutkimuksen virheelliseksi:
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/grl.50316/pdf
ja miksei voit tietysti kiistää sulamista, osoittamalla WUWT kertovan virheellistä tietoa pohjoisen alueiden sulamisesta:
http://wattsupwiththat.com/reference-pages/sea-ice-page/
Kiitos jo etukäteen :)
Jos jään massakato on lineaarista, niin vuonna 2025 pitäsi kaiken olla sulanutta. Pinta-alan perusteella sulaminen tapahtuisikin vasta vuonan 2041.
Kun nyt on ennustettu mm. auringonpilkkujen perusteella viileämpiä vuosikymmeniä, niin voi käydä niin, ettemme näe sulaa Jäämerta ikinä.
http://wattsupwiththat.com/reference-pages/sea-ice-page/
Globaali merijää on pinta-alaltaan lähellä pitkäaikaista keskiarvoaan.
Jäiden satelliittimittaukset alkoivat jo 1960 luvulla, ja tuloksia esiteltiin IPCC
AR1raportissa, mutta ilmastamokin yltyessä satelliittimittauskausi julistettiin
alkaneetsi uudelleen ennätysvuodesta 1979, mihin sittemmin esitetty Arktisjään
laajuuden pieneneminen perustuu, eli siinä vain poistettiin näkyvistä Arktisjään laajuuden syklisyys, jotta saatiin ilmastoindikaattoriksi ihminen joka on toiminnallaan sulattamassa arktisjäitä..
http://wattsupwiththat.files.wordpress.com/2012/03/ipcc_1_extent_anomalies_fig_7-2a.png
http://wattsupwiththat.com/2012/03/18/sea-ice-news-volume-3-2/
LUITKO TIEDELEHDEN KERTOMIA TIETOJA JA KATSOITKO TAUSTATIETOA?
Epäilen, joten tässä on muutama poiminta:
1. Tiedelehti kertoo satelliittimittauksista, jotka ovat vahvistaneet aikaisemman tiedon:"Satelliittimittauksilla täydennetty tutkimus on osoittanut, että jää on sittemmin ohentunut entisestään."
2. Mittaukset paljastavat: "Vuotuinen jääminimi pienenee keskimäärin 91 600 neliökilometriä vuodessa eli kahden Viron verran"
3. UK Sukellusvenehavainnot: "Wadhams vertasi jääprofiilia kahdelta samalle alueelle suuntautuneelta sukellusvenematkalta, joista toisen hän teki vuonna 1976 ja toisen 1987. Jäämassa oli havaintojen perusteella vähentynyt tutkitulla alueella 15 prosenttia, ja paksuudesta oli menetetty keskimäärin runsaat 70 senttiä."
4. Yhdysvaltain merivoimien sukellusveneiden keräämiä jäätietoja:
Kävi ilmi, että 1990-luvulla kesäjää oli 1,3 metriä ohuempaa kuin vuosina 1958–1971, jolloin jääkansi oli keskimäärin yli kolmen metrin vahvuinen.
EI KIRSIKOITA:
Eli faktatietoa on jo 50-luvulta joten muista, että nyt et lähde poimimaan "kirsikoita" ja vetoa johonkin epämääräisiin blogeihin, vaan NYT tarkistellaan kokonaisuutta JOKA osoittaa Jäämeren sulavan joka vuosi yhä kiihtyvämmin. Tämän tiedon vahvistaa liian moni erillinen LÄHDE, jotta sitä voidaan yhden HAHAHATTELU blogin kautta mitenkään kyseenalaistaa.
KUN BLOGEISTA EI LÖYDY VASTAUSTA LUE VAIKKA:
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/grl.50316/pdf
http://www.pmel.noaa.gov/publications/search_abstract.php?fmContributionNum=3869
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0277379110001691
Mitä järkeä väitellä päästään seonneen kanssa?
Eihän kadulla meuhkaavalle pultsarillekaan aleta mitään tieteellisiä lähteitä selittämään.
Eikö hulluus ja luovuus kulje käsi kädessä ;)
Kommentoin ehkä siksi, että joku satunnainen lukija voi eksyä tänne ja luulla, että tiedettä tehdään blogeissa. Väittämä on täyttä huuhaata ja epätotta.
Tosiasia on, kuten Tiede lehden otsikko kertoo: Lauhtunut Arktis lämmittää koko maailman. Se on mielipuolinen tulevaisuus meidän lapsillemme ja lapsenlapsillemme.
No mitä yrität tuoda julki?
Kuinka monta promillea Arktiksen jääalasta sukellusveneistä kartoitettiin vuosien saatossa, onko peräti tietoja vuosittaisista vaihteluista ja mikä on muutaman näytteen todistusvoima globaalisti, vaikkapa vs nykypäivän kattaviin mittauksiin,
eli voidaanko niitä vertailla keskenään trendin aikaansaamiseksi.
Tuon julki sen, mikä jo löytyy WUWT:n kautta eli Jäämerestä sulaa vuosi toisensa jälkeen enemmän jäätä kuin talvella kerkeää uudelleen jäätymään. Vaikeuksia hyväksyä?
http://wattsupwiththat.com/2012/03/18/sea-ice-news-volume-3-2/
Koilliväylän avaamiset ja vastaavat kaupalliset suunnitelmat osottaa notta pohjoiset jäävedet lämpenöö rutoosti !
Luulis kapitalistista kaupallisuutta korostavien denialistien ottavan tuon totena ja puolustavan sulamista. HÄHÄÄH :D
Kumoan nyt tieteelisesti Tiedelehden artikkelin:
Artikkeli perustuu kasvihuoneilmiöön josta tietoa tässä linkissä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvihuoneilmiö
ja siellä oleva kuva:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvihuoneilmiö#mediaviewer/Tiedosto:Greenhouse_Effect-fi.png
joka kuvaa lämmön kiertoa maapallollamme.
Kuvasta voimme havaita kuinka aurinko lämmittää maata ja kuinka maapallo säteilee ylimääräisen lämmön takaisin avaruuteen.
Myöskin kuvaan on piirretty oletettu lämpösäteily takaisinsäteilyineen.
Kuva on kuitenkin virheellinen koska se ei ota huomioon fysiikan lakeja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Termodynamiikka
Termodynamiikan nollas pääsääntö: tasapaino
>>Eristetyssä systeemissä eri lämpöiset kappaleet aikaa myöten asettuvat lopulta samaan lämpötilaan.>Lämmön siirtyminen tapahtuu spontaanisti aina korkeammasta lämpötilasta matalampaan eli lämpimästä kylmään. Tämän ilmaisee termodynamiikan toinen pääsääntö, jonka mukaan lämpötilaerot pyrkivät tasoittumaan.>Lämpö voi siirtyä kolmella eri mekanismilla, jotka ovat johtuminen, säteily ja kuljetus eli konvektio.>Ruotsalainen fyysikko ja kemisti Svante Arrhenius teki 1800-luvun lopulla ensimmäisenä kokeita siitä, miten hiilidioksidi lämmittää ilmakehää. Hän myös arveli, että napa-alue lämpenisi muuta planeettaa nopeammin. Nyt näemme, että hän osui oikeaan.>Vuonna 1896 Arrhenius tutki ensimmäisenä kvantitatiivisesti kasvihuoneilmiötä,>Einstein, kuten monet muutkin fyysikot, oli tyytymätön kvanttimekaniikan antamaan kuvaan fysikaalisesta todellisuudesta