Ennen miehet olivat miehiä

Justiina.

Nykyajan "miehet" ovat täysin laiskoja vätyksiä. Sohvalta vain katsotaan jalkapalloa, juodaan olutta, röyhtäillään ja piereskellään. Aamulla noustaan yhdeltätoista ylös ja käsketään nainen aamupalan tekoon. Liikunta rajoittuu pitkälti vain lenkkeilyyn: sohvalta liikutaan jääkaapille ja otetaan sieltä pala HK:n lenkkiä ja koppa olutta. Tämän jälkeen sama hauskuus jatkuu tai sitten pelataan vaihteen vuoksi jotain lapsellisia videopelejä.

Näiden kaikkien seikkojen lisäksi pitäisi vielä muka saada seksiä. Pelkkä ajatuskin nykymiehistä oksettaa. Yäk yäk YÄK!!

Toista se oli ennen vanhaan. Aamulla noustiin kuudelta ylös perunan nostoon ja päivällä lähdettiin lounaan jälkeen vielä metsätöihin. Viikonloppuisiin pukeuduttiin tyylikkäästi ja oltiin oikeita herrasmiehiä: ovet avattiin aina naisille, tuotiin lahjaksi kukkia ja suklaata, käyttäydyttiin reippaasti ja ryhdikkäästi ja pidettiin kunnosta hyvää huolta. Mitään videopelejä tai jatkuvan kaljan kittaamista ei tuolloin tunnettu. Tällaiset "miehet" olisi laitettu ruotuun alta aikayksikön ja käsketty heinäpellolle lisähommiin.

*Huokaus* Kunpa pääsisin takaisin 50-luvulle oikeiden miesten joukkoon.

30

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuuden torvi

      Ennen vanhaan naiset olivat kunnollisia eivätkä jakaneet tavaraansa kaikkien miesten kanssa.

      • Kati-94

        Mutta kun haluan ensin juosta juoksuni jännäpoikien kanssa ja vasta myöhemmin vakiintua jonkun kiltin kunnollisen ätmin kanssa, joka sitten kustantaa minulle Skoda Octavian ja talon järven rannalta.

        Kai ymmärrät kuitenkin tämän?


      • Hyvin sanottu, olin itsekin kirjoittamassa samaa.


    • Paljonko mummulla on jo ikää, jos on kokemusta 50-luvun oikeista miehistä?

    • erkki-täti

      Kyllä meidän suvussa on aina ollut työväkeä tekemässä nuo kovimmat hommat.

      Toki miehet ja naiset osasivat käyttäytyä ja seurustella ennen vanhaan. Mutta toisaalta siihenhän opittiin luonnollisesti, kun oli tilaisuuksia enemmän.

    • LoudAri

      Perustakaa naiset oma utopianne siperiaan niin ei tarvitse kokoajan olla niin katkera.

    • mg,fgh

      Hohhoo, eihän toki nyt 2000-luvun feministille mikään tuollainen vanhoihin kaavoihin kangistunut äijämies sopisi.

    • kiltti atm

      Koska ei ole kavereita, työtä ja naista niin voin nukkua yhteentoista asti. Hk sinistä en ole syönyt pariin vuoteen. Salilla käyn aika usein ja videopelejä en ole pelannut kuukauteen. Ennen vanhaan kunnollinen mies kelpas mutta nykyään naiset nus-sii väkivaltaisten jännämiesten kanssa ja tekevät niille lapsia. Elämäni on varmasti parempaa kun niiden naisten jotka asuvat jännämiesten kanssa ja saavat turpaa usein

    • aggressiivinenATM

      Ei videopeleissä ole mitään vikaa. Mikä niissä niin ärsyttää? Parempaa ajanvietettä se on, kuin Facebookin päivittely ja paskasarjojen katselu tv:stä. Näitä kahta monet naiset "harrastavat" ja se on ok, mutta auta armias jos mies rentoutuu pelaamalla Nintendoa, niin heti ollaan valittamassa ajanhukaksi ja lapselliseksi.

      Pitäisikö mieluummin vetää turpaan ja alistaa kyökkipiiaksi kuten silloin vanhoina hyvinä aikoina monesti naisille tehtiin? Sitähän sinä haikailet.

      Painukaa kuulkaa naiset vittuun! Minähän pelaan kun siltä tuntuu!!

      • jinpfcdjkpdfcpkj

        Kyllähän joku videopelien pelaaminen jonkinlaisesta jälkeenjääneisyydestä kertoo. Yleensä aikuisiällä pitäisi jo olla sen verran kapasiteettia, että jaksaa harrastaa jotain, mikä vie eteenpäin ja kehittää. Vaikkapa opiskelemalla kieliä, joista on apua työelämässä ja maailmalla.


      • jinpfcdjkpdfcpkj kirjoitti:

        Kyllähän joku videopelien pelaaminen jonkinlaisesta jälkeenjääneisyydestä kertoo. Yleensä aikuisiällä pitäisi jo olla sen verran kapasiteettia, että jaksaa harrastaa jotain, mikä vie eteenpäin ja kehittää. Vaikkapa opiskelemalla kieliä, joista on apua työelämässä ja maailmalla.

        Parhaiden tietokonepelien pelaaminen on hauskaa ja mielenkiintoista, epäsäännöllisten verbien pänttääminen ei ole. Juurikaan hyötyä ei yleensä ole kummastakaan. Monet ei-pelaajat luulevat kai, että kaikki "videopelit" ovat jotain supermariobroseja.


      • 29vneitsyt
        jinpfcdjkpdfcpkj kirjoitti:

        Kyllähän joku videopelien pelaaminen jonkinlaisesta jälkeenjääneisyydestä kertoo. Yleensä aikuisiällä pitäisi jo olla sen verran kapasiteettia, että jaksaa harrastaa jotain, mikä vie eteenpäin ja kehittää. Vaikkapa opiskelemalla kieliä, joista on apua työelämässä ja maailmalla.

        Et taida olla koskaan pelannut simulaattoreja tai grand strategy pelejä? Kyseessähän on äärimmäistä älykkyyttä vaativat videopelit. Tietenkin nämä naiset luulevat kaikkien videopelien olevan Super Mariota tai Call of Dutya.


      • Mukavaa...
        jinpfcdjkpdfcpkj kirjoitti:

        Kyllähän joku videopelien pelaaminen jonkinlaisesta jälkeenjääneisyydestä kertoo. Yleensä aikuisiällä pitäisi jo olla sen verran kapasiteettia, että jaksaa harrastaa jotain, mikä vie eteenpäin ja kehittää. Vaikkapa opiskelemalla kieliä, joista on apua työelämässä ja maailmalla.

        Molempi parempi. Mukavaa opisekella vieraita kieliä ja pelata pelejä niillä vierailla kielillä.


    • tukehdu vittuus

      Ei ne 50-luvun miehet sinua huoli, jos ei nykypäivän miehetkään.

    • Super ATM

      Ja missähän ne kunnon naiset ovat?

      Suurin osa ramppaa baareissa iässä jossa ennen vanhana oltiin perustettu se perhe jo aikoja sitten. Vasta kun kasvot on siiderin turvottamat ja vyötäröllä on lukemattomien pizzojen ja kebabien tuomat Michelin-renkaat, ilmoitetaan että juoksut on juostu ja nyt vanhan ajan herrasmies kelpaisi.

      Ei kun sori, ei vielä - se vanhan ajan herrasmieshän oli haussa vasta ensimmäisen avioeron jälkeen kun tarvittaisiin joku auttamaan kulutusluottojen maksussa ja nostamaan mamma takaisin keskiluokkaan.

      Kun löytyy vanhan ajan lady, alkaa löytyä vanhan ajan herrasmiehiäkin. Siihen asti, pitäkää tunkkinne.

      • erkki-täti

        "Vanhan ajan lady" on yhtä epämääräinen ilmaus kuin "vanhan ajan herrasmies". Minkä vanhan ajan, oletan että 1950-luvun ja sitä vanhemman?

        Enimmäkseen ne pitävät sisällään olettamuksia ja asenteita. Sitten kun yrittää näitä oikaista, saa päälleen viharyöpyn.

        Kaunis käytös ja sosiaaliset taidot olivat toki ennenkin hallussa, mutta kaikenlaiset kuvitelmat entisaikain siveellisyydestä voitte unohtaa. Siveettömyys oli ihan voimissaan, toki se ilmeni vähemmän rumalla tavalla kuin nykyään.


    • ------

      Niitä ihania 50-, 40- ja 30-luvun miehiä löytyy tuolta vanhainkodista. Sinne vaan vamppaamaan.

    • joku vaan

      jos eläisivät tai syntyisivät nykyään uudestaan niin tuskimpa menee pokasahan kanssa tekemään 550 mottia halkoja halkaistuna vaan katselisivat tv,ttä silloin ei ollut tv mutta oli pakko mennä metsätöihin tai naiset pesivät nyrkki pyykkiä eivät edes tienneet mikä on pesukone tuskimpa aloittaja haluaa sitä aikaa takaisin

      • erkki-täti

        Niin, tokihan meilläkin isovanhemmilla oli pulsaattoripesukone jo lähes 100 vuotta sitten. Eikä sitä isoäiti käyttänyt, vaan piikatytöt.

        Kun nämä asiat riippuvat siitäkin, kuka niitä katselee. Ja ihan turha taas snobiksi haukkua, kyllä niitä piikoja ja kotiapulaisia oli miltei kaikilla.

        Meiltä lähti viimeinen 90-luvulla. Hautaan toki, mutta pidettiin huolta loppuun asti, ei hänellä ollut muuta paikkaa maailmassa kuin meidän vuokramökki (toki ei tarvinnut koskaan vuokria maksella).


      • Ihme sekoilua
        erkki-täti kirjoitti:

        Niin, tokihan meilläkin isovanhemmilla oli pulsaattoripesukone jo lähes 100 vuotta sitten. Eikä sitä isoäiti käyttänyt, vaan piikatytöt.

        Kun nämä asiat riippuvat siitäkin, kuka niitä katselee. Ja ihan turha taas snobiksi haukkua, kyllä niitä piikoja ja kotiapulaisia oli miltei kaikilla.

        Meiltä lähti viimeinen 90-luvulla. Hautaan toki, mutta pidettiin huolta loppuun asti, ei hänellä ollut muuta paikkaa maailmassa kuin meidän vuokramökki (toki ei tarvinnut koskaan vuokria maksella).

        Piikoja ja kotiapulaisia ei tietenkään ollut miltei kaikilla. Vai meinaatko, että piioilla ja kotiapulaisillakin oli piikoja ja kotiapulaisia? :)


    • Just näin

      Hauska aloitus. En voinu olla nauramatta.

    • Justiina.

      No siis eihän videopeleissä sinänsä mitään vikaa ole. Lapsena niitä kuuluukin pelata esimerkiksi sadepäivänä. Aikuisilta videopelit pitäisi sen sijaan lailla kieltää. Ovathan ne kuitenkin niin lapsellisia ja täysin hyödytöntä ajanvietettä. Enhän minäkään leiki aikuisena millään barbie-nukeilla tai katso mitään lasten tv-sarjoja. Ei ei ei ei.


      Olen nähnyt näitä 50-luvulla eläneitä miehiä suomalaisissa elokuvissa ja kyllä ne ovat niin ihania ja reippaan näköisiä.

      • 29vneitsyt

      • .............

        Juuri sai voittajatiimi Dota 2 -pelin turnauksessa miljoona dollaria per naama palkintorahaa.

        Monet videopelit ovat kyllä aika paljonkin ajatuksia herättäviä, mutta niitä pitää vähän etsimällä etsiä. Lisäksi kaikki videopelit ovat hyödyllisempää ajanvietettä kuin vaikkapa Facebook, Big Brother tai shoppailu.



      • oiuhhi777y6ikgji77ij

        Pitäisikö ristikoiden tai sudokujen täyttö kieltää, entäs vaikka monopoli tai shakki?
        Tietysti liika on liikaa ja pitäisi harjoittaa jotain fyysistäkin, mutta jo pieni määrä pelaamista kehittää ja edesauttaa aivojen toimintaa jopa ja etenkin vanhemmilla ihmisillä.


      • .............
        oiuhhi777y6ikgji77ij kirjoitti:

        Pitäisikö ristikoiden tai sudokujen täyttö kieltää, entäs vaikka monopoli tai shakki?
        Tietysti liika on liikaa ja pitäisi harjoittaa jotain fyysistäkin, mutta jo pieni määrä pelaamista kehittää ja edesauttaa aivojen toimintaa jopa ja etenkin vanhemmilla ihmisillä.

        Pelaaminen on taatusti fiksumpaa ja kehittävämpää puuhaa kuin kurppien suosimat romanttiset pehmopornahtavan kioskikirjat ja saippuasarjat ja reality-ohjelmat.


    • 29vneitsyt

      Ennen vanhaan naiset osasivat jopa kokata ja hoitaa perheen eivätkä ne jakaneet tavaraansa kuin yhdelle miehelle, jolle he sitoutuivat loppuelämäkseen. KA-CHING!

    • dsgbdsfb

      Näyttäisi olevan tuollaista ruusuisten lasien läpi haaveilua jossa nähdään vain ne hyvät puolet. Ovien availut ja lahjat ja hikiset miehet pellolla sun muut. Et sinä naisena suinkaan laakereillasi saanut levätä noina aikoina, vaan sun piti hoitaa hellat ja kodit ja vielä ruokkiakin ne pellolla ähkivät äijät. Tasa-arvosta jos aloit itkemään niin saatoit saada nyrkistä.

    • juuuuuuhuuuuu

      Taas noi saamattomat lutkittajat samojan levyjä soittamassa :) On se elämä ihanaa, runk runk ja taas nettiin valittamaan :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3253
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2945
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2202
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1645
    5. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1514
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      8
      1477
    7. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      18
      1395
    8. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1351
    9. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1315
    10. Olisitpa rakkaimpani

      Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras
      Tunteet
      6
      1248
    Aihe