Introvertit ja ekstrovertit

Olen itse ambivertti ihminen eli introvertti-ekstrovertin asteikolla. Viihdyn oikein hyvin paljon yksikseni kuin ihmisten seurassa. Mitä nähdä kavereita todellakin minulla satunnainen tai harvoin. En ole koskaan tehdä asioita muiden kanssa ,koska ei ole sellaisia. Siis olen enemmän nettimaailmaan esimerkiksi chattaa tai puhua netin kautta viestejä. Ihmiset on erilaisia ,että viihtyä yksikseen enemmän tai viihtyvät sitten ihmisten seurassa. Tosiasiassa ,että he kavereita eivät koskaan kysyä minulta "tavataanko,kahville tai hengaillaan jne" ,siinä menee niin. Joskus yksiolo voi muuttua yksinäiseksi ,mutta ei aina ole. Taisin jo tottunut enemmän yksinolosta ja yksinäisyydestä. Ei siinä kummempaa ole. Kyllä tarpeeksi vapaa-ajallani yksin ,mutta välillä tylsää tai pitkästyä niin pakko jotain tekemistä ja välillä päikkärit.

Minustakin ekstrovertit kokevat yksinäisyyden voimakkaampana. Siihenhän on ihan looginen selitys. Itsekkin olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti eikä yksin oleminen ole koskaan ollut minulle ongelma. Joskus koen yksinäisyyttä, mutta niin kokevat varmasti kaikki, ainakin jossain vaiheessa elämää. Olet yksinäinen silloin, kun koet olevasi yksinäinen. Kukaan muu ei voi sitä puolestasi määritellä.

Itse olen täysin introvertti mutta yksinäisyyden ja vuosia kestäneen sosiaalisen erakoitumisen ansiosta (puhumattakaan muista ongelmista) elämäni on melkoista helvettiä. Haluan muutaman hyvän ystävän jolleka voi puhua ihan kaikesta, siinä kaikki. Ei se määrä, vaan se laatu.

Mä en osaa oikeastaan sanoa oonko introvertti vai ekstrovertti, oon siinä rajalla. Persoonallisuustyyppini taisi viimeksi olla INFP. Kuitenkin olen sellainen, että viihdyn ihmisten kanssa ja tarvitsen ulkoista stimulaatiota ympäristöstäni. Sitten taas pitkän sosiaalisen kanssakäymisen seurauksena tuntuu, että mun täytyy saada ladattua akkuja saadakseni sisäisen rauhan. Jonkin aikaa sitten koin olevani yksinäinen. Ehkä sekin tosin vaikuttaa, että olen muuttanut kaupungin keskustaan, ja sillä oli joku psyykkinen vaikutus, nyt olen kaupungin olohuoneessa, josta on helppo lähteä minne vaan kun siltä tuntuu...Uskon kyllä tuohon teoriaan, että ekstrovertit kärsii yksinäisyydestä paljon enemmän kuin introvertit. Kuitenkin on hyvä luoda näiden kahden välinen tasapaino, jotta psyyke voi hyvin :)

Olen introvertti ja yksinolo sujuu varsin mukavasti. Erityisesti vanhemmiten ongelmaksi on tullut, että useimpien ihmisten seurassa tunnen olevani ulkopuolinen ja yksin. En oikein tiedä, mitä sanoa, kun toiset pulputtavat puolisoistaan, lapsistaan ja lastenlapsistaan. Kokemuksen kautta olen oppinut, että näihin keskusteluihin en pääse osalliseksi kertomalla sukulaislasten edesottamuksista tai omista ajanvietteistäni. Sinkkueläjän touhut saavat rouvaihmiset katselemaan toisiaan merkitsevästi. Sen sijaan miespuolisten kanssa niitä näitä voi jutella sujuvammin. He eivät tunnu edellyttävän juttukaverilta perheellisyyttä tai samanlaista elämäntilannetta ylipäätään.

Ulkopuolisuuden tunne naisvoittoisessa työyhteisössä käy välillä sietämättömäksi varsinkin, kun työssä itsessäänkään ei ole mielenkiintoa. Simppelin työn ääressä kyky viihdyttää toisia työntekijöitä nousee hyvin tärkeäksi. Ymmärrän, että ihmiset eivät viihdy seurassani, mutta toisaalta enhän minäkään järin mainiosti heidän seurassaan. Jotenkin hävettää ja stressaa, että aikuisena naisena olen edelleen sosiaalisesti melkoinen tumpula. Helpotus päästä vapaalle ja yksin kotiin on sitäkin suurempi. Tiedän, että pääsisin tylsän tyypin maineesta vain tulemalla samanlaiseksi kuin muut ovat. Introvertti ei kuitenkaan voi muuttaa itseään ekstrovertiksi. Ja myös meillä on oikeus olemassa olomme juuri tällaisina kuin olemme vai onko sittenkään?

Testi: http://www.introvertit.net/index.php/testaa-oletko-introvertti

Tuon mukaan olen introvertti. Vastasin kyllä 19/20.

En ole koskaan perehtynyt asiaan mutta nyt lueskeltuani aiheesta pieni kivi vierähti sydämeltäni. Olen aina kuvitellut olevani jotenkin omituinen kun en kaipaa ihmisiä ympärilleni.

Olen introvertti ja tapaan joitakin tuttuja järjestötoiminnan kautta max. kerran viikossa, kavereita kerran tai pari kuukaudessa. joskus tämä tahti on liian tiuha ja jätän viikottaisen miittingin väliin. En koe olevani kovinkaan yksinäinen, pikemminkin päinvastoin. Viihdyn itekseni ja keksin kyllä mielekästä tekemistä joihin ei muita tarvita.
Yleensä nämä kavereiden tapaamiset saa alkunsa kavereiden alotteesta, en edes muista millon olisin ottannu yhteyttä johonkin ihan vaan halutakseni tavata ja viettää aikaa.

Tunnun muutamia ekstrovetti tyyppejä ja jotkin heistä tarvii ihmiskontaktia joka päivä, moinen olis aivan kauhistus mulle. Kärsiivät ilmeisesti myös yksinäisyydestä hyvin herkästi.

On meitä moneeen junaan..