Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Keksitään sähkömiehelle parempaa tekemistä!

autetaan lähimmäistä

59-vuotias mielenterveyseläkkeellä oleva entinen sähköasentaja on asunut tällä palstalla hörhöilemässä ja spämmäämässä roskaansa 24/7/365 jo yli 4,5 vuotta! Varmaan ne eläkevuodet voisi käyttää johonkin hyödyllisempäänkin, mutta ehkä hän tarvitsee vinkkejä. Joten kerätään niitä tähän ketjuun.

Itse suosittelisin tälle päivälle vaikkapa uintireissua. Sähkömiehen kotikulmille Espooseen ennustetaan tällekin päivälle noin 30 astetta iltapäiväksi. Espoosta varmaan löytyy lukuisia hyviä uimarantoja, ja järvien lämpötilatkin ovat parhaillaan jokseenkin ennätyskorkealla. Espoossa voi löytyä uimarantoja meren rannaltakin, ja on se Suomenlahtikin parhaillaan harvinaisen lämmin.

Uimahallit saattavat estää sisäänpääsyn kovin resuisen näköiseltä mieheltä, mutta järvien ja meren rannoilla on tietenkin vapaampaa. Ei tarvi edes olla viimeisen muodin mukaisia uikkareita, vaan muutkin kelpaavat.

Miten on sähkömies, eikö kannattaisi kokeilla? Varmaan päivä siellä uimarannalla olisi paljon viihtyisämpi itsellesikin kuin loputon hörhöily kuumassa lähiöyksiössäsi!

10

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi reppanaa

      hohhelille pitäisi keksiä parempaa tekemistä, kuin tämän palstan häiriköinti.
      Ketään ei kiinnosta nuo keskustelut keskustelijoista.
      Miten ne liittyvät muka palstan aiheeseen? Onko palstan aihe liian vaikea sinulle?
      Käy vaikka kirjastossa lukeamassa alan kirjallisuutta, niin löydät alkeet ja voit osallistua keskusteluun.

      • hohhoijaaata

        Vain sinä pakkomielle ja sähkömies häiriköitte tätä palstaa lapsellisesti 24/7/365. Ja mahdollisesti te "kaksi" olette vain yksi täysin mielisairas hörhö.


      • voi reppanaa
        hohhoijaaata kirjoitti:

        Vain sinä pakkomielle ja sähkömies häiriköitte tätä palstaa lapsellisesti 24/7/365. Ja mahdollisesti te "kaksi" olette vain yksi täysin mielisairas hörhö.

        Sanoo mielisairas hohheli.


      • ---------
        voi reppanaa kirjoitti:

        Sanoo mielisairas hohheli.

        Vain sinä hohheli-pakkomielle olet mielisairas.

        Mene ihmeessä nyt nukkumaan, ja tänään päivällä uimaan. Siellä ennätyslämpimässä järvessä tai meressä uidessasi voit sitten miettiä syntyjä syviä, onko se ilmasto kylmenemässä vai sittenkin lämpenemässä.


    • hohhoijaaaaaaaaaaaaa

      Miksi ihmeessä tämän ketjun aloitus on kanneltu asiattomaksi?

      Melkoisen naurettavaa, jos tällä palstalla asuva ja loputtomasti hörhöilevä ja muita keskustelijoita herjaava sähkömies/mutlinikki valehtelee häntä ystävällisesti avustavan viestin asiattomaksi, kun samalla hän itse hörhöilee loputtomasti huuhaa-roskaansa ja herjaa muita keskustelijoita!

      • voi reppanaa

        Lue aloituksesi uudelleen.
        Kukaan muu ei täällä häiriköi ja herjaa, kuin sinä.


      • --------------
        voi reppanaa kirjoitti:

        Lue aloituksesi uudelleen.
        Kukaan muu ei täällä häiriköi ja herjaa, kuin sinä.

        Sinähän et ole ikinä herjannut esimerkiksi, "hohhelia", Eelistä, Jönsiä, Vastakarvaa, Kollimaattoria, minua jne., ethän.


    • hohhoijaaaa

      Niin ja uimaharrastusta luonnonvesissä voi harrastaa pitkälle syksyyn, ilmaston LÄMPENEMISEN vuoksi.

    • sähköteurastaja

      Mutta kun en minä osaa uida. Voi rähmä.

    • 4564563456

      No, kävikö sähkömies tänään uimassa? Huomasiko kukaan palstaa tarkemmin seuraava hänen hörhöilyssään tänään edes tunnin tai parin taukoa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe