NSA sai aikaan muutoksen: kirjoituskone palaa vahvasti takaisin

NSA:lle loppu

http://www.tekniikkatalous.fi/ict/tama pauke palaa taas nsa ja nettivakoilu herattaa vanhaa tekniikkaa henkiin/a999877

Tämä pauke palaa taas - NSA ja nettivakoilu herättää vanhaa tekniikkaa henkiin

Kirjoituskoneet ovat tekemässä paluuta. Osasyy on halu pitää todella arkaluontoiset tiedot ja viestit nettiurkinnan ulottumattomissa. Analogiseen kirjoituskoneeseen on vaikea tehdä takaportteja tai ujuttaa urkintaohjelmia. Toki tiedusteluorganisaatioilla on keinot urkkia niitäkin.

Esimerkiksi saksalainen teknologia- ja puolustusvälineyhtiö Diehl sanoo käyttävänsä kirjoituskoneita arkaluontoisiin viesteihin. NSA:n vakoilutoimintaa Saksassa tutkivan parlamentaarisen komitean päällikkö herätti myrskyn aiemmin tässä kuussa, kun hän kertoi komitean harkitsevan kirjoituskoneiden käyttöönottoa.

Venäjän turvallisuuspalvelu tilasi itselleen äskettäin 20 kirjoituskonetta. Sen perustella arvioidaan muidenkin vastaavien valtiollisten organisaatioiden tekevän samoin eri puolilla maailmaa.

Saksalainen Olympia arvioi myyvänsä tänä vuonna kaksi kertaa enemmän kirjoituskoneita, kuin vuonna 2012. Syyksi arvellaan kuitenkin ennemminkin sitä, että japanilainen kilpailija Brother vetäytyi Saksan kirjoituskonemarkkinoilta.

Osasyy kirjoituskoneiden elpymiseen on analogisten laitteiden suosion kasvu diginatiivien nuorten ja opiskelijoiden sekä noin kolmekymppisten keskuudessa. He ovat kiinnostuneita kirjoituskoneista ja ylipäätään analogisista laitteista, joita on kiva käyttää.

Kirjoituskoneessa on monien mielestä myös jotakin romanttista.

-Tekee muuten vakoilun ja terrorismin vastustamisen helvetillisen vaikeaksi kun jopa Venäjän Federaation kokoiset toimijat siirtyvät todella arkaluontoisissa asioissa käyttämään kirjoituskonetta. Analogisen masiinan vakoilu on mahdotonta noin käytännössä.

NSA-vakoilun paljastuminen johtaa sotilaspuolen hallinnossa, sekä diplomatiassa kirjoituskoneen ja paperin paluuseen. Tietenkin rikolliset ja terroristit seuraavat perässä ja salaavat jatkossa viestintänsä analogisin kryptografisin menetelmin ja käyttävät kirjoituskoneita, jota eivät edes vaadi virtaa jossain Afganistanin vuorilla.

NSA taisi kusta vakoilullaan omaan nilkkaansa. Ahneella on paskainen loppu!

Minullakin on ihan kunnossa oleva kirjoituskone kellarissa, ei tarvitse kuin itse asiassa kaivaa esiin ja ruveta kirjoittamaan.

28

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elmeri b

      Muista tuhota värinauha.

      • äänet vek

        Suosittelen kehittämään kirjoituskoneita ja mekaanisia näppäimistöjä, jotka eivät pidä ääntä. Ääniaaltojen informaatio voidaan algoritmeilla putkaa helposti, kuten nykyään myös paperille kirjoitettu tai piirretty.

      • tavaroilla korvat
        äänet vek kirjoitti:

        Suosittelen kehittämään kirjoituskoneita ja mekaanisia näppäimistöjä, jotka eivät pidä ääntä. Ääniaaltojen informaatio voidaan algoritmeilla putkaa helposti, kuten nykyään myös paperille kirjoitettu tai piirretty.

        Puhdasta scifiä, mutta totta: Puheen voi lukea sipsipussin päältä
        http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/08/06/puhdasta-scifia-mutta-totta-puheen-voi-lukea-sipsipussin-paalta/201410904/7

        "Tavalliset arjen esineet voi muuttaa ympäristöstään kieliviksi vasikoiksi, tutkijat todistivat.

        Roskaruokajätteesi paljastavat sinusta muutakin kuin vihjeitä vyötärön ympärysmitasta. Itse asiassa sopivasti varustautuneelle vakoojalle ne kertovat aivan kaiken mitä suustasi päästät.

        MIT:n, Microsoftin ja Adoben tutkijat ovat yhdessä kehittäneet algoritmin, joka pystyy päättelemään esineen häviävän pienistä värähtelyistä sen, millaista ääntä esineen ympärillä on.

        Tutkijat kuvasivat perunalastupussia äänieristetyn lasin läpi viiden metrin etäisyydeltä, ja rekonstruoivat videokuvan perusteella sen, mitä huoneessa puhuttiin. Esineen ei toki tarvitse olla roska. Tutkimuksesta kertoi Laboratory Equipment" http://www.laboratoryequipment.com/news/2014/08/algorithm-recovers-speech-potato-chip-bag-soundproof-glass?et_cid=4081376&et_rid=656365363&location=top

        - Ihmetteleekö kukaan enää miksi Microsoft on tällaisen tutkimuksen takana, onhan se Prism-järjestelmän osa ja varmasti rahoittaja.

      • hyshys!!!
        tavaroilla korvat kirjoitti:

        Äänieristyskään ei auta: sipsipussia kuvaamalla voi salakuunnella puhetta
        http://www.mpc.fi/uutisia/aanieristyskaan ei auta sipsipussia kuvaamalla voi salakuunnella puhetta/a1001435

        "Edes äänieristetty huone ei suojele salakuuntelijoilta, jos kuuntelijoilla on näköyhteys sipsipussiin tai vaikka huonekasvin lehtiin.

        Amerikkalaisen MIT-yliopiston tutkijaryhmä on kehittänyt keinon, jolla esineiden mikroskooppisista värähtelyistä voidaan saada selville ympäristön äänimaailma, useat uutissivustot kuten The Verge kertovat".

      • tuuletinta

        http://www.digitoday.fi/tietoturva/2014/08/05/eiko-mikaan-enaa-ole-turvallista-nyt-salaisuutesi-vuotavat-sipsipussienkin-kautta/201410855/66

        "Eikö mikään enää ole turvallista? Nyt salaisuutesi vuotavat sipsipussienkin kautta

        Sopivilla algoritmeillä kamerakin muuttuu mikrofoniksi. Tutkijat palauttivat videokuvan perusteella äänisignaalin."

      • T.Esla
        hyshys!!! kirjoitti:

        Äänieristyskään ei auta: sipsipussia kuvaamalla voi salakuunnella puhetta
        http://www.mpc.fi/uutisia/aanieristyskaan ei auta sipsipussia kuvaamalla voi salakuunnella puhetta/a1001435

        "Edes äänieristetty huone ei suojele salakuuntelijoilta, jos kuuntelijoilla on näköyhteys sipsipussiin tai vaikka huonekasvin lehtiin.

        Amerikkalaisen MIT-yliopiston tutkijaryhmä on kehittänyt keinon, jolla esineiden mikroskooppisista värähtelyistä voidaan saada selville ympäristön äänimaailma, useat uutissivustot kuten The Verge kertovat".

        Taas yksi tekniikka tulevalle tekoälylle.

        Sähköauto- ja avaruusmies varoittaa: Tekoäly ehkä tuhoisampi kuin ydinaseet
        http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/08/05/sahkoauto--ja-avaruusmies-varoittaa-tekoaly-ehka-tuhoisampi-kuin-ydinaseet/201410816/7

      • Mekaaninsen kirjoituskoneen nauhalta ei kyllä mitään lue.

    • NSA tuo kivikauden

      NSA on tarpeeksi suuri riesa, että se kykenee kääntämään maailman takaisin kohti 1800-luvun teknistä tasoa. Venäjän ja muidenkin maiden hallintojen on pakko palata salaisimmissa asioissa käyttämään kirjoituskoneen tasoista tekniikkaa, siis asioissa, jotka eivät missään nimessä saa mennä jenkkien tietoon (suunitelmat ydiniskuista USA:n mantereelle, mahdolliset konventionaalisen sodan suunnitelmat USA:n vastustamiseksi, diplomaattiset asiat, suuret teknologiset innovaatiot, tieteen arkaluontoisimmat löydöt, aseteknologian huippusalaisuudet jne.)

      Toisaalta paluu 1800-luvun tasoon on hyväkin siinä mielessä, että USA ei enää saa tarvitsemaansa tietoa muun maailman salaisuuksista eikä kykene luomaan käytännössä toimivaa esim. terrorismin vastaisen sodan strategioaa. USA jää poliittiseen ja sotilaalliseen paitsioon.

      Kirjoituskoneet toisaalta ovat myös varmatoimisia aina: eivät tarvitse sähköä lainkaan, joten kyky kirjoittaa nopeasti koneella säilyy vaikka sattuisi totaalinen EMP-aalto, joka itse asiassa kävi hyvin lähellä:

      http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/avaruus/nasa valtimme tietamattamme taparasti maailmanlaajuisen katastrofin heinakuussa 2012 suurin aurinkomyrsky 150 vuoteen ei osunut/a999423

      Jos tuo aurinkomyrsky olisi osunut maapalloon, keräisimme edelleen kulttuurimme jäänteitä kasaan ja eläisimme globaalisti ilman sähköä, paitsi tietenkin ne onnekkaat joilla on kyky tuottaa sitä itse aurinkopaneeleilla, aggregaatilla tai tuulen avulla. Ihmiskunta olisi 99%:sti kuollut pois ja päällänsä olisi totaalinen katastrofi. Kirjoituskoneet olisivat auttaneet ylläpitämään sivistyksen jäänteistä jotakin käynnissä ja yllä ja palauttamaan jollakin tapaa sitten joskus tulevaisuudessa sivilisaation.

      • aaaarrrgggh

        Just joo, aurinkopaneelit, tuulivoimalat ja aggregaatit jäävät ehjiksi kun kaikki muut sähköntuotantovälineet tuhoutuvat.

        Idiootin idioottimainen olettamus.

      • ei idiotismia
        aaaarrrgggh kirjoitti:

        Just joo, aurinkopaneelit, tuulivoimalat ja aggregaatit jäävät ehjiksi kun kaikki muut sähköntuotantovälineet tuhoutuvat.

        Idiootin idioottimainen olettamus.

        Ei lainkaan idioottimainen olettamus. Mitä yksinkertaisempi ja rujompi energiantuotantoväline sattuu olemaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se jää käyttökelpoiseksi paikallisesti ainakin. Aggregaatti toimii kyllä EMP:n jälkeenkin, samoin muuten se aurinkopaneeli, se ei hajoa EMP:n iskussa millään tavalla.

        Tuulivoimala jää rakenteellisesti ehjäksi, mutta sen sisukset vaativat takuuvarman vaihdon EMP:n jälkeen, siis johdotukset jne.

        Kehittyneemmät ja monimutkaisemmat energiantuotantovälineet tuhoutuvat ja lakkaavat toimimasta, mukaanlukien voimalat ja koko sähköön liittyvä infastruktuuri.

        Pitkässä juoksussa sähkö voidaan joutua kuitenkin jopa unohtamaan, koska EMP:n jälkeen globaali sähköjen palauttaminen on pelkkä utopia, ei mahdollinen toteuttaa millään edes länsimaissa.

        Sama koskee autoja: moderni auto ei kestä EMP:tä vaan hajoaa sähköteknisesti täysin. Sensijaan joku rujo ja vanha Diesel-maasturi kestää, koska sen tekniikka on niin rujoa, että EMP ei tee pysyvää tuhoa. Lantikka, vanha diesel-Pajero, Lada Nivan vanhat mallit jne. lähtevät käyntiin vaikka EMP tuhoaa 99% autoista muutoin käyttökelvottomiksi pysyvästikin.

      • pökköäpesään
        ei idiotismia kirjoitti:

        Kannatta miettiä uudelleen erinäisiä väitteitä.
        Aggregaatti on generaattorin ja moottorin yhdistelmä " täynnä" elektroniikkaa.
        Miksiköhän aurinkopaneeli ei hajoaisi? tai jos sinä tarkoitatkin niitä vesiputkipaneeleita.
        Tuulisähkötolppa hajoaa ensimmäisessä kovemmassa tuulessa koska kaikki turvajutut poksahtivat.
        Dieselautojen starttimoottorit hajosivat eikä dieselin veivaaminen käyntiin ole kovin helppo juttu jos ei ole paikkaa veiville ja veivaamista yrittävä on joku ruipelo.

      • selviiä se

        "Kirjoituskoneet toisaalta ovat myös varmatoimisia aina: eivät tarvitse sähköä lainkaan, joten kyky kirjoittaa nopeasti koneella säilyy vaikka sattuisi totaalinen EMP-aalto, joka itse asiassa kävi hyvin lähellä:

        http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/avaruus/nasa valtimme tietamattamme taparasti maailmanlaajuisen katastrofin heinakuussa 2012 suurin aurinkomyrsky 150 vuoteen ei osunut/a999423

        Jos tuo aurinkomyrsky olisi osunut maapalloon, keräisimme edelleen kulttuurimme jäänteitä kasaan ja eläisimme globaalisti ilman sähköä, paitsi tietenkin ne onnekkaat joilla on kyky tuottaa sitä itse aurinkopaneeleilla, aggregaatilla tai tuulen avulla. Ihmiskunta olisi 99%:sti kuollut pois ja päällänsä olisi totaalinen katastrofi. Kirjoituskoneet olisivat auttaneet ylläpitämään sivistyksen jäänteistä jotakin käynnissä ja yllä ja palauttamaan jollakin tapaa sitten joskus tulevaisuudessa sivilisaation."

        USA:n hallinto käyttää kriittisimmissä järjestelmissään varmaan jo seuraavan sukupolven optista tiedonsiirtoa sekä piireissä että verkkotekniikassaan, joka kestää elektromagneettiset pulssit. Optiset piirit ja suorittimet ovat jo siviilipuolellakin voimakkaan kehityksen alla, joten voidaan olettaa että USA:n kriittisissä datajärjestelmissä ne ovat jo arkipäivää. Tämä siis tietotekniikassa, tiedonsiirrossa, energiatuotannossa, asejärjestelmissä ja kuljetustekniikassa.

    • Itse asiassa tämä paperille kirjoitus ei ole lainkaan hullumpi. Tosin niitä tekstejä voi toki kuvata olemattomilla kameroilla, mutta sekin asia pitää aina jollain taholla teettää.

      Tästä vielä yksi askel eteenpäin ja luoda kirjoituskone, jolla voi suoraan luoda kryptografisia tekstejä. Toistaalta kryptoanalyyseille löytynee tänä päivänä sen verran voimaa, että nämä saanee unohtaa suosiolla...

      • seuraava taso

        "Itse asiassa tämä paperille kirjoitus ei ole lainkaan hullumpi. Tosin niitä tekstejä voi toki kuvata olemattomilla kameroilla, mutta sekin asia pitää aina jollain taholla teettää."

        Usko nyt jo että jos sinulla on samassa huoneistossa mobiililaite, tietokone ym. jossa joku verkkoliitäntä päällä ja laitteessa jonkinlainen mikrofoni, niin mekaanisen näppäimistön tai kirjoituskoneen käyttö ei ole turvallista. Jokainen merkki voidaan analysoida äänidatasta. Saman voi tietenkin hoitaa myös ikkunalasin värähdyksiä kuunteleva laser, joka sijaitsee jossain ulkona. Ei tarvita näköyhteyttä, vain se operaattorin verkkoon tai jonnekin muualle yhteydessä oleva matkapuhelin toisessa huoneessa. Uudet mobiilipiirit pystyvät algoritmeillaan selvittämään myös sen mitä kirjoitat tai piirrät paperille ym. Tämäkin perustuu äänidatan tietojen käsittelyyn. Mekaanisiin kirjoituskoneisiin siirtyminen ei siis estä vakoilua, ellei näppäimistöistä tehdä samalla äänettömiä.

        Voiko tämä olla mahdollista? Tabletti kuuntelee, mitä kirjoitat paperille
        http://mobiili.fi/2014/01/06/qualcomm-esittelee-uutta-tekniikkaa-tabletti-kuuntelee-mita-kirjoitat-paperille/

        "Snapdragon 805:n tukee muun muassa uutta ominaisuutta nimeltään Ultra Sound NotePad. Se muuttaa kynällä paperille kirjoitetun(piirretyn) tablettien ja älypuhelinten näytöille. Kun laite on esimerkiksi vihkosi vieressä ja kirjoitat paperille, suorittimen avulla se tunnistaa, mitä kirjoitat ja tekee saman reaaliajassa myös laitteeseen.

        Kuinka se sitten oikeasti toimii? Snapdragon 805:llä varustetun tabletin kyljessä on mikrofoneja, jotka ottavat vastaan kynästä tulevia ultraäänivärähtelyjä. Tämän avulla laite tietää, mitä paperille kirjoitetaan. Kun yhdellä kynällä voi kirjoittaa ainoastaan yhdellä värillä, voi tabletille tulevan materiaalin väriä muuttaa haluamakseen."

      • sala-mat
        seuraava taso kirjoitti:

        Qualcommin teknologia lukee kynän liikkeet paperilta kosketusnäytölle
        http://taskumuro.com/qualcommin-teknologia-lukee-kynan-liikkeet-paperilta-kosketusnaytolle

      • seuraava taso kirjoitti:

        "Itse asiassa tämä paperille kirjoitus ei ole lainkaan hullumpi. Tosin niitä tekstejä voi toki kuvata olemattomilla kameroilla, mutta sekin asia pitää aina jollain taholla teettää."

        Usko nyt jo että jos sinulla on samassa huoneistossa mobiililaite, tietokone ym. jossa joku verkkoliitäntä päällä ja laitteessa jonkinlainen mikrofoni, niin mekaanisen näppäimistön tai kirjoituskoneen käyttö ei ole turvallista. Jokainen merkki voidaan analysoida äänidatasta. Saman voi tietenkin hoitaa myös ikkunalasin värähdyksiä kuunteleva laser, joka sijaitsee jossain ulkona. Ei tarvita näköyhteyttä, vain se operaattorin verkkoon tai jonnekin muualle yhteydessä oleva matkapuhelin toisessa huoneessa. Uudet mobiilipiirit pystyvät algoritmeillaan selvittämään myös sen mitä kirjoitat tai piirrät paperille ym. Tämäkin perustuu äänidatan tietojen käsittelyyn. Mekaanisiin kirjoituskoneisiin siirtyminen ei siis estä vakoilua, ellei näppäimistöistä tehdä samalla äänettömiä.

        Voiko tämä olla mahdollista? Tabletti kuuntelee, mitä kirjoitat paperille
        http://mobiili.fi/2014/01/06/qualcomm-esittelee-uutta-tekniikkaa-tabletti-kuuntelee-mita-kirjoitat-paperille/

        "Snapdragon 805:n tukee muun muassa uutta ominaisuutta nimeltään Ultra Sound NotePad. Se muuttaa kynällä paperille kirjoitetun(piirretyn) tablettien ja älypuhelinten näytöille. Kun laite on esimerkiksi vihkosi vieressä ja kirjoitat paperille, suorittimen avulla se tunnistaa, mitä kirjoitat ja tekee saman reaaliajassa myös laitteeseen.

        Kuinka se sitten oikeasti toimii? Snapdragon 805:llä varustetun tabletin kyljessä on mikrofoneja, jotka ottavat vastaan kynästä tulevia ultraäänivärähtelyjä. Tämän avulla laite tietää, mitä paperille kirjoitetaan. Kun yhdellä kynällä voi kirjoittaa ainoastaan yhdellä värillä, voi tabletille tulevan materiaalin väriä muuttaa haluamakseen."

        En ole sen enempää perehtynyt (varsinkaan hienoimpiin) teknologisiin urkinta-keksintöihin, mutta jos luovuutta ja teknologiaa löytyy urkintaan niin taatusti sitä löytyy myös urkinnan torjumiseenkin :)

      • uffaf
        strange.cyborg kirjoitti:

        Joo, jokainen näppäin antaa kymmenen eri näppäinääntä samanaikaisesti painettaessa, jää selvittämättä mikä on se oikea.

      • 01011001010100101001

    • typerät jenkit

      NSA ei saa ujutettua Venäjälle agenttejaan vakoilemaan kirjoituskoneiden näppäimistöjä. Venäjä on pelannut vakoojapeliä onnistuneesti aina ja kykenee torjumaan vihollistensa agentit helposti.

      NSA:lle kirjoituskoneiden uusi nousu on ongelma, koska NSA ei saa enää vakoiltua maita joita se on tähän asti vakoillut tietokoneiden avulla. NSA siis menettää tietonsa esim. Venäjä mahdollisesta päätöksestä aloittaa sota, vaikkapa ydinaseellisella ensi-iskulla.

      Lisäksi rikosten torjuminen vaikeutuu kun rikolliset oppivat saman tempun kuin Venäjä, eli kirjoittavat laittomat dokumentit kirjoituskoneella joka ei ole missään tietoverkossa. Poliisin työ vaikeutuu huomattavasti. Rikollisten maailmassa ihmis muisti ja kynä ja paperi ovat muutenkin käytössä juuri siksi, että näitä poliisi ei voi vakoilla mitenkään.

      Jenkeille tekisi ihan helvetin hyvää jos Venäjä poistaisi suurimmat jenkkipersereikien kaupungit ydinaseellisesti kartalta. Saisivat jenkit maistaa omaa paskaansa.

      • paljonko dollareita?

        "Jenkeille tekisi ihan helvetin hyvää jos Venäjä poistaisi suurimmat jenkkipersereikien kaupungit ydinaseellisesti kartalta. Saisivat jenkit maistaa omaa paskaansa."

        Taidat todellisuudessa olla vastatrolli, joka olevinaan puolustaa tiettyä ilmansuuntaa, mutta viesteillään koittaa todellisuudessa kääntää älyttömillä jutuillaan mielipidettä siihen toiseen suuntaan.

    • vain jossain

      "NSA siis menettää tietonsa esim. Venäjä mahdollisesta päätöksestä aloittaa sota, vaikkapa ydinaseellisella ensi-iskulla."

      Voi veljet, ja susta Venäjä siis haluaa aloittaa ensi-iskun ydinaseilla, joka tietää maailmanloppua -siis ihmiskunnan tasolla, rotat ja torakat tosin jää.

      Venäjällä ja Kiinassa NSA:n on varmasti vaikeampi toimia, mutta Euroopassa mekaaniset kirjoituskoneet eivät juurikaan auta jos samoissa asunnoissa tai toimistotiloissa on mobiililaitteita tai muita verkkoon kytkettyjä laitteita, jotka vakoilevat näppäinpainallusääniä ja paperillekirjoitusääniä, kuten yhä enenevässä määrin kykenevät tekemään.

      • "...jotka vakoilevat näppäinpainallusääniä ja paperillekirjoitusääniä, kuten yhä enenevässä määrin kykenevät tekemään."

        Aivan, mitään keinoahan torjua urkintaa ei ole.

      • taktaktaktak
        strange.cyborg kirjoitti:

        "...jotka vakoilevat näppäinpainallusääniä ja paperillekirjoitusääniä, kuten yhä enenevässä määrin kykenevät tekemään."

        Aivan, mitään keinoahan torjua urkintaa ei ole.

        Aikanaan kun mekaanisia kirjoituskoneita käytettiin niin samassa tilassa saattoi olla muutama kymmenen kirjoittajaa jotka kaikki takoivat konettaan sanoisinko hullun lailla.
        Tämän voi nähdä ja kuulla jossain vanhassa kotimaisessa leffassa.
        Kuuntele siinä sitten.

      • vakoilun torjuntaa
        taktaktaktak kirjoitti:

        Aikanaan kun mekaanisia kirjoituskoneita käytettiin niin samassa tilassa saattoi olla muutama kymmenen kirjoittajaa jotka kaikki takoivat konettaan sanoisinko hullun lailla.
        Tämän voi nähdä ja kuulla jossain vanhassa kotimaisessa leffassa.
        Kuuntele siinä sitten.

        Kirjoituskoneen voi myös viedä hyvin äänieristettyyn ja muutoin tyhjään huoneeseen jossa mikään ikkunan tms. värinä ei paljasta mitä kirjoitetaan eikä ääni kulkeudu ulos. KGB käytti tätä keinoa Neuvostoliiton aikana paljon.

        Siksi toiseksi kone voi kirjoittaa kryptattua tekstiä, eli näppäimillä onkin ihan eri tarkoitus kuin normaalissa kirjoituskoneessa. Koeta siinä sitten vakoilla konetta joka kirjoittaa valmiiksi vahvasti salattua tekstiä. Natsit käyttivät varsin onnistuneesti tällaista laitetta kunnes Enigma jäi liittoutuneiden käsiin.

    • vaarallinen tekoäly

      Tekoäly on kehittymässä ikävään suuntaan. Sotarobotit ja toisaalta mm. jenkkilän poliisin JO käyttämät robotit muuttuvat eettisesti arveluttaviksi viimeistään siinä vaiheessa kun robotti saa vetää liipasimesta omatoimisesti. Itse asiassa monet robottilennokit ampuvat jo ihan itsenäisesti ja yleensä väärää kohdetta.

      Kysymys kuuluu haluammeko me oikeasti maailman, jossa tekoäly saattaa luoda terminator-skenaarion ja ihmiskunta tuhoutuu omaan "nerokkuuteensa".

      Elokuvissa voi olla John Connor pelastamassa maailman, mutta tosielämässä kukaan ei ehkä ehdi tehdä yhtään mitään kun robottien armeija päättää avata tulen.

      • Echelon

        IBM kehitti ennennäkemättömän energiatehokkaan aivoja simuloivan prosessorin
        http://muropaketti.com/ibm-kehitti-ennennakemattoman-energiatehokkaan-aivoja-simuloivan-prosessorin

        IBM:n ihmesiru matkii aivoja
        http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/08/08/ibmn-ihmesiru-matkii-aivoja/201411041/7

        IBM kehitti postimerkin kokoisen aivosirun - supertietokoneen suorituskyky
        http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/ibm kehitti postimerkin kokoisen aivosirun supertietokoneen suorituskyky/a1002352

        IBM:n uusi aivosiru on postimerkin kokoinen ja suorituskyvyltään supertietokoneen luokkaa
        http://www.tivi.fi/uutisia/ibmn uusi aivosiru on postimerkin kokoinen ja suorituskyvyltaan supertietokoneen luokkaa/a1002407

        "Mikrosiru on samantapainen hermosolujen verkko kuin ihmisaivotkin, kertoo Phys.org.

        IBM on esitellyt hermosynaptisen TrueNorth-suorittimen, joka on tehokkaampi kuin supertietokone mutta mahtuu postimerkin kokoiselle alueelle.

        Teho perustuu siihen, että suoritin toimii niin kuin ihmisaivot. Tutkijat kutsuvat toimintaa kognitiiviseksi tietojenkäsittelyksi.

        Perinteiset suorittimet pystyvät lähinnä laskemaan niille sarjassa syötettyjä lukuja. Sen sijaan uusi suoritin vastaa erilaisiin ympäristön ärsykkeisiin.

        Suorittimen sisällä on suuri keinotekoisten hermosolujen ja synapsien verkosto. Hermosoluja on miljoonaa ja synapseja 256 miljoonaa. Sirussa on myös 4 096 ydintä ja 5,4 miljardia transistoria.

        Virtaa siru tarvitsee vain sen verran, mitä tavallinen kuulokoje käyttää.

        Anturista tietokone

        Uusi prosessori mullistaa tietojenkäsittelyn kahdella tavalla.

        Ensinnäkin mistä tahansa pienestäkin laitteesta tulee supertietokone. Esimerkiksi robottiauton tietokoneen ei tarvitse käyttää pilvessä olevaa laskentatehoa ohjaukseen, vaan auton anturit voivat hoitaa sen itse.

        Toisekseen erillistä keskustietokonetta ei tarvita, sillä anturit ottavat syötteitä vastaan ja käsittelevät niitä itse. Samalla ne voidaan kytkeä suoraan toisiin antureihin ja hallintalaitteisiin, jolloin voidaan luopua keskusjärjestelmästä.

        Laskutehoa vähällä virralla

        Vaikka tutkijat pitävät TrueNorthiaan supertietokoneena, sen vertaaminen perinteisiin tietokoneen suorittimiin on mahdotonta. Ne toimivat eri tavalla.

        Suuntaa voi kuitenkin antaa. Energiatehokkain supertietokone tekee 4,5 miljardia liukulukulaskutoimitusta sekunnissa watilla sähköä. Hermosuoritin suorittaa sekunnissa 46-400 miljardia synaptista laskua watilla sähköä.
        Aivojen simuloinnin kaltaisessa rasituksessa se on 176 000 kertaa energiatehokkaampi kuin modernit perinteiset prosessorit ja 769 kertaa energiatehokkaampi kuin muut aivoja simuloivat toteutukset tänä päivänä.

        TrueNorth-prosessorit kykenevät toimimaan myös rinnakkain, ja IBM onkin rakentanut jo emolevyn joka sisältää 16 prosessoria, eli 16 miljoonaa neuronia ja 4 miljardia synapsia.

        TrueNorth on valmistettu Samsungin 28 nanometrin prosessiteknologialla. Yhtiöt eivät ole tarkentaneet, milloin ja missä aivosuoritin on tulossa käyttöön."

        -- Kun tämä DARPA:n rahoittama (Defense Advanced Research Projects Agency, joka on Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin alainen tutkimuslaitos. Se on tukenut siruhanketta kymmenillä miljoonilla) postimerkin kokoinen hermosynaptisen TrueNorth-suoritin saadaan tietotekniikan lisäksi kaikkiin elektoniikkaan "Esineiden Internet" niin ne kaikki voivat liittyä yhteen SkyNetiksi. Lisäksi vielä rinnaikkain toimivien TrueNorth-suoritinten palvelinkeskukset ja verkkoyhteydessä olevien suoritinten rinnakkainlaskenta/pilvilaskenta niin ollaan aika lähellä tietotekniikan ja tekoälyn singulariteettia ja myös isoveliteknologian totaalihallintaa (vertaa Echelon salaliitto (2008) -elokuvaa, jossa NSA:n Echelon tekoälytietokone ottaa kaikki verkotetut laitteet hallintansa).

    • kaunokirjoitus

      Oletteko jo unohtaneet käsillä kirjoittamisen taidon? Minä aloitin kansakoulun 1950-luvun alkuvuosina ja silloin yhtenä oppiaineena oli "kaunokirjoitus".
      Tällä tavalla moni vanhemman ikäluokan ihminen oppi kauniin ja selvän käsialan. Olen seurannut nykyisiä peruskoululaisia ja monet heistä ei osaa edes kirjoittaa kunnon "tikkukirjaimia", tekstauksesta ei kannata edes puhua.
      Kaunokirjoitus takaisin heti kouluun. Ei kirjoittaminen voi olla pelkkää tietokoneen näytön tai näppäimistön tökkimistä yhdellä sormella.
      Lääkäreille piti hankkia sormilla tökittävät tietokoneet kun niiden käsialoista ei enää kukaan saanut selvää, apteekkiväki kyllästyi arvontalukemiseen.

      • minä osaan

        Emme me kaikki ole sentään tuota käsillä kirjoittamisen taitoa unohtaneet. Minä opin vielä aikanaan koulussa kaunokirjoituksen ja kirjoittamaan kohtuullisen selvästi luettavaa tekstausta. Tosin taidan olla sen veeaan vanha pieru palstalla, että olen myös ainoita jotka tuon taidon tällä palstalla osaavat, loput ovat yläasteikäisiä kakaroita joille perinteistä vanhaa tapaa kirjoittaa ei ole opetettu.

        On hyvä muistaa sekin, että tämän palstan nuorista idiooteista suurin osa ei osaa myöskään kuoria perunaa, sitoa itse kengännauhojaan eikä sytyttää nuotiota saati huolehtia sellaisen turvallisesta sammuttamisesta. Nämä dorkat ovat liian nuoria ja tyhmiä tällä palstalla osatakseen mitään vanhoja taitoja.

        Nykynuoret eivät osaa kuin hakata windows-pc:tä, ryypätä itsensä tainnoksiin ja tapella kadulla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3841
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3625
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3602
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2271
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2229
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      322
      1972
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1766
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1433
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1352
    Aihe