Mistä ystäviä aikuisiällä ja perheellisenä?

Hei palstalaiset! Onko teillä jotain ajatuksia siitä, miten aikuisiällä ja perheellisenä löytää ystäviä? Itselläni lapsuuden ja nuoruuden aikaisia ystäviä on vain muutama, olen muuttanut useasti, ja muutenkin elämänpiiri on muuttunut kouluaikoina niin paljon että vain jokunen ystävä jäi niiltä ajoilta. Nyt aikuisena kaipaan lisää ystäviä, uusia ystäviä tarvitaan! Lasten kautta on tietysti saanut tosi paljon uusia tuttuja, mutta tuttavuuksien syventäminen on tosi vaikeaa: monet perheelliset viettävät paljon aikaa vain oman perheensä ja lähisukulaisten kanssa, ystävätreffeille ja kaverimenoihin ei kukaan tunnut ehtivän. Toki ymmärrän, että perhe ja se oman arjen pyöritys vie paljon aikaa, mutta eikö muilla ole tarvetta viettää aikaa myös kavereiden ja ystävien kanssa?
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä niitä ystävyyksiä syntyy aikuisiälläkin, mutta "parhaita kavereita" voi olla hankala saada jos mukana on myös perhekuviot jotka jumittavat tekemisen pelkkään kahvin juontiin. Omat vähäiset kaverini jäivät kun vietin aikaa vaimon kanssa, hän olisi muutoin ollut yksin kotona. Itse jopa vien vaimoni hänen kavereidensa luokse jottei sama tapahtuisi hänelle, en tiedä miksei hän itse aja sinne.

Tekemisen järjestäminen on yksi tehokkaimmista konsteista, mutta jos ne ideat loppuvat ei ehkä toiselta siltikään löydy aktiivisuutta tai uskallusta tavalliseen yhteydenpitoon. Koska niitäkin tarinoita on että "tullaan mökille täyshoitovieraaksi" ei ole aina helppo tunnistaa kuka haluaa seuraa ja etenkin miten se toteutuu.

Nuorena oli aikaa ja pitkästymistä, ja sen jakoi mieluusti jonkun toisen kanssa. Nykyisin voi katsoa tv:tä ja selata nettiä yms., ja aikuiselämään voi kuulua olut tai viini iltaisin.

Jatka etsimistä ja ehdota rohkeasti osallistumista johonkin tapahtumaan tai mukaan matkalle. Joku saattaa yllättää positiivisesti, meidän tuttumme tuli mukaan matkalle yli 10 vuoden tuntemisen jälkeen. Itse kutsu oli "heitto", tyyliin "ollaan menossa, tuletteko mukaan?"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohtiva aikuinen kirjoitti:

Hei palstalaiset! Onko teillä jotain ajatuksia siitä, miten aikuisiällä ja perheellisenä löytää ystäviä? Itselläni lapsuuden ja nuoruuden aikaisia ystäviä on vain muutama, olen muuttanut useasti, ja muutenkin elämänpiiri on muuttunut kouluaikoina niin paljon että vain jokunen ystävä jäi niiltä ajoilta. Nyt aikuisena kaipaan lisää ystäviä, uusia ystäviä tarvitaan! Lasten kautta on tietysti saanut tosi paljon uusia tuttuja, mutta tuttavuuksien syventäminen on tosi vaikeaa: monet perheelliset viettävät paljon aikaa vain oman perheensä ja lähisukulaisten kanssa, ystävätreffeille ja kaverimenoihin ei kukaan tunnut ehtivän. Toki ymmärrän, että perhe ja se oman arjen pyöritys vie paljon aikaa, mutta eikö muilla ole tarvetta viettää aikaa myös kavereiden ja ystävien kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu