Saako esimies kysyä olenko raskaana?

Moikka. Olin kaksi päivää vatsataudissa ja tänään palasin takaisin töihin. (Ensimmäisenä päivänä en ollut töistä pois, sillä tauti alkoi juuri hieman ennen kun pääsin töistä). Tämän takia olin vain yhden päivän varsinaisella sairauslomalla.
No, ensiksikin, kun soitin jääväni sairauslomalle eilen, oli vastaukset nihkeitä ja pomo vain mietti puhelimessa mistä saa ketään tilalleni. Lisäksi hän kyseli mikä minua vaivasi ja tämän jälkeen esitti vielä muita lisäkysymyksiä haluten varmistaa sairauteni.. Hän ei selvästi uskonut minun olevan sairas. Ja tämä yhden päivän sairausloma oli ensimmäiseni yli puoleen vuoteen.. Joten siitäkään ei oikein voi kiikastaa.

No, tänään sitten menin töihin ja toimitin sairausloma todistuksen jne. Myöhemmin esimies tuli luokseni ja kysyi, että olenko raskaana "kun sairauslomani kesti vain päivän". Sanoin hänelle, että olisin saanut myös tämän päivän, mutta en itse ottanut (tiedän, että väkeä lomien takia on vähän). Lisäksi sanoin, että kaksi päivää olen sairastanut, ja tänään ensimmäinen "normaalioloisempi" päivä, tosin tänäänkin lievää pahoinvointia on.

Asiaan: Käsittääkseni työhaastattelussa tai missään tilanteessa ei esimies saa kysyä raskaudesta. En mielestäni ole lihonut tai muutakaan.. Ja olen vasta 20-vuotias, eikä lapset tosiaan ole tähtäimessä vielä piiiitkään aikaan. Minua loukkasi kysymys, ja lisäksi se ei kuulu hänelle. Ehkä sitten, jos olisin oikeasti raskaana ja masu jo pullottaisi enkä itse olisi mitään sanonut - sitten ymmärtäisin.

Mitäs mieltä te olette? Sanooko laki tai ammattiliitto asiaan jotakin? Ainakin hän sai minut ärsytettyä tänään. Perskule :D
8417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Taas tällainen joutava kysely jutun juureksi, etkö itse viitsi katsoa mitä laki sanoo ?

Äänestä

Onko tuo nyt niin maailmanlopun asia, jos joku sulta kysyy oletko raskaana?
Vaikka laki sanoisi mitä niin so what?
Et vastannut oleelliseen: OLETKO raskaana? Vai tuleeko nyt sitten tiedustelua johonkin suoli24-palstan moderaattoreille, että rikoinko minä lakia?

Äänestä

Niin, työhaastattelussa ei saa kysyä, koska se voi vaikuttaa työntekijän valintaan. Noin muuten sillä ei varmaan ole mitään estettä, jos työnsuhde on vakituinen. Määraikaisuuteen sen voisi varmaan tulkita vaikuttavana kyselynä.(tuosta en ole ihan varma, kannattaa soittaa ihan liittoon) .
Mutta toisaalta, ei sinun ole myöskään pakko vastata vaan voit todeta että yksityinen elämä ei kuulu pomolle/työnantajalle.

Äänestä

suomessa on sama touhu kun oli vuonna 1918 isännät pitivät ahneuksissaan ihmiset töissä ilmaseksi josset käynnyt jouduit lähtemään torpasta eli asunnosta minä olen lukenut yhden kirjan joka kertoo näistä oloista mikään ei ole niin ahne kun suomalainen porvari kapitalisti.

Äänestä

1918 ei tainnut olla ammattiliittoja pitämässä porvareita kurissa! Nyt on ammattilitot ja nekin ovat mukana varsinkin työttömien hyväksikäytössä!!
Ja niistä torppariajoista, koska torpat oli talojen omistuksessa niin tietenkin torpparin oli työllään maksettava asumisensa!

Hitto että nämä punikkien ilmeisesti urbaanit perilliset keksiikin tänne tyhmiä juttuja!

Äänestä

Työnantajalle pitäisi antaa seuraavat tiedot:

1. Onko armeja suoritettu.
2. Oletko raskaana.
3. Onko lapsia, puoliso.
4. Poissaolot edellisistä työpaikoista.
5. Onko jokin jatkuva sairaus.
6. Tupakoitko.
7. Entä alkoholin käyttö.
8. Rikosrekisterissä?
9. Huumetestin tulos.

Äänestä

VR:llä nuorilla naisilla aiheellinen kysymys

Äänestä

Kysyähän saa ihan mitä tahansa, vaikka pikkuhoisujen väriä, jokaisen omassa harkinnassa on sitten se mitä vastaa, vai jättääkö koko kysymyksen omaan arvoonsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m@ri@ kirjoitti:

Moikka. Olin kaksi päivää vatsataudissa ja tänään palasin takaisin töihin. (Ensimmäisenä päivänä en ollut töistä pois, sillä tauti alkoi juuri hieman ennen kun pääsin töistä). Tämän takia olin vain yhden päivän varsinaisella sairauslomalla.
No, ensiksikin, kun soitin jääväni sairauslomalle eilen, oli vastaukset nihkeitä ja pomo vain mietti puhelimessa mistä saa ketään tilalleni. Lisäksi hän kyseli mikä minua vaivasi ja tämän jälkeen esitti vielä muita lisäkysymyksiä haluten varmistaa sairauteni.. Hän ei selvästi uskonut minun olevan sairas. Ja tämä yhden päivän sairausloma oli ensimmäiseni yli puoleen vuoteen.. Joten siitäkään ei oikein voi kiikastaa.

No, tänään sitten menin töihin ja toimitin sairausloma todistuksen jne. Myöhemmin esimies tuli luokseni ja kysyi, että olenko raskaana "kun sairauslomani kesti vain päivän". Sanoin hänelle, että olisin saanut myös tämän päivän, mutta en itse ottanut (tiedän, että väkeä lomien takia on vähän). Lisäksi sanoin, että kaksi päivää olen sairastanut, ja tänään ensimmäinen "normaalioloisempi" päivä, tosin tänäänkin lievää pahoinvointia on.

Asiaan: Käsittääkseni työhaastattelussa tai missään tilanteessa ei esimies saa kysyä raskaudesta. En mielestäni ole lihonut tai muutakaan.. Ja olen vasta 20-vuotias, eikä lapset tosiaan ole tähtäimessä vielä piiiitkään aikaan. Minua loukkasi kysymys, ja lisäksi se ei kuulu hänelle. Ehkä sitten, jos olisin oikeasti raskaana ja masu jo pullottaisi enkä itse olisi mitään sanonut - sitten ymmärtäisin.

Mitäs mieltä te olette? Sanooko laki tai ammattiliitto asiaan jotakin? Ainakin hän sai minut ärsytettyä tänään. Perskule :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu