Onko kenelläkään kokemusta puolison passiiviisuudesta?
Puoliso ei tee mitään aloitteita, suunnitelmia, koskien kodinhoitoa, taloutta. Päivät viettäisi tv:n, läppärin, ja kännykän kanssa. Osallistuminen on heikkoa, ja aina joutuu patistamaan, muistuttamaan asioista, ja tekemisistä. Silti ne unohtuu, ja jää tekemättä.
Puoliso ei tee mitään aloitteita, suunnitelmia, koskien kodinhoitoa, taloutta. Päivät viettäisi tv:n, läppärin, ja kännykän kanssa. Osallistuminen on heikkoa, ja aina joutuu patistamaan, muistuttamaan asioista, ja tekemisistä. Silti ne unohtuu, ja jää tekemättä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voit lukea täältä neuvot. Samanlaiset ongelmat näyttävät olevan, kulttuuritaustasta riippumatta...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12390394
Lähde interreilaamaan kolmeksi kuukaudeksi. On kaksi vaihtoehtoa. Kun palaat, mies on pannut kämppänne uuteen uskoon. Ilmaiset närkästyksesi, mies panee hanttiin. Löydätte ehkä kompromissin. Passiivisuus on ohi.
Toinen vaihtoehto on, että kämppä on haiseva läävä ja mies istuu sohvalla edelleen samoissa vaatteissa. Silloin tiedät lopettaa suhteen.
Hei.
Tilanne kuulostaa tosi harmilliselle. Mietin kuinka kauan olette olleet yhdessä. Miten puolisosi suhtautuu siihen, että patistelet? Kannattaisi varmaankin yrittää saada rakentavaa keskustelua aikaan. Kertoisit hänelle kuinka ärsyttävää on, että joudut toiminaan pomona ja työnjohtajana yhteisessä kodissa, jossa molempien kuuluisi olla aktiivisia. Yrittäisitte tehdä "sopimuksia" kuka tekee mitäkin ja milloin. Ja mitä seuraa, ellei sopimuksesta pidetä kiinni. Hyvä vaihtoehto on myös yrittää saada häntä lähtemään ulkopuolisen juttusille asiasta. Kun keskustelisitte vaikkapa perheneuvojan kanssa tilanteesta, ammatti-ihminen osaa viedä tilannetta eteenpäin siten, että molemmat osapuolet tulevat kuulluksi ja ymmärretyksi.
Tsemppiä,
Pirkko-pappi
Kiitos rakentavasta vastauksesta : ) Pitääkin yrittää sopparia sorvata kotitöistä, jos se auttaisi häntä muistamaan lupaukset. Kaikkea muuta olenkin yrittänyt, hyvällä ja vähemmän hyvillä keinoilla. Lopputulos on ollut aina sama, "sitten myöhemmin". Ärsyttää kun pitää aina näristä kotiasioista, mutta kun toisella ei ole mitään huolta niistä. Omakotitalossa asuessa on vaan ne pakolliset pihatyöt, sisällä tehtävien lisäksi. Samoin tykkään suunnitella hankintoja, ettei yllätys menoja tule. Rahan käyttäjinä olemme täysin erilaisia. Hän voi kertomatta mitään, sijoittaa useita tonneja museoautoonsa, mutta sitten ei löydy rahaa kodin välttämättömiin hankintoihin. Itse tykkään säästää ja suunnitella hankinnat, ettei tule "matti kukkaroon".
Yhteistä taivalta meillä on takana 13-vuotta, ja jälkikasvu on vasta 4-vuotias.
Mihinkään perheneuvolaan, tai parisuhdeterapeutille hän ei suostu lähtemään. Vastaus on, että mene sinä, kun sinulla on ongelma. Hänellä ei ole mitään ongelmaa ; )
Jotenkin pitää yrittää luovia eteenpäin. Harmittaa vaan, kun toinen ei jaksa innostua kotiin liittyvistä asioista. Itselleni ei jää töiden, kotiasioiden, sekä lapsen huoltamisen jälkeen aikaa mihinkään muuhun. Puolisoni käytös muuttui vähitellen lapsen syntymän jälkeen. Alussa hän ei lapsen hoitoon osallistunut lainkaan. Onneksi hän nyt huomioi lasta paremmin, mutta edelleenkin hänen omat menot/kiinnostuksen kohteet, ohittaa lapsen, ja kotityöt on hänen mielestä naisen velvollisuus.
On kokemusta, joskin passiivisuus koskee vain tiettyjä asioita. Kodin rempat ei häntä enää kiinnosta, mutta aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta löytyy jos kyse on omista harrastuksista tai esim. metsästysseuran talkoista. Oma-aloitteisuutta löytyy myös kaikkiin vapaa-ajan askareihin esim. hommaa kaikkea kalastukseen liittyviä vempaimia, korjailee venettä jne. Nalkuttamiseni ei tietenkää auta ja olen yrittänyt ymmärtää ja sietää sitä, että miestäni kiinnostavat eri asiat.
Minulla on sydänystävä, jonka mies tekee koko ajan jotain kotona ja vapaa-ajallaan. Ystävättäreni ei ole tyytyväinen vaan haluaisi, että mieskin lomailisi lomallaan ja he tekisivät jotain yhdessä eikä aina mies olisi jonkun projetinsa kimpussa. Meillä taas on toisin päin, haluaisin että miehelläni olisi edes joku kotia tai taloamme liittyvä projekti meneillään. Toisaalta me taas vietämme paljon vapaa-aikaa yhdessä esim. mökillä. Periaatteessa kumpikaan meistä naisista ei ole tyytyväinen mutta olemme jo sen verran vanhoja, kumpikin 50 ja olemme olleet naimisissa molemmat yli 30 vuotta että nämä asiat vain sietää ja pyrkii tilanteensta löytämään ne hyvät puolet.
Miehiämme emme voi muuttaa mutta taas kokemuksen syvällä rintaäänellä voin todeta, että hieman hellästi manipuloiden voi saada tahtonsa läpi.
Miehenne ovat sen verran isoja poikia jo ettei niitä enää kiinnosta teidän jokapäiväiset oikkunne. Moni nainenkin lähtee löytämään itseään, uusiin harrastuksiin/alanvaihtoon yms. lasten vähän vartuttua, ja saman haluaa tehdä myös mies.
Miksi vi***sa pitää uudistaa kämppää jatkuvalla syötöllä ja olla kiinnostunut oopperasta, kun voi mennä kalaan ja nauttia luonnon rauhasta.
Kun vuosirenkaita kertyy tarpeeksi, niin unelmaprinssi/prinsessa vaatimustasoa kannattaa vähän höllätä.
"Miksi vi***sa pitää uudistaa kämppää jatkuvalla syötöllä ja olla kiinnostunut oopperasta, kun voi mennä kalaan ja nauttia luonnon rauhasta."
Miksi perustaa perhe, ja alkaa leikkimään kotileikkejä, jos ei halua siihen omaa panostaan tehdä?
Mistään sisutamisesta ei ole kysymys!
Onko miehesi aina ollut passiivinen vai onko hänet passivoitu?
Itse olen tullut passivoiduksi omassa suhteessa.
Mitään en osaa tai saa tehdä ilman toisen perusteellisia ohjeita ja aikataulutusta. Näkemukseni ja mielipiteeni on sivuutettu ja toinen tietää kaiken aina paremmin. En ymmärrä tai olen vastuuton kuuluvat yleisimmät selitykset. Tilanne ei motivoi ja passiivisuus on tapa osoittaa turhautumista, kun keskustelusta ei ole ollut apua.