Tohtorisnainen Tinderissä

kiinnostavaa

http://www.hs.fi/kulttuuri/Rakkauden jäljillä/a1406947397874

"Millaisia kiinnostavat kuvat sitten olivat? Komeitako? On sanottu, että kauneus tuo menestystä elämässä. Viimeaikainen keskustelu on ollut vahvasti sukupuolittunutta. Esimerkiksi kaikki Helsingin Sanomien juttuun Kauneus kannattaa (20. 7.) kuvatut ihmiset vastaavat länsimaista heteronormatiivista kauneuskäsitystä. Myös Tinderiä on kritisoitu siitä, että se painottuu liikaa ulkonäköön. Kun selasin Tinderiä, kliseinen kauneus näytti kuitenkin sivuseikalta. Miehet eivät yleensä pyrkineet näyttämään filmitähdiltä. Kuvissa käytettiin monia muita keinoja.

Joillain miehillä oli joka kuvassa vene, mönkijä, surffilauta, moottoripyörä, riippuliidin, sukelluspuku, vesiskootteri, moottorikelkka tai pienlentokone. En edes tunnistanut kaikkia vempaimia. Kymmenissä kuvissa oli tiukkailmeinen mies auton ratissa. Yhdessä kuvassa oli pelkkä kojelauta. Mietin, olisiko automiehen stereotyyppinen Tinder-pari söpöilevä kotiäiti.

Joidenkin miesten kaikissa kuvissa juostiin, pelattiin, uitiin ja hiihdettiin. Oli erämiehiä, joiden kuvissa oli telttoja, kalastusvehkeitä ja metsästyskoiria. Erämiesprofiileissa oli usein taitavia maisemakuvia. Myös golf-profiilit erottuivat. Ne olivat turhauttavia: kaukaa kuvatuista miehistä ei nähnyt mitään. Vaatteetkin olivat golfvaatteita.

Jotkut esiintyivät pelkkänä Facebookin valkoisena standardipäänä. Keijo, 45. Ei kuvaa, ei sanallista tietoa. Haloo, Keijo! Jos haluaa seuraa, itsestään voisi kertoa edes jotain. Ei kiinnosta. Joillain oli tarjolla vain yksi epätarkka kuva. Miksei kuutta hyvää kuvaa? Kädetöntä markkinointia! Ei kiinnosta! Eniten alkoivat oudoksuttaa ne monet miehet, joilla oli joka kuvassa päässään mustat lasit. Ei TODELLAKAAN kiinnosta, sanoin ääneen ja liu'utin kuvat sormellani tyhjyyteen."

61

951

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkoa......

      "Joissain profiileissa oli äijämeininki. Vedettiin tupakkaa, venytettiin tahmaista kieltä, kaiveltiin napaa, kontattiin ja röhnötettiin. Myös akat keittiöön -tyyppisiä iskulauseita ja tissituoppeja näkyi. Mietin, onko tämä suomalaista rehellisyyttä. Näytetään emännille, mitä on luvassa. Vai onko kyse jostain muusta? Tuli olo, että näillä kuvilla ei kutsuttu, vaan työnnettiin pois. Ette te kuitenkaan tämmöistä huoli.

      Valokuvat korostavat yksityiskohtia. Normaalit asiat, kuten maitotölkki pöydällä tai rikkinäinen sandaali, voivat näyttää kuvissa kamalalta. Katsoin kotiani ja tiesin, miten valtavan urpoja kuvia minusta täällä saisi jos ei osaisi sommitella eikä käsitellä kuvia. Tuokin älytön lamppu ja tuo kirja maustehyllyssä. Tässä kun seisoisin ja läiskäisisin salamalla taakseni seinään heittovarjon, niin ei tulisi yhtään tykkäystä.

      Jos osaa tekniikat, voi siivota pois rumuuden ja tehdä kaoottisestakin elämästä tyylikästä. Tyylikkäät, boheemit kulttuurimiehet olivatkin yksi Tinderin kuvagenre. Heillä oli hattuja ja huiveja, ja taustalla näkyi gallerioita. Kädessä oli usein kitara. Kuvat olivat hyvin käsiteltyjä, kontrastit ja terävyysalueet harkittuja. Näitä miehiä en olisi rohjennut lähestyä kulttuuritilaisuudessa, mutta nyt merkkailin heitä sydämellä tuosta vain. Ja tuosta!"

      • Ja vielä....

        "Pakkaani oli ilmestynyt mies, jonka selfiet olivat epätyypillisiä. Hän poukkoili satunnaisissa paikoissa eikä pyrkinyt edullisiin kuvakulmiin. Kuvissa oli vauvamaista luottamusta siihen, että katsoja pitää näkemästään. Luin sen rohkeudeksi. Yhdessä kuvassa tämän iloisen miehen kädessä oli minulle tärkeä kirja. Se oli merkki: selfie oli kuvattu niin kaukaa, että vain se, joka tiesi, tunnisti kirjan. Tykkään.

        It's a match! Uusi Tinder-parini viestitti, että tiesi sopivansa sukupuolirooleihin huonosti. Suomessa miehen ei kannata hymyillä, hän totesi. Naisten kuvat taas olivat kuulemma usein väkinäisiä. Utelin, miten. Olivatko ne lyyris-feminiinisiä? Lemmikkejä ja aika paljon lapsia, mies vastasi. Ihmettelimme, miksi joku haluaa laittaa lastensa kuvat deittipalveluun.

        Treffeillä mies näytti samalta kuin kuvissa. Kuvat olivatkin viehättäneet minua juuri siksi, että ne näyttivät poseeraamattomilta, autenttisilta. Goffmanin mukaan autenttisuus on kuitenkin paradoksi, koska autenttisen vaikutelman syntyminen vaatii aina jonkin roolin esittämistä – niin kasvokkaisessa kuin kuvallisessakin viestinnässä. Viestinnän tutkijat Suvi Uski ja Airi Lampinen ovat kutsuneet persoonan rakentamista sosiaalisessa mediassa profiilityöksi. Autenttisuuskin rakennetaan työllä. Deittini oli tehnyt sen hyvin."

      • Asiallisia huomioita
        Ja vielä.... kirjoitti:

        Palstan miesten kannattaisi ottaa oppia eikä haukkua kirjoittajaa. On vanha totuus, että vain idiootti ampuu viestien tuojan.

      • Mitä opittavaa
        Asiallisia huomioita kirjoitti:

        Palstan miesten kannattaisi ottaa oppia eikä haukkua kirjoittajaa. On vanha totuus, että vain idiootti ampuu viestien tuojan.

        on jonkun yh-kurpan harhaisissa horinoissa

      • Kukahan tässä
        Mitä opittavaa kirjoitti:

        on jonkun yh-kurpan harhaisissa horinoissa

        nyt oikein harhainen on?

    • Ikisinkku M

      Fucinferin ja kaltaistesi myötä syntynee maailmaan uusi käsite, wt-tohtorisnainen. äärettömän surullista on se.

    • Turhia tuollaiset

      tohtorisnaiset. Ei naisella ole koskaa järin paljon älyä, vaikka hän olisi käynyt mitä kouluja.

      • Mitä korkeampi

        koulutus naisella on, sitä ärsyttävämpi nainen on. Parittomat sarjan Riitta oli tästä hyvä esimerkki.

      • Naisen koulutuksellla
        Mitä korkeampi kirjoitti:

        koulutus naisella on, sitä ärsyttävämpi nainen on. Parittomat sarjan Riitta oli tästä hyvä esimerkki.

        ja mielipiteillä ei le merkitystä. Naiset eivät tätä tajua

      • Ei varmaan sille
        Naisen koulutuksellla kirjoitti:

        ja mielipiteillä ei le merkitystä. Naiset eivät tätä tajua

        tyhmälle miehelle, jolta puuttuvat niin koulutus kuin omat ajatuksetkin.

      • kuka haluaa
        Ei varmaan sille kirjoitti:

        tyhmälle miehelle, jolta puuttuvat niin koulutus kuin omat ajatuksetkin.

        kuunnella keski-ikäisen naisen mielipiteitä.

      • Akat. mies
        Mitä korkeampi kirjoitti:

        koulutus naisella on, sitä ärsyttävämpi nainen on. Parittomat sarjan Riitta oli tästä hyvä esimerkki.

        Koulutettu nainen ei yleensä tajua pitää turpaansa kiinni silloinkaan, kun siihen olisi syytä. Esimerkiksi akateemisella naisella koulutus nousee jostain syystä lähes aina päähän, vaikka miesten kohdalla näin ei useinkaan tapahdu. Koulutettu nainen myös kuvittelee, että "fiksuus" on naiselle arvokasta pääomaa parisuhdemarkkinoilla. Heti kun akalla on maisterin paperit, hän kuvittelee saavansa jonkun Brad Pittin, vaikka oma ulkonäkö olisi tavallista perussuomalaista persjalkatasoa.

        Koulutetut naiset eivät ilmeisesti tajua, ettei naisen koulutus kiinnosta miehiä p-an vertaa. Tärkeintä on, että nainen on nätti ja mukava. Ja jos joku tästä älähtää, niin älähtäköön. Näin se vain on.

        Todellisuuden sai karvaimmin kokea Parittomien Riitta, joka ilmeisesti lähti oman käden kautta viime uutenavuotena. Joka tapauksessa edesmennyt on. Riitta oli ärsyttävä, mutta tuollaista kohtaloa ei olisi hänellekään toivonut.

      • kummallista.käytöstä
        Akat. mies kirjoitti:

        Miksi tällä palstalla sitten miehet tämän tästä haukkuvat halveksuen siivoojat ja kaupan kassat, jos kerran naisen koulutuksella ei ole mitään arvoa?

    • ätmi

      "Valivalivalivali, uliuliuliuli, kitikitikitikiti!"

      -ikusinkku tohtorisnainen, joka vetää lopulta itsensä jojoon

      • Eihän tuo valita

        vaan analysoi.

      • tosi analisaattori
        Eihän tuo valita kirjoitti:

        vaan analysoi.

        Niin kun kyseessä on mies niin hän valittaa naisten mielestä, mutta kun kyse on naisesta niin se "analysoi".

      • ätmi
        Eihän tuo valita kirjoitti:

        vaan analysoi.

        Hän analysoi sitä, mikä missäkin on huonoa.

      • Niin mikä
        ätmi kirjoitti:

        Hän analysoi sitä, mikä missäkin on huonoa.

        MIEHISSÄ on huonoa. Tyypillinen nipottajanainen!

      • Kyllä on
        Niin mikä kirjoitti:

        MIEHISSÄ on huonoa. Tyypillinen nipottajanainen!

        herkkähipiäisiä mies-neitejä täällä

      • Ja heti
        Kyllä on kirjoitti:

        herkkähipiäisiä mies-neitejä täällä

        alkaa homottelu naisten toimesta

      • Professorismies
        Ja heti kirjoitti:

        alkaa homottelu naisten toimesta

        Niin just, heti kun osuu asian ytimeen niin sitten aletaan homottelemaan.

      • Jos on oikein anaalinen, niin ymmärtää myös antaa sitä!

      • uyg
        Professorismies kirjoitti:

        Niin just, heti kun osuu asian ytimeen niin sitten aletaan homottelemaan.

        Sinä tuskin olet mikään professori. Heh heh...

    • Miäs.

      Tollaset hienostopillut jotka kuvittelee olevansa muita parempia on ärsyttäviä

    • ,.,.,.,.

      Tuokin nainen takuulla kuvittelee, että miehen pitäisi pitää hänestä seksuaalisesti persoonan ja älyn vuoksi, ei nuoruuden ja kauneuden. Ajattelu on samaa kuin kilteillä miehillä, jotka haluaisivat naisten pitävän heistä seksuaalisesti heidän kiltteytensä takia.

    • Tuommoisia naisia

      pitäisi panna kunnolla, jotta tajuaisivat mikä on tärkeää ja mikä ei. Tuskin tuokaan on niiltä kulttuurihomoilta saanut kunnolla munaa.

      • ryhbnhhh

        No sinä olet saanut sitä munaa vessahomoilta

    • 19+17

      Tää on tätä, hienostunein sanankääntein, perustelujen ja akateemisin käsitteiden avuin perustellaan ja luodaan oma pinnallinen maku. Tunnistetaan se, etteivät ne ihanat "autenttiset miehet" ole oikeasti autenttisia ja ihaillaan sitten tiedostavasti sitä, kuinka taitava mies on, kun on osannut roolinsa hyvin rakentaa. Juuri mikään ei naisen maussa muutu, mutta nyt sekin, että naisella on pinnallinen maku, on merkki naisen hienostuneisuudesta.

      • Koulutus ei

        lisää älykkyyttä - pikemminkin päinvastoin

      • Ja te ...
        Koulutus ei kirjoitti:

        lisää älykkyyttä - pikemminkin päinvastoin

        palstalurkit sitten olette älyn jättiläisiä vai?

      • Olemme
        Ja te ... kirjoitti:

        palstalurkit sitten olette älyn jättiläisiä vai?

        verrattuna palstakurppiin

    • :D ei jumalauta

      Näistä aiemmista kommenteista hyvin huomaa, mikä aivoton pohjasakka täällä kirjoittaa.

      Ette te tajua edes HS:lle, tavalliselle nettilehden lukijalle suunnatun, erittäin yksinkertaisen artikkelin sisältöä oikein.

      • ätmi

        Kun peruskoulu jää kesken ja sen jälkeen käy vain sitä elämänkoulua, niin helposti jää päälle sellainen tapa jäsentää maailmaa, että kaikki asiat elämässä ovat koulutehtäviä, joissa on yksi oikea vastaus.

    • ätmi

      Toi on näköjään nelikymppinen yyhoo, joten koko sen aineisto on siis 40-50 -vuotiaita miehiä.

      • Parasta ennen 20v

        Ei ilmeisesti tajua, että myös me 40-50v. miehet haluamme oikeasti panna alle 20-vuotiaita naisia. Millään tohtorin pahveilla ei pysty kompensoimaan nuoruuden, kauneuden ja neitsyyden puuttumista.

      • Mies43
        Parasta ennen 20v kirjoitti:

        Ei ilmeisesti tajua, että myös me 40-50v. miehet haluamme oikeasti panna alle 20-vuotiaita naisia. Millään tohtorin pahveilla ei pysty kompensoimaan nuoruuden, kauneuden ja neitsyyden puuttumista.

        Puhu vain omasta puolestasi. Minä en kakaroiden perään kuolaa.

      • Ai ihan "Mies"43?
        Mies43 kirjoitti:

        Puhu vain omasta puolestasi. Minä en kakaroiden perään kuolaa.

        Joku palstan kurppa taisi nyt älähtää.

      • Mies43
        Ai ihan "Mies"43? kirjoitti:

        Joku palstan kurppa taisi nyt älähtää.

        Kyllä mulla ihan miehen vehkeet on tuolla haarovälissä. Kasvaisitte vähän. Aikuinen mies ja aikuinen nainen voivat olla toisilleen tasavertoisia elämänkumppaneita. Ei todellakaan onnistuisi omien lasten ikäisen naisen kanssa.

      • tässä taannoin
        Parasta ennen 20v kirjoitti:

        Ei ilmeisesti tajua, että myös me 40-50v. miehet haluamme oikeasti panna alle 20-vuotiaita naisia. Millään tohtorin pahveilla ei pysty kompensoimaan nuoruuden, kauneuden ja neitsyyden puuttumista.

        oli telkkarissa joku sinkkuohjelma, jossa oli tohtrisnainen, ei ymmärtänyt tasoaan.

      • Niinpä.
        tässä taannoin kirjoitti:

        oli telkkarissa joku sinkkuohjelma, jossa oli tohtrisnainen, ei ymmärtänyt tasoaan.

        Ja huonostihan sille sitten kävi.

      • Poikamies44
        Mies43 kirjoitti:

        Kyllä mulla ihan miehen vehkeet on tuolla haarovälissä. Kasvaisitte vähän. Aikuinen mies ja aikuinen nainen voivat olla toisilleen tasavertoisia elämänkumppaneita. Ei todellakaan onnistuisi omien lasten ikäisen naisen kanssa.

        Ainakaan koskaan nussimaton mies ei millään melkein itsensä ikäisellä monen miehen nussimalla ja usein jo penikoineella naisella tee mitään, vaan tarvitsee seksuaalisesti tasavertaisen kumppanin, eli koskemattoman teininaisen, jonka kanssa voi kokea ensimmäisen teinirakkauden ja sukupuoliyhdynnän.

    • Veneilijä.

      Mitä huonoa on venekuvissa ja kalakuvissa jos sellasta harrastaa. Minulla on kuva jossa ajan omaa venettä

      • Huonoa?

        Eihän tuo sanonut, että niissä on mitään huonoa. Totesi vain, ettei itseään kiinnosta.

    • vanha kurppa

      etsiikö toikin nainen itseään korkeampitasoita seuraa, vai eikö nainen vaan tajua matalaa tasoaa..

    • Totuus.

      Tyypillinen nykyajan ilmiö. Naistoimittaja kirjoittaa useamman sivun mittaisen kolumnin, jossa hän kritisoi miehiä ja kertoo kuinka huonoja kaikki sinkkumiehet ovat eikä kukaan heistä kelpaa hänelle. Jos mies kirjoittaisi samanlaisen kolumnin, jossa hän esim. kritisoisi sitä, että kaikki sinkkunaiset ovat yh:ta ja ylipainoisia, niin sitä syytettäisiin sovinismista ja joutuisi luultavasti menettämään työpaikkansa.

      • Eihän se noin sanonut

        Etkö osaa lukea?

      • Totuus.
        Eihän se noin sanonut kirjoitti:

        Etkö osaa lukea?

        En jaksanut luke sitä, kun se oli niin pitkä, mutta ymmärsin noiden lainausten perusteella asian noin. Ja olen siis nähnyt useita kuvailemani kaltaisia kolumneja. Ja ei, en osaa lukea.

      • toin jutun
        Totuus. kirjoitti:

        En jaksanut luke sitä, kun se oli niin pitkä, mutta ymmärsin noiden lainausten perusteella asian noin. Ja olen siis nähnyt useita kuvailemani kaltaisia kolumneja. Ja ei, en osaa lukea.

        poljento oli sitä samaa naisasiaa kuin aina. Eli, miehet ei ole sitä sun tätä, eivät tee niin tai näin, ja nainen joka teki luokittelujaan oli tietenkin sinkkunainen, joka ei ymmärrä tasoaan, mutta vaatii miehiltä jotain erikoisia yksityskohtia..

    • ??????

      Te miehetkö täällä muka ymmärrätte oman tasonne?

      • Papparaiset

        Ei teinitytöt halua mitään vanhoja ukkoja. Niillä on samanikäiset isät. Tämä on miesten yleisin harha. Kyllä mun isä pistäs sellasen ukon takapuolen täyteen hauleja.

      • Kyllä.

        Mies on realisti

      • eiautaei
        Papparaiset kirjoitti:

        Ei teinitytöt halua mitään vanhoja ukkoja. Niillä on samanikäiset isät. Tämä on miesten yleisin harha. Kyllä mun isä pistäs sellasen ukon takapuolen täyteen hauleja.

        Totta, mutta minkä sille voi että ne parikymppiset vaan on niin hottiksen näköisiä.

    • Tinder on täysin

      turha

    • Aman

      Kyl ne vaan nuoret tytötkin matsaa Tinderissä ihan aktiivisesti, vaikka olen vanhempaa kaliiberia. Muutenkin ihmetyttää koko numeroilla leikkiminen, mitä sillä on väliä, jos kiinnostaa muuten, niin antaa palaa vaan.

      • ätmi

        Tinder rajaa hakutulokset profiilissa ilmoitetun iän perusteella. Esimerkiksi parikymppisten ei tulisi näkyä nelikymppiselle lainkaan, ellei tämä ole valehdellut ikäänsä.

    • jhgjhgjhgjhgj

      Nainen antoi vaan vinkkejä.

      Minulle on ok, jos on kuvia harrastuksista. Nuo kaljatuopit ja tissimukit ovat myös hyödyllistä tietoa -naiset ymmärtävät pysyä kaukana.

      Kuvien ON oltava nykyään hyviä -kilpailu niin kovaa. Ilman kuvaakin toki pärjää, jos on ihan prkl mielenkiintoinen teksti. Muuten ihan turhaa.

    • liirumlaarumit

      Olisinko mä paremmin kelpaava ilman tohtorin tutkintoo? Olisiko urheilija parempi ihminen ilman voittoa ratkaisevassa kisassa? Olisko käsityöläinen parempi ilman näyttötutkintoa. Ei varmaan ihmisenä olisi, mutta mitä jos sillä on itselle merkitystä.

      • 44hkl

        Jos nousee päähän niin sitten on merkitystä muillekin. Urheilija voittaa jonkun kisan mutta kaveeraa siltikin ei voittajien kanssa, käsityöläinen tekee samoin ilman näyttötutkintoa olevien kanssa.
        Tohtori yms. korkeakoulutettu nainen vaatii saman koulutuksen mieheltä, muuten ei vastauksia heru esim: deittipalstoilla.
        Alemman koulutuksen naiset vaan ovat hyvin usein huomattavasti parempaa seuraa käytännössä.

      • liirunlaarumit

        Kuka mitäkin hakee. Sanoisin, että urheilijoilla taitaa kyllä helpommin nousta päähän menestys kun koulutetuilla, on näet aivokapasiteettia käsitellä asiaa. Mun mielestä ihmisen elämä on aika rajottunutta, jos hakee vasn samankaltaisia ihmisiä. Sitäpaitti ite oon kyllä huomannut tuttavapiirissä, että alemmin koulutetut naiset arvostaa miehissä nimenomaan sitä statusta ja pärjäämistä, itteeni jopa huimaa välillä kuinka suuri merkitys sillä niille on. Sitten miehet, no ei ne tosiaan taida kovin älykkäitä olla, kun lankee just tollaseen. Riittää kun vaan ylistelee kuinka ihmeellinen ja erinomainen on.

      • meitä.on.moneksi
        liirunlaarumit kirjoitti:

        Nyt en malta olla sivusta kommentoimatta pikaisesti.

        Olen empiirisesti havainnut, että statuksen tai omaisuuden tai muun sellaisen edellyttäminen tai jopa vaatiminen vastapuolelta ei ole ihmisen koulutustaustasta eikä sukupuolesta riippuvainen asia.

        Se on ihmisen perusluonteesta kiinni, mitä asioita arvottaa korkealle parisuhteessa (ja ehkä jopa muutenkin elämässään).

        Toinen havaintoni on, että useimmiten ne ahneimmat rahan ja materian perässä juoksevat ihmiset ovat lähtöisin äärimmäisen keskiluokkaisista oloista. Siis sellaisista, joissa ei varsinaisesti ole mitään suoranaista aineellista puutetta, mutta kuitenkin eletään jotenkin hammasta purren tms. eikä oikein osata nauttia koskaan elämästä tässä ja nyt. Sellaiset ihmiset eivät ole anteliaita, he eivät osaa olla anteliaita edes puolisoilleen (tai lapsilleen!) rakkaudessa. Ikävä noidankehä, kun omaa tunne-elämää tukahdutetaan ehkä jopa tiedostamatta saavutuksilla, rahalla, statuksella, tavaralla...

        Isoäitini usein sanoi että "pienistä oloista lähteneet nousukkaat ovat usein niitä kaikkein ymmärtämättömimpiä, itsekkäimpiä ja ilkeimpiä".

        Mutta poikkeuksiakin on. Luonne ratkaisee.

    • Sanoisin, niille naisille, jotka etsivät sitä "kunnollista ja oikeaa" miestä, niin ensimmäinen merkki, jota kannattaa varoa miehessä on liian hyvät kuvat.

      Se vaan on niin, että yhtään kloppi-ikäistä vanhempi kunnon mies suomessa ei yleensä osaa ottaa hyviä selfieitä itsestään, eikä oikein osaa /tykkää muutenkaan poseerata kuvissa.

      Naisten kuvat alkavat olla yhä kauempana todellisuudesta, vaikka ainahan naiset ovat viihtyneet peilin edessä paremmin ja meikanneet ja oppineet esim kääntämään itseään niin, että näyttävät mahdollisimman laihoilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      433
      13500
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      61
      2654
    3. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      158
      2653
    4. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2612
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2097
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2068
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1967
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1545
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      64
      1507
    10. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1480
    Aihe