Taas sattui silmiin uusi esimerkki siitä, miten sanojen merkitys muuttuu kielessä. Tällä kertaa "lava" oluen yms. tölkkijuomien yhteydessä. Sillä näköjään tarkoitetaan nykyisin hyvin usein 24 tölkin settiä eikä sellaista puista kuormalavaa, jolla muistaakseni lastataan n. tuhat tölkkiä.
Ihmettelin asiaa hetken, sitten alkoi oma ihmetykseni huvittaa. Tämähän on ihan normaali ilmiö ja tapahtunut satojen ellei tuhansien sanojen kohdalla. Aiheuttaa närkästystä "aikalaisissa", mutta jää unohduksiin viimeistään seuraavalta sukupolvelta. Loppujen lopuksi nykysuomessa on lukuisia sanoja, joiden merkityksestä ollaan jokseenkin yksimielisiä, mutta joiden merkitys on joskus satoja vuosia sitten ollut enemmän tai vähemmän toinen.
Esimerkkinä (osin viron vaikutuksesta) heitän sanan "erämaa". Kotitehtäväksi jjätän muille miettiä, miksi se käy esimerkiksi.
Ihmettelin asiaa hetken, sitten alkoi oma ihmetykseni huvittaa. Tämähän on ihan normaali ilmiö ja tapahtunut satojen ellei tuhansien sanojen kohdalla. Aiheuttaa närkästystä "aikalaisissa", mutta jää unohduksiin viimeistään seuraavalta sukupolvelta. Loppujen lopuksi nykysuomessa on lukuisia sanoja, joiden merkityksestä ollaan jokseenkin yksimielisiä, mutta joiden merkitys on joskus satoja vuosia sitten ollut enemmän tai vähemmän toinen.
Esimerkkinä (osin viron vaikutuksesta) heitän sanan "erämaa". Kotitehtäväksi jjätän muille miettiä, miksi se käy esimerkiksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niinpä. Otetaan lavallinen lavoja, sitten näitä lavoja muutama auton lavalle ja lähdetään Vauhdin lavalle tansseihin. On siinä lavan merkitys muuttunut. Tanssivatko nykynuoret todellakin lavoilla?
Nykynuoret juovat lavan. Sitten ehkä uskaltavat tanssiakin lavalla. Lavojen lavat ovat liian pieniä isoille orkestereille.
Jos kantaa monta lavaa voi lavat kipeytyä.
Ei merkitys tuosta muutu, ainoastaan laajenee. Lava-sanaa tarvitaan yhä muissakin yhteyksissä.
Oikea käsitehän olisi "lavallinen" (esimerkiksi olutta). Mutta on helpompi ja nopeampi sanoa "lava".
Ilmiö ei ole pelkästään huvittava. Jos yksi tarkoittaa lavalla 24:ää tölkkiä ja toinen 1000:ta tölkkiä, syntyy ongelmia, varsinkin jos kyse on kaupankäynnistä.
Joskus ero on vielä isompi, kuten ihmisten puhuessa kaloreista ja tarkoittaessa kilokaloria.
Jos joku sanoo asunnon hintaa kysyttäessä "kolmesataa", niin tuskin kukaan kuvittelee saavansa asuntoa 300 eurolla. Mutta aina tilanne ei ole yhtä selvä. On esimerkiksi tuotteita, joissa 100 g tuotetta sisältää vain 200 kaloria (noin 800 joulea). Jos ihmiset tavanomaiseen tapaan sekoittavat kalorit ja kilokalorit toisiinsa, he voivat luulla laihdutusjuomaa "kaloripommiksi".
Jotenkin uskallan epäillä, että tuota kcal/cal -väärinkäsitystä voisi syntyä. 200 cal eli 0,2 kcal kun on jokseenkin sama kuin 0 kcal.
Minulle on kerrottu (todennäköisesti tositapaus), jossa erään kaupan syntymistä hidasti merkittävästi se, että osapuolilla oli eri käsitys mittaluokasta. Asiaan liittyi se, että esimerkiksi sellainen summa kuin 1500 ilmaistaan englanniksi tyypillisesti "15 sataa" eikä "tuhatviisisataa". Tässä tapauksessa tarjoaja tarkoitti tuhansia ja myyjä luuli tarjottavan satasia. Kauppa syntyi sekunneissa, kun väärinkäsitys selvisi :)
Mutta voisin melkein kuvitella tilanteen, jossa tuo lava-käsitteen merkitysvaihtelu voisi aiheuttaa ongelman. "Tuotko mullekin lavan olutta Tallinnassa käydessäsi" :D
Kokonaisen olutlavallisen (vrt. kuormalava eli palletti) latkimisesta lyhyellä ajanjaksolla voi hyvinkin olla seurauksena alkoholisairaus nimeltä lavantauti.
Minulle ei tulisi mieleenkään kutsua olutlaatikkoa (”keissiä”) lavaksi. Epäanalogia on mitä ilmeisin ja lava-sanan merkitys jotakin vallan muuta.
Lava merkityksessä kaksi tusinaa kaljapurkkia on jonkun itsetehostelijan keksimä kehuakseen kuinka paljon hän osti/kulutti. Muut samanhenkiset tarttuivat siihen oitis, tai päinvastoin, nimitys tarttui kuin liimalla näihin veikkoihin ja levisi kuin sinilevä helteellä Itämeressä.
>kaksi tusinaa kaljapurkkia
Kaverukset asioimassa sukulaismiehen kaupassa ”sisän kautta” aamuvarhaisella, ennen kaupan avaamisaikaa, matkallaan useamman kymmenen kilometrin päässä olevalle mökille. Janojuomat piti saada mukaan eikä keskioluen luvallisen myynnin aloittamisajankohtaa (klo 9.00) malttanut millään jäädä odottamaan. Ratkaisu: olutlaatikon kätkeminen toisenlaisen pahvilaatikon sisään autoon kannettaessa, jotta kateelliset naapurit eivät vain pääse tekemään ilmiantoa määräysten vastaisesta oluen myynnistä.
Naamiointivälineeksi valikoitui aivan sattumalta ruskea pahvilaatikko, jossa teksti ”Virikemunia”.
Kaljapurkkeja (33 cl) on sittemmin kutsuttu meillä päin useinkin ”virikemuniksi”.
Oluesta puhuttaessa tahtoo noiden mittayksiköiden kanssa olla aina vaikeuksia. Esim. naiset eivät tajua, että pari kaljaa tarkoittaa miehen puheessa 12-20.
Tai niin kuin kerran Citymarketissa, kun ilmeisesti vaimo kysyi mieheltään:
- Montaks kaljaa sä ostat...?
- Yhen.
Mies nosti mäyräkoiran kärryyn.
Kaljan kanssa noita uusia merkityksiä tuntuu syntyvän, kuten esimerkkisi lava ja tässäkin ketjussa mainittu mäyräkoira.
Itse muistan kultaiselta 80-luvulta kun oluen kanssa tein ensi kertaa tuttavuutta, että Alkosta saatava kuuden pullon kantokahvallinen pahviloota oli jostain syystä lempinimeltään "transistori". Mikähän vitsi siinäkin oli taustalla?
Kannettavat matkaradiot alkoivat yleistyä siinä vaiheessa, kun niistä saatiin transistori-nimisten puolijohdekomponenttien ansiosta kevyempiä ja vähemmän virtasyöppöjä kuin niiden aiemmat, elektroniputkilla toteutetut vastineet olivat olleet. Putkiradiot olivat vaatineet myös eri paristot hehku- ja anodijännitettä varten, ja korkeampaa jännitettä tuottavat anodiparistot olivat melko kalliita. Transistoriradio puolestaan tuli toimeen muutamalla ”taskulampun paristolla”.
Transistoriradio kulki kansan suussa monesti myös lyhyemmällä nimellä ”transistori”.
Pahvista, kantokahvallista kuuden olutpullon pakkausta kutsuttiin kai lähinnä ”jätkän transistoriksi”, mutta tämäkin nimitys saattoi kokea saman lyhenemiskohtalon.
Ostin ensimmäisen matkaradioni (Telefunken Bajazzo TS ”kaksilla lyhyillä aalloilla”) heinäkuussa 1964 eli puoli vuosisataa sitten. Sen hintalapussa komeili yli 400 markan lukema, mutta onnistuin saamaan laitteesta alennusta niin että ostos maksoi minulle ”vain” 360 mk. Yli 250 hikisen kesätyötunnin takana sekin – tuntipalkkani taimitarhan pellon kiveämistyömaalla oli 1,40 mk (eivätkä samassa työporukassa olevat täysi-ikäiset kollegatkaan saaneet enempää kuin 1,80 mk tunnilta).
Noita radiorahoja varten fillaroin 2 × 13 km = 26 kilometrin päivittäisiä työmatkojakin 800–850 km!
Jos matalapalkka-alojen tyypillinen tuntipalkka tänä päivänä liikkuu kympin korvilla, niin kuinkahan moni nykyteini olisi valmis maksamaan matkaradiosta luokkaa 250 × 10 € = 2 500 € olevan hinnan?
Ach so, kiitoksia tiedosta!