Oltu yhdessä alle 10v ja on kolme pientä lasta. Riidelty on melkein joka kolmas päivä. Riidän aihe on miehen exä. Hän etsii ja katsoo hänen ilmoituksia, kuvia ja videoita. Olemme puhuneet tai enemmän riidelleet sen takia paljon. Mies sanoo, ettei hän merkitse hänelle mitään ja hän on niin kuin kuka tahansa. Ja että hän jatkaa katsomista eikä aio lopettaa minun takia. Raskausajat meni kaikki pilalle kun riideltiin siitä ja minua ärsyttää, harmittaa ja olen todella vihanen hänelle nyt. En saanut nauttia ainutkertaisesta kokemuksesta. Ei arvosta minua olenkaan. Hän on pyytänyt anteeksi, mutta silti en pääse tuosta vihantunteesta eroon. Seksin harrastaminen ällöttää. Onneksi sitä on niin vähän nykyään eikä mies tajua miksi niin on. Olin muuten hyvin aktiivinen ennen. Siitä ei siis ole kyse.
Minusta tuntuu, että ero on ainoa ratkaisu, mutta mitä tapahtuu lapsille? Mitä tapahtuu minulle? Tuleeko edes muutosta minun itsetunnolle. Sitä on tuhotuu kunnolla ja luulen, ettei ero auta siihen. Välillä tuntuu, että se pahenee, jos avioero tulee ja joskus tuntuu toisin. En tiedä mitä tehdä. En halua edes ajatella. En haluaisi erota, jos se on jonkun mielestä helppo syy erota. Tarvitsen apua päätöksentekoon. Kyllä. Mieskin on sanonut, että hän tekee omat ratkaisunsa ja minä mietin miten toimin osaltani.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oo vittu kun ette olis nuita pentuja hankkineet vielä. Liian kiire ollut.
" Ja että hän jatkaa katsomista eikä aio lopettaa minun takia. "
Jaa. Aika pervoa katsella exän kuvia ja videoita. Mutta ilkeää ja sinua arvostamatonta on jatkaa sitä. Kaikkea ei tosiaan pidä sietää. Sinun itsetunto kokee paluun eronne jälkeen, kyllä näin on ja vahvasti.
Eivät teidän välinne muutu. Jos et ole vielä kypsä eroon, samaa jatkuu, ja aikaa myöten kypsyt ja kykenet eroamaan. Ero on aina vaikeaa. Usein nainen toivoo viimeiseen asti toisen haluavan muuttua ja myös muuttuvan. Useimmiten sama jatkuu. Siinä kituessasi alat olla niin kypsä, että lähdet. Onhan se järkyttävää, että sitä jauhaa samaa sontaa vuosikaupalla, mikään ei muutu. Tietysti paree kun pystyisi päättäväiseen toimintaan.