baarissa tutustuminen, hauskanpito ja katoaminen

Varsinkin näin kesällä on tullut harvinaisen paljon tilanteita, joissa baarissa/terassilla jutellaan, pidetään hauskaa ja homma usein päättyy suudelmiin ja puhelinnumeroiden vaihtamiseen. Yleensä nämä naiset esittävät kunnon naista ja sanovat, etteivät ikinä lähde kenenkään matkaan ensimmäisellä kerralla.

Niistä numeroista ei kukaan kuitenkaan vastaa. Ikinä.

Ainoat ketkä soittelee perään on ne, jotka päätyivät sänkyyn asti. Enkä minä sellaista halua. Kännisäätöä, jossa ei ole enää mitään vieteltävää tai voitettavaa.

Ihmettelettekö vielä miksi miehet haluavat vain seksiä? Koska sitä ei saa, jos ei heti pane kun tilaisuus tulee. Ja sitä tulisi ovista ja ikkunoista, mutta kun haluaisin jonkun naisen viedä treffeille ja tutustua kunnolla. Mutta se ei onnistu ellei pane ensin, koska nainen katoaa kun ei ole mennyt antamaan ja halua varmistaa, ettei saa pakkeja sen jälkeen.

Yhtälö on mahdoton ja siksi on paljon (lähes) kunnollisia ja hyviä sinkkumiehiä vapaalla jalalla.

Tämä ei ole täysi provo. Tämä on hieman kärjistetty tapa esittää kysymys:

Miksi on helpompaa saada nainen sänkyyn kuin treffeille ja oikeasti tutustumaan?
10439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olet kyllä ihan itse kehittänyt ongelmasi. Mikset sitten näkisi selvinpäin jotain kännipanoa ja tutustuisi kunnolla. Jos kerran siltä saralta on halukkaita naisia suhun tutustumaan.
Itselläni nyt viimeksi käynyt niin että treffannut muutaman kerran miestä, mennyt sitten sänkyyn ja siihen se deittailu sitten on jäänyt miehen puolelta kun sai haluamansa. Mikä estää sun innostuksen lopahtamisen kun menisit tapailemasi naisen kanssa sänkyyn? -ei ole enää mitään vieteltävää tai voitettavaa-

Äänestä
Huokaus...

Äänestä

No näin se varmaan menee, mutta miksi tyrkyttää sitä puhelinnumeroa ja pyytää olemaan yhteydessä jos kerran olin yhden illan huvi, eikä kiinnosta?

Oon varmaan itse kehittänyt ongelmani. Yhden illan suhteista jää mulle tosi tyhjä olo, enkä niitä haluaisi. Niistä lähteneet suhteet taas ovat jääneet kovin pinnallisiksi. Homma jatkuu samaa rataa, eikä alun yrittämisen jälkeen tunteet herää ja tulee täysi tyhjyys. Tavallaan jään siihen yhdenyön tyhjyyteen kiinni ko. ihmisen kanssa jumiin.

Ehkä mä olen vain törmännyt vääriin ihmisiin ja ajatus, että ne muutamat, joista ei tullut mitään olisivat voineet olla oikeita. Eli mä vaan kaipaan sitä, mitä ei voi saada/ei saanut ja se on koko jutun ydin. Täytyy vielä kaivella noita omia tuntemuksia syvemmältä, oonkohan kehittänyt jonku tunnevamman tässä matkan varrella.

Äänestä

Noiden suudelmiin päätyneiden iltojen päätteeksi olen itsekin erehtynyt vaihtamaan numeroita muutamaan kertaan, siinä toivossa että jutusta voisi mahdollisesti syntyä jtn. Mutta aina joutunut pettymään tajutessani etteivät hae muuta kuin seksiä. Toisaalta yksi mies halusi kovasti jopa tavata mutta yhtäkkiä teki sitten tuon katoamistempun :D

Äänestä
  • Sama :D Siksipä teenki nykyään katoamistemput itekkin baarissa tanssien jälkeen. Enkä enää anna numeroita tai fb:tä, koska kännissä tutustuminen on tuottanut vain huonoja tuloksia. Paras olisi treffata ihan selvinpäin!

    Äänestä

Miksi minä vastaisin sellaiselle miehelle, jonka kanssa olen pussaillut ja vaihtanut numeroita, naisena sen tietää, että sellanen mies ottaa yhteyttä jälkeenpäin vain sillon kun pillu kiinnostaa? Mä itse en ole vielä törmännyt baarissa mieheen, jota kiinnostaisi mikään vakavampi.

Tapailen miehiä vaan, jos ollaan nähty selvinpäin muissa kuvioissa, esim. työ ja harrastukset. Naisena, joka haluaa muutakin kuin seksiä, ei ole järkeä lähteä tollaseen rumbaan, jossa entiset baarisäädöt pyytää kahville vaikka kaikki tietää mikä on oikea agenda :D Älkää jaksako.

ps. pussailen ja nukun vieressä baari-illan jälkeen, en esitä kunnollista naista mutten vaan harrasta seksiä vain parisuhteessa. Voi voi.

Äänestä

Eikö olisi selkeämpää lähteä siitä, että seksi kiinnostaa aina, oli sitten tavoitteena parisuhde tai ei? Toisaalta, jos sinua ei kiinnosta seksi toisen kanssa niin tuskinpa parisuhdekaan? Miksi tämä on niin vaikeaa?

Äänestä
  • Ei kaikkien kans heti kolahda,muks naida jos ei vielä naitata,huonosta seksistä se juttu ainakin loppuu ja saa lisää naamoja ketä vältellä tai häveten vältellä.

    Äänestä

Mä tiiän montaki tapaust, jois o ekal kerral seksii tullu pariskuntii. Monst nää naisfrendini o testanneet pihtaamist, eik sekää ollu tehonnu.
Sit o frendei, jotka halunneet muksun, eikä miest. Jote säki saatat ol isä tietämättäs, jos oot uskonu, et naine käyttää pillereit.

Eli, ku et innostu heist, jotka suostuu seksiin ensimmäisenä iltan, oot saattanu menettää elämäs suhteen tai säästyny pettävält vaimolt

Äänestä
  • Puhu suomea äläkä mongerra.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhauduttaa kirjoitti:

Varsinkin näin kesällä on tullut harvinaisen paljon tilanteita, joissa baarissa/terassilla jutellaan, pidetään hauskaa ja homma usein päättyy suudelmiin ja puhelinnumeroiden vaihtamiseen. Yleensä nämä naiset esittävät kunnon naista ja sanovat, etteivät ikinä lähde kenenkään matkaan ensimmäisellä kerralla.

Niistä numeroista ei kukaan kuitenkaan vastaa. Ikinä.

Ainoat ketkä soittelee perään on ne, jotka päätyivät sänkyyn asti. Enkä minä sellaista halua. Kännisäätöä, jossa ei ole enää mitään vieteltävää tai voitettavaa.

Ihmettelettekö vielä miksi miehet haluavat vain seksiä? Koska sitä ei saa, jos ei heti pane kun tilaisuus tulee. Ja sitä tulisi ovista ja ikkunoista, mutta kun haluaisin jonkun naisen viedä treffeille ja tutustua kunnolla. Mutta se ei onnistu ellei pane ensin, koska nainen katoaa kun ei ole mennyt antamaan ja halua varmistaa, ettei saa pakkeja sen jälkeen.

Yhtälö on mahdoton ja siksi on paljon (lähes) kunnollisia ja hyviä sinkkumiehiä vapaalla jalalla.

Tämä ei ole täysi provo. Tämä on hieman kärjistetty tapa esittää kysymys:

Miksi on helpompaa saada nainen sänkyyn kuin treffeille ja oikeasti tutustumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu