Saarnavirka

Saarnaa oikein

Kirkossa yritti monet liberaali teologit ajaa läpi naispappeutta monta kertaa senjälkeen, kun Ruotsissa oli asia hyväksytty. Esimmäisessä kirkolliskouksessa naispappeus aivan oikein tyrmättiin selvin luvuin. Kun asia kerran todettiin vääräksi ja Raamatun ja tunnustuskirjojen vastaiseksi miksi asia piti ottaa uudelleen esille? Kun asia on kerran sovittu silloin pitää myös sopimus pitää näin ainakin minä olen tottunut toimimaan. Tämä ei riittänyt liberaali teologeille vaan asia piti tuoda käsittelyyn niin monta kertaa kun että se saatiin runnottua läpi.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi ns. naispappeuden vuonna 1986.
Syntymisen jälkeen on julkisuudessa todettu toistuvasti ettei hyväksymiselle ole teologisia esteitä. Kuitenkin Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka asettavat kyseenalaiseksi naisen toimimisen pappisvirassa. Ne saavat tavallisen kirkkokansan epäilemään kirkon johdon vakuutteluja. Etenkin kun kukaan ei koskaan ole kertonut, millä perusteilla kirkolliskokous teki päätöksensä. Lisäksi on muistettava, että hyvin selvä enemmistö kristikuntaa on edelleen seuraa ns. apostolista virkaseurantaa missä naispappeutta ei tunneta. Eli päätös naispappeudesta on vastoin kaikkia kirkollisia lakeja. Nyt asia tulee esille, kun Oulun tuomiokapitulissa aloitetaan jakamaan lopputilejä heille, jotka ovat esim. saarnanneet Lähetys hiippakunnassa (Luther-säätiössä) Missä vastustetaan naispappeutta eikä sitä siellä myöskään ole. Heille jotka toimivat Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaan ollaan antamassa kengää, mutta jotka toimivat vastoin saavat jatkaa.

Samoin tullaan ajamaan läpi samaa sukupuolta olevien vihkimisoikeus kirkossa. Tai se on jo erittäin helppoa, kun valtaosa kirkolliskokousta on sukupuolineutraalin avioliiton puolella ja piispoista samoin lähes kaikki kahta piispaa lukuun ottamatta. Kaksi piispaa toimii ja on suojeliana tahdon 2013 liikkessä (Kari Mäkinen ja Irja Askola) jonka lakialoite on nyt eduskunnan käsiteltävänä. Jos eduskunta hyväksyy lain silloin myös kirkko hyväksyy sen näin tapahtui Ruotsissa vuoden viiveellä. Vuonna 2005 siunasi pastori Leena Huovila samaa sukupuolta olevan parin suhteeseen. Asiasta kanneltiin ja kaikki kantelut hylättiin ja vuonna 2007 Leena Huovinen valittiin vuoden papiksi. Ja 2013 siunasi Irja Askola samaa sukupuolta olevan pari nlähetystyöhön eikä kukaan kannellut ja asia hyväksyttiin kaikessa hiljaisuudessa ja sen jälkeen kävi ilmi ettei kohdemaa ota heitä edes vastaan. Asia tullaan aina hyväksymään tutulla kaavalla. Ensin annetaan vastustajien puhua tyhjille saleille ja sitten kannattajat, kun kaikki kokousväki on saapunut paikalle. Sitten ei puhuta enään Raamatusta kuin rakkaus ja suvaitsevaisuus kohdat muut ovat yliviivattuja. On sama kun olisi vihreiden kokouksessa. Äänestyksen lopputuksesta ei ole mitään epäselvää jo ennen kokoustakaan. Näin kirkko jatkaa luopustilaansa.


Naispappeus on laiton

Naispappeus on laiton

http://www.luthersaatio.fi/julkaisut/aamutahti/



http://goo.gl/aKJqea

3

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukija2

      Missään kristillisessä kirkossa ei ole pelkästään Raamatun kirjaimellisen tulkinnan mukaisia pappeja eli yhden vaimon miehiä ( = naimisissä olevia miehiä ), sillä katolisen kirkon papit ja ortodoksipiispat eivät saa olla naimisissa ja luterilaisessa kirkossa on myös naispappeja. Jos luterilaisen kirkon käytäntöä pitäisi muuttaa, niin silloin pitäisi muuttaa myös katolisen kirkon ja ortodoksikirkon käytäntöä.

      • Totuus voittaa

        Ei missään tapauksessa pitäisi mennä Raamatun vastaiseen linjaan. Oli jo Johanneksen vanhemmatkin naimisissa ja 1TIM.3 sanoo sen selvästi katolisessa on väärä "pappeus"


      • Totuus voittaa kirjoitti:

        Ei missään tapauksessa pitäisi mennä Raamatun vastaiseen linjaan. Oli jo Johanneksen vanhemmatkin naimisissa ja 1TIM.3 sanoo sen selvästi katolisessa on väärä "pappeus"

        Laittomuus pitäisi poistaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1066
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      345
      1046
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      832
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      56
      731
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      98
      666
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      641
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      633
    8. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      620
    9. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      618
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    Aihe