Jostain syystä ihmisillä (ainakin länsimaissa, muista en tiedä) on tarve löytää asialla kuin asialle vastakohta. Mistä tämä johtuu? Auttaako asian hahmottamista jos tiedetään mitä se ei ole?
Aikaisemmasta keskustelusta lainaus:
"Kaiken on lähdettävä liikkeelle jostain."
Mihin tämä perustuu? Miksi kaiken _on_ lähdettävä jostain? Onko ihmisen mieli jana johon ajatus asioista ilman alkua ja loppua, ilman vastakohtaa, ilman negaatiota jne. ei yksinkertaisesti mahdu?
Tämä se jaksaa hämmästyttää...
Vasen ja oikea
10
498
Vastaukset
- Seppojuhani
Siis että lantilla on kaksi puolta. Ei kai se nyt sentään outoa ole?
Mikään ei ole saari taivaalla. Kaikki koskettaa jotakin. Kaikella on kiinnekohdat jossakin. Jos haet tasapainoa (ja erityisesti Kauko-Idässä sitä harmoniaa haetaan), niin jokaisella asialla on puolensa.
-------------------------
Liikkeellelähdöstä (alkamisesta, syntymisestä jne) tulee vastaan mielenkiintoinen kysymys: On olemassa asia. Mitä oli sitä ennen?
Kun ajattelet konkreettisesti, se on itsestään selvyys: On olemassa auto. Mitä oli ennen autoa?
On hankalaa ajatella, että ”Milloin AIKA alkoi ja mitä oli sitä ennen?” Mutta hankalaksi menee myös ajatus siitä, että AIKA ei olisi koskaan alkanutkaan, vaan että se olisi aina ollut olemassa. Vaan näitähän viisaat ovat pohtineet läpi ihmisiän.
Minun pääparkani menee kyllä ruvelle...- wiksi
Se, että lantilla on kaksi puolta on hieman eri asia mitä ajoin takaa.
Se, että kaikki koskettaa jotain on myös eri asia.
--
Auto rupesi olemaan kun rupesimme kutsumaan sitä autoksi. Eli määrittelemme itse milloin se auto "alkoi olemaan", ei se "luonnostaan alkanut olemaan". Voitko määritellä esimerkin joka olisi alkanut olemaan ilman, että olisimme itse keinotekoisesti sen alun määritellyt?
Mielestäni on helpompaa ajatella ettei aika alkanut olemaan (miten se olis voinut alkaa olemaan ilman ajan olemista? Jos aikaa ei ollut ennen jotain pistettä mihin voimme sitoa ajan alkamisen?). Päähäni ei mahdu ajatus, että se olisi alkanut jostain. Muut tuntuvat ajattelevan toisin enkä ymmärrä tätä logiikkaa.
Tästä päästään siihen ettei aikaa itsessään ole olemassa - on vain "nyt". Väite on jopa helppoa todistaa, keksitkö miten? - Seppojuhani
wiksi kirjoitti:
Se, että lantilla on kaksi puolta on hieman eri asia mitä ajoin takaa.
Se, että kaikki koskettaa jotain on myös eri asia.
--
Auto rupesi olemaan kun rupesimme kutsumaan sitä autoksi. Eli määrittelemme itse milloin se auto "alkoi olemaan", ei se "luonnostaan alkanut olemaan". Voitko määritellä esimerkin joka olisi alkanut olemaan ilman, että olisimme itse keinotekoisesti sen alun määritellyt?
Mielestäni on helpompaa ajatella ettei aika alkanut olemaan (miten se olis voinut alkaa olemaan ilman ajan olemista? Jos aikaa ei ollut ennen jotain pistettä mihin voimme sitoa ajan alkamisen?). Päähäni ei mahdu ajatus, että se olisi alkanut jostain. Muut tuntuvat ajattelevan toisin enkä ymmärrä tätä logiikkaa.
Tästä päästään siihen ettei aikaa itsessään ole olemassa - on vain "nyt". Väite on jopa helppoa todistaa, keksitkö miten?En ihan saa järjenjuoksustasi kiinni, mutta ei se liikoja haitanne...
Painovoimalaki on ollut ennen ihmisen syntymää ja se on oleva ihmisen jälkeen. Ja se olisi, vaikka Newton ei olisi sitä ”keksinytkään”.
Ts asioiden havaitsemien ja niiden nimeäminen on eri asia kuin asioiden olemassaolo ja vaikutus.
----------------
Mennyttä ei enää ole ja tuleva ei ole vielä läsnä, joten jäljelle jää vain tämä hetki. Näinkö? - wiksi
Seppojuhani kirjoitti:
En ihan saa järjenjuoksustasi kiinni, mutta ei se liikoja haitanne...
Painovoimalaki on ollut ennen ihmisen syntymää ja se on oleva ihmisen jälkeen. Ja se olisi, vaikka Newton ei olisi sitä ”keksinytkään”.
Ts asioiden havaitsemien ja niiden nimeäminen on eri asia kuin asioiden olemassaolo ja vaikutus.
----------------
Mennyttä ei enää ole ja tuleva ei ole vielä läsnä, joten jäljelle jää vain tämä hetki. Näinkö?"Painovoimalaki on ollut ennen ihmisen syntymää ja se on oleva ihmisen jälkeen. Ja se olisi, vaikka Newton ei olisi sitä ”keksinytkään”.
"
Niin, juuri näin. Ei painovoimalaki ole alkanut olemaan, se vain on.
--
Kopauta sormella näyttöä josta luet tätä tekstiä. *kop*
Nyt kun katsot näyttöä on se juuri se näyttö jota äsken kopautit - ei se jäänyt "menneisyyteen" vaan on edelleen siinä. Edessäsi on sama näyttö jota "äsken" koputit, koskemalla sitä uudestaan kosketat kopautuksesta jääneen mielikuvan näyttöä.
Hmm.. saako tästä mitään tolkkua?
- -Eliö-
"Onko ihmisen mieli jana..."
En ajattelisi ihmisen mieltä janaksi. Ihmisen mieli on ameebamainen löllerö, joka hyllyy joka suuntaan.
Itä on lännessä ja etelä pohjoisessa. Vasen oikealla jne.. - perjantai
onko muka tiistailla vastakohta?
tai kivellä?
Adjektiiveilla on kai aina vastakohta ja myös monilla substantiiveilla. Entä verbeillä?
,-
*,/
^,juuri
hyvälle on 2 vastakohtaa: huono ja paha
entä "ja", onko sille vastakohta?
Määrittele vastakohta? Määrittely on usein hyvä alku monen ongelman ratkaisuun.- wiksi
Sanoin aiemmin, että "asialle kuin asialle". Kieltämättä vähän vahvasti sanottu.
Noista mainitsemistasi esimerkeistä:
Hyvä tarkoittaa kahta asiaa, hyvyyttä ja laatua. Tämän takia sille on kaksi vastakohtaa.
Ja:lle vastakohta on "ei" tai "ei kumpikaan", riippuen tulkinnasta.
Käsittääkseni kaikille verbeille on vastakohtana sen "negaatio" - juoksee vs. ei juokse.
Tiistai onkin hankalampi istuttaa tähän ajatukseen. Sen vastakohta voisi olla lauantai/sunnuntai (arki vs pyhä). Kivi menee jo todella vaikeaksi... miten määrittelet kiven?
Vastakohta-ajattelulla hain takaa ihmisen vaikeuttaa ymmärtää asioita joilla ei ole alkua eikä loppua. Ihmismieli pyrkii pakottamaan kaiken johonkin äärelliseen malliin - vastakohdat helpottavat tuon äärellisyyden luontia.
Toki on muitakin malleja (tiistai on viikon toinen päivä jne).
- Seppojuhani
Voisiko sanoa, että mielipiteille löytyy vastakohta, mutta asioille ei.
Talo on sinällään vain talo. Mutta taloa voidaan pitää suurena tai pienenä. - Rilli
Vastakohtaa yleisempi käsite, jota taidat etsiäkin, voisi olla asian komplementti, se mitä se ei ole. Se määrittelee asian sisä- ja ulkopuolen välisen rajan, jota ilman mikään ei voi erottua ympäristöstään. Äärettömillä asioillakin on rajansa, paitsi niitä muutamia äärettömyyteen jatkuvia osia. Jos koko asia on kaikkiin ulottuvuuksiin ääretön, se on äärettömyys itse.
- fanaatikko
Asia. Määrittele itsellesi asia ja mieti mistä se koostuu. Se on asia ilman sen negaatiotakin, mutta silloin sen olemassaolo on vain tiedostettu, siis se on.
Ihmisen pakko kehittää kaksi=asia ja sen negatiivi johtuu täysin siitä, että ihminen ei kykene katsomaan/ajattelemaan; tai ainakaan kovin hyvin, ilman että johtaisi niistä erinäisiä päätelmiä. Nämä taas johtuvat ihmisen aikaisemmista kokemuksista(toisista samankaltaisista asioista), joihin tämä sitten vertaa niitä ja luo asiasta kuvaa ja sen negatiivista puolta.
tätä kutsun asioiden keskinäissuhteeksi.
vertaat kahden* asian suhdetta(positiivi ja negatiivi)
ja vertaat omaan positiivi-negatiivi suhteeseesi jostain tätä edellistä muistuttavasta asiasta.
ja omaasi jostain tät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996134
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983065Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p292873Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3361081Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861049Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774