Olen onneton kokki ja mies vielä onnetompi. Häntä kokkaus ei edes kiinnosta laisinkaan. Elikkäs ottaisin hyviä välipala ideoita vastaan, mieheni ei ole laihiksella päin vastoin lihotuskuurilla. Mutta ei kiinnostaisi kantaa kaupasta mitään epäterveellisiä hamppareita yms. Vinkkejä siis kehiin :)
Välipala ideoita miehelle
7
432
Vastaukset
- etsilleen
Munakas ja sen oheen tomaatti-mozzarella- salaatti eli muutama muna rikottuna kulhoon, sekaan vähän maitoa, suolaa ja pippuria, sekoitetaan tasaiseksi massaksi, pannulle reilusti öljyä, kuumennettuaan kaada munamassa pannulle, tiputa lämpöä keskilämmölle, sekoita kuohkeaksi,anna ottaa väriä pintaan, taita kaksinkerroin ja tarjoa tomaattien keran.
Salaatti taas hoituu leikkaamalla tomaatit ja mozzarellan ohuiksi siivuiksi,asettaen ne lomittain, päälle vähän hyvää viinietikkaa ja oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, muutama basilikan lehti ja se on siinä.
Vie aikaa noin kymmenen minuuttia eli käy välipalasta vaikka eines ei olekaan. - P+N
Lämpimät voileivät. leipäviipaleen päälle esim. juustoa, tonnikalaa ja tomaattisiivu. Sitten leivät pellillä vähäksi aikaa uuniin niin että juusto vähän sulaa. Halpaa ja helppoa.
Helppo salaatti. Kokeile mitkä ainekset itsellesi ja miehellesi maistuu. Itse tykästynyt porkkanaraaste-salaatti-raejuusto yhdistelmään. Siihen vielä joko joku salaattikastike tai loraus oliiviöljyä ja ripaus pippuria. - laita nakkia
Nakit on aina myös hyviä, niitä on helppo popsia j-kaapista suoraa suuhun.
Sämpylän väliin laitettuina mikrotuksen jälkeen ovat kuin hodareita.Ei kovin terveellisiä nuo makkarat, suolaa, lisäaineita . Terveellisempää esim. keitetyt munat, graavattu lohi, avokadoviipaleet leivän päälle, tai salaattiin
- Mies.
HK:n sininen, kuori pois ja natustamaan. Nam.
- yhdessäoIoa
Motivoit hieman. Sanot, että iltaisin ei tässä talossa sit nakutella muuta kuin linnunpönttöä, jos ei yhdessä kokkaus kiinnosta.
Yhdessä kokkaus on todella hieno juttu: yhdessäoloa, tekemistä ja homman kruunaa mukava ruokahetki. Tää toimii meillä kotona, eikä ole rouvan tarttenu edes pistää reunaehtoja tai sanktiouhkaa päälle - mä olen enemmän kuin mielelläni mukana. - Kulinaristikokki
Salaattitarpeet: tammenlehtisalaattia, tomaattia, kurkkua, savukalaa, avokadoa jä öljyinen kastike.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?46631Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t228543- 51529
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502