Hei vilosooffit

Mitäs kuuluu.
Täällä sataa. Mitä se tarkottaa vilosooffiassa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Havaitsemme luonnossa tietynlaista kehällistä tulemista, mikä on mahdollista vain, jos keski- ja ääritermit ovat keskinäisessä yhteydessä, sillä todistuksen termien keskinäinen yhteys on kääntämisen ehto. Kehällinen tuleminen on yksi esimerkki johtopäätösten ja premissien käännettävyydestä.
Sitä voi valaista esimerkillä seuraavasti: koska maa on kostunut, oli välttämätöntä että nousi kosteutta ja kun kosteutta nousi, nousi pilvi, jonka täytyi muodostua ja muodostuneesta pilvestä seurasi välttämättä sadetta ja sataessa maa välttämättä kastui: mutta tämä oli lähtökohta, niin että kehä on täydellinen, sillä minkä tahansa termeistä asetat, toinen seuraa siitä, siitä seuraava ja siitä taas ensimmäinen.
Voimme siis siten päätellä siitä, että maa on kastunut, että on ollut sade ja koska on ollut sade, on ollut pilvi ja koska on ollut pilvi, on ollut sadetta ja koska sadetta, myös kastunut maa, tai siitä, että on pilvi, että sataa ja sateesta, että maa kastuu ja kastuneesta maasta nousevan kosteuden ja siitä pilven, jne.

Äänestä
  • Sellaiset asiat ovat siis ikuisia, joiden suhde toisiin termeihin on tällä tapaa välttämätön ja ne ovat kuten muna ja kana, sillä ne eivät palaa toisikseen, vaikka ne syntyvät toisistaan, joten on aina ollut kanoja ja aina ollut munia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


no voi rähmä kirjoitti:

Mitäs kuuluu.
Täällä sataa. Mitä se tarkottaa vilosooffiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu