Tapasin, ihastuin ja ehkä jopa hieman rakastuinkin erääseen mukavaan naiseen viime syyskuussa. Tapailimme puolisen vuotta kunnes nainen vetäytyi, hänellä oli kuulemma jotain vaikeuksia (mt-ongelmia?), itki kuulemma töissä yksikseen, ei päässyt viikonloppuna poistumaan kotonaan jne. Hän sanoi ettei voi pitää minuunkaan yhteyttä ennen kuin paranee, nyt aikaa on kulunut jo puoli vuotta ja hän käy säännöllisesti töissä ja baareissakin, mutta edelleenkään hän ei halua (omien sanojensa mukaan ei kykene) minua tapaamaan. Jos kysyn häneltä suoraan että tavataanko, niin hän joko ei vastaa ollenkaan tai sanoo vain että ei. Ja jos yritän kysyä sitä että haluaako hän enää ikinä edes nähdä minua tai pitää mitään yhteyttä, niin en saa joko yhtään mitään vastausta tai sitten jotain epämääräistä että totta kai hän haluaa nähdä minut, mutta ei vain nyt siihen pysty. Mitä minä oikein teen tuollaisen naisen kanssa? Tunteita on kuitenkin sen verran jäljellä etten vain kykene hänen suhteen ihan täysin luovuttamaankaan.
Miksi ei voi sanoa ettei enää halua tavata?
Roikkuja Mies
4176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Mitä minä oikein teen tuollaisen naisen kanssa?"
Et nyt voi tehdä mitään muuta kuin keskittyä omassa elämässäsi eteenpäin menemiseen.
Pitää sua varalla?
Mielestäni kuulostaa transferenssilta, eli ihminen siirtää (negatiiviset) tunteensa kolmanteen henkilöön. Siis jos A on kokenut/elänyt esim. psyykkisesti vammauttavassa ympäristössä, muodostanut eritäïn negatiivisia tunteita/pelkoja esim. toista vanhempaa kohtaan, hän siirtää nämä tunteet henkilöön B. Johtuen siitä, että heidän kahden välillä on kiintymyts/riippuvuussuhde joka muistuttaa aiempaa traumatisoivaa ihmissuhdetta.
Tällainen ihminen ei pysy tasapainoiseen ihmissuhteeseen kenenkään kanssa ennenkuin pohjalla oleva trauma on hoidettu pois.
Sanot että hän saa hotoa? Tähän vaaditaan psykoterapia, pelkkä juttelemassa käynti ja lääkkeet ei paranna. Haava on kaivettava esiin ja elettävä turvallisen ja asiantuntevan terapeutin kanssa läpi, ennenkuin paranemista voi tapahtua.
kehottaisin ottamaan nyt askelen taaksepäin. Tietysti yhteyttä voit pitää, mutta suhde ei tule toimimaan. Toivottavasti hän saa kunnollista apua?
Kyseinen nainen on sitä tyyppiä joka karttaa konflikteja viimeiseen saakka, aina keksitään joku tekosyy tai ollaan vain hiljaa kun ei haluta sitä "sori, ei kiinnosta, älä ota yhteyttä" -lausahdusta toiselle sanoa. Toki siinä taustalla voi olla myös se ajatus että nainen pitää sinua "ehkä" -listallaan, ihmisenä johon voi ottaa tai olla ottamatta yhteyttä, ihan fiiliksen mukaan. Mitään vakavaa et tuollaisen naisen kanssa kuitenkaan ikinä tule saamaan.